Murhia ja rikoksia luvassa

Kesän tapahtuma lähestyy, Dekkaripäivät!
Olen ollut mukana joka ikinen kerta, joten perinteet velvoittavat, mukana on oltava tänäkin vuonna. Pari kertaa olen ollut siellä raskaanakin. Onneksi olen asunut aina suht lähellä, sillä on niitäkin kertoja, luonnollisesti, kun olen väliaikoina kipaissut kotiin imettämään. Vaan, pois en ole voinut olla.
Kaikki alkoi siitä kun kävin kansalaisopiston kirjallisuuspiirissä. Kirjat ovat olleet aina elämässäni se elämää helpottava tekijä. Siksi oli itsestään selvyys hakeutua kirjallisuuspiiriin. Sorvalin Ritva aukaisi niin monta ovea kirjallisuuden maailmaan, että tuskin olisin muuten niin montaa maailmaa löytänyt.
Eräs ovi aukeni dekkareiden maailmaan. Olinhan lukenut niitä aina, mutta nyt niistä tuli ihan erilainen halu. Dekkaripäivien myötä alkoi aivan eri tyylillä arvostaa sitä kirjallisuuden lajia. Oikeesti, olen sitä mieltä, että kaikkien itseään kunnioittavien tulisi lukea dekkareita. Kaikille on olemassa omat dekkarinsa. Dekkareillakin kun on omat alalajinsa. Kuka tykkää salapoliisi-, kuka poliisi- tai jostain muusta, niin voi sanoa, että jokaiselle on jotakin. Se selviää hyvin Dekkaripäivillä, joissa aina vaan löytyy uusia teemoja.
Vieraita on ollut laidasta laitaan ja jotkut käyvät jopa useaan kertaan. Yleisön joukossa on hupaisaa bongata tuttuja, joita ei muulloin näe. Fiilis on lupsakan leppoisa, vailla minkäänlaista turhaa tärkeilyä ja juuri siksi siellä viihdytäänkin.
Viime vuosina olen ilokseni saanut olla mukana suunnittelemassa ja järjestämässä Dekkaripäiviä, sillai pikkuapulaisen roolissa ja se on ollut varsin antoisaa. Tänään laitoin töissä poistomyyntiin dekkareita. Onhan kirjasto vahvasti mukana tässäkin toiminnassa. Joten, nyt ovat murhat ja rikokset pöydällä ja halvalla menee!
Lapseni eivät ole innostuneet dekkareista, vielä. Tosin, tänä vuonna oli lapsille/nuorille kirjoitettu dekkari-kilpailu. Palkittu dekkari julkaistaan Dekkaripäivillä! Siihen raatiin osallistui Katariina, vaikka enemmänkin Katariinan luokkatoveri Emma. Katariinalla ei ollut silloin vielä silmälaseja. Siis, mihinkä ei äiti lapsiaan yllyttäisi!

Jätä vastaus