Laineiden arkinen aallokko

Tuttu kysymys? Kuka tiskaa tai kenen vuoro? Onko perheissä vielä tiskivuoroja? Olen käsittänyt, että lähes joka perheessä on tiskikone. Jopa perheissä, joissa on vain yksi tekemässä sitä tiskiä.
No, meillä on neljä henkeä jatkuvasti sotkemassa astioita, mutta ei ole tiskikonetta. Minä, äitinä ja meidän perheen ainoana aikuisena olen päättänyt niin, että sellaista masiinaa emme tarvitse. Niinpä, myönnän, että en elä nykyaikaa, kun vastustan tekniikan ihmeitä. No, on meillä pyykinpesukone ja mankeli!
Kuka tiskaa? Minä, ja väitänpä ihan käsi sydämellä, että nautin siitä. Tiskaaminen helpottaa, kun oikein joku pännii ja minua pännii aika usein. Tiskaamisen jälkeen on ihan uudestisyntyneen olo. Taas sain jotain tehtyä. Astiat ovat omilla paikoillaan, sillä, kyllä, astioilla on jokaisella oma paikkansa astiakaapissa. Ei niitä parane sinne miten sattuu laitella. Minulla on siis aina tiskivuoro ja se on minun velvollisuuteni, mutta myös oikeuteni.
Vaan, etten ihan nauttisi siitä ilosta itekseni, olen silloin tällöin päättänyt jakaa sen lystin myös lapsilleni. Joku tyttäreni kaverin äiti oli joskus kysynyt Katariinalta, että tarviiko hänen koskaan tyhjentää astianpesukonetta? Katariina oli vaan sanonut siihen lyhyesti: -ei. Ei kuitenkaan ollut maininnut, että tiskata kyllä pitää. Valtaosa lapsista ei pidä tiskaamisesta. Katariinakaan. Hän on kuitenkin näppärä keksimään kaikkea oheistoimintaa. Kerran hän tiskasi kuullokkeet korvilla ja olkalaukku oli sitä varten, että siellä oli kannettava cd-soitin. Koko lystin kruunasi tikkari suussa.
Puhdasta tuli ja astiat olivat oikeilla paikoillaan.
Poikani Kasper yrittää aina luistaa koko hommasta keinolla millä hyvänsä ja yleensä lahjoo veljensä tekemään koko homman. Kasper on sitä mieltä, että tiskaaminen ei ole miesten hommaa.
Kasimirilta sen sijaan tiskaaminen sujuu, toisinaan jopa ilman kehoitusta. Hänen harrastuksiinsa nyt kuuluvat muutenkin erilaiset kotihommat, kuten imurointi ja jopa saunan pesu.
Mitä hyötyä on opettaa lapset tiskaamaan, kun koko tiskaaminen on vanhanaikaista? En oikeastaan tiedä, mutta jostainhan sitä on kinattava. Muissa perheissä kinataan niistä tiskikoneen täyttövuoroista… Meille ostettiin juuri uusi tiskiharja.

Kaikki alkoi siitä kun nuorin poikani osti itselleen omilla rahoillaan pehmolelun. Tämä tapahtui 2003 joulumyyjäisissä ja pehmolelu on hirvi, jota hän kutsuu poroksi. Juttuhan on näin, että hänen mielessään porot ja hirvet ovat lähes sama asia.
Kaikki meidän lähipiirissä ovat tietoisia tästä Kasimirin hirvi/poro-fanituksesta. Meiltä löytyy lukematon määrä aiheeseen liittyviä pehmoleluja. Luulin erheellisesti, että pehmolelut ovat pääasiassa nalleja ja pupuja, mutta olen joutunut korjaamaan käsitystä. Eikä siinä vielä kaikki, Kasimirilla on myös hirvipinssi ja hirvipyyhe, porokäsinukke ja hirvikortteja. Viimeksi löytyi porolautaset, siis syvä ja matala. Kuulin juuri, miten mukavaa on syödä siitä matalasta lautasesta, kun saa kaivaa poron nenää…hmm. Suuri harmituksen aihe on ollut se, että poika bongasi eräässä kaupassa hirvisukat, mutta ei ollut kuin kokoa 43 ja kyllä niissä olisi ollut ihan liikaa kasvunvaraa.
Syksyisin häntä on surettanut hirvenmetsästyskausi! Etenkin kaikki kaatokuvat lehdessä, joita olen parhaani mukaan koittanut piilotella. Vaan, sanomalehtiviikon aikana ovat kovasti paljon tutkineet Kouvolan Sanomia tarhassa ja mitä olikin jäänyt mieleen? Juttu pariskunnasta, joka oli muuttanut Lappiin. Kasimir meinaa muuttaa isona Lappiin(terveisiä Kaisalle Kittilään)! Miksikö? Siellä on poroja ja ne tulevat syömään lintulaudalta talipalloja…
Kun tarhassa on täytettävä julmettu pumaska kaavakkeita lapsesta, niin siellä on kohta missä mietitään lapsen vahvuuksia/heikkouksia. Meidän ”perhepalaverissa” Kasimirin vahvuus oli sisaruksien mielestä se, että sillä on pokkaa kuletella poroa kainalossa ihan missä tahansa. Minä olisin sen pessyt jo monta kertaa, mutta kun ei poroa voi laittaa pesukoneeseen, kun sitä alkaa siellä pyörryttää…
Keskustelut ja mielipiteenvaihdot poron kanssa ovat jo loppuneet ja kouluunkaan hän ei aio sitä viedä. Mielenkiinnolla silti seuraamme, kuinka homma etenee.

