Joo, hiihdellään. Minä olen hiihdellyt huoneesta toiseen sukkasillani ja ilman sauvoja. Otin nimittäin lasten hiihtolomaksi talviloman. Koska minulla ei ole hiihtolomaa eikä suksiä, riittää kun hiihtelen kotona. Näin olin sen suunnitellutkin ja miten on ollut mukavaa. Kertaakaan en ole kaatunut. Tällä lomalla ei sitten lähdetty yhtään mihinkään ja kylläpä tuntuukin lomalle, kun saa lorvia kotona.
Tosin, kaikissa lapsiperheissä tiedetään, että jos heittäytyy pitemmäksi aikaa lorvimaan, syntyy kaaos. Niinpä olenkin pientä puhdetta välillä harjoittanut, sillä sen jälkeen voi taas lorvia. Joka päivä ihan pikkusen häärää jotain, niin sen jälkeen voi taas hyvällä omalla tunnolla heittäytyä sohvalle miettimään, mitä tekisi seuraavaksi. Se miettiminen käy työlääksi, kun olisi niin paljon niitä vaihtoehtoja, että tarvii vain miettiä sitä, mitä niistä kaikista puuhista olisi se tärkein, mieluisin, vähemmän tärkeä…
Eräänä päivänä en sitten kerennyt miettiä ollenkaan, kun menin poikieni huoneeseen! Olin jo puoli vuotta(ainakin) nalkuttanut, että siivotkaa tai minä siivoan ja otan jätesäkit kaveriksi. Nyt sitten en päässyt ovelta sisään ja silloin ”PING” se tapahtui. Otin ne säkit ja aloin siivota, oikein apinan raivolla, kuten sanonta kuuluu. Sellasella tyylillä muuten sujuu paljon sutjakkaammin, sillä meni vain kaksi tuntia ja jo alkoi näyttää paremmalta. Pojilta oli pääsy kielletty huoneeseen. Heidän tehtävänään oli niitten jätesäkkien(2kpl) kuljetus roskikseen. Sen jälkeen alkoi suuri katselmus, mitä sieltä oli hävinnyt. Itku ja hammasten kiristys oli kuultavissa, kun selvisi, että äippä oli nakannut roskikseen Kasperin jotain tosi tärkeitä pikku-ukkoja. Turha oli siinä selitellä, että minähän varoitin. Kasimir lähti sitten yllättävän mielellään viemään roskikseen vielä jotain kepukoita, jotka olivat jääneet roskasäkistä. Kun hän saapui jonkun ajan kuluttua, taskut pullottivat niitä pikku-ukkoja. Olin kerrankin hiljaa, mutta mielessäni ajattelin, ”HYVÄ POJAT!”
Meillä ei siis ole hiihdelty, mutta yhdessä ollaan oltu. Lasten isä muuten on aina ollut hyvin täsmällinen elatusmaksujen suhteen, joten ne taas napsahtivat tilille ja sen kunniaksi vien lapset ulos syömään. Tiedämme erään paikan, jossa on huomenna tarjolla pyttipannua!
Hänen tyylinsä päättää blogi on kerrassaan ihastuttava!