***

Veljeni ja hänen vaimonsa saivat kesäpaikkansa järvestä hauen, joka painoi 13,063 kg. He saivat hauen kohtuullisin ponnistuksin veneeseen ja irrotetuksi verkosta. Hauki ihmetteli jonkin aikaa ahdasta uimistilaansa saavissa, sitten se punnittiin, valokuvattiin – ja päästettiin takaisin vapauteen. – Kasvamaan, oli velimies todennut.

Isoisäni, äidin isä, oli ammattikalastaja Suomenlahden Lavansaaresta. Hän, kuten muutkin saarelaiset, joutui sodan uhatessa lähtemään kotisaarestaan mantereelle lokakuussa 1939. Isoisä nukkui pois Kotkassa juuri ennen minun syntymääni. Olen siis nähnyt hänet, hänen veneensä ja verkkonsa vain muutamassa valokuvassa.

Vanhempani harrastivat verkkokalastusta keski-ikään saakka, minä lapsena heidän kanssaan. Muistan varhaiset kesäaamut, aamuauringon, usvan järven pinnalla, tyynen vedenpinnan. Muistan kovan tuulen ja aallokon, joka pyrki kuljettamaan venettä vaikka kuinka yritti soutaa tai huovata isän ohjeiden mukaan. Muistan, kuinka talvella verkkoja kokiessa viima kävi poskipäihin ja pakkanen nipisteli sormia. Silloin isä otti käteni paljaisiin käsiinsä ja lämmitti sormet lämpimiksi.

Eräänä talvena isä sai elämänsä hauen, joka painoi vähän yli 9 kg. Hän sattui silloin olemaan yksin verkoilla. Hauesta riitti naapureillekin annettavaksi, ja äidin valmistamat kalaruuat maistuivat. Jossain vaiheessa isä sai lahjaksi pyyhkeen, jossa oli teksti ”Mikkää ei ole niin katteelline ku kalamies”. Tarina ei kerro, tarkoittiko teksti isääni vai kenties lahjanantajaa!

* * *

Jo alakouluaikana raamatunkertomus Pietarin kalansaaliista teki minuun suuren vaikutuksen. Ehkä silloin kiehtoi eniten kertomuksen ihme: kaksi veneellistä kaloja, kun Jeesus oli neuvonut hyvän kala-apajan. Mistä Jeesus tiesi niin hyvän paikan?

Markuksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Pietarin ja hänen veljensä kohtaamisesta näin:

Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän
veljen Andreaksen. He olivat kalastamassa heittoverkolla; he olivat
näet kalastajia. Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä
teen teistä ihmisten kalastajia.” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät
seuraamaan Jeesusta.
(Mark.1:16-18)

Pietari ja Andreas vastasivat Jeesuksen kutsuun myönteisesti – ja epäröimättä. He lähtivät heti Jeesuksen mukaan.

Luukkaan evankeliumissa Simon Pietarin kutsu on kerrottu yksityiskohtaisemmin. Eräänä päivänä Jeesus oli opettamassa kansaa rannalla, ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään. Jeesus huomasi kalastajat, astui Simonin veneeseen ja pyysi tätä soutamaan edemmäksi  rannasta. Pienen matkan päästä Jeesus sitten jatkoi opetusta veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään
veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi:
”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön, emmekä ole saaneet
mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”
(Luuk.5:4,5)

Pietari, Andreas ja heidän toverinsa olivat kalastajia, jotka osasivat varmasti ammattinsa – mutta siitä huolimatta he olivat jääneet ilman saalista. Väsymys painoi, ja hetken aikaa Pietari oli haluton jatkamaan kalastusta, mutta sanoikin sitten ratkaisevat sanat: ” — kun sinä niin käsket.”  Oleellista tilanteessa olikin Pietarin asenne ja hänen toimintansa, se että hän noudatti Jeesuksen käskyä. Tuloksen tiedämme: Pietarin kalansaalis.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi:

”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” — Mutta
Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten
kalastaja.”
(Luuk.5:8-10)

***

Paul Cezanne syntyi vuonna 1839 Aix-en-Provencen kaupungissa Etelä-Ranskassa. Koulun jälkeen hän pyrki useita kertoja Pariisin taidekorkeakouluun, mutta ei tullut hyväksytyksi. Cezanne kävi joitakin piirustuskursseja kotikaupungissaan ja muutti sitten Pariisiin. Vasta paluu takaisin kotiseudulle oli merkittävä käänne Cezannen kehityksessä taiteilijana ja suorastaan ravisutti hänen luomistyötään.

