TAITEILIJA JA HÄNEN VUORENSA

14.4.2011 kello 15:00, kirjoittaja: alakyla

Pirkko-Leena Palovirta

***

Paul Cezanne syntyi vuonna 1839 Aix-en-Provencen kaupungissa Etelä-Ranskassa. Koulun jälkeen hän pyrki useita kertoja Pariisin taidekorkeakouluun, mutta ei tullut hyväksytyksi. Cezanne kävi joitakin piirustuskursseja kotikaupungissaan ja muutti sitten Pariisiin. Vasta paluu takaisin kotiseudulle oli merkittävä käänne Cezannen kehityksessä taiteilijana ja suorastaan ravisutti hänen luomistyötään.

Paul Cezanne

Paul Cezanne

Asuinpaikat, tyylisuunnat ja maalausten aiheet vaihtuivat Cezannen elämässä vuosien ja vuosikymmenten aikana. Maisemasta tuli kuitenkin taiteilijan rakkain aihe. Hän maalasi usein maaseudulla ja ulkosalla. Asuessaan jälleen Aixissa Cezanne paneutui ensimmäistä kertaa kotiseutunsa luontoa hallitsevaan ”Pyhän voiton vuoreen”, Montagne Sainte-Victoireen – tuhannen metrin korkuiseen kalkkikivivuoreen. Hän maalasi  ensimmäisen teossarjan tästä vuoresta 1880-luvun alussa.

Cezanne halusi muodostaa luonnossa näkemästään maisemasta levollisen ja tasapainoisen sommitelman eikä tavoitellut maiseman jäljentämistä. Vuori oli varhaisimmissa maalauksissa pikemminkin taustalla, mutta myöhemmin vuoresta tuli maalausten keskeinen elementti.

Sainte-Victoire kiehtoi Cezannea hänen elämänsä loppuun asti (1906). Peräti yli 60 maalausta, piirrosta ja akvarellia syntyi tästä aiheesta. Seudun asukkaat mahtoivat ihmetellä, kun Cezanne näytti maalaavan samaa maisemaa jatkuvasti. Kerrotaan, että hän tarvitsi viikkoja, kuukausia ja joskus jopa vuosia joidenkin maalaustensa valmistumiseen. Kerrotaan myös, että taiteilija paneutui oman näkemyksensä toteuttamiseen erittäin keskittyneesti – jopa niin intensiivisesti, että kun hän oli päässyt tavoitteeseensa, valmis taulu saattoi unohtua luontoon.

Olisi kiinnostavaa tietää, oliko Sainte-Victoire-vuorella Paul Cezannelle muutakin merkitystä kuin rakkaus kotiseudun luontoon, visuaalinen innoitus, inspiroituminen uudesta näkökulmasta tai pyrkimys täydellisyyteen omassa taiteessaan. Symboloiko vuori taiteilijalle jotain estettä tai ongelmaa, joka hänen tuli voittaa tai ratkaista? Vai symboloiko vuorenhuippu hänelle jatkuvasti uutta tavoitetta? Vai puhutteliko Jumala Paul Cezannea Sainte-Victoire-vuoren läheisyydessä?

Hyvää palmusunnuntaita

Aihe: Palovirta, Pirkko-Leena | Ei kommentteja »

Ensimmäinen junamatka

7.4.2011 kello 12:04, kirjoittaja: alakyla

Anne-Mari Välikauppi

***

Tunnelma oli hieman jännittynyt ainakin äidin osalta. Pieni poika vain odotti näkevänsä junan ja taisi olla hieman malttamaton. Kohta viereiselle raiteelle saapui juna, joka oli menossa päinvastaiseen suuntaan. Selitin, että menemme vasta seuraavaan kulkuneuvoon, joka saapuisi tälle ensimmäiselle raiteelle. Sain reippaan nyökkäyksen vastaukseksi ja näin jatkoimme odottamista tovin. Täytyi vielä hetken olla paikoillaan ennen kuin vihdoin ja viimeinen saimme nousta kyytiin. Oma osasto löytyi näppärästi ja rattaillekin löytyi oma kohta viereistä vaunusta. Lapsukainen meni heti istumaan omalle paikalle ja luetteli istumapaikkanumeroita sen enempää arkailematta. Täytyihän osaston leluhärveliäkin käydä vähän kokeilemassa. Hauskat kärpässienituolit olivat lujasti kiinni lattiassa, jottei niitä päässyt yrityksistä huolimatta siirtelemään.

