Pääsiäinen on lusittu! Minä, joka en ole kevätihmisiä, en jaksa oikein pääsiäistä, joka tuntuu olevan kevään kohokohta. Minun pääsiäiseen kuuluu migreeni aivan yhtä lailla kuin joillekin munat tms. En tykkää keväästä, en jaksa sitä valon määrää, en tykkää keltaisesta, tiput ja munat ärsyttävät, pääsiäisruuat ovat kamalia. Hyvä, ei se niin synkkää ja kamalaa ole, sillä en takertunut perinteisiin. Lapset olivat huomaamattani koristelleet kotia ja laittaneet rairuohoja. Kortteja tuli ja ne laitoin esille, tottakai, olenhan intohimoinen korttikerääjä. Ruokaan en panostanut, tai ostin hamstereille lammaspataa.
Hiljaisuudesta ja rauhoittumisesta tykkään. Se vaan tuntuu olevan niin harvinaista herkkua, että siksi se kai tuntuu vieläkin tärkeämmältä. Pitkäperjantaina livahdin illalla Käpylän kirkkoon, missä oli sävelhartaus. Siellä istuminen ja musiikista nauttiminen tuntui niin hyvälle. Lauantaina lapset lähtivät isänsä luokse ja minä pakkasin kassini ja suunnistin ystäväni kanssa Mikkeliin. Ystäväni täytti vuosia ja olin järjestänyt yllätysretken. Sunnuntaina osallistuimme Valamon retkeen ja siellä käynti opetti ja valaisi paljon. Uskonto on ihan todella iloinen asia ja jos on yhteinen Jumala, niin ei ole väliä, missä kirkossa käy. Käsitykseni ortodokseista muuttui ja en olisi voinut uskoa, miten iloista ja lämmintä meininkiä se on. Pääsiäiseni sai ihan uutta virtaa.
Olipa kuinka kivaa reissussa tahansa, ni mikään ei voita kotiin paluuta. Kun välillä kokee uutta ja hienoa, on hyvä taas hoitaa arjen askareita. Siispä pesukone päälle ja siitä se taas alkaa, arjen aherrus. Lapsille kerkesin munat jemmata ja kun he pelmahtivat kotiin, kaikki oli taas hyvin.
Pääsiäisestä päästiin.
