Alakylältä

Jouni Petro
Kansalainen Mäntymäenkadulta. Kiinnostuksen kohteina mm. kuvataide, kirjoittaminen, järjestötoiminta ja tietotekniikka.

* * *

Viime aikoina on tässä blogissa käyty keskustelua työelämästä.

Ensin Matti Matikainen esitti julkisen kirjeensä – ja väitteen, että asiat kenties ennen olivat paremmin. Palvelut olivat lähellä ihmistä ja ihmistä varten. Työpaikoilla työntekijät olivat tärkein voimavara. Nykyään taas työntekijöitä irtisanotaan ja yrityksiä johdetaan kylmästi ja laskelmoivasti, usein jostain kaukaa konsernin huipulta. Kriittiset äänet vaiennetaan ja heidän urakehityksensä pysähtyy. Näin voi olla.

Reijo Moilanen jatkoi aiheesta omassa kirjoituksessaan. Matin pessimistisen – tai niin sen luin – avauksen jälkeen oli helppo yhtyä näkemykseen, että työyhteisö on kuin orkesteri. Työpaikoilla täytyy vallita yhteys työntekijöiden kesken, ja siitä riippuu koko yhteisön menestys. Jokaisen panosta tarvitaan. Menestys on mahdollista vain antamalla tilaa, tukea ja luottamusta työntekijöille.

Tällä hetkellä minusta tuntuu kovin vaikealta puhua menestyksestä. Työntekijöitä irtisanotaan, vankiloita halutaan sulkea, maailmanlaajuinen taantuma on kaikkien huulilla. Eräs ydinkysymyksistä onkin, mitä yritys, yhteisö tai julkishallinnon yksikkö toiminnallaan tavoittelee. Taloudellista hyötyä, laadukasta palvelua vai jotakin yleistä hyvää? Kuinka menestys määritellään? Muuttujia on monia, kaikki varmaan yhtä tärkeitä.

Maailma ei ole sama kuin lapsuudessamme, edes minun lapsuudessani 80-luvulla. Jotain hyvääkin on saavutettu. Esimerkiksi vammaisilla henkilöillä on paremmat mahdollisuudet päästä mukaan työmarkkinoille, vaikka vääriä asenteita edelleen esiintyy. Kyllä, jotkut kamppailevat edelleen pääsystä niille samoille työmarkkinoille, joilta toiset jo kokevat putoavansa pois!

Kuinka ikinä asioita katsotaankin, ei työelämässä edelleenkään tapahdu mitään ilman ihmisiä eli työntekijöitä.

Jouni Petro
Kansalainen Mäntymäenkadulta. Kiinnostuksen kohteina mm. kuvataide, kirjoittaminen, järjestötoiminta ja tietotekniikka.

* * *

Noin viikko sitten (26.6.) oli radiossa paljon juttua ympäristöystävällisestä rakentamisesta, ekologisesta jalanjäljestä ja muusta. Pani ajattelemaan.

Minulle ilmastonmuutos ja ekologia eivät ole pelkästään ympäristökysymyksiä, vaan ennen muuta terve järki –kysymyksiä. On yksinkertaisesti tehtävä se, mikä on tehtävä, ja löydettävä ratkaisut.

Radio-ohjelmassa mainittiin, että ekologista jalanjälkeä on mahdollista pienentää ihmisten yhteisillä toimilla. Esimerkiksi kerrostaloissa asukkaat voisivat aivan hyvin hoitaa vaikka osan jätteiden kierrätyksestä yhteisesti, vaikka sellainen ei suomalaiseen elämäntapaan oikein nykyään kuulu. Aina on mahdollisuus tehdä hiukan paremmin, siihen minä uskon.

Kyse ei ole kuitenkaan vain teknisistä toimituksista. Jos me ihmiset tottuisimme tekemään asioita – mitä tahansa – enemmän yhdessä, saattaisimme tarvita vähemmän itsellemme, ja saavuttaisimme myös taloudellista hyötyä. Jokaisella perheellä ei ehkä tarvitsisikaan olla kahta autoa, jos joskus tarjoaisimme naapurillemme kyydin keskustaan. Kustannusten jakamiseen löytyisi varmasti jokin järkevä tapa.

