Alakylältä

Juha Rantalainen

***

Olen viime aikoina pohtinut ajan kulumista ja ihmiselämän lyhyyttä. Olen myös miettinyt, millainen on hyvä elämä. Olen sen ennekin tiennyt ja se on edelleen vahvistunut: Hyvä tapa elää on sopu muiden ihmisten kanssa.

Pohtimisen käynnisti saamani kirja, johon on kirjoitettu lapsuuden kotikyläni lähihistoriaa ja nykyaikaa. Kirjasta löytyy paljon tietoa, josta osan tiesin jo aiemmin mutta siinä on myös uutta tietoa. Siinä on kerrottu monista jo kuolleista henkilöistä, jotka tunsin lapsena. Kirjaa lukiessani olen muistellut heitä ja heidän elämäänsä.

Kirjasta löytyy muistelmia ja tarinoita entisistä kansakoulukavereista, naapureista ja muista kyläläisistä. Tunsin heidät heidän voimiensa päivinä. He tekivät työtä väsymättä ja olivat aktiivisia kyläläisten yhteisissä riennoissa, talkoissa, nuorisoseurassa ja urheiluseurassa.  Jotkut osallistuivat kunnallispolitiikkaan ja kirkon toimintaan. Osa isännistä oli itsetietoisia ja vahvoja – ketään tai mitään pelkäämättömiä miehiä. He raivasivat peltoja, kaatoivat metsää, hankkivat koneita ja rakensivat kaikki talousrakennukset uudelleen.

Olen muistellut lapsuuteni maisemiin liittyvien mukavien asioiden lisäksi myös ikäviä asioita. Useimmat kyläläiset elivät sovussa muiden kanssa ja auttoivat tarvittaessa naapureitaan ja muita kyläläisiä. Oma perheenikin sai tarvittaessa tukea kylältä.   Valitettavasti kaikki eivät olleet yhtä sopuisia ja joillain oli jotain kaunaa keskenään. Useimmiten syy oli rajaan tai kulkemiseen liittyvä asia: rajaoja, raja-aita tai talvella matkaa hevosella oikaisevan yksityistien käyttö.

Vielä ikävämpiäkin tapahtui kotikylälläni: Tappeluja, hukkumisia, jopa tappo. Kaikissa oli mukana alkoholi. Kirjassa tappo on vaiettu hienotunteisesti kertomalla vain erään kyläläisen kuolleen äkillisesti ja miten siitä seurasi taloudellinen ahdinko hänen suurelle perheelleen.

Kirjassa kerrotaan myös kylällä asuneista au-äideistä.  Suhtautuminen heihin  minun lapsuudessani – viisikymmentä vuotta sitten -  ei ollut enää yhtä tuomitsevaa kuin ennen sotia. Kansakoulussa minua alemmalla luokalla oli tällainen lapsi enkä muista kenenkään häntä kiusanneen isättömyydestä. Äitimme kertoi minulle ja veljilleni naisen elämän kohtalosta ja tämä nainen kävi meillä äitini sairauden aikana auttamassa karjanhoidossa.

Ev.lut kirkkomme viime sunnuntain teema ”armahtakaa ” ja saarnateksti (Joh. 8: 2- 11  – Aviorikoksesta tavattu nainen) sopivat hyvin edellisiin mietteisiini. Myös Paavali kehottaa meitä Room. 12:18 : ” Jos on mahdollista ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”  Miten paljon parempi on kaikkien kannalta, jos emme tuomitse vaan armahdamme toisiamme ja annamme toisillemme anteeksi ja elämme sovussa toistemme kanssa, niin kotona perheissä, naapureiden kanssa, kylällä ja kaupungissa. Samaa sopua ja rauhaa rukoilen myös eri kansojen ja maiden välille.

Hyvää kesän jatkoa

Juha Rantalainen

***

Hyvä lukijani

Aika rientää, vuodet vierivät ja taas on uusi vuosi menossa. Ajan kulkua seuratessa tulee välillä mietittyä, mitä menneet vuodet ovat kohdallani sisältäneet.  Minunkin yli 60 vuotisesta elämästäni suurin osa liittynyt Lappeenrantaan ja erityisesti Alakylä-Harapaisen alueeseen, vaikka en ole syntyperäinen lappeenrantalainen vaan olen ns. ” junan tuoma”.

