Alakylältä

Kirsi Tiira

***

Kesä tuo tullessaan suurkaupungin marketteihin ja markkinapöydille mitä runsaimman hedelmätarjonnan. Loppukevään porkkana-kaalitarjonta vaihtuu makeisiin meloneihin, kirsikoihin, rypäleisiin, aprikooseihin… Saa maistaa ja vertailla makuja. Paikoin mainostetaan ‘hormonittomia’ tai ’supermakeita’ tuotteita. Joukkoon mahtuu hyviä ja makoisia yksilöitä, mutta myös happamia, ylikypsiä tai kolhiintuneita. Ostajan kuntoiluksi jää tuoreiden hedelmien ja vihannesten kotiin rahtaaminen.

Hedelmäpuuta hoidetaan, kastellaan ja leikataan, jotta se tuottaisi hedelmää vuosi toisensa jälkeen. Huonot hedelmät kerätään pois pilaamasta hyviä. Jos taas hedelmäpuu tuottaa pelkkää huonoa hedelmää, onko siitä mitään iloa? Kaunis se on katsella kukkaloistossa ja kesän vihreydessä, muttei se silloin täytä tehtäväänsä hedelmäpuuna.

Millaista hedelmää minä tuotan? Vai tuotanko lainkaan hedelmää, olenko kuin kuivettunut, kuollut oksa puussa? Valitettavan usein vastaus on huonoa hedelmää. Huulten välistä purkautuu esiin kiukkuisia sanoja, mielessä muljahtelevat nurjat ajatukset eikä käsi nouse auttamaan. Jos jostain hedelmän alkua näkyisikin, pienet hedelmän raakileet putoilevat kuivettuneina maahan jo ennen kypsymistään. ‘Hedelmästään puu tunnetaan’, sanoi Mestarimme. Ja niin oikeassa on myös ihmisten suhteen. Mitä muuta voi ihmisparan sydämestä nousta kuin pahoja ajatuksia. Toisinaan oman edun tavoittelun ja itsensä suojelemisen voi verhota kauniisti toisen sivukorvalla kuuntelemiseen tai näennäiseen auttamiseen, mutta yhtä kaikki toivoton on syntisen tilanne. Hyvää hedelmää ei irtoa huonosta oksasta. Joutaisi repiä irti tällainen kelvoton oksa – vai joutaisiko sittenkään?

Jos hedelmäpuun oksa on täysin kuollut ja kuivettunut, ei puutarhurilla ole juuri mahdollisuuksia kuin katkaista oksa ja heittää se pois. Me ihmiset olemme yhtä kelvottomia kuin kuivettunut hedelmäpuun oksa, mutta taivaallisella puutarhurilla on valta ja voima herättää kuollut oksakin eloon, ja vieläpä saada siitä esiin hyvää hedelmää. Toivoton on todella pienen syntisen ihmisen tilanne, jos vain omaa kuivettunutta sydäntään katsoo. Vaan Mestarimme ohje olikin kääntää katse toisaalle. ‘Pysykää minussa’, Hän sanoi.

Jos on minun sydämeni kuivettunut kuin pöydälle aurinkoon unohtunut aprikoosi, on Herran rakkaus sitäkin voimallisempi parantamaan tuon kurjan sydämen. Evankelista Johannes kertoo Mestarin sanoneen: ‘Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.’ (Joh. 15:4.) Minä olen itsessäni se kuollut, kuivettunut oksa, joka pitäisi leikata pois rungosta. Mutta Taivaan Isän toiminta on tässäkin päinvastaista kuin ihmisjärjen suunnitelma. Isä ei leikkaa pois, vaan hän lahjoittaa itse elämän kuolleelle oksalle. Hän antaa elämän, ja Hän myös hoitaa niin, että ennen kuollut oksakin saa tuottaa hyvää hedelmää.

Taivaallisen puutarhurin hoidossa kuolleelta näyttäneestä oksasta pursuaa niitä supermakeita, luksushedelmiä. Jos me pysymme Hänessä, Jeesuksessa, meidänkin kuivettunut, kelvoton sydämemme, herää eloon ja meistä voi tulla esiin hyvääkin hedelmää; rakkautta, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, itsehillintää… Ihmiseloa helpottavia, rikastuttavia, pieniä suuria asioita. ‘Pysykää minun rakkaudessani’, oli Jeesuksen yksinkertainen ohje.

Kirsi Tiira

***

‘Hei, mitä kuuluu?’ ‘Onpa mukava tavata pitkästä aikaa!’ ‘Huomenna tapaan tämän kanssa tuohon aikaan ja sen jälkeen on toiset treffit…’ ‘Palaisikohan joku tuttava pian jo kotiin kesäreissuiltaan?’

Kesäaika on monen elämässä täynnä erilaisia kohtaamisia. Opiskelijat ja muuten paikkakuntaa vaihtaneet vierailevat vanhoilla kotikonnuillaan. Moni tekee rengasmatkaa sukulaisten ja ystävien luona. Kesätapahtumissa kohtaamisten virta voi olla loputon ja kuulumisia vaihdetaan lähes tauotta. Kaikki nämä ihastuttavat kohtaamiset voivat joskus jättää jälkeensä sosiaalisen ähkyn; seuraavaan puheluun ei enää jaksa vastata.

Monen elämässä kesäaika on myös yksinäisyyttä. Naapurit, työtoverit, ystävät tuntuvat kaikki olevan mökillä, sukuloimassa tai muuten kesäreissuillansa. On vaikea keksiä, kenen luona piipahtaisi vaihtamassa muutaman sanan tai kuka voisi innostua seuraksi kävelylle. Talven harrastukset, pienpiirit ja muu sosiaalinen arki on kesätauolla. Olisi niin mukava kesäaikana kohdata joku, joka on kiinnostunut minunkin elämästäni. Kesäseuroihin ei oikein yksin tee mieli mennä. Kuka nyt satamassakaan yksin istuskelisi, kun kaikilla on jo seuraa.