Ilo oli ylimmillään, kun menimme yläkerran leikkivaunuun. Sieltä löytyivät puinen juna ja liukumäki rappusineen. Muutaman leikkitoverinkin sai seuraksi. Veturinkuljettaja vaihtui välillä siinä lasten leikkiessä sopuisasti.

Matka taittui sujuvasti. Välillä oli houkuteltava pieni matkustaja haukkaamaan välipalaa. Kun kaakao oli juotu, lapsella oli jo kiire takaisin leikkimään. Äiskän oli vain saatava ensin kupillinen kahvia. Ravintolavaunusta poika sai ilves-kortin muistoksi ensimmäisestä junamatkasta.

Matka sujui leikkien. Siitä jäi hyvämieli niin pienelle kuin isommallekin. Määränpää lähestyi varsin nopeasti ja kohta täytyi nousta pois junasta. Parin päivän päästä oli paluumatkan aika, mutta se olisi jo toinen tarina.

Ensimmäinen junamatka

Ensimmäinen junamatka

Aihe: Välikauppi, Anne-Mari | Ei kommentteja »

Kevään merkkejä

1.4.2011 kello 0:02, kirjoittaja: alakyla

Juho Moilanen

***

Karjalaisessa uutisoitiin jo maaliskuun alussa, että kevään (tai talven) ensimmäinen lesken lehti on bongattu Pohjois-Karjalan keskussairaalan kupeessa. Minulle kevään merkki on se, että kaivan sukset esille ja varsinainen hiihtokauteni alkaa. Hiihtoladuilla ja kävelyteillä saa todistaa keväistä ihmettä; ihmiset hymyilevät kävellessään tai hiihtäessään ja villeimmät huhut kertovat jopa jonkun ventovieraan tervehtineen toista.

Ilonaiheena tänä keväänä minulle on ollut appelsiinipuuni virkoaminen, jo varmalta näyttäneeltä kuihtumiselta. Olen iloinen, että maltoin kastella ja asettaa kasvini aurinkoiseen paikkaan ja toivoa uusien versojen ilmestymistä puun runkoon. Iloni olikin suuri, kun eräänä päivänä huomasin puun versoavan uutta elämää. Puu, joka on jo usean vuoden aikana ehtinyt rakentaa itselleen vahvat juuret, sai vahvasta perustuksestaan ponnistaa uuteen kevääseen.
”Katso minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?”
Jes. 43:19
Keväällä syntyy uutta elämää. Luonto herää talven koomastaan ja vehreyttä ilmestyy joka paikkaan.  Tätä on hyvä jatkaa pääsiäisen odotusta. Tuolloin Kristus voitti kuoleman ja elämä annettiin meille ihmisille!

Aihe: Moilanen, Juho | Ei kommentteja »

HÄN TUTKISTELI SYDÄMESSÄÄN

24.3.2011 kello 10:40, kirjoittaja: alakyla

Martti Asikainen

***

Reilun puolentoista vuotta vanha lapsenlapsemme viilettää ympäri taloa, ja minäkin olen päässyt perässä juoksijan rooliin. Ehkä se jo liittyy tähän ikäänkin ja eläkkeellä olevan rooliin. Ei tarvitse olla ensimmäisenä menossa, ei tarvitse ottaa kaikkea mahdollista ja mahdotontakin huomioon, vaan voi jo ottaa rauhallisemmin. Ja toivon mukaan ottaa huomioon tärkeimmät ja oikeastaan se kaikkein tärkein, yhteys Jeesukseen häneen uskoen ja turvautuen. Samalla tietysti tulee ottaa huomioon lähimmäiset, yhtenä rakkaimmista pieni piipertäjä, joka kovasti tavailee uusia sanoja ja etsii elämän uusia yllätyksiä, ja välillä järjestää niitä toisille.

Tuo otsikko viittaa Mariaan, nythän vietämme Marianpäivää. Marian elämässä toteutuivat Jumalan suunnitelmat ihmeellisellä tavalla. Hän suostui nöyrästi Jumalan tahtoon ja sai nähdä monin eri tavoin Jumalan suunnitelmien toteutuvan. Hän sanoi: Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.

