Kuukausiarkisto toukokuu, 2011

Meripäiville tai Olavinlinnaan

maanantai 30. toukokuuta 2011

Päivi: Aiotko mennä kesällä minnekään festareille?
Matti: Puisto Bluesissa on heinäkuun alussa John Mayall. Se on aika lähellä, että meikäläinen löytää Järvenpäästä itsensä – taas kerran.
Päivi: Minä tiedän meneväni vain niihin, joihin menen työn takia. Arvaapa huviksesi kaksi festivaalia, joihin voisin haluta osallistua ihan huvikseni. Jos arvaat ilman vihjeitä molemmat oikein, tarjoan kahvit tai kaljat.
Matti: Kotkan Meripäivät ja Imatra Big Band Festival!
Päivi: Kuulitko, mitkä räkänaurut päästin! Kumpikin väärin. Hekottelen hauskuudellani. Saat uuden yrityksen vihjeiden kanssa. Kumpikaan ei ole varsinaisesti oma lajini, mutta olisi hauska käydä katsomassa, mikä on meininki. Toisessa käyvät ainakin sisareni ja hänen miehensä, toisessa ainakin pojistani toinen. Ajankohdat ovat 1.-27.7. ja toisen 22.-24.7. Jos näillä keksit, kahvi- tai kaljatarjous on voimassa.
Matti: Keskiaikaiset larppauskestit ja Pori Jazz.
Päivi: No aika lähellä. Savonlinnan oopperajuhlat ja Tuska.
Matti: Tässä vaiheessa urakehitystä voin sanoa, että ainakaan sidosryhmiä ei tarvitse koskaan Savonlinnaan mennä hauskuuttamaan. Tuska kuulostaa sekin enemmän juhlalta, jossa ulkomusiikilliset seikat ovat sisältöä tärkeämpää.
Päivi: Perustele.
Matti: Valistunut kuulopuheymmärrykseni on, että Savonlinnaan mennään näyttäytymään. Ja niin taitaa olla tilanne Tuskassakin: tärkeämpää on se, miltä näyttää kuin mitä tullaan kuuntelemaan.
Päivi: Ai. Nämä sidosryhmäläiseni, jotka käyvät tapahtumissa, harrastavat kyllä lajien musiikkia ihan silloinkin, kun he eivät itse näy.
Matti: Valistunut arvaukseni on, että Tuskassa ja Savonlinnassa nähdään tänä kesänä vaikuttavampia esiintyjiä kuin Kotkan Meripäivillä.
Päivi: Perustele.
Matti: Kunhan kesäaikaan päästään, niin tämän tästä tulee televisiotuutista establishmoitua uutista Olavinlinnasta. Esiintyjien on syytä olla hyviä jo ihan medianäkyvyyden perusteellakin! Tuska puolestaan ei voi olla ihan hirveää, kun historia ulottuu vain vuoteen 1998, ja yleisön turvallisuusohjeissa sanotaan: ”Kaikenmoinen koristautuminen on erittäin suotavaa, kunhan otatte huomioon asusteidenne turvallisuuden.” Kuulostaa ihan SM-bileiltä. Vapise Village People!
Päivi: Mutta mitä sinulla on Meripäiviä vastaan?
Matti: Perustele.
Päivi: No minähän luin rivien välistä, että mollaat Meripäiviä. Ehkä siinä oli vain jokin roska. Mutta en minäkään kovin persoonallisena Kotkaan tulevia esiintyjiä pidä. Jokainen saa tykätä mistä tykkää, mutta Kaija Koo, Yö, Paleface, Popeda ja Village People ei vaikuta miltään tietyltä ratkaisulta, vaan ”tulkoot nyt nuo” –tarjoilulta. Huomatan, että minulle se ei ole mikään inhokkilista. Mutta ei myöskään persoonallinen festarikattaus.
Matti: Huomautan, että ostopalveluina hankittu Meripäivä-areena on yksi kesän parhaiten suunnitelluista bisneshankkeista.
Päivi: Perustele… Eiku miä taijan olla samaa mieltä. Mutta Meripäivistä olen kyllä harkinnut Yleiseen saunaan menoa. Minusta Junnu-teema on kuitenkin kotkalaista meininkiä.
Matti: Junnu on Junnu, ja sekös toispaikkakuntalaisia vasta kyllästyttääkin. Olisikohan meripäivillä aihetta nostaa esiin myös Harmony Sisters, jonka Sataman valot toi suomalaiseen iskelmäkuvastoon aivan uuden ja jännittävän tapahtumapaikan: sataman.
Päivi: Meinaatko, että satama sopisi jotenkin merimiehille!
Matti: Ei kantasatamassa enää satamaa ole. Se on satamapuisto.