Kesäiset kohtaamiset voivat olla kuin taivashetkiä, joista ei kovin pian haluaisi jatkaa eteen päin. Jos vielä vähän aikaa voisi jutella vanhan ystävän kanssa, tai viipyä isoäidin herkkupöydän ääressä vielä yhden päivän. Eikö oikein puhuttelevaa leiriä voisi jatkaa vielä hiukkasen, ettei tarvitsisi niin pian pudota arkeen? Ihanista, mukavista kohtaamishetkistä on haikeaa ja vaikeaa luopua. Sellaiset kohtaamiset ovat tärkeitä meille kaikille. Ne rohkaisevat, auttavat jaksamaan arjessa. Toisinaan ne lohduttavat ja jonain hetkenä herättelevät meitä tutkimaan itseämme.

Kesän kohtaamisten viidakossa meille voi käydä myös niin, ettei meillä olekaan aikaa tärkeimmälle kohtaamiselle. Hetki Jeesuksen seurassa ei mahdu millään sukulais- ja ystävätapaamisten väliin. Kesäreissujen keskellä ei tule lähdettyä Sanan kuuloon, pienpiirit pitävät taukoa, koska väki tulee ja menee vuorotahtiin. Herramme toivoo, että kohtaamiset hänen kanssaan eivät jää kesätauolle. Hän kutsuu meitä päivittäin ja joka hetki seuraansa. Kirkastusvuorella Isä sanoi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kuullen: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” (Matt. 17:5) Vaikka opiskeluista ja työtehtävistä on tarpeen pitää lomaa ja harrastuksista ja talvisista menoistakin voi pitää taukoa, suhteessa Jumalaan tauot ovat enemmän haitaksi itsellemme. Jumalalla on kyllä aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa, että saan matot pestyä, aidan maalattua, vieraat kahvitettua ja romaaninkin luettua. Vaan onko minulla aikaa Hänelle senkään jälkeen?

Herramme kohdatessamme saamme itse levätä ja rohkaistua. Saamme jättää taakkamme ja pyytää anteeksi. Isä antaa anteeksi rakkaan Poikansa tähden. Tämän tärkeimmän kohtaamisen jälkeen jaksamme taas kohdata uusia ihmisiä, heitäkin joiden tapaamista emme ehkä odottaneet, heitä joiden kanssaan emme oikein osaa olla. Jaksamme ehkä hitusen paremmin nekin hetket, kun ei toista ihmistä tunnu olevan maan pinnalla. Sillä Herramme on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä, maailman loppuun asti.

Kirsi Tiira

***

”Mistä täältä voisin saada aidon joulukuusen? Joulussa kaiken pitää olla aitoa.” Pohdiskeli yksi tuttava pari viikkoa sitten. Ympäröivä suurkaupunki ei tarjoa kuusimetsiä eikä joulukuun lopulla kuusenmyyjiäkään näy, vaikka joidenkin kauppojen ikkunat toivottavat jopa ‘Merry Christmas’ (Hyvää Joulua) tekolumineen ja koristeineen. Tuttava sai aidon kuusen ja hänen joulunsa on siltä osin turvattu.

Mitä tarvitaan aitoon jouluun? Minä hankin joulukuusen ajoissa, toukokuussa! Sen muovisen, koska epäilin aidon saatavuutta täällä. Tuttuja olkikoristeita ei kaupoissa juuri näe, mutta kimallusta, valoa ja välkettä sitäkin enemmän. Tässä kaupungissa odotetaan Uuden Vuoden juhlaa. Meille tutut joulutavat on siirretty ja muokattu vuodenvaihteeseen sopiviksi. Kotimaisin maustein höystettynä joulun mautkin syntyvät keittiössä. Syntyykö näistä aineksista aito joulu vieraan kulttuurin keskellä?

”Jeesus Kristus meille nyt neitseestä on syntynyt. Ihmiseksi Jumala tuli tänne taivaasta.” (Virsi 16:1)

Meille ihmisille aito joulu on useimmiten sellainen joulu, johon olemme lapsuudessamme tottuneet. Monille meistä se on lunta, joulukuusi, kinkku ja lahjat. Toisen kulttuurin kasvatille se voi olla kesän lämpöä ja kasviksia. Vieraassa ympäristössä lapsuudesta tutut perinteet korostuvat, ne ovat sitä aitoa ja tärkeää.

”Kansa kaiken maailman näkee ihmeet Jumalan: Sana tuli lihaksi, tänne ihmislapseksi.” (Virsi 16:2)

Tämän kaiken tärkeän joulurutiinin keskellä joulun ydin saa ehkä tilaa ajatuksissamme vasta istahtaessamme väsyneinä joulukirkon penkkiin. Joulu on suuri, ihana, upea ja ihmeellinen juhla. Siihen kannattaa valmistautua ja nähdä vaivaa. Mutta se on niin suuri ja ihmeellinen juhla, ettei siitä kannata unohtaa sitä aitoa joulua.

”Jumalalle kunnia olkoon korkeudessa, maassa rauha, suosio, hyvä tahto, sovinto.” (Virsi 16:7)

Annetaan Joulun Herran, Jeesuksen, kutsua meitä kanssaan joulun viettoon. Tekokuusen ääreen tai aivan ilman kuustakin, lahjavuoren tai puutteen keskellä, keskelle valkeiden hankien tai harmaaseen vesisateeseen. Aito joulun sanoma voi tuoda levon ja lohdun meille epäonnistuneille, väsyneille, kiireisille aidon joulun etsijöille. Se joulu on ihan lähellä.