Jumalan suunnitelmien mukainen tie ei ollut Mariallekaan helppo. Ympäristön paineet, pitkä matka Betlehemiin raskauden ollessa jo pitkällä, pienen Jeesus lapsen syntyminen talliin, matka pakolaisena Egyptiin ja sitten aikanaan paluu pieneen Nasaretin kaupunkiin. Perheenäidin osa   lapsilauman kasvaessa ja todennäköisesti aika vaatimattomissa oloissa vaati paljon. Kaikkein vaikein oli vielä edessä, nähdä oma poikansa ristillä kärsimässä ja kuolemassa kaikkien puolesta, hänenkin puolestaan.

Ei tarvitse kovinkaan laajasti ajatella maailmamme ongelmia, kun huomaamme Marian elämänvaiheissa samoja piirteitä kuin monen ihmisen elämässä tänä aikana. Moni perhe kokee uhkaa ja joutuu kulkemaan pakolaisen tien, moni lapsi syntyy hyvin vaatimattomissa oloissa, moni perhe kipuilee puutteen keskellä jne. Olemme neuvottomia talouden markkinavoimien keskellä, kun ahneus ja itsekkyys lisääntyy ja kaikkein heikoimmat joutuvat kärsimään.

Meille Maria on esikuva hyvin monissa asioissa. Ehkäpä Marian elämän salaisuus löytyy seuraavista tutun jouluevankeliumin sanoista:
Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Hän tutkisteli niitä Jumalan tekoja, joita oli saanut nähdä. Siinä on jotain uskon salaisuudesta. Joku voi jäädä vain ulkokohtaisesti tarkastelemaan kristillistä sanomaa Jeesuksesta, ilman että se uskossa sulautuu hänen elämäänsä. Marian esimerkin mukaan meitä kutsutaan omistamaan evankeliumi Jeesuksesta ja hänen armostaan sydämeemme, niin että saamme uskoen elää yhteyttä Jeesukseen. Usko avaa  sydämen silmät näkemään Jumalan valtakunnan todellisuuden.

Marian ja Jeesuksen elämä oli Jumalan, Isän hoidossa, suunnitelmissa ja turvassa. Miksi ei sitten minun, sinun tai vaikkapa alussa mainitun pienen puuhastelijan elämäkin?

Aihe: Asikainen, Martti | Ei kommentteja »

Ruokkimisihme

17.3.2011 kello 12:05, kirjoittaja: alakyla

Marketta Vanhanen

***

Raamattu kertoo, miten Jeesus ruokki pienen pojan eväillä 5000 miestä ja sen lisäksi naiset ja lapset. Ihmeellinen oli Jeesuksen aikainen, miehinen laskutapa.

Tansaniassa olen törmännyt samantapaiseen ruokkimisihmeeseen. Kun afrikkalainen seurakunta pitää juhlat, niin niihin kuuluu usein myös ruokailu. Ruokaa ei tarjota vain harvoille ja valituille vaan kaikille mukanaolijoille.

ajatelmat_clip_image002_0004

Olen useamman kerran joutunut miettimään sitä, miten köyhät afrikkalaiset seurakunnat kykenevät tarjoamaan riittävästi, monipuolista ja hyvää ruokaa isolle joukolle, mutta rikkaat länsimaiset seurakunnat eivät edes kahvikupillista. Jeesuksen vertauksessa pidoista joutuivat ulos ne, joilla ei ollut juhlapukua, mutta tansanialaisissa juhlissa ruokaa saavat kaikki halukkaat, vaikkei olisi juhlaan osallistunut eikä asianmukaisesti pukeutunut. Usein nämä kuokkavieraat ovat lapsia, jotka ei ehkä ole saaneet pitkään aikaan juhlaruokaa: riisiä ja lihaa. Annoksetkaan eivät suinkaan ole taiteelliseen pieniä kuten viiden tähden ravintoloissa vaan isoja työmiehen annoksia.