Kun tyytyy siihen mitä on, laulaa Olavi Uusivirta. Näistä sanoista minusta aikoinaan tuli kertaheitolla OlaviUusivirta-fani. Onnellinen olen nyt ja tässä aina vaan…olipa asiat sitten miten hyvänsä. Kai sitä on jotenkin syntynyt ”onnelliseksi” ja niin yksinkertaiseksi, että ei sitä paljoo tarvii, kun jo irtoo jalat maasta.
Takana on erityisen onnellinen viikonvaihde. Onnellisuus ei kyllä johtunut siitä, että lapset lähtivät isänsä luokse viikonlopuksi, vaan siitä, että minulla oli niin paljon korvaavaa toimintaa.
Perjantai-ilta alkoi Olutseura Olviretken vuosikokouksessa, joka huipentui Eskolanmäen Tavernaan, missä eräs seuramme jäsen oli keikalla. Minulle, kantakaupungin kasvatille lähiöpubireissu oli suorastaan elämys. Tunnelma siellä hiveli kattorakenteita.
Lauantaina lähdin ystäväni kanssa Lappeenrannan teatteriin nauttimaan musikaalista Victor/Victoria, johon olimme saaneet vapaaliput. Liekö jostain hajusteesta ärsyyntyneenä, aloin aivastella ja se olikin onneni, sillä olin niin perjantaista väsynyt, että pysyinpähän aivastellen hyvin hereillä. Illaksi takaisin Kouvolaan ja Vaakkuun, Olavi Uusivirran keikalle. Sitä olinkin odottanut hartaasti. Keikka oli niin hyvä, että minusta ihan oikeasti alkoi tuntua, että ”Me ei kuolla koskaan”. Niinpä, eikä muuten ole ollenkaan noloa olla keski-ikäinen yksinhuoltaja, joka fanittaa nuorta poikaa…sillä minkäs sille mahtaa, jos nuoretkin osaa olla niin hyviä. Onnellinen olin siitäkin, että pääsin kertomaan maestro Uusivirralle, miten lähtemättömän vaikutuksen hän teki huikealla lavakarismallaan ja aidon luontevalla esiintymisellä ja käytöksellä. Olavi Uusivirta yhtyeineen saa minut varmasti vielä usein ja helposti onnelliseksi.
Suhteellisen vilkkaan ja valvotun viikonlopun kruunasi pyhäaamun rauha kirkossa. Voin enemmän kuin lämpimästi suositella kaikille jumalanpalvelusta! Sillä nimittäin on varsin rauhoittava vaikutus. Kirkkokahveilla seurakuntasalissa kävin ensimmäistä kertaa ja voin vakuuttaa, että menen toistekin. En niinkään sen kahvin takia, vaan niiden iloisten ihmisten.
Nyt alkaa taas uusi viikko ja mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea onnellista taas tapahtuukaan!
Ystävät hyvät, olkaa onnellisia!

Torstaina oli taas melko lailla arkinen päivä, paitsi…
…poikani Kasper jäi auton alle. No, täytyy myöntää, että kyllä pelästytti minut pahanpäiväisesti tulemalla työpaikalleni kahden ensihoitomiehen(vai mitä ne nykyään ovat) kanssa. Siis, auton alle jäämisessä oli ollut enkelien varjelus matkassa, sillä poika oli selvinyt pelkällä järkytyksellä. Reppu, se kamala, painava koulureppu oli tällä kertaa toiminut turvatyynynä, kun poika juoksi abiturienttien perässä punaista päin. Voi sitä vanhempaa pariskuntaa, jotka olivat siinä autossa. Hekin olivat varmasti pelästyneet, puhumattakaan kaikista niistä tutuista, jotka olivat tapauksen nähneet ja minun työkavereista ja, ja… Kasperille rangaistus punaista päin juoksemisessa oli juuri se pelästyminen! Oli sen sen verran pelästymisen asteikolla huippuluokkaa.
…nuorempi poikani Kasimir ilmoitettiin kouluun! Lähikouluksi tosin oli ilmoitettu ihan muu koulu, kuin se missä hänen sisaruksensa ovat. Jos lähikoulu on se koulu, mikä sijaitsee lähinnä kotia, niin etteivät koulumatkat muodostu liian pitkiksi, niin tässä tapauksessa oli varmaan erehdys tai huono vitsi, että lähikouluksi tarjotaan koulua toiselta puolelta kaupunkia? Menimme kuitenkin reippaasti ja toivorikkaina ilmoittautumaan meidän mielestä lähikouluun. Nyt odotamme kuin lottopottia, että onni suosisi meitä.
…lehdestä saimme lukea, että Kotkan keskussairaalan silmäpolilla on 4kk:n jono!? Mitä se meidän arkipäivää liikuttaa? No, sitä, että tyttäreni kävi eilen omalla lääkärillä (ei ole koululääkäriä) saamassa lähetettä silmälääkärille. Aluesairaalassa ei ole silmälääkäriä! Missä kaikki silmälääkärit ovat? Menee varmaa koko kevät, ennen kuin tyttäreni saa silmälasit. Tässä tulee se raja vastaan, että meillä ei ole varaa mennä yksityiselle, kun on jo säästettävä niihin silmälaseihin.
…niin, tälläistä se on yksinhuoltajan arki. Ei pääse tylsistymään.