Voi kehvatsu, siitä ei ollut tietoakaan, kun heräsin väärällä jalalla. Olisi pitänyt mennä takas nukkumaan ja kokeilla herätä uudelleen. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan aloin heti kiukutella. Voi lapsiparkoja. Seitsemän päivää töitä takana niin pakko pyhittää lepopäivä siivoamiselle. Kun on saanut sellasen luonteen laadun, ettei kestä sekamelskaa, niin minkäs teet. Työnjako alkoi. Ei kuitenkaan sujuvasti, vaan pitkällisten neuvottelujen jälkeen. Katariina siivosi hamstereiden häkit, Kasper tiskasi ja Kasimir imuroi. Mitäs minulle jäi? Työnohjaus, no ei, vaan pyykit! Pesukoneen täyttö, mankelointi ja silitys.
Päivällä oli lähdettävä tuulettumaan. Otin pojat mukaan äänestysreissulle. Kun kävelimme äänestyspaikalle, sain varsin asiantuntevaa ohjausta, ketä ja miksi minun tulisi äänestää. Molemmilla pojilla oli oma ehdokkaansa ja syynsä miksi juuri se olisi hyvä. Erityisesti Kasperia harmitti, miksi hän ei voi äänestää. Minuakin alkoi harmittaa, sillä hän oli huomattavasti valveutuneempi asian tiimoilta kuin minä. Kävin piirtämässä numerot paperiin ja ehdokkaani ei ollut kumpikaan poikien ehdokkaasta. Onpahan vaalivalvojaisissa jotain jännättävää, kenen ehdokas voittaa.
Katariinalla ei ollut omaa ehdokasta. Sen sijaan hän mietti, että jos olisi isona ehdokkaana, niin äänestäisikö äiti häntä? Totta kai. Eduskuntaan hän haluaisi, kun siellä on niin kivat hissit. Toisaalta, työ siellä saattaa olla tylsää. Jos on tylsää, niin tulee nälkä ja eduskunnassa on pahaa ruokaa; sanoi hän, joka on siellä käynyt kahden kansanedustajan tarjoamalla lounaalla. Yritin valistaa, että tarttis olla jotakin muutakin motiivia kuin hissit.
