Kolmen suudelman Zürich

Sveitsinoviisina yli vuosikymmen sitten rekisteröin paikallisiin käyttäytymisnormeihin kolmen poskisuudelman tervehdykset. Pientä epävarmuutta ja niskajäykkyyttä sosiaalisissa tilanteissa aiheutti se, että perheemme kolmannessa kotimaassa Costa Ricassa käytetään vain yhtä poskisuudelmaa. Kriittisellä hetkellä en muistanut enää mones on menossa ja missä maassa oltiinkaan.

Suomalaisten keskuudessa Zürichissä tulee yhä epävarmaa notkahtelua eestaas, kun molemmat osapuolet miettivät, tervehditäänkö suomalaisittain ”moin” voimalla, kätelläänkö vai ollaanko jo sveitsiläistyneitä. Toimivaksi vaihtoehdoksi on noussut kotkalainen leuasta lähtevä nyökkäys. Näin toinen osapuoli saa rauhan keskittyä omaan tervehdystyyliinsä ja suorittaa sen loppuun asti ilman sekaannuksia.

Sveitsin ranskankielisellä alueella kolme poskisuudelmaa on ollut vakiintunut käytäntö; italiankielisen Tessiinin tavoista on yhä epäselvyyttä. Alppien eteläpuolisten ystäviemme kanssa iskemme säännöllisesti nenät yhteen. Sekä suunta että määrä on hakusessa. Selvyyden vuoksi ehdotin, että noudattaisimme zürichläistä tapaa. Ja nyt luin lehdestä, että mainostamani perinne on kantautunut tänne vasta samoihin aikoihin kuin me.

Alunperin siis kahden poskisuudelman Zürichissä epäillään, että kultarannikon jetset-väki lisäsi sarjaan kolmannen glamourin ja hienostuneisuuden merkiksi party-tunnelmissaan. Ja kuten monesti käy, ajan mittaan muoti-ilmiö arkipäiväistyy ja laskutuu tavallisen kansan joukkoon. Kolmesta poskisuudelmasta on tullut koko kantonin käyttäytymiskoodiksi.

Jätä vastaus