Olen tässä tuumannut, että pitäisiköhän minun hankkia kypärä? Siis kestääkseni sen, kun joka hommaan on oltava eri kypärä ja käytettyjä ei saa käyttää. Jos perheessä on yksi lapsi, niin mikäs on sille hankkiessa pyöräilykypärä, jääkiekkokypärä, turvakypärä…
Meillä on ne kolme lasta, jotka kaikki ajavat pyörällä, kypärä päässä. Koulussa ja tarhassa on luistelua ja siellä tarvii olla kypärä! Tytär käy laskettelemassa ja siihen tarvii kypärä.
Kyllä on oikein kypärämarkkinat! Miksi ei voi suunnitella kypärää, joka kelpaisi turvaksi joka hommaan? Niin ja se olisi tehtävä sellaiseksi, että sitä voisi käyttää myös käytettynä. Jos noudattaisimme kaikkia ohjeita ja sääntöjä, meillä olisi oltava kotona säilytystilat niille kypärille. Kaatopaikat hukkuisivat käytettyihin kypäriin ja kypärän valmistajat riemusta rahojaan laskisivat.
Todellisuus on kuitenkin sitä, ettei ainakaan meillä ole varaa, tilaa eikä halua kaikkiin kypäriin. Niinpä kypäräpakkoa noudatetaan, mutta käytettyjä käytetään. Joskus ostetaan uusikin. Varoitan kyllä lapsia, etteivät sitten vaan mene kolhimaan, saati kaatumaan sen kypärän kanssa. Onhan minun voitava kirjoittaa ”sertifikaatti” sen kypärän käytöstä, että sen voi antaa eteenpäin.
Onneksi meillä on kaikilla sentään samalla kirjaimella alkavat nimet, sillä kun kirjoittaa kypärään K.Laine, niin aivan sama, kuka sitä meillä käyttää. Lapsilla on isänsä tykönä vielä kaksi pikkuveljeä, joilla on sama sukunimi, joten ei ku kypärät kiertoon.
Suksetkin kiertää! Kasimir hiihti eilen tarhassa ja tänään samoilla vermeillä hiihtää Kasper koulussa. Onneksi hiihtäessä ei tarvitse kypärää, ei ollenkaan typerää. Vaan mikä on se lasten turvakypärä? Sellasta meillä ei vielä ole.
Meillä käy sekä koulussa että päiväkodissa pyöräilykypärä luistelussa