Kippis ja kulaus

maanantai 23. toukokuuta 2011

Matti: Onko olemassa suomalaista juomakulttuuria, johon viime viikolla on niin monta kertaa viitattu jääkiekkoleijonien kotiinpaluun yhteydessä?

Päivi: Tällä alalla klassikkokulttuuria edustaa lärvien vetäminen, kertovat lajia tuntevat kansatieteilijät. Snobbailukulttuuria on viinin purskuttelusiemailu. Arkikulttuuria on se, että aina voi ottaa vähän, ja sekin näkyy.

Matti: Tämän jääkiekkokeskustelun yhteydessä kaunosielut ovat antaneet ymmärtää, että suomalaisten örveltäminen olisi jotenkin erikoista. Nämä kaunosielut taitavat olla samaa porukkaa, joka ei vielä ole Facebookissa. Näin heti Pasi Nurmisen ilmaveivivideon jälkeen hauskan videon, jossa maailman paras jalkapalloilija Lionel Messi toikkaroi voitonjuhlissaan ihan samanlaisessa kunnossa kuin Nurminen. Näitä videoita on Youtube pullollaan.

Päivi: Puolustatko örvellystä?

Matti: Olen lapsuudesta saakka katsonut elokuvia, joissa sotilaat ja seikkailijat rentoutuvat rankan koettelemuksen jälkeen. Leijonien kotiinpaluussahan noudatettiin tätä samaa draamaa. Samanlaisia sotilaitahan he ovat: hommat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Päivi: Pitääkö reaalimaailman örvellys esittää kaikille? Onko se tosi-tv:tä? Ymmärrän, että juhlissa juhlitaan, niin minäkin teen. Mutta on sillä väliä, tapahtuuko toikkarointi ikään kuin töissä vai ikään kuin privaatissa. Ja silläkin on vissi ero, onko se fiktiivisistä elokuvaa vai uutiskuvaa. Toinen juttu on sitten se, kuinka pahasti överiksi homma meni ja kuinka kauan sitä kannattaa märehtiä.

Matti: Urheilu on kulttuurin tapaan viihdettä. En tunne lakia niin, että tietäisin, onko edustusjoukkueessa pelaaminen työsuhde vai ei. Palautan tässä taas tuon draaman kaaren. Tämä tarina alkoi siitä, kun joukkue kasattiin. Kliimaksi koettiin Suomi—Venäjä-ottelussa, jossa voittoisa käänne käynnistyi jumalaisen yksilösuorituksen myötä. Sen jälkeen pelattiin kaksi erää Ruotsia vastaan, ja kolmannessa alettiin pudottaa draamaa kulminaatiopisteestä alas (viisi maalia Ruotsin verkkoon!). Onnellinen, hauska loppu koettiin Helsingin kauppatorilla, kun taistelijat pääsivät halaamaan kuningatarta. Ja tietysti kunnon draamaan kuuluu ikimuistettavia sivuosan esittäjiä Pasi Nurmisen ja Anssi Salmelan tapaan. Yle saisi materiaalistaan helposti klassikkosadun aikaiseksi!

Päivi: Mitä mieltä olet siitä, että urheilijat ja tässä tapauksessa voittoisat jääkiekkoilijat nostetaan lasten ja nuorten esikuviksi?