ajatelmat_clip_image002_0005

Miten tämä ihme tehdään? Ensin laaditaan budjetti ja sitten aletaan kerätä rahaa ja ruokatavaraa. Toinen antaa euron, toinen 50 euroa, joku antaa polttopuita, sipuleita, tomaatteja, perunoita, öljyä, riisiä tai vaikkapa sian, joka sitten teurastetaan. Kukin varojensa mukaan. Ruoka valmistetaan vapaaehtoisvoimin yhdessä ja onneksi EU:n direktiivit eivät ole ehtineet sinne hygienia- ym. sääntöineen. Muuten koko homma kuivuisi kokoon, sillä usein valmistelut ja ruoka kypsennetään kolmen kiven päällä ulkosalla. Kaikki on kuitenkin ihmeen hyvin organisoitu ja juhlan jälkeen voivat kutsutut ja kutsumattomat vieraat asettua syömään ja iloitsemaan. Tärkeintä on, että juhlitaan ja syödään yhdessä. Arkena voidaan sitten taas kiristää vyötä ja aterioida vaatimattomammin.

ajatelmat_clip_image002_0006

Kristillinen paastoajatus ei ole oikein kotiutunut luterilaiseen kirkkoon Tansaniassa, vaikka paastokulttuuri on siellä tuttu sekä katolisille kristityille että muslimeille. Yksityisten lahjoitusten varassa elävä luterilainen kirkko keskittyy enemmän ohjaamaan jäseniään lähimmäisen auttamiseen ja hyvän tekemiseen kuin tietyistä ruuista kieltäytymiseen. Paastoamista tarkoittava swahilin sana (kufunga) on monimerkityksinen. Sanalla voidaan myös vaientaa ihminen (kufunga mdomo= sulkea suu), joka puhuu turhia. Me voimme valita oman tapamme toteuttaa kristillistä paastoa.

Aihe: Vanhanen, Marketta | Ei kommentteja »

RÄTTIMATTO

10.3.2011 kello 13:15, kirjoittaja: alakyla

Liisa Tirronen

***

Mitä sana ”rättimatto” minulle kertoo ja miten se puhuttelee?

Se kertoo minulle elämästä, perheestä ja perinnöstä – elämänlangoista.

Hiihtolomaviikolla ensimmäisenä lomapäivänä aloitin rättimaton kutomisen keittiön lattialle.

Äitini on opettanut minulle, miten loimet laitetaan tukille ja kuinka kangasta tehdään. Tästä perinnöstä olen äidille erityisen kiitollinen. Kun aloin suunnitella värejä ja mallia, pyysin äidin mukaan katsomaan mitä kuteita ottaisin ja miten olisi hyvä laittaa. Siellä me sitten kaivoimme pusseja ja nyssäköitä sekä muistelimme kuka oli käyttänyt mitäkin vaatetta ja miksi se oli joutunut matonkuteeksi. Kaikki kuteet olivat jo kerran täyttäneet tärkeän velvollisuuden – nyt ne kudottaisiin räsymatoksi.

Maton kuteissa oli makuuhuoneen verhokangas 1990-luvulta, muistan kuinka ne olivat sopineet täydellisesti makuuhuoneeseen. Joukossa oli myös lapsemme sininen jääkarhu-pussilakana. Pussilakana oli palvellut monta monituista vuotta, antanut hyvät ja lämpimät unet. Pussilakana oli matkustanut niin pohjoiseen Lappiin kuin Eurooppaankin.

Vihreä kerä tuo mieleen isäni, isän 70-luvun vihreän juhlapaidan. Nyt tästä ohuen ohuesta paidasta ei ole jäljellä kuin yksi kerä. Sitä kerää kun pidin kädessä tuli haikeus isästä. Isä on ollut taivaan kodissa jo 13 vuotta, mutta muisto elää sisälläni isän elämästä – työstä, jota isä meille lapsille opetti.

Seuraava kerä taitaa olla mieheni harmaa yöpaita. Tämän yöpaidan olin tehnyt kauan aikaa sitten, kun vielä kerkesin istahtaa ompelukoneen ääreen.

Mattoon tuli myös tätini ulkoilupuku, vaaleapunainen. Kangas oli tiukkaan kudottu, pitihän sen olla, koska tätini oli sitkeä pyöräilijä, joka pyöräili töihin keskustaan Hovinpellolta säässä kuin säässä. Matossa on vielä monia muistoja värien muodossa.

Tämän rättimaton laitan lattialle vasta keväällä tulevaan juhlaan, jota juhlitaan suvun ja ystävien kanssa. Sukumme on hyvin kiinnostunut aina toistemme töistä, joten pääsen kyllä kertomaan mitä kuteita olen käyttänyt ja kuka on pitänyt mitäkin vaatetta.

