Matti: Pitäisikö meidän suostua siihen, että Kantolan edustustila luovutetaan yksityisiin käsiin?
Päivi: Ei.
Matti: Kyllä tässä on vahvasti koiramainen insinöörimaku suussa. Vastuuta ollaan taas sysäämässä yksityisten taholta julkiselle sektorille. Stora Enso on maailmanluokan metsätaloustoimija. Sen pitäisi ymmärtää, että yhteiskuntavastuu on muutakin kuin virkkeen kilinää toimintakertomuksessa.
Päivi: Onko sinun mielestäsi väärin, että sunilalainen omistajataho vetäytyy vai että Kotkan kaupunkia ei kiinnosta?
Matti: Sunila oli Sunila, mutta nyt se on fuusioitunut Stora Ensoon, joka on reilun 10 miljardin vuosiliikevaihdollaan maailman neljänneksi suurin metsäteollisuusyritys. Jos tällainen yritys ei kykene pitämään kunnossa erään tehtaansa takapihalla olevaa, arkkitehtuuristaan maailmankuulua, tönöä kunnossa, niin konsernin sisäisessä komentoketjussa on jotakin pielessä.
Päivi: Minä en oikein enää jaksa uskoa yritysten yhteiskuntavastuuseen. Yritykset eivät ole olemassa tuottaakseen paperia, valmistaakseen makkaraa tai harjoittaakseen viestintää, vaan tahkotakseen rahaa. Kun oma toimialakin on sivuseikka, yhteiskuntavastuu on huminaa tähtisumusta. Äh — miksihän minä olen näin tympeällä mielellä?
Matti: Siksi, että muistit taas yrityksen perimmäisen tehtävän. Sen tehtävä on yksinkertainen: ansaita rahaa. Mutta ansaintalogiikka ei ole nykymaailmassa enää aivan yksinkertainen asia. Se on monimutkainen kuvio, johon liittyy yhä useammin myös yhteiskuntavastuu. Mutta yhteiskuntavastuuta ei olisi, jollei se erilaisten mutkien ja kollektiivisen ymmärryksen kautta vahvistaisi yhtiötä rahantekoapparaattina.
Päivi: Ihmisillä ja ihmisten hyvällä ololla ei ole mitään virkaa.
Matti: Ei se näin yksinkertaista ole. Aivan kuten yritys myy itseään yhteiskuntavastuun keinoin, se saa työntekijästäänkin enemmän irti, jos renki on hyvässä vireessä.
Päivi: Mitä Kantolalle pitäisi tehdä?
Matti: Kyllä se taloudellinen vastuu pitäisi löytää Stora Ensosta, eikä kansalaisten verovaroista. Kantola on yhtiölle samanlainen kansallisomaisuus kuin Kotkan kirkko kotkansaarelaisille uskovaisille. Insinöörit koville ja säätiö pystyyn. Kantola on hieno kokonaisuus, ja pelkästään kabinettipuheissa ääneen lausuttuna olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan, jos Kantola päästettäisiin täysin yhteiskuntavastuuttomiin yksityisiin hoteisiin.
Päivi: Oletko jo hahmotellut säätiön pohjan?
Matti: Vieritän säätiökaavailut sujuvasti kulttuuriasiankeskuksen vs. johtajalle Seppo Grönvallille, joka vetää Kantolan rahoitusmahdollisuuksia pohtivaa ryhmää. Kannustan Kotkaa vierittämään taloudellisen vastuun niin syvälle Stora Enson suuntaan kuin mahdollista.
Päivi: Kantola on palvellut viime ajat taiteilijaresidenssinä. Kuka siitä hyötyy?
Matti: Onhan Kantola vaikuttavuudessaan aivan toista kuin residenssiys vaikkapa jonkun Korelassa olevan rintamamiestalon yläkerrassa. Tyhjänähän Kantolaa ei voi pitää, joten säilyttäisin tämän residenssitoiminnon Kantolassa jatkossakin.
Päivi: Olen samaa mieltä, että jos taiteilija lähtee hakemaan vaikutteita toisista ympyröistä, majapaikan pitää olla stimuloiva. Rintamamiestalon yläkerta ja vakituisia asukkaita häiritsevä portaitten narina eivät ole residenssin omin olemus. Mutta mitä hyötyy residenssitoiminnan ylläpitäjä, esimerkiksi Kotkan kaupunki, sinun mielestäsi?
Matti: Mikään ei ole rikkaampi media kuin kansainvälisesti orientoitunut artisti. Hyvä artisti kauas kuuluu!
Tags: Alvar Aalto, Kantola, taiteilijaresidenssi
