Monet ovat kyselleet minulta meidän Kasimirin kouluasiasta. Se on edelleen suuri kysymysmerkki meidän elämässä. Se vaivaa, kalvaa ja ahdistaa koko meidän perhettä. Oli koulutulokaspäivä…ei meillä, kun se koulu, johon Kasimirin ilmoitimme ja joka antoi kielteisen päätöksen, ei kutsunut meitä. Lapsella on elämänsä suurimpia asioita menossa, kun koulunkäynti pitäisi aloittaa, mutta kaikki on epätietoisuuden vallassa. Mitä hän vastaa kaikille niille lukuisille aikuisille, jotka kyselevät, että miltä se koulunkäynnin aloittaminen tuntuu, jne.?
Kaupungin uusilla nettisivuilla on maininta ”Lapsi- ja perheystävällinen Kouvola”. En voi kyllä yhtyä siihen, sillä en ole sitä vielä huomannut. Koulutoimi voisi kyllä tehdä asian hyväksi jotain. Minä ja poikani emme ole ainoat, jotka taistelemme asian puolesta. Tiedän olevani ”piikki jonkun, joidenkin lihassa”, mutta olen äiti ja kuka minun lasteni puolesta käy oikeutta, jollen minä? Sitä paitsi, en ole ainoa, joiden perhettä nämä kouluasiat ovat sekoittaneet. Moni on tullut kertomaan minulle, kuinka heitä on kohdeltu.
Mitään muuta en siis halua, kuin että saisin nuorimpani samaan kouluun sisarustensa kanssa. Minusta se ei ole paljon vaadittu, mutta jotenkin olen päässyt käsitykseen, että se on ylitsepääsemätöntä. Tosiasia on se, että minä, yksinhuoltajana olen lapseni kasvattanut myös huolehtimaan toisistaan, en anna tässäkään periksi. Miksi tämä kaupunki, jossa olen ikäni asunut, erottaa lapseni?
Ne ihmiset, jotka asioista päättävät, eivät ilmeisesti ymmärrä, että sisaruksilla voi olla läheinen suhde, joka on todella tärkeätä, etenkin Laineiden arkisessa aallokossa! Meidän perhe toimii näin. Lapsille se on normaalia arkea, että he huolehtivat silloin toisistaan, kun äiti ei ole paikalla.
Joka ilta ristin käteni ja pyydän, pääsisikö Kasimir Katariinan ja Kasperin kanssa samaan kouluun, siihen samaan kouluun, jossa itsekin olen opintieni aloittanut. Samalla minä siunaan heidät, jotka ovat minua ihan millä lailla tahansa tässä asiassa tukeneet ja auttaneet. Mainitsisin heidät nimeltä, mutta se ei ehkä olisi sopivaa ja listasta tulisi pitkä. On ihmisiä, jotka omassa iltarukoukseen muistavat meitä. On ihmisiä, jotka ovat puhuneet asiasta eteenpäin, ihmisille, jotka asiaan voisivat jollain lailla vaikuttaa. Kaikki yhteydenotot ovat lämmittäneet!
Mutta, me vain odotamme. Jospa tämän kuun aikana selviäisi. Olisi lapsen mukavampaa vietää kesälomaa, kun olisi edes jonkinlainen selvyys siitä, mitä tapahtuu, kun saapuu syys…
En malta olla kommentoimatta, kun luin serkkutyttöni kirjoituksen koulutien aloittamisesta. Aikoinaan, kun rakensimme talomme maalle, kaupungin viheralueelle meille luvattiin, että koulu säilyy vähintään 10 vuotta. No, se säilyi sen 10 vuotta ja ehkä enemmänkin, mutta töitä oli tehtävä sen eteen. Minä uhkasin koko koulutoimea ja kaupunkia sillä, että hommaan Karpon tekemään jutun ihmisten lupausten pettämisestä. Käskin miettimään millaisen kuvan ihmiset saisivat meidän kaupungista. En tiedä ottivatko tosissaan, mutta minä olin tosissani ja uskon, että olisin saanut Karpon paikalle. Eli ei muuta kun tsemppiä ja kovat piippuun! Harmi, että Karpo on poistunut TV:n ohjelmistosta!