Olin Lappeenrannassa armeijassa kevättalvella 1970. Kävellessäni silloin iltalomilla kasarmialueelta Huokausten sillan yli keskustaan jäi mieleeni vaikutelma vanhahtavasta ja idyllisestä pikkukaupungista.  Saman vuoden elokuussa aloitin kaksi- ja puolivuotisen opiskelun silloisessa Lappeenrannan Terveydenhoito-oppilaitoksessa.   Siihen aikaan Lappeenrannan keskustan alueella oli vielä paljon puutaloja ja ” uusi linja-autoasema”  oli nykyisen Gallerian paikalla.  Viimeisenä opiskeluvuotenani kävin viikoittain uudessa Alakylän koulussa pitämässä sotainvalideille kuntovoimistelu- ja lentopallopeli-iltaa.

Opiskellessani Kuopiossa tutustuin lappeenrantalaiseen Elisaan. Kevättalvesta 1978  lähtien vierailimme Harapaisessa appivanhempieni  luona vuosittain juhlapyhinä ja muutamina viikonloppuina. Saatuani viran Lappeenrannasta 1984 muutimme ensi Tirilään  ja vuodesta 1987 olemme asuneet Harapaisessa.

Näinä kuluneina vuosina Lappeenranta on muuttunut melkoisesti. Vanhaa on purettu ja uutta rakennettu tilalle. Kaupunki on myös laajentunut kuntaliitosten kautta.  Siihen ovat liittyneet Nuijamaa, Joutseno ja Ylämaa.   Tässä kotikulmallamme suurin muutos on ollut Harapaisen pellolle rakennetut kerrostalot ja kuutostien eteläpuolelle koko ajan kasvava ja laajeneva erilaisten kauppojen keskittymä.

Yksi muutos näkyy myös venäläisten runsaana ja jatkuvasti kasvavana ostosmatkailuna Lappeenrannassa.  Venäjää kuulee niin kauppakeskuksissa kuin kaduillakin liikkuessa. Monet heistä odottavat kuljetusta kotiin Venäjälle Kauppakadulla Sankarihautausmaan kohdalla. Heitä katsellessani on noussut usein mieleeni, mitä he miettinevät. Tietänevätkö he, mikä alue on kiviaidan takana?

Lappeenrannan laajeneminen ja kasvaminen on vaikuttanut myös sen alueella oleviin evankelisluterilaisiin seurakuntiin. Lappeenrantaan on muodostettu Sammonlahden seurakunta ja sille on rakennettu oma kirkko. Lisäksi Lappeenrannan seurakuntayhtymään on liittynyt uusia seurakuntia ja jotkut seurakunnat ovat yhdistyneet. Nämä muutokset ovat antaneet ja antavat jatkossa seurakuntien työntekijöille ja meille luottamushenkilöille lukuisia uusia haasteita.  Joudumme kaikki yhdessä pohtimaan ja päättämään, miten saisimme pidettyä yhtymän talouden sellaisessa kunnossa, että seurakuntayhtymä selviää koko ajan kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa. Jos toimintoja joudutaan supistamaan, niin sen on tapahduttava siten ettei seurakuntien eikä kirkon perustehtävä saa vaarantua.  Tämä kirkon tärkein tehtävä on välittää ihmisille yhteys Jumalaan sekä osallisuus pelastukseen.

Lappeenrannan seurakunta monine eri toimintamuotoineen on tullut minulle tutuksi niin seurakuntalaisena kuin luottamushenkilönäkin. Tunnen hyvin  Alakylä – Peltola – Harpainen aluetyön ja arvostan sitä. Mielestäni se on hyvä toimintamalli myös muille Lappeenrannan alueille. Siinä seurakunta tulee lähelle ja kynnys mennä mukaan on matala. Toivotan aluetyössä mukana oleville voimia ja intoa toimintaan alueella asuvien ihmisten hyväksi.