Mitä kahden päivän matonkutominen minulle antoi? Se sai minut ajattelemaan läheisiäni: mitä he ovat minulle antaneet ja mitä minä voin heille antaa. He ovat antaneet minulle väriä elämään monilla eri tavoilla ja jokainen vielä lisäksi omalla tavallaan.

Näin meidän jokaisen elämästä on palanen nyt kudottu yhteen keittiön mattoon, elämänlangat ovat nivoutuneet yhteen, olemme kaikki yhtä Jumalan suurta perhettä.

Aihe: Tirronen, Liisa | Ei kommentteja »

KAIKKI NAUTTIMAAN KEVÄÄSTÄ!

3.3.2011 kello 12:14, kirjoittaja: alakyla

Matti Matikainen

***

Helmikuu on loppumassa ja maaliskuu alkamassa. Koulumaailmassa alkaa meillä hiihtoloma tai nykyisin taidetaan puhua urheilulomasta. Tosin lunta tällä kertaa löytyy perin runsaasti, meilläkin on koko talo peittyä lumeen, kun tuli käytyä katolla tyhjentämässä lumikuorma…
Nyt olisi oiva mahdollisuus alkaa pakisemaan ilmastonmuutoksesta ja ilmojen muuttuessa lämpimäksi ja vähän naureskellen muistella usean viikon paukkupakkasia. Kuitenkaan ei ole syytä unohtaa luonnon hyvinvointia ja miettiä omalta osaltaankin kierrätystä sekä muuta, millä luonto säilyttää elinvoimansa!.

Seuraavaksi minun on kiusaus sanoa jokunen sananen lomasta ja sen tarpeellisuudesta. Aikoinaan lomaviikkoja ei ollut monta, nyt niitä on kolme. Mistä moinen? Jakamalla lomaviikon kolmelle erilliselle viikolle siitä hyötyy moni yrittäjä. Lapin hiihto- ja laskettelukeskukset saavat tasaisesti lomailijoita ja niin myös etelän lomakohteet. Meidän lomalaisten kannaltakin loman jakaminen eri viikoille on hyvä, sillä säästymme ainakin pahimmilta ruuhkilta. Järkevää, etten sanoisi!

Kuitenkin lomaa mietittäessä ehkä tärkein asia on se, että perheet saavat yhteistä aikaa olla yhdessä. Edes hetkeksi työ- ja kouluelämän oravanpyörä hiljenee. Loma kotonakin voi olla antoisa. Milloin sinulla on ollut viimeksi aikaa kaivaa komerosta vaikkapa joku lautapeli? Istahtaa kotijoukolla pöydän ympärille ja nauttia läheisien seurasta! Ja vaikka Lappeenranta on kesäkaupunki, on meillä talvellakin mahdollisuus monenlaiseen yhdessäoloon. Kylpylät tarjoavat mahdollisuuden rentoutua ja ladut ovat parhaimmillaan. Hullumpi ajatus ei ole ottaa autoon pulkkia ja liukureita ja huristella kohti Nuijamaata. Kai tiedät, että pian entisen Lempiälän koulun jälkeen tien oikealla puolella on hiihtomaa upeine mäkineen? Siellä voi myös paistella makkaraa laavussa. Pulkkamäki on hauskaa aikuisporukallakin!

Vaikka meille Lappeenrantaan ei tänä talvena syntynytkään isoa luistelurataa satamaan, ei ole pitkä matka ajella Lemille tai Savitaipaleelle, missä on aurattu monen kilometrin luistelubaanat. Ei muuta, kuin sinne ja lämmintä mehua termariin. Jos reppuun pakkaa hieman kuivia puuklapejakin, niin johonkin sopivaan paikkaan voi laittaa kynsitulet ja paistaa makkaraa. Kevät on luonnosta nauttimisen aikaa!

Kun katsoo ulos huomaan luonnonkin hymyilevän. Päivä pitenee päivä päivältä ja aurinko paistaa keväthangille. Valon myötä tuntuu ihmisten lisäksi olevan herättävä vaikutus eläimiin – linnut alkavat ääntelehtiä enemmin ja odottaa kesää.

Omalta osaltani haluan toivottaa hyvää lomaa niille onnellisille, joilla loma on ja nautinnollisia kevätpäiviä työssä ahertavillekin.

Hiihtolomalla voi hetkeksi unohtaa arjen aherruksen ja nauttia vaikkapa ystävien läsnäolosta.

