Dialogi

Matti: Ovatko kuvataiteilijat oikeasti taiteilijoiden joukossa pohjasakkaa, siis porukka, jonka toimeentulo on kaikista huonoin?

Päivi: Ainakin kuvataiteilijat, heidän edustajansa ja heidän toimeentulostaan tehdyt selvitykset osoittavat, että tuloilla ei voi kehua. Mutta ei kirjailijoidenkaan tilanne ole häävi. Meillä on Sofi Oksanen ja meillä on Laila Hirvisaari ja meillä on joku muukin huippuhyvin myyvä kirjailija, joilla ei luultavasti ole pulaa pikkurahasta eikä vähän isommastakaan. Se on kuitenkin vain osatotuuden osatotuus. Suomen kirjailijaliitto teki vuonna 2005 jäsentensä tulotutkimuksen, ja se paljasti, että varsinaisesta kirjailijantyöstä eli kirjojen kirjoittamisesta saatujen tekijänpalkkioiden mediaani oli tuolloin 2 000 euroa vuodessa.

Matti: Niin, mediaanihan tarkoittaa, että puolet joukosta on tuon 2000 euron alapuolella, toinen puoli yläpuolella. Kyseessä ei siis ole suomalaiskirjailijoiden  tulojen keskiarvo. Mutta ei muillakaan itsensä työllistäjillä hyvin mene. Minusta on jotenkin hirvittävän surullista, että niin merkittävä mies kuin Pelle Miljoona onkin suomalaisessa populaarihistoriassa, hänen pitää heittää trubaduurikeikkoja sylkylöissä, jotta voi kirjoittaa kirjan kerran vuodessa.

Päivi: Jatkan vielä kirjailijaliiton selvityksestä. Huonoimmin ansainnut neljännes jäi alle 450 euron vuosituloihin, kuvittele! Ja parhaimmin ansainnut neljännes aloitti ”huipputulonsa” 6500 eurosta. Kirjailijaliitolta pitäisi olla tulossa uusi selvitys. Sitten Pelleen. Onko sinusta huono asia, että Pelle heittää trubaduurikeikkaa ei-niin-upeissa interiööreissä?

Matti: Oma vika. Pelle on erinomainen kirjailija, mutta hän ei ole periaatteensa vuoksi koskaan hakenut apurahaa. Hän on elättänyt itsenä omineen. Se, että raha tulee taiteellisen huippukauden jälkeen sylkylöissä laulaen, tekee hänestä marttyyrin. Jos suomalainen vientiteollisuus toimisi samalla periaatteella, lapset voitaisiin yhteiskunnan varoilla viedä päivittäin kouluun taksilla.

Päivi: Anteeksi mitä? Nyt en ymmärrä vertaustasi. Jos vientiteollisuudella menee huonosti, lapset pannaan takseihin, sylkylöihin?

Matti: Kansalaisten kateusviettiä ruokitaan Suomessa liian yksipuolisesti taiteilijoiden apurahauutisilla. Kerran vuodessa muistutetaan myös maanviljelijöiden tuista, mutta milloin luit  jutun siitä, kuinka paljon Suomessa tuetaan yrityselämää suoraan ja epäsuorasti. Jos panemme kaikki EU-hankkeet, kehittämisyhtiöt, tekesit ja muut nippuun, se on suomeksi sanottuna ihan helvetisti rahaa. Jos tähän lisätään vielä suorat yritystuet ja koulutus – jonka tehtävänä on yhä suoraviivaisemmin tuottaa juoksijoita oravanpyörään – saadaan aikaiseksi paketti, jonka rinnalla taiteen ja viihteen suuntaan pantu raha jää mitättömäksi.

Päivi: Niinpä niin. Minkähän takia kaikki pässinpäät tulistuvat heti, kun kuulevat ja lukevat taiteilija-apurahoista? Miksi kulttuurin vaaliminen on heille punainen vaate?

Matti: Ehkä siksi kun se ei tuota mitään. Näin ajatellaan erityisesti savupiippuajan lasten keskuudessa. Tosiasiahan on, että taiteen osuus maailman liikevaihdossa kasvaa koko ajan, samalla kun metsäteollisuuden osuus vähenee.

Päivi: Tai ylipäätään luovien alojen osuus kasvaa. Uusikuvassa paraikaa näyttelyä pitävistä kuvataiteilijoista yksi sanoi aiheellisesti, että toivottavasti luovien alojen hypetyksessä myös vapaa taide – epäteollinen, omalähtöinen tekeminen – luetaan luoviin aloihin kuuluvaksi.

Matti: Minusta tämä itsensä työllistäjät on hersyvä termi. Mutta jos itsensätyöllistäjistä tehdään suomalaiseen verotus- ja työlainsäädäntöön oma luokka yrittäjien ja palkansaajien lisäksi, ketkä tähän joukkoon sitten kuuluvat? Kuuluuko siihen esimerkiksi kotkalainen Kingside Boulevard –yhtye, joka heittää keikkaa samaan tyyliin kuin Pelle Miljoona?

Päivi: Rajanveto voi olla hankalaa. Yhden hengen yrityksetkin haluavat sitten olla itsensätyöllistäjiä, olkoon toimialana kukkakauppa, journalismi tai kampaamo. Mutta kyllä taiteilijoiden elantoon joku tolkku pitää saada. On ääliömäistä puhetta vaahdota, että tehkööt sellaista mikä menee kaupaksi. Ei taide siten mene eteenpäin eikä pysy hengissä. Vanhassa maailmassakin oli apurahajärjestelmä. Jakajat vain olivat rikkaita mesenaatteja.

Matti: Tosiasia on, että Suomessa taiteilijan osa on kaikilla tilastomittareilla mitattuna surkea verrattuna muihin Pohjoismaihin. Tämä on asia, joka pitää saada korjattua ennen kuin Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Euroopan mestaruusturnaukseen jalkapallossa!

Päivi: Niinpä.

Tags: kuvataide, media, musiikki, Pelle Miljoona, taiteilija-apurahat

Tämä artikkeli on julkaistu maanantaina 18. huhtikuuta 2011 kello 11:37 ja sen aiheena on Aiheeton. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa kommentin, tai tehdä paluuviitteen omalta sivultasi.