Entäpä henkinen hyvinvointi, josta tässä blogissa olemme niin usein kantaneet huolta? Voisiko esimerkiksi yksinäisyyteen olla parempaa lääkettä kuin mainitsemani yhdessä tekeminen?

Radio-ohjelmassa tuli esiin käsite ”onnellinen kaupunki”. Sillä tarkoitettiin suunnilleen sitä, että hyvin järjestetyssä kaupungissa on asukkaidenkin hyvä olla. Kuinka vahingollista onkaan, että keräämme yhä enemmän mukavuuksia omaan kotiimme ja jämähdämme sinne itseämme viihdyttämään sen sijaan, että lähtisimme vaikka ystävien kanssa saunomaan?

Myönnän, että tekstini voi vaikuttaa yltiöpäisen optimistiselta. Uskallan kuitenkin esittää vielä yhden ajatuksen. Eikö kerrostalossa voisi usealla asukkaalla olla yksi – tavallista suurempi – yhteinen parveke? Yhteinen puutarhanurkkaus? Yhteiset koneet ja laitteet ovat sitten jo vaikeampi kysymys. Uusia taloja ja asuinalueita suunnittelevat voisivat miettiä tätä. Voisiko yhteisiä ja yksityisiä tiloja sijoittaa jotenkin lomittain?

Myönnän vielä, että maailmalta löytyy valtava määrä arkkitehtien idealistisia suunnitelmia, jotka ovat toteutuneina epäonnistuneet pahasti. Siitäkin huolimatta on syytä yrittää.

Tätä kirjoittaessani ajattelen, että tämä seurakunnan aluetyö on yksi tapa toteuttaa onnellisen kaupungin ideaa. Onnellinen Alakylä? Siihen suuntaan olemme jo muutaman askeleen ottaneet.

Jouni Petro
Kansalainen Mäntymäenkadulta. Kiinnostuksen kohteina mm. kuvataide, kirjoittaminen, järjestötoiminta ja tietotekniikka.

* * *

Miettiessäni blogin aihetta mieleeni pulpahti joukko mahdollisuuksia.

Omassa blogissani olen ilmaissut aihepiirin sanoilla ”elämästä, kotikaupungista ja maailmasta”. Se on sopivan abstrakti luonnehdinta, kun en oikeastaan tiedä mistään mitään, tai ainakaan luule itsestäni liikoja.

Joku tunnettu henkilö nimitti itseään radio-ohjelmassa ”kirjoittelijaksi”. Minä voisin sanoa olevani kuvantekijä ja monialainen harrastelija. Kuvataiteilija-sana on varattu tietyn koulutuksen saaneille, kuten moni muukin ammattinimike. ”Eläkeläinen” ei tarkoita mitään, vaikka sellainenkin saatan olla.

Yksi aihe, jota olen usein käsitellyt mielipidekirjoituksissa mm. Etelä-Saimaassa, liittyy Lappeenrannan keskustan kehittämiseen. Sitä, millaiseksi kotikaupunkini muotoutuu, on kiinnostavaa seurata, vaikka aina ei voi olla tyytyväinen näkemäänsä. Paljon hyvää on toteutettu ja esteettömyyttä on aina jossakin edistetty merkittävästi, mutta paljon paremminkin olisi voitu onnistua.

Minulla on sillä tavalla tarkka muisti, että saatan muistaa kuulemiani, lukemiani tai näkemiäni asioita vuosien takaa. Yksi tällainen idea on ajatus, että arkkitehdin tehtävä on ”luoda ihmiselle paratiisi”. Kaupungilla liikkuessani katselen ympärilleni ja mietin, missä se paratiisi mahtaa olla.

Ihmisenä haluaisin olla osa jotain ”itseäni suurempaa”. Mitä se sitten mahtaisi olla? Varmasti jotain muuta kuin se, millaisessa talossa asun tai millaisella autolla ajan. Tai ehkä ei, ovathan nekin arvovalintoja, joita tekemällä muovaan ympäristöä haluamakseni.

Ehkä se paratiisi lähtee ennemmin ihmisistä. Ihmisten tulisi tehdä se toinen toisilleen. Ainakin yrittää. Tai jotain.