Harrastajanäyttelijät Miia Ruuth ja Katja Räsänen sekä kaksi myrskylyhtyä.
Tutustuin mustaan teatteriin vuosia sitten Prahassa. Siinä lähes kaikki on mustaa. Musta esitystila, näyttelijät puettu mustaan. Prahalaisenn mustan teatterin salaisuus on tekninen: UV-valo ja fluoresenssoidut vaatteet ja esineet. Niinpä esitys näyttää siltä, kuin näyttelijät ja mahdollisesti esineet liikkuisivat pimeässä tilassa, avaruudessa ilman painovoiman säätelemiä rajoja, maagisen tuntuisesti.
Meillä Kotkan valokuvakeskuksessa on köyhän miehen mustaa teatteria: ilman UV-valoa ja fluoresenssoituja vaatteita. Seinät on kuitenkin peitetty mustalla kankaalla, näyttelijät ovat mustissa vaatteissa ja valaistus perustuu vain pariin lamppuun, välillä jopa vain kolmeen myrskylyhtyyn. ( Lyhtyjen käyttöön piti saada lupa, ja sen saimme johtavalta palotarkastajalta Rauno Nyströmiltä. ) Tunnelma saadaan näin intensiiviseksi, ja mustuutta, pimeyttä on ihan tarpeeksi. Teemme siis mustaa teatteria, mikä sopii paremmin kuin hyvin näytelmän luonteeseen – onhan se musta rikos-, petos- ja murhenäytelmä.
Syynä siihen, että joudumme turvautumaan tällaiseen mustan teatterin ratkaisuun, on esitystila. Näyttelijät joutuvat olemaan koko ajan esillä, joten asia piti ratkaista jotenkin. Ratkaisu on se, että kun näyttelijät ovat mustissaan, niin he välillä – simsalabim! – yksinkertaisesti häviävät kääntämällä selkänsä yleisöön ja nostamalla hupun päänsä yli. Välillä he taas muuttuvat hengiksi, jotka yleisöön päin kääntyneinä ottavat osaa näytelmän kulkuun, tietenkin vain eleillä tai muuten, ilman sanoja. Shakespeare ei ole tällaistä tähän näytelmäänsä kirjoittanut — vaikka käyttikin kaikenlaista paranormaalia ja mystiikkaa näytelmissään – vaan se on ohjauksellinen idea ja lisä. Uskon, että tämä ja musta teatteri toimii hyvin näytelmässämme.