Siunattua vuoden jatkoa Teille kaikille

Juha Rantalainen, Harapaisen kaupunginosasta

Juha Rantalainen

***

Talvella 2010 oli pitkä pakkaskausi. Siksi  monet suomalaiset toivoivat vastaavasti lämmintä kesää ja se toive toteutuikin. Tämä kesä on ollut tosi helteinen, jopa ennätyskuuma. Sääennusteita katsellessa lämminjakso näkyy jatkuvan edelleen. Yli +30 asteen helteet lienevät kuitenkin ohi tältä kesältä.

Helteen kanssa olemme pärjänneet käymällä suihkussa, uimassa ja nauttimalla riittävästi nesteitä. Päivisin olemme pitäneet ikkunoissa verhot kiinni. Yöllä olemme nukkuneet makuuhuoneen ikkuna auki, kirjaimellisesti. Avasimme nimittäin koko ikkunan ja laitoimme siihen hyttysharson. Yhteen huoneeseen laitoimme ikkuna-aukkoon tiiviisti harsomaisin valoverhon, josta ilma menee läpi.  Sekin piti hyttyset poissa.

Helteistä johtuen tänä kesänä on myrskynnyt poikkeuksellisen voimakkaasti eripuolilla Suomea, myös täällä Etelä-Karjalassa.  Onhan toki myrskyjä ollut joka kesä jossain päin Suomea. Muistan heinäkuun 1972 voimakkaan myrskyn, mikä kaatoi paljon puita Joutsenosta. Opiskelin siihen aikaan Lappeenrannassa ja kävin katsomassa myrskyn tuhoja. Paljon isoja puita oli kaatunut ja joitakin oli katkennut. Voin vain kuvitella miten suuri oli ollut myrskyn voima. Kun katselin myrskyn aiheuttamia tuhoja, niin tunsin oman pienuuteni.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin ukkoseen ja sateeseen. Kuluneen hellejakson ja hiostavan sunnuntaipäivän jälkeen se oli aivan normaali luonnontapahtuma. Pahin ukkossää ei osunut Harapaisiin vaan arvioin sen lähimmillään olleen kolmen kilometrin päässä. Tuulikaan ei ollut täällä voimakasta. Salamointi oli ajoittain erittäin runsasta. Ajattelin , että siellä missä ukkonen oli kohdalla, saattoi sattua pahojakin vahinkoja, puiden kaatumisia ja salaman sytyttämiä tulipaloja.  Toivoin ja rukoilin mielessäni, että vahingot olisivat mahdollisimman vähäisiä.

Kuluneena kesänä on ollut mahdollista tavata sukulaisia ja ystäviä On ollut sukujuhlia ja vierailuja ja erilaisia kesäjuhlia. On voitu muistella menneitä, tutustua uusiin pienokaisiin, todeta ajan kuluneen ja vuosien vierineen.  Olemme myös olleet yhdessä lastenlasten kanssa.  On uitu, vierailtu leikkipuistoissa ja käyty Hiekkalinnassa useammankin kerran. Linnoituksen yössäkin kävimme katsomassa lasten musiikkia ja taikuria.

Elokuu, kuten nimikin viittaa on elonkorjuun aikaa. Tällaisella omakotiasujalla se tarkoittaa puutarhan tuotteiden, viinimarjojen ja karviaisten keruuta. Myöhemmin poimitaan hedelmäpuiden sato. Näinhän se vuodenaikojen kierto etenee ja syksyä kohti mennään. Mitä enemmän itselleni tulee ikää, sitä nopeammin tuntuvat vuodenajat ja vuodet vaihtuvan. Yhä selvemmin tajuan tämän elämän rajallisuuden.  Mieleeni muistuu, miten psalmeissa ihmiselämän katovaisuutta verrataan lyhytikäiseen ruohoon, mikä aamulla kukoistaa ja illalla on jo kuihtunut. Siksi psalminkirjoittaja toisessa kohtaa pyytää, että hän oppisi laskemaan päiviensä määrän oikein.  Tämä pyyntö sopii myös itselleni. En tietenkään voi enkä haluakaan tietää ajallisen elämäni loppumishetkeä. Elämän rajallisuuden tiedostaminen auttaa minua pitämään päivittäin mielessäni, mikä on kaikkein tärkeintä. Se on Jumalan armo, syntieni sovitus ja niiden anteeksisaaminen Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.

