Torstaina oli taas melko lailla arkinen päivä, paitsi…
…poikani Kasper jäi auton alle. No, täytyy myöntää, että kyllä pelästytti minut pahanpäiväisesti tulemalla työpaikalleni kahden ensihoitomiehen(vai mitä ne nykyään ovat) kanssa. Siis, auton alle jäämisessä oli ollut enkelien varjelus matkassa, sillä poika oli selvinyt pelkällä järkytyksellä. Reppu, se kamala, painava koulureppu oli tällä kertaa toiminut turvatyynynä, kun poika juoksi abiturienttien perässä punaista päin. Voi sitä vanhempaa pariskuntaa, jotka olivat siinä autossa. Hekin olivat varmasti pelästyneet, puhumattakaan kaikista niistä tutuista, jotka olivat tapauksen nähneet ja minun työkavereista ja, ja… Kasperille rangaistus punaista päin juoksemisessa oli juuri se pelästyminen! Oli sen sen verran pelästymisen asteikolla huippuluokkaa.
…nuorempi poikani Kasimir ilmoitettiin kouluun! Lähikouluksi tosin oli ilmoitettu ihan muu koulu, kuin se missä hänen sisaruksensa ovat. Jos lähikoulu on se koulu, mikä sijaitsee lähinnä kotia, niin etteivät koulumatkat muodostu liian pitkiksi, niin tässä tapauksessa oli varmaan erehdys tai huono vitsi, että lähikouluksi tarjotaan koulua toiselta puolelta kaupunkia? Menimme kuitenkin reippaasti ja toivorikkaina ilmoittautumaan meidän mielestä lähikouluun. Nyt odotamme kuin lottopottia, että onni suosisi meitä.
…lehdestä saimme lukea, että Kotkan keskussairaalan silmäpolilla on 4kk:n jono!? Mitä se meidän arkipäivää liikuttaa? No, sitä, että tyttäreni kävi eilen omalla lääkärillä (ei ole koululääkäriä) saamassa lähetettä silmälääkärille. Aluesairaalassa ei ole silmälääkäriä! Missä kaikki silmälääkärit ovat? Menee varmaa koko kevät, ennen kuin tyttäreni saa silmälasit. Tässä tulee se raja vastaan, että meillä ei ole varaa mennä yksityiselle, kun on jo säästettävä niihin silmälaseihin.
…niin, tälläistä se on yksinhuoltajan arki. Ei pääse tylsistymään.
Oi, mahtavaa että olet laittanut pystyyn blogin. Miusta saat vakikävijän
Äiti ja isä olivat kiitollisia postistasi!
Olipa mukavaa lukea kuulumisia serkkutytöstä. Käyn varmaan useasti tarkistamassa, että mistä Kini kirjoittaa. Tosin itselläni on aina viimeisenä pääsy koneelle. Meillä on kolme poikaa ja kaikilla omat koneet, mutta annas olla jos äiti haluaa koneelle, niin se vasta ihmetystä herättää. nyt täytyy sit vaan pitää puolensa, että pääsee lukemaan.
onnea elämään….
Ps. mun lempikappaleisiin kuuluu myös tuo:on niin helppoo olla onnellinen