Hiihtolomalla voi hetkeksi unohtaa arjen aherruksen ja nauttia vaikkapa ystävien läsnäolosta.

Aihe: Matikainen, Matti | Ei kommentteja »

Loma – lepo – laki

24.2.2011 kello 10:49, kirjoittaja: alakyla

Marjatta Moilanen

***

Meillä päin Suomea oppilaat ja opettajat ovat helmi-maaliskuun vaihteessa hiihtolomalla. Viikon lepotauko tiukkatahtisen koulutyön lomassa on tervetullut.

Loman ja levon tarpeellisuuden tunnustaa jokainen, niin koulussa, toimistossa kuin tehtaassakin työskentelevä. Meidän kehomme, sielumme ja mielemme tarvitsevat lepoa. Monta kertaa kovan työskentelyn tai opiskelun tulokset näkyvätkin vasta työn tauottua – sitten kun puurtaminen on ohi ja on levon vuoro.

Usein puhutaan, että nykyajan vaatimukset ovat niin rankkoja, ettei ihmisellä ole mahdollisuutta lepoon ja rauhoittumiseen. Näin varmasti usein onkin, mutta, mutta? toki voin itsekin vaikuttaa omaan ajankäyttööni ja valintoihini. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on minulle paras levon ja rentoutuksen lähde. Vastauksia on ihan varmasti paljon erilaisia: luonto, ystävien seura, musiikki, liikunta, taide, kirjat…

Kristittyjen pyhä kirja Raamattu tuo esiin tärkeän, niin usein jopa kirkon piirissä unohdetun virvoituksen lähteen: Jumalan laki ja Herran pelko. Psalmissa 19 (vanha käännös) ylistetään Jumalan lakia:

8. Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.
9. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
10. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat.
11. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä.
12. Myös sinun palvelijasi ottaa niistä vaarin, niiden noudattamisesta on suuri palkka.
13. Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini.
14. Myös varjele palvelijasi julkeilta, älä anna heidän minua hallita. Niin minä pysyn nuhteetonna ja olen paljosta synnistä puhdas.
15. Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.

Lepoa ja virkistystä.

Aihe: Moilanen, Marjatta | Ei kommentteja »

KRISTINUSKO EI ELÄ UMPIOSSA

17.2.2011 kello 19:43, kirjoittaja: alakyla

Antti Vanhanen

***

Nuorena miehenä vuosikymmeniä sitten sain kuulla kristityn määritelmän: ”Uskova, tosiuskova, todella tosiuskova.” Tällaiseen kolmannen asteen kristillisyyteen joku oli päässyt. Mieleni tekee nyt sanoa, että kun ei pääse riman yli, niin ainakin ali – armosta.

Vakavasti ottaen uusi kova määritelmä on ”raamatullisuus”, jolla lyödään ja huiskitaan. Ei kyllä olisi varaa: sielunvihollinen kerää tästä sisällissodasta parhaan potin. Näkyvä esimerkki siitä on kirkosta eroaminen.

Kristillisyys on elämää. Jotkut kuvittelevat, että voisimme palata alkuseurakunnan, ensimmäisten kristillisten vuosisatojen tai uskonpuhdistuksen aikaan. Ei kaikki ole kuitenkaan niin ihanteellista kuin luullaan – ei kirkon historiassa eikä meidän elämässämme.

Muistin virkistämiseksi joitakin kielteisiä esimerkkejä. Egyptissä Aleksandrian kirjaston polttaminen oli antiikin perinnön suurin menetys. Siinä katosi savuna ilmaan toista miljoonaa kirjakääröä. Tuhoteon takana olivat mielestään hurskaimmat kristityt, jotka halusivat hävittää ”pakanallisen saastan”.

Luther vihoitteli juutalaisille, kun nämä eivät kääntyneetkään uskomaan Messiasta. Siitä saivat sitten aineksia myös viime sotien saksalaishallinnon juutalaisvainot. Luther kirjoitti kristityn vapaudesta, jolloin talonpojat innostuivat vaatimaan vapautta maaorjuudesta. Kovin sanoin Luther vaatikin sitten tilanherroja panemaan talonpoikaiskapionoita kuriin.

Suomessa säätyvaltiopäivillä pappissääty oli viimeinen joka vastusti virallisen bordellilaitoksen lakkauttamista. Silloin muuten papistossa merkittävä virtaus oli ns. ”raamatullinen suunta”, beckiläisyys.

