Kauniit hampaat?

Onko kauniita hampaita? No on, kun ne ovat suussa ja nätisti rivissä. Vaan, minullapa oli yksi hammas kädessä ja se oli niin ruma, ettei tullut mieleenkään tyrkyttää sitä hammaskeijulle. Ei silti että uskoisin hammaskeijuihin, mutta jos uskoisin, niin sellaisen hampaan löytäessään, keiju ei tulisi meille enää ikinä. Se taas olisi harmi, koska sitä odotetaan meille. Kasimirilla irtoaa nyt hampaita. Meillä on ollut tapana laittaa irronnut hammas vesimukiin tiskipöydälle, josta hammaskeiju käy sen hakemassa ja laittaa tilalle kolikon. Nyt on Kasimir kuitenkin kuullut, että hammaskeiju voi tuoda setelinkin. Ei voi laittaa vesimukiin, sillä siinä se seteli kastuis… Voi aikoja, voi tapoja! No, tyynyn alle sitten, vaikka ei sieltäkään ole seteleitä löytynyt.
Alkuviikosta minulla ja tyttärelläni oli yhtä aikaa hammaslääkäri! Mikä tuuri, että kaikista ajoista napsahti juuri sama aika. Ei kuitenkaan sama lääkäri, sillä minun hampaat vaativat Kotkassa käyntiä ja Katariinalle riittää Kouvolassa annettu hoito. Käymme kuitenkin melko lailla säännöllisesti hampaita näyttämässä. Itse asiassa minä olen käynyt jo reilut kaksi vuotta, sillä hampaitani järjestetään riviin eivätkä ne käskystä järjesty. Viime kerralla irroitettiin yksi hammas, joka ei suostunut riviin. Olipahan esimerkkinä muille, mitä käy, jos alkaa niskuroida. Nyt, ensimmäistä kertaa olen harvahammas, mutta tuskin pitkään. Poistettu hammas ei muuten ollut kahvihammas eli luopumisen tuskasta en kärsinyt. Katariinalle näytin hienoa koloa ja hän taas pääsi esittelemään uutta, hienoa silikonivärkkiä, jota on pidettävä öisin suussa.
Kasper tuli eräänä päivänä koulusta kotiin ja kertoi, kuinka häntä oli nimitetty hymypojaksi. Siihen Katariina kuittasi, että kuinka pojalla on pokkaa vaan hymyillä, vaikka ei muista pestä hampaita. Millä saa pojat pesemään hampaita useammin kuin kerran viikossa? Vinkkejä otetaan vastaan.
Oikomishoito on kyllä ihan siedettävää, sillä se on asennekysymys. Tärkeää siinä on se, että hoito on hyvissä ja osaavissa käsissä. Minä muuten viis veisaan ulkonäöllisistä seikosta, mutta jonain päivänä syöminen on vaivattomampaa. Siinä sivussa saan kyllä kauniit hampaat tai ainakin kauniimmat kuin mitä ne olivat.

Jätä vastaus