Silmän iloa

Tulihan käytyä Katariinan kanssa silmälääkärissä. Kuusankosken aluesairaalan silmäpolilla vierailee välillä varsin mukava ja hyväntuulinen silmälääkäri. Niinpä meidän ei tarvinnut matkustaa Kotkaan vaan pääsimme vähemmällä. No, lasku tulee kuitenkin Kotkasta, se on kai jotenkin näppärämpää? Olimme hyvissä ajoin paikalla ja vastoin ennakkokäsitystä, autolle löytyi paikka melko vaivattomasti. Ilmoittautumisen jälkeen kerkesimme käydä kahvilla ja lukea muutaman lehdenkin, sillä lääkäri oli myöhässä. Niinkin paljon, että oli järjestettävä pappa hakemaan Kasimir tarhasta. Me kyllä jaksoimme odottaa, sillä menimme sisään kahdesti. Ekan tutkimuksen jälkeen oli odotettava tippojen vaikutusta eli näön sumentumista. Mielenkiintoista, mennään silmälääkäriin siksi, kun on huono näkö ja siel sitten laitetaan tippoja, että näkee vieläkin huonommin.
Lopputulos oli bingo! Lasit on hankittava. Samalla reissulla vaan niitä tilaamaan ja mikäs sen sopivampaa, kun ei tyttö näe juur mitään, niin kaikki sangat ovat yhtä kauniita. Onneksi ollaan vielä köyhiä, niin se helpottaa huomattavasti sankojen valintaa. Niitä halpoja kun ei ole niin monia. Etukäteen pelkäsin, että menee loppupäivä sankojen mallaamiseen, vaan selvisimme siitäkin melko vaivatta. Kiitos kuuluu ammattitaitoiselle optikolle, joka heti ensi silmäyksellä näkee millaset pokat kenenkin nenälle sattuu. Katariina ei halunut pyöreitä eikä mitään tylsiä aikuisten pokia, joten sekin auttoi. Löytyi oikein somat ja kaikin puolin silmälle iloa tuottavat. Minun osaksi jäi tinkiä hinta, niin ettei tarvii kovin montaa viikkoa kynsiä pureskella. Nyt jäädään odottelemaan, että saadaan ne valmiiksi ja käyttöön. Tulee sitten tytöstä varsin hyvänäköinen :)

Jätä vastaus