Paul Cezanne

Asuinpaikat, tyylisuunnat ja maalausten aiheet vaihtuivat Cezannen elämässä vuosien ja vuosikymmenten aikana. Maisemasta tuli kuitenkin taiteilijan rakkain aihe. Hän maalasi usein maaseudulla ja ulkosalla. Asuessaan jälleen Aixissa Cezanne paneutui ensimmäistä kertaa kotiseutunsa luontoa hallitsevaan ”Pyhän voiton vuoreen”, Montagne Sainte-Victoireen – tuhannen metrin korkuiseen kalkkikivivuoreen. Hän maalasi  ensimmäisen teossarjan tästä vuoresta 1880-luvun alussa.

Cezanne halusi muodostaa luonnossa näkemästään maisemasta levollisen ja tasapainoisen sommitelman eikä tavoitellut maiseman jäljentämistä. Vuori oli varhaisimmissa maalauksissa pikemminkin taustalla, mutta myöhemmin vuoresta tuli maalausten keskeinen elementti.

Sainte-Victoire kiehtoi Cezannea hänen elämänsä loppuun asti (1906). Peräti yli 60 maalausta, piirrosta ja akvarellia syntyi tästä aiheesta. Seudun asukkaat mahtoivat ihmetellä, kun Cezanne näytti maalaavan samaa maisemaa jatkuvasti. Kerrotaan, että hän tarvitsi viikkoja, kuukausia ja joskus jopa vuosia joidenkin maalaustensa valmistumiseen. Kerrotaan myös, että taiteilija paneutui oman näkemyksensä toteuttamiseen erittäin keskittyneesti – jopa niin intensiivisesti, että kun hän oli päässyt tavoitteeseensa, valmis taulu saattoi unohtua luontoon.

Olisi kiinnostavaa tietää, oliko Sainte-Victoire-vuorella Paul Cezannelle muutakin merkitystä kuin rakkaus kotiseudun luontoon, visuaalinen innoitus, inspiroituminen uudesta näkökulmasta tai pyrkimys täydellisyyteen omassa taiteessaan. Symboloiko vuori taiteilijalle jotain estettä tai ongelmaa, joka hänen tuli voittaa tai ratkaista? Vai symboloiko vuorenhuippu hänelle jatkuvasti uutta tavoitetta? Vai puhutteliko Jumala Paul Cezannea Sainte-Victoire-vuoren läheisyydessä?

Hyvää palmusunnuntaita

***

Martti Luther opettaa Vähä katekismuksessa iltarukouksesta näin:

Illalla vuoteeseen käydessäsi sinun tulee panna kätesi ristiin ja sanoa:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.

Sen jälkeen polviltaan tai seisoaltaan uskontunnustus ja Isä meidän. Jos haluat, voit lisäksi lukea seuraavan vähäisen rukouksen:

Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni,
Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta,
että olet minut armollisesti varjellut tänä päivänä.
Ja rukoilen sinua, että antaisit minulle anteeksi kaikki syntini,
missä ikinä olen tehnyt väärin,
ja että armollisesti varjelisit minua tänä yönä.
Minä jätän itseni, ruumiini ja sieluni ja kaikki,
mitä minulla on, sinun käsiisi.
Sinun pyhä enkelisi olkoon kanssani,
ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun.
Amen.

Ja sitten nopeasti ja iloisin mielin nukkumaan.

***

Ihminen tarvitsee unta, ilman unta ei yksinkertaisesti tule toimeen. Vauva saattaa nukkua kolme neljäsosaa vuorokaudesta, koululainen tarvitsee 9-10 tuntia yöunta ja aikuisen unentarve lienee 7-8 tuntia yössä. Vanhemmiten yöuni yleensä lyhenee, mutta monet vanhukset nukkuvat säännöllisesti päiväunet. Unentarve on toki yksilöllistä, mutta tutkimusten mukaan ihmiset nukkuvat nykyään liian vähän. Onko meillä niin kiire, ettemme ehdi nukkua tarpeeksi?

