Laineiden arkinen aallokko

Minä luen, hän lukee, me luemme! Näin se menee, että selviää arjesta. Minä olen lukenut aina ja tulen aina lukemaan, siis olettaen, että näen ja ymmärrän. Lukeminen on elinehto, aivan syömiseen ja juomiseen verrattava. On pakko lukea, pysyäkseen elossa! Luen aina kun on mahdollisuus ja etenkin joka päivä. Lukeminen kohdallani on mennyt siihen, että on pakko kuljettaa aina mukana jotain luettavaa. Koskaan ei tiedä milloin napsahtaa sellainen paikka ja aika, että on tilaa ottaa kirja esiin. Kirja on pelastanut monta ikävää odotustilannetta. Kuka jaksaa odotushuoneissa lukea iänikuisen vanhoja ja tyhmiä aikakauslehtiä? Minä kaivan silloin laukustani kirjan, jonka juoneen olen jo päässyt käsiksi. Ei paljon odottaminen haittaa, päinvastoin. Illalla on parasta…
”Pelkkä tietoisuuus siitä, että hyvä kirja odottaa minua pitkän päivän jälkeen, tekee siitä päivästä iloisemman”. – Kathleen Norris
Sängyssä lukeminen on aivan ehdotonta, sillä on pakko nollata jotenkin päivän sessiot, että saa levollisen unen. Ilman kirjaa on ihan turha odottaa levollista unta tai siis unta yleensäkään. Minun on aina ollut vaikeaa kuvitella, miten joku voi sanoa, ettei lue koskaan, mitään? Miten sellainen pysyy hengissä? No, voihan niitä olla joitakin muitakin keinoja. Yritän parhaani mukaan tajuta sen, vaikka se onkin vaikeaa. Kirjat ovat pelastaneet minut niin monesta todella vaikeasta paikasta. Sellaisia kirjoja minulla on hyllyt väärällään, enkä voi koskaan luopua niistä. Pelkästään kirjan selkämyksen näkeminen palauttaa mieleen, mistä se on minut saattanut kuiville.
Luen runoja, viimeeksi Karoliina Koskisen Likkoje jutui ja se oli nautittava. Luen romaaneja ja niistä juuri on menossa Hannu Väisäsen Toiset kengät, joka on aivan ihana. Tietokirjallisuudesta on menossa Eija Reinikaisen Leimatut lapset, jonka hankkisin koulutoimelle, jos olisi varaa, mutta jos tälläi ihan vaan vinkkinä.
Parasta on, kun lapsenikin lukevat. Tosin eivät ihan siinä määrin, kuin äiti, mutta lukevat kuitenkin. Katariinalla on menossa fantasiakirja Täydenkuun aika. Kasperilla menee Pirates of the Caribbean Kuolleen miehen kirstu. Kasimirilla on iso kasa lukuvaiheessa olevia kirjoja, joista päällimmäisenä on Astrid Lindgrenin Minäkin tahdon kouluun.
Kasimir nuorimpana on oppinut lukemaan viimeisempänä ja hän aloitti puhelinluettelosta, nimipäiväkalenterista ja vessan seinällä olevasta ”Kakkalistasta”.
Kun Kasper aikoinaan oppi lukemaan monen mutkan kautta, sain kuulla: -Kyllä minä olen onnellinen, kun osaan lukea! Katariina oppi lukemaan melko kivuttomasti ja alkoi samaan aikaan kirjoitella kirjeitä. Kirjeistä joku toinen kerta lisää…
Lukekaa ihmiset, siitä tulee onnelliseksi!

Hurraa, se on ohi! Vappu on selätetty! Hengissä, täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ainakin melkein. Nyt sitten taas vuosi seuraavaan ja onneksi se on pitkä aika.
Vappu kuuluu juhliin, jonka voisi unohtaa, poistaa kalenterista, lailla kieltää. Niin jos kävisi, voisin juhlia sitä. Minulle ei ole ikinä selvinnyt vapun perimmäinen tarkoitus? Olen oikein yrittänyt sitä miettiä ja monta kertaa. Se sellainen karnevaalimeininki ei istu minun mielenlaatuun. Jotenkin en vain jaksa uskoa siihen, että on muka hauskaa? Voihan se olla niin, että joillakin on oikeasti ihan hauskaa, mutta suurimmaksi osaksi näen sen suureksi osaksi mieletöntä petkutusta. Siis, että on vain olevinaan hauskaa, että on pakko olla hauskaa kun on vappu. On vappunenä, vappuviuhka, vappunaamari, pillit ja pellet ja se samperin pallo, jonka menetys lapsena oli suuri tragedia. Pienenä tyttönä katselin sitä karkuun päässyttä palloa taivaalla, itku kuristi kurkkua ja kyyneleet valuivat ja aikuiset nauroivat. En huoli ikinä vappupalloa!
Onko se oikeasti hauskaa, kun aikuiset voivat käyttäytyä huonosti ja örveltää kaikella halulla. Kuinka moni lapsi kärsi siitä, kun aikuisilla oli vappufiilis? Ihan vaan suoraan kysyttynä, kuinka moni voi käsi sydämellä sanoa, että yhtään ei vapun jälkeen hävetä. Minua kun hävettää tämän tästä, niin ehkä juuri siksi jätän vapun väliin.
Selvisimme vapusta kuitenkin suht mutkattomasti. Onneksi oli niin suotuisa ilma, ettei tarvinnut lähteä mihinkään. Saatiin olla kaikessa rauhassa kotona. Tekemättä varsinaisesti mitään erikoista. Vaikka jo se taitaa olla nykyaikana erikoista, että ei tee mitään erikoista.
Mitä lienee vapun menyy, mutta otaksun, että meillä ei orjallisesti noudatettu sitä. Ei ollut nakkeja ja perunasalaattia, eikä shamppanjaa ja silliä. Teimme lihapullia! Minä tein pohjatyöt ja Kasper hoiti muotoilun. Joimme limsaa! Simaakin oli, sillä ihana naapurimme antoi meille sitä aitoa kotitekoista simaa! Voi ei, olihan meillä tippaleipiäkin.