Matti: Tulee mieleen itsenäisyyspäivänä aina esitettävä Tuntematon sotilas. Kersantti Rokkahan (Mikko Koivu) juo siinä juopottelukohtauksessa suorastaan sivistyneesti, vaikka kuusten keskellä ollaankin, mutta luutnantti Koskela (ei kuitenkaan Pasi Nurminen) saa upseerien parissa rasistisen kohtauksen ja tekee väkivaltaisuuksia saksalaiselle upseerille. Viime päivien keskustelun jälkeen Tuntematon sotilas pitäisi sensuroida. Minunkin lapseni ovat nähneet elokuvan jo monta monta kertaa. Voi kauhistus!

Päivi: Joo, mutta mieltä olet ajatuksesta, että urheilijat ovat nuorison esikuvia? Ovatko he?

Matti: Iltakoulun psykologian tunneilta muistan hämärästi, että ihmisten esikuvat vaihtuvat iän myötä. Herkimmilläänhän ihminen on lapsena, ja vaikutteet silloin voivat syövyttää ihmispoloon kaikenlaista tosi syvälle. Jos puhutaan 14-vuotiaista, puhutaan nykyisin jo rutinoituneista päihteiden käyttäjistä, ja tällaiset vain naureskelevat Nurmisen Pasin ilmaveiville. Nuoremmat ottavat esikuvansa lähempää: vanhemmistaan, opettajista ja valmentajista. Heille läheisyys on tärkeää, ja televisiossa pilkahtava kansallinen urheilutähti on vain arkikuvastossa vilahtava ikoni, ei sen enempää.

Päivi: Eli mielestäsi käsitys siitä, että urheilijoita pidetään esikuvina, on väärä?

Matti: Suomalainen jääkiekkoilija on esikuva kaverille, joka litkii matsia katsoessaan kaljaa kotisohvalla. Tämä kaveri vaan naureskelee, kun lentokoneen rappusilta tehdään ilmaveiviä. Viinan juominenhan ei ole Suomessa rikos. Tätä esikuvajuttua viljelee rutikuivin osa Suomesta. Näille henkilöille ei pitäisi antaa mediassa tilaa: ne heittävät vaan tuhkaa onnistumisen päälle!

Päivi: No mikä käsitys sinulla on kirjallisuudesta? Luetaanko nuortenkirjoja edelleen niin, että niiden pitäisi ohjata lukijoitaan hyvään? Vai niin kuin muutakin kirjallisuutta? Ennen vanhaan nuortenkirjoilta odotettiin kasvattajuutta, mutta viime vuosikymmenet siitä on yritetty irtisanoutua. Jaa mutta sinä et taida tietää nuortenkirjoista höykäsen pöläystä!

Matti: Näin on, osaamiseni jäävät kymmenen vuoden taakse, kun luin pertsat ja kilut taas kerran. Harry Potter on tuttu vain perheen parissa käydyistä väittelyistä, enkä koske pitkällä tikullakaan vampyyrikirjoihin, jotka nuoria tähän maailman aikaan erityisesti viehättävät. Taiteilijat, nämä sofioksaset ja larsvontirerit esintyvät kuitenkin huomattavasti epäisänmaallisemmin kuin ihanaiset leijonamme.

Päivi: Ei kirjailijan tarvitse esiintyä isänmaallisesti, hienosti tai sivistyneesti —  paitsi jos hänet on lähetetty edustustehtävään. Jos ei ole, saa törttöillä niin paljon kuin sielu sietää. Ei  törttöily kyllä ole kirjailijalle sen enempää kunniaksi kuin muillekaan.

Matti: Kippis sille!

Päivi: Ja kulaus!