Riittävä uni on sellainen määrä unta, joka takaa optimaalisen toimintakyvyn seuraavana päivänä (Wikipedia). Riittämätön yöuni voi aiheuttaa monenlaista harmia: väsymystä, torkahtelua väärään aikaan, ärtyisyyttä, keskittymiskyvyn heikkenemistä ja työtehon laskemista. Unihäiriöiden taustalla voi olla monia syitä, mutta sanotaan että huolet haittaavat nukkumista eniten. Voi olla vaikea nukahtaa, uni voi olla katkonaista tai unta ei riitä aamuun asti. Säännöllinen vuorokausirytmi, työn ja levon sopiva vuorottelu sekä lepopäivän muistaminen viikkorytmissä olisivat meille kaikille hyväksi.

***

Muistamme Vanhasta testamentista, kuinka Jaakob sai viekkaudella siunauksen isältään Iisakilta. Jaakob joutui pakenemaan veljensä Eesaun kostoa. Auringon laskiessa hän saapui karuun laaksoon ja asettui makuulle kivi päänalusenaan.

Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen,
ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että
Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi
Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jolla sinä makaat,
minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi.” (1. Moos. 28:12,13)

Lisäksi Jumala lupasi suojella Jaakobia ja tuoda hänet takaisin sukunsa luo. Jaakob puolestaan antoi Jumalalle lupauksen: Jos suojelet minua ja tuot minut turvallisesti kotiin, sinä olet minun Jumalani.

Muistamme myös Joosefin ja hänen unensa sekä taitonsa selittää unia. Joosef kyllä tiesi, että unien selitykset tulivat Jumalalta.

Uneen liittyvä on myös Samuelin yöllinen kokemus, kun Jumala kutsui häntä.

Nuori Samuel palveli Herraa Eelin luona. Siihen aikaan Herra puhui
ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. (1. Sam.3:1)

Eräänä yönä Samuel havahtui siihen, että joku kutsui häntä nimeltä. Samuel kiirehti pappi Eelin luokse, mutta tämä ei ollut kutsunut häntä. Kun ääni kuului kolmannen kerran, Samuel vastasi niin kuin Eeli oli neuvonut: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee.” Jumalalla oli tärkeä asia joka koski pappi Eelin sukua. Surullisena Eeli kuunteli Samuelin välittämän tiedon, mutta totesi: ”Hän on Herra. Hän tekee niin kuin hyväksi näkee.”

***

Uni on omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys, jossa esiintyy ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia (Wikipedia). Sanotaan, että ihminen näkee unia joka yö, mutta ei aamulla välttämättä muista niitä. Uniin liittyy myös uskomuksia, olemmehan kuulleet sanonnan ”Sitä se minun uneni tiesi”. Joku näkee toistuvasti samaa painajaista, joku toinen taas toivoo, että kaunis uni olisi jatkunut tai olisi jopa totta. Joka tapauksessa unissa ihminen käsittelee asioitaan – kokemuksiaan, ongelmiaan, ratkaisujaan ja suunnitelmiaan. Selitykset – jos niitä tarvitaan – antaa Luoja ajallaan.

***

Sain joitakin vuosia sitten lahjaksi runokirjan Luonto puhuu sinulle. Runot on kirjassa ryhmitelty kolmen otsikon alle: Kevät keikkuen tuleepi, ilon kanssa ilmestyypi; Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö! ja Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. Kirjaan on koottu etupäässä Eino Leinon ja Aleksis Kiven runoja, kuvituksena on luontoaiheiset valokuvat.

Terve päivä Pohjolahan,
terve Suomehen suvinen aika!
Terve lepikot lehtimään,
terve käköset helkkymään,
terve lämpimät lounatuulet…
Eino Leino

Ulkoilureittini varrella olen saanut ihmetellä ja ihastella kevään edistymistä. Huhtikuun alussa ilmestyivät aurinkoiseen mäenrinteeseen ensimmäiset leskenlehdet. Sieltä ne loistivat keltaisina ruskeiden lehtien ja heinien seasta. Muutaman päivän päästä huomasin ensimmäiset sinivuokot, ja päivittäin niitä avautui aina vaan lisää. Sinivuokkoja seurasivat valkovuokot, ja tien reunalla nurmikko alkoi vihertää. Vapunpäivänä ensimmäiset hiirenkorvat olivat puhjenneet koivuihin suojaisessa metsän reunassa. Mikä kasvun voima! Vain muutama viikko taaksepäin oksat olivat lumen peitossa. Ja vuodesta toiseen, joka kevät, samat luonnonihmeet toistuvat.