Oikein hyvää elokuun jatkoa ja alkavaa syksyä

Juha Rantalainen

***

Arvoisa lukijani

Onpa ollut luminen ja kylmähkö pakkastalvi ilman suojasäitä.  Omakotiasujana olen tehnyt tähän asti jo enemmän lumitöitä kuin vuosiin. Koska helmikuu on vasta puolessa, niin lunta tullee varmasti vielä lisää. Lunta siirrellessäni olen ajatellut, että minusta tämä lumen määrä riittää.  Tiedän kuitenkin ettei lumen tulo lopu minun määräyksestäni vaan se on – kuten naapurin kanssa totesimme – Luojamme vallassa.

Kun katselen lumista maisemaa, niin onhan se kaunis. Runsas lumi käärii kaiken vaippaansa ja pehmentää luonnossa olevat terävät kohdat. Se taivuttaa puitten oksat kauniille kaarelle. Tiedän senkin, että lumi aiheuttaa vahinkoa myös luonnossa. Painava lumikuorma katkoo oksia ja pieniä puita. Runsas lumi ja pakkanen haittaavat monien eläinten selviytymistä talvesta. Etenkin pikkulinnuille se on vaikeaa ja kohtalokasta aikaa. Mielestäni talven ankaruus on johtanut siihen,  että lintuja on nyt vähemmän kuin viime talvena. Toisaalta lumen alla eläville se suojaa pakkaselta ja niiden ” vihollisilta ” .

Tietysti talvi on ankaraa aikaa ihmisillekin. Pitää olla lämpimät, hyvin rakennetut asunnot ja lämpimät vaatteet. Asuntoja pitää lämmittää ja se kuluttaa runsaasti energiaa.  Teitä ja katuja pitää aurata.  Onneksi meillä täällä Suomessa useimmilla ihmisillä on kaikki, minkä kanssa talvesta selvitään. Valitettavasti on niitäkin lähimmäisiämme, jotka kärsivät talven kourissa. Pahin tilanne on Suomesta etelään olevissa maissa, Keski- ja Etelä-Euroopassa. Siellä ei ole valmiutta kohdata kylmää eikä lumista talvea. Rakennukset ovat hataria, ikkunat ovat yksinkertaisia, lämmitys on olematon, ei ole lumen aurauskalustoa, autoissa ovat alla kesärenkaat, autoissa on kesäöljyt ja heikot akut. Ihmisillä ei ole kokemusta ajamisesta lumisilla ja liukkailla teillä.

Laskiaissunnuntaina olin kahden lapsenlapseni kanssa leikkikentällä ja laskimme mäkeä siellä olevilta lumipenkoilta. Vaikka ilma oli kylmä ja lunta oli paljon, meitä ei paleltanut. Kun pysähdyin auringonpaisteeseen, niin tunsin selvästi miten se jo lämmitti poskiani. Minulle tuli jo aavistus talven selän taittumisesta. Totesin mielessäni tulevan tiistain olevan laskiaistiistain, minkä  jälkeen alkaa ortodoksien paastonaika. Myös meille luterilaisille se merkitsee hiljaiseen viikkoon ja pääsiäisaikaan valmistautumista. Silloinhan kirkkovuodessa käymme läpi Vapahtajamme raskaan kärsimyksen, kuoleman ja pääsiäisaamun riemullisen ylösnousemisen tapahtumat.

Hyvää ja siunattua talven jatkoa Teille kaikille

Juha Rantalainen

***

Perheellämme on kesämökki Saimaan saaressa. Siellä on mukava käydä saunomassa ja rentoutumassa. Siellä voi irrottautua moninaisista touhuista. Jo autopaikalta soutaessani kohti saarta koen olevani toisessa maailmassa. Kaukana on kaupunki hälyineen ja monine kiireineen.