Teatterit ja sinfoniat yhteen

maanantai 16. toukokuuta 2011

Päivi: Mitä mieltä olet kolmen maakunnan yhteisestä orkesterista?
Matti: Matemaattisen derivaatan kautta tarkasteltuna hyöty ja kustannukset ovat nyt tapissaan. Lisäpanostus välimatkoineen veisi enemmän kuin toisi.
Päivi: Sanoisin asian ihan suomeksi: en usko, että se, mikä toimii hienosti Kotkan—Kouvolan akselilla, on automaattisesti siirrettävissä yhä vain suurempiin mittoihin.
Matti: Kuntalaisille lienee Kotkassa sama, maksavatko he sinfoniaorkesterin ylläpitämisestä vuodessa 10 vai 6 euroa. Mutta laadukkaan sinfoniamusiikin fanittajat eivät varmasti tykkäisi, jos konsertteja olisi kaupungissa kaksi kertaa harvemmin, ja kokoluokassaan yksi parhaista muuttuisi suurentamisen myötä 13. orkesteriksi tusinassa.
Päivi: Just noin. Sitä paitsi kyllä ison kolkan hallitseminen on melkoinen haaste. Eläkkeelle siirtynyt entinen ohjelmapäällikkö Seppo Grönvall kirjoitti mielipidekirjoituksessaan, että junat ja autot kulkevat, mutta kulkevat miten kulkevat. Yleensä huonosti tai sitten surkeasti.
Matti: Vaan mitä jos yhdistäisimme Kouvolan, Kotkan ja Lappeenrannan teatterit. Ne ovat myös erittäin kalliita kulttuurilaitoksia, eivätkä ne – toisin kuin Kymi Sinfonietta – taida edustaa kokoluokkansa terävintä kärkeä nykyisin.
Päivi: Ei yhdistetä. Mutta odotan uteliaasti, mitä se yhteistyö yhteisproduktioineen tuo tullessaan.
Matti: Kymi Sinfoniettahan esiintyy sekin tämän tästä yhdessä Lappeenrannan kaupunginorkesterin kanssa. Silloin voimme kuulla Kotkassakin näitä romanttisen aikakauden synnyttämiä suurten sinfoniaorkesterien teoksia.
Päivi: Kannatan kokeiluja, liputan yhteistyölle, uskon uuden etsimisen ideaan. Mutta en usko, että yhden ajatuksen monentaminen tekee autuaaksi. En todellakaan usko Suur-Kaakkois-Suomen Supersinfoniaorkesteriin. Senhän sanoinkin jo monta repliikkiä sitten.
Matti: 64-henkinen orkesteri olisi aika pieni vielä, kun sitä vertaa 102-henkiseen Helsingin kaupunginorkesteriin. Asettuisimme koossa mitaten Oulun Sinfonian kokoluokkaan. En ole paljon sen orkesterin maineteoista lukenut. Mutta… uskotko tosiaan, että kolmen teatterin yhteistyö tuo jotakin taiteellisesti uutta Kaakkois-Suomeen?
Päivi: Joo. Jaettu riski on yhteinen katastrofi… Ei kun se antaa mahdollisuuden tehdä jotain enemmän.
Matti: Näkisitkö kolmen teatterin yhteistyössä samanlaisia mahdollisuuksia kuin jos teatterit oikeasti yhdistettäisiin?
Päivi: Näkisin yhteistyössä niitä etuja, joita syntyisi yhdistämisestä. Ja niitä etuja, jotka ovat voimassa, kun teattereita ei yhdistetä. Kannatan erillään pysymistä mutta harkittua ja valikoitua yhteistyötä.
Matti: Säästöjähän teatterit eivät yhteistyöllään taida saada aikaan. Siihenhän on jo myönnetty ylimääräistä valtionrahaakin 80000 euroa. Yhtään työpaikkaa sillä ei rationalisoida pois kulungeista, ja nähtäväksi jää, saadaanko tuolla ylimääräisellä rahalla jotakin uutta ja kimaltavaa kaakkoissuomalaiseen teatteri-ilmaisuun.
Päivi: Pitäisi saada.