Toki esille tuomani asiat ovat kielteisiä esimerkkejä ja myönteisiä olisi tietysti vaikka kuinka paljon kirkon historiasta. Samoin voisin luetella oman kokemukseni perusteella, miten kristinusko on uudistanut afrikkalaisesta kulttuuria ja arjen elämää.

Uskonpuhdistajamme opettivat viisaasti, että Kristukseen turvautuva ihminen on samalla sekä syntinen että vanhurskas, siis Jumalalle kelpaava. Sama koskee kirkkoa. Kirkko ei ole Kristus, mutta vajaassa ja syntisessäkin kirkossa on Kristus. Kirkko elää ajassa, ei umpiossa. Mitkä ovat niitä asioita, joita meidän kristillisyydestämme tulevaisuus arvostelee?

Kun oikein taitetaan peistä raamatullisuuden puolesta, niin on hyvä muistaa vanha viisaus: ”En kuule, mitä sanot, koska elämäsi huutaa kovemmalla äänellä.” Siis hitunen nöyryyttä meille itse kullekin.

Aihe: Vanhanen, Antti | Ei kommentteja »

Tilkkuja

10.2.2011 kello 12:32, kirjoittaja: alakyla

Irmeli Hakkarainen

***

Oletko koskaan tehnyt tilkkutöitä?  Se on maailma, jonne voi iloisesti kadota luomaan uutta, värikästä todellisuutta.  Se on maailma, jossa ei tarvitse kuunnella muiden ohjeita, vaan voi tehdä aivan omia kokeiluja.

”On aika uudistua, luoda erilaisuutta tähän päivään,
luopua vanhasta – astua huomiseen.”

Tilkkuharrastus ei maksa mitään – siis mikäli sinulla on vanhoja, käytöstä poistettuja vaatteita, löydät ompelulankaa ja löydät sakset – näillä voit aloittaa.  Leikkaa haluamasi muotoisia palasia eri kankaista ja ompele ne jälleen yhteen muodostamalla kuvioita.  Vain mielikuvitus on rajana – materiaalien erilaisuus tuo uusia mahdollisuuksia.

”Yhdessä kuljimme hetken – kohtasimme toisemme, iloitsimme.”

Toki aiheesta löytyy kirjallisuutta metreittäin ja tekniikoita ohjataan kaavojen avulla. Ompelukonettakin voit käyttää, mutta perusperiaatteena toteutus on sama.  Käsin ompeleminen tuo hitauden ja keskittymisen työhön sekä rauhoittumisen kokemuksen.  Aina ei tarvitse olla tehokas ja nopea – erityisen hyvää tekee ihmiselle pysähtyminen.

”Anna omastasi, palvele lähimmäistäsi – saat lahjan, joka on kultaakin arvokkaampi.”

Yhdistele rohkeasti erilaisia materiaaleja keskenään.  Aplikoi erilaisia kuvioita ompelemiesi tilkkutöiden päälle ja huomaat mitä uutta olet saanut aikaan – koristele työsi helmien, nauhojen, nappien tai erilaisten ommelten avulla ja mahdollisuudet vain lisääntyvät.  Näin saat tehtyä suurempia kangaspaloja, joista voit taas leikata vaikka itsellesi liivin, kassin, pussukan, kynäkotelon……

”Rukous avaa oven rikkaaseen maailmaan, rukous lohduttaa yksinäistä kulkijaa.
Rukous antaa voimaa tulevaan, rukous laulaa voitosta Kuninkaan.”

Tilkkuilu on päättymätön matka.  Aina voit löytää jotain uutta kokeiltavaksi.  Ilot ja surut voit ommella työhösi ja jakaa löytösi lähimmäisille.  Uutta luova ihminen ei sammaloidu eikä ole toivoton – hän tietää, että kaikista pienistäkin palasista voidaan saada aikaan suurta ja kaunista meille kaikille iloksi ja rikkaudeksi – nyt jokainen tilkkuilemaan!!!!!

”Ilo valtaa mieleni, eikä virtaa voi padota.  Riemun säteet välkkyvät sateenkaaren lailla ylläni.”

Aihe: Hakkarainen, Irmeli | Ei kommentteja »

« Vanhempia artikkeleita
Uudempia artikkeleita »