Mökillä on aina erilaista. Maisema muuttuu vuodenaikojen ja vuosien saatossa. Puut, pensaat, kukat, marjat, sienet kasvavat ja jokaisella käyntikerralla  on jotain uutta. Myös linnusto on moninainen. Kerron nyt parista tämän kesän havainnosta.

Aiempina kesinä kalalokki on pesinyt läheisellä luodolla. Nyt alkukesällä mökille soutaessamme totesimme lokin pesän laiturillamme. Kävin kurkistamassa pesää ja siinä oli kaksi munaa. Aikanaan toisesta munasta kuoriutui poikanen, jota emolinnut syöttivät laiturilla. Satuimme olemaan mökillä kun poikanen käveli laiturilla. Oli kohtalainen tuuli ja poikanen putosi veteen eikä päässyt takaisin laiturille. Sinne se jäi uiskentelemaan ja emolinnut lentelivät yläpuolella. Uskon sen vesilintuna selviytyneen rantaan.

Kerran loppukesästä mökillä menin illansuussa laiturille ja kuulin oikealta puoleltani ääntelyä. Havaitsin yllätyksekseni joutsenperheen, kaksi aikuista ja kolme poikasta. Ne olivat rantavedessä ruokailemassa. Ruokailtuaan toinen aikuisista suki ja pesi itseään rantavedessä pitkän aikaa. Sillä aikaa muu perhe poistui saaren taakse. Jäljelle jäänyt lintu ui samaan suuntaan. Ehdin jo huolestua,  että  ne eksyivät toisistaan. Kiersin uteliaana rantaa pitkin ja siellähän se koko perhe oli koossa. Silloin ymmärsin etteivät aikuiset joutsenet eksy toisistaan kotijärvellään. Muuttolinnutkin löytävät keväällä takaisin kotimaisemiinsa, tänne meille rakkaaseen Suomeemme.

Kaunis auringonlasku, sininen järvi, tyyni ilta, rauha. Elokuinen ilta tummenee ja taivaalla näkyy taas tähtiä. Mieleeni nousee psalmin sanat: ” Kun minä katselen taivasta ja Sinun kättesi työtä.  kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin Sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen”,

Siis minutkin Hän muistaa joka hetki. Kiitollisuus täyttää mielen. Luojan kämmenellä on hyvä olla ja levätä. Levosta käsin on hyvä  palata kaupunkiin töihin  ja alkusyksyn moninaisten muitten tehtävien  pariin.

Hyvää alkavaa syksyä

Juha Rantalainen
Lääkäri, neljän lapsenlapsen vaari, asunut Harapaisissa yli 20 vuotta

* * *

Kun istun Harapaisessa ja katselen tietokoneeni vierestä ikkunasta ulos vehreää pihaa ja punaisten hedelmien keinuntaa omenapuussa, muistuu mieleeni edellinen kirjoitukseni näille sivuille. Siinä kerroin oppineeni katsomaan kotomaatamme uusin silmin keskusteltuani kaukaa etelästä tulleen vieraan kanssa. Jatkan aluksi samansuuntaisilla ajatuksilla.

Eteläinen tuttumme kävi elokuussa tapaamassa sukulaisiaan. Tapaamispaikassa oli lähes 40 asteen helle eikä päivisin voinut olla ulkona. Kaikkialla oli kuivaa ja ruskeaa. Vedensaantiakin oli rajoitettu kuuteen tuntiin päivässä. Niissä oloissa eläville sukulaisilleen hän näytti tänä kesänä Lappeenrannassa otettuja valokuvia. Siellä kaukana ihmiset ihastelivat kuvissa näkyvää vihreyttä ja kauneutta Heistä kaikki kuvat olivat kuin postikortteja. Heistä oli lähes uskomatonta, että Suomessa on kesällä tällaista kaikkialla. Sekin oli heistä ihmeellistä, että tätä kauneutta saavat katsoa ja kokea tavallisetkin ihmiset eivätkä vain rikkaat ja etuoikeutetut. Heidän maassaan kauniit paikat ovat kaukana ja niissä käyminen maksaa. Tuttumme oli kertonut heille, ettei Lappeenrannassa tarvitse muuta kuin katsoa ikkunasta ulos tai mennä lähimpään rantaan. Kesällä kaikkialla Suomessa on yhtä kaunista.

