Mitä tulee mieleesi sanasta museo?
Lasivitriinit, pöly, vanhat tavarat? Narulla aidatut alueet? Ei saa koskea -kyltit?
Onneksi on toisinkin. Tukholman musiikkimuseossa saa nimittäin kokeilla soittimia. Museon kaikki oppaat ovat muusikkoja ja musiikinopettajia, joten asiantuntemusta ja vastauksia varmasti löytyy. Voisin viettää siellä päiväkausia!
Pariisin Louvre on edelleen maailman suosituin museo. Helsingin Sanomien mukaan klassikkoteoksia kävi ihastelemassa viime vuonna peräti 8,8 miljoonaa ihmistä. Asuin Pariisissa kahden kuukauden ajan vuonna 2006. Tein parhaani kulttuuritarjonnan hyödyntämisessä, vaikka samaan aikaan piti elää arkea ja työskennelläkin hiukan. Kävin katsomassa muun muassa kuuluisan Mona Lisan Louvressa, mutta erityisen kiinnostavia olivat pienemmät museot. Mieleen jäi vaikkapa viehättävä Picasso-museo Marais’n kaupunginosassa. Ranskan kielen tunneilla keskusteltiin Monet’n lummemaalauksista, ajankohtaisista elokuvista, taiteen tekemisestä ja muista mielenkiintoisista asioista.
Australialainen taidemaalariystäväni vieraili Suomessa juuri, kun Ateneumissa oli Luonnon lumo -näyttely. Esillä olivat maailmankuulut pohjoismaiset maalarit. Ystäväni huokaisi: ”Parempi kuin Louvre!” Hän halusi vierailla siellä toistamiseen myöhemmin. Ymmärsin yskän ja olin ylpeä taiteilijoidemme saavutuksista. Toisella puolen maailmaa näitä teoksia ihaillaan enimmäkseen kirjoista.
Vaikuttua voi tilasta, näytteillä olevista töistä tai jostakin erityisestä, kuten interaktiivisista mahdollisuuksista. Lapsena saaduilla hyvillä kokemuksilla on varmasti kauaskantoiset seuraukset. Ystäväni poika oli seitsenvuotias, kun hänen vanhempansa suunnittelivat pientä lomamatkaa. Huvipuisto olikin kyseisenä päivänä suljettu, mutta alkupettymyksestä toettuaan poika innostui: ”Voi, mennäänhän sitten edes johonkin museoon, jooko?”
Aiheesta lisää:
http://www.minnaraskinen.com/main.htm → uutiset → arkisto → Pariisin kirjeenvaihtaja