Puolilikainen jääkiekkomaali elokuvateatterissa

maanantai 9. toukokuuta 2011

Päivi: Käytkö elokuvissa?
Matti: Kunnon toimintapläjäys pitää nähdä heti tuoreeltaan isolta screeniltä eli elokuvateatterissa. Vastaus on siis myöntävä.
Päivi: Ai että verta ja popcorneja?
Matti: Isosti.
Päivi: Kävin äskettäin katsomassa uusimman Vareksen. Kotimaista viihdettä.
Matti: Suomalaiset ovat kökköjä toimintapläjäyksissä, mutta Varesta kannattelee Reijo Mäen turkulaishuumori.
Päivi: Seurassani oli kaksi turkulaista. Tai no, ehkä turkulaiseksikaan ei pääse, vaikka olisi asunut siellä lähes 30 vuotta, jos on syntynyt muualla. Joka tapauksessa he eivät kauheasti hehkuttaneet elokuvaa, mutta eivät kai harmitelleetkaan. Minusta oli kiva käydä katsomassa ja olla vain.
Matti: Ymmärrän yskän. Tavallisesti istut kukkahattu päässä teatterissa ja teet muistiinpanoja arviota varten. Nyt pääsit koettelemuksesta kuin koira veräjästä.
Päivi: Joo. Paitsi että teatterissa otan hatun pois päästä.
Matti: Elokuvaseura on erittäin tärkeä asia. Huono elokuvatoveri on sellainen, joka odottaa käsi kourullaan popcorneja pussistasi. Hän nauraa väärään aikaan, eikä anna kyynärnojaa käyttöösi.
Päivi: Joo. Ja hyvä on sellainen, joka tarjoaa karkkeja tai popcorneja eikä paheksu sitä, että minä nauran silloin kun naurattaa.
Matti: Pahinta elokuvissa on isopäinen ja pitkä kaveri edessä olevalla penkkirivillä. Sellainen kun läsähtää eteen, elokuva on pilalla jo ennen traireleita.
Päivi: Puhumattakaan isosta kukkahatusta!
Matti: Hyvää elokuvissa on se, että harvoin yleisö kommentoi ääneen tapahtumia. Urheilukentän laidallahan tämä on arkipäivää.
Päivi: Siskon mies kuulemma kerran vihelsi ja rummutti kaikki marssit. Tämän kertoi minun mieheni. Minusta se oli hauska juttu. Mutta sattuu elokuviin joskus selostajia, jotka sopottavat kaverilleen, että kato nyt ja näätkö ja herranjestas ja muuta päläpälää.
Matti: Se mikä elokuvissa on sietämätöntä, on urheilukentän laidalla taidetta! Minun on pakko tunnustaa, että nautin, kun Arto Tolsa Areenalla yleisö mollaa tuomaria tai pelaajaa. Suosikkini on ikivanha ”onneton veto”.
Päivi: Niin kauan kuin mollaaminen on pelin tai tuomarin toiminnan kommentointia, se on kuin osa lajia.
Matti: Luulen, että pelaajakin saa kotikentällä virtaa siitä, kun yleisö mollaa tuomaria tai vastustajaa.
Päivi: Meinaatko?
Matti: Kyllä. Ja odotan kauhulla aikaa, kun elokuvateattereissa aletaan esittää livenä jääkiekko-otteluja. Jos fanit saapuvat sinne samalla karnevaalihengellä kuin jääkiekkofanit Bratislavan jääkiekon MM-kisoihin, niin kukkahattutädit jäävät elokuvateattereissa söpöiksi kuriositeeteiksi.
Päivi: Miten elokuvateatterissa voi olla live-jääkiekkoa? Eihän sinne mahdu kaukaloakaan.
Matti: Suomessa viritellään parhaillaan mahdollisuuksia esittää suoria lähetyksiä esimerkiksi oopperoista ja urheilukilpailuista. Pidän suunnitelmia järkevinä. Esimerkiksi jääkiekon MM-kilpailuja olisi mukava katsoa isolla porukalla Kinopalatsissa. Kuvittele millainen joukkohurmio hämärässä salissa syntyisi, kun Leo Komarov tekisi puolilikaisen voittomaalin Ruotsia vastaan jääkiekon MM-finaalissa keväällä 2012!
Päivi: No kuvittelen. Mutta ei suora lähetys ole live!