Nyt on kuitenkin kaunis kesämme taas kääntymässä syksyksi. Säät viilenevät ja illat pimenevät. Luontokin alkaa valmistautua talven tuloon. Ennen talvea on kuitenkin vielä pitkä ja pimeä syksyaika. Minua syksy muistuttaa elämän katoavaisuudesta. Se, mikä kesällä kukoisti, se lakastuu ja katoaa. Näinhän psalmin kirjoittajakin vertaa ihmisten elämää kedon kukkaseen.

Meillä vuodenkierto jatkuu. Syksyn kuoleman ja talven hiljaisuuden jälkeen puhkeaa taas uusi elämä. Minulle se on vertauskuvaa ihmisen kuolemattomasta sielusta. Kun vanhenen ja tämä kehoni haurastuu ja kuolee niin Vapahtajamme herättää minut uuteen ja erilaiseen taivaselämään.

Hyvää ja siunattua syksyn jatkoa.

Juha Rantalainen
Lääkäri, neljän lapsenlapsen vaari, asunut Harapaisissa yli 20 vuotta

* * *

Tänä talvena minulla on ollut mahdollisuus oppia,miltä talvi lumineen ja pakkasineen näyttää Lähi-idästä kotoisin olevan opiskelijan mielestä. Hän kertoi, että hänen kotiseudullaan sataa lunta muutaman kerran talven aikana ja pakkasta on vain muutamana päivänä. Silloin siellä elämä pysähtyy. Radiossa ihmisiä kehotetaan pysymään kotona, autot eivät käynnisty ja liikenne on kaaoksessa. Koulut suljetaan, yliopistossa on vapaapäivä,eikä ihmisten tarvitse mennä töihin. Ihmiset palelevat kodeissaan.

Olemme todenneet yhdessä, että täällä Suomessa me olemme varustautuneet ja tottuneet talveen. Autoissamme ovat talviöljyt, talvirenkaat ja tehokkaammat akut. Meillä on aurauskalustoa. Tiet aurataan ja hiekoitetaan. Rakennuksemme on varustettu lämpöeristyksillä ja tehokkailla lämmityslaitteilla.

Etelämaalainen opiskelija on ollut innokas kokeilemaan sekä hiihtämistä että luistelemista. Aluksi hiihdimme tasaisella. Koska hän toivoi vaihtelevampaa latua, menimme Alakylän valaistuille laduille. Ensimmäisessä alamäessä hän kaatui. Pystyyn noustuaan hän halusi laskea uudelleen. Mäen nousu takaisin oli hänelle aluksi hankalaa. Hän laski uudelleen ja jällen nurin. Muutaman kiipeämisen ja kaatumisen jälkeen hän alkoi pysyä pystyssä. Samoin kävi luistelussa. Kolmen jäällä käynnin jälkeen hän on selvästi saanut tuntumaa luisteluun ja on oppinut liukumaan luistimilla.

Ladulla ja jäällä ollessamme hän on ihaillen katsellut, kuinka kaikenikäiset lappeenrantalaiset lapsista seniori-ikäisiin hiihtävät ja luistelevat vaivattomasti ja vauhdikkaasti kaatuilematta. Olen kertonut meidän oppivan hiihtämään ja luistelemaan jo lapsina ja että ne taidot säilyvät vielä vanhempanakin.

Hänen kanssaan olen katsellut talvea uusin silmin ja olen myös seurannut Lähi-idän tapahtumia aiempaa enemmän. Olen verrannut elämäämme täällä rakkaassa kotimaassamme elämään siellä. Olen havainnut, että kylmästä talvestamme huolimatta meillä ovat asiat paljon paremmin. Me saamme viettää rauhallista elämää täällä vapaassa maassa, yhdessä maailman turvallisimmista maista. Olkaamme tästä kiitollisia vanhemmillemme ja sotiemme veteraaneille ja Luojallemme, joka on tätä maata siunannut ja varjellut.