Äiti ei osaa!

Osaako äiti aina kaiken, vai kuuluuko sen osata? Mie, äiti-ihminen en juur osaa paljo mitään, mitä äitin kuuluisi osata. Lista on pitkä:
Mie en osaa ommella! Kaikki käsityöt ovat kertakaikkiaan aivan pöyristyttäviä ja kuuluvat mystiikan pariin. Ompelukone on kaapissa ja sen kerran kun olen sen kaivanut esiin, olen vain hermoni menettänyt, ku ei ne langat vaan suostu menemään niin ku pitäis. Napin ompelukin vaatii erityisen leppoisaa mielen tilaa ja silti menee lanka solmuun. Onneksi meillä on ompelutaitoinen naapuri. Lapset kääntyvätkin suoraan hänen puoleensa, jos ilmenee jotain korjattavaa.
Mie en osaa leipoa! Se jauhojen kans peuhaaminen on tuskastuttavaa ja vaikka kuin yrittäisin piiskata itteni siihen hommaan, lopputulos on pannukakku…tai olisi edes se, mutta kun sitä yritin viimeksi n.10v sitten, se ei kelvannut edes naapurin koiralle.
Pullaa olen joskus onnistunut tekemään, mutta jo se taikinan teko on aivan kamalaa. Minusta on kuvottavaa tunkea kädet taikinaan, jonka haju saa minut voimaan pahoin. Varmaan turha mainitakkaan, etten itse tykkää pullasta. Kun kerran tein pullaa, poikani kummi tuli Anjalankoskelta asti kylään sitä maistamaan, kun tiesi, ettei sitä taas muutamaan vuoteen tapahdu. Onneksi ystävät auttavat, jos tarvitaan leipomuksia.
Mie en osaa neuvoa läksyissä! Katariinaa olisi pitänyt auttaa matematiikan läksyissä ja mie olin pihalla ku lintulauta! Ihan oikeesti, kaikki minua opettaneet matematiikan opet tietävät, että olin toivoton tapaus! Miksikä se olisi vuosien jälkeen muuttunut, ei ainakaan parempaan suuntaan. Ok, joissain läksyissä ehkä vähän kykenen.
Mie en osaa korjata pyörää enkä mitään muutakaan! Olen auttamattomasti kaikkien teknisten vimpaimien kanssa tumpelo! Juuri sen takia meillä on niitä erityisen vähän. Pyöränkorjaus- yms. apua ollaan onneksi saatu, ku nätisti on pyydetty.
Sen lisäksi, että olen taitamaton, olen vielä varsin haluton monissa puuhissa, kuten ruuanlaitto on pakkopullaa, parvekelasien pesu unohtuu jatkuvasti, pölyjen pyyhkiminen siirtyy seuraaville päiville jne.
Osaankohan mie loppujen lopuksi mitään? Äitienpäivä lähestyy ja miulla on pikkasen syyllinen olo. Nalkuttanut olen ihan joka päivä ja vaatinut lapsiltani jos vaikka mitä. Vaan, sen kaiken olen tehnyt rakkaudesta, sillä sen mie osaan, rakastaa lapsiani ihan täysillä ja pyyteettömästi, sillai et heidän vuokseen sitä tekisi ihan vaikka mitä. Voi vaikka joskus leipoa pullaa.

Yksi vastaus artikkeliin “Äiti ei osaa!”

  1. Merja kirjoitti:

    älä sie välitä vaikka et osaa ompelukonetta käyttää, en miekään osaa.
    Pullaa mie kyllä osaan leipoa, mutta siinä se sitten onkin.
    Gourmet-kokkia miusta ei saa vaikka vääntäis mistä langasta.

    Mutta sinulla on se tärkein ominaisuus…. SINÄ OLET LÄSNÄ lastesi elämässä.
    Ei se pullantuoksuinen äiti, eikä se ompelukoneen kanssa hurrutteleva äiti, vaikka kaikki kunnia heillekkin, heitäkin tarvitaan.

    Me ja kaikki he jotka ovat lastensa elämässä mukana ovat äitejä myös ja arvokkaita sellaisia.

    Siitä läsnäolosta ne kunnon lapset kasvaa…

    terveisin Merja Jaatinen Mikkeli

Jätä vastaus