Oi kuinka kevät säteilee
elämän riemuaan!
Maa onnellinen iloitsee
ja loistaa puvussaan,
ja loistaa puvussaan.

Sinua, Luoja, ylistän
taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän
ja siunaat luotuja,
ja siunaat luotuja.
Virsi 568:1 ja 2

Helatorstaiaamuna luonto oli kuin juhla-asussaan: lehtipuut vihersivät ja lukuisat kevään kukat luonnossa ja pihoilla ilahduttivat kirkkaissa väreissään. Aurinko lämmitti ja lintujen laulu voitti pyhäaamun liikenteen äänet. Muistui taas mieleen, äitini kertomana, isoisän sanat: ”Helatorstai on niin suuri pyhä, ettei ruohonpääkään puhkea silloin maasta.”

Helatorstaina Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen viimeisen kerran ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Jeesus lupasi, että opetuslapsille lähetetään Pyhä Henki, puolustaja, uskonantaja. Ensimmäisenä helluntaina opetuslapset saivat Pyhän Hengen. Ensi sunnuntaina vietämme helluntaita, Pyhän Hengen päivää ja seurakunnan syntymäpäivää.

Oi Pyhä Henki, Herramme,
elämän lähde, Luojamme,
nyt täytä meidät armolla
ja voimallasi vahvista.

Nyt kiitos olkoon Isälle
ja ainoalle Pojalle.
Hän Pyhän Hengen meille suo
ja armon runsaat lahjat tuo.
Virsi 111:1,6 ja 7

Hyvää helluntaita, siunausta juhlapyhään.

***

Moni meistä nauttii luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta luonnonhelmassa. Levähtäminen rantakalliolla tai kesämökin portailla, kiireettömyys ja hiljaisuus rentouttavat ja antavat voimia. Kesäiltana järven pinta tyyntyy, tuulikin vaikenee…

Syksyinen metsä ja talviset hiihtoladut tarjoavat myös mahdollisuuden hiljaisuuden kuunteluun. Talvella se on helpompaakin, kun luonto on liikkumaton ja lepotilassa. Keväällä luonto vähitellen täyttyy äänistä, mutta eihän hiljaisuuden tarvitse olla täyttä äänettömyyttä.

Vanhan testamentin psalmissa 19 on vaikuttava kohta siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä:

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä, jonka voisi kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli
merten ääriin.” (Ps. 19:2-5)

Äänet täyttävät nykyihmisen elämänympäristön. Työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä, harrastuksissa, kaikkialla äänet – jopa meteli – ympäröivät meidät. Ei ihme, että moni kaipaa työpäivän jälkeen hetken hiljaisuutta ja rauhoittumista.

Hiljaisuudella on myös toinen puoli. Yksinäinen vanhus kaipaa muutakin kuin radion ja television ääntä. Hän toivoo ja odottaa, että hiljaisuuden rikkoisi ovikellon soiminen tai edes puhelimen pirinä. Hiljaisuus on hyväksi silloin, kun siihen ei kytkeydy jatkuvaa yksinäisyyttä tai pelkoa.

Ihminen tarvitsee hiljentymiseen hiljaisuutta; melun keskellä ei voi hiljentyä. Vuorisaarnassa Jeesus antaa meille rukoilemisesta tärkeän ohjeen:

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten
Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa,
palkitsee sinut.” (Matt. 6:6)

Samassa yhteydessä Jeesus opettaa meille myös Isä meidän-rukouksen (Matt.6:9-13).

Lukuisissa kohdin psalmien kirjoissa ihminen huutaa Jumalan puoleen. Ihminen huutaa Jumalaa avuksi suuren hädän keskellä, hylätyksi jäämisen pelossa.

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huusin sinua avuksi,
mutta sinä olet kaukana.” (Ps. 22:2)

”Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi!”
(Ps.22:20)

”Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun
puhun sinulle!” (Ps. 28:1)

Mutta joskus, ehkä aika useinkin, Jumala tuntuu vaikenevan, olevan vaiti. Meistä saattaa vaikuttaa siltä, ettei Jumala kuule rukouksiamme eikä vastaa niihin. On sanottu, että Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. ´Ajallaan´ on joskus heti, joskus paljon myöhemmin. Aina emme ymmärrä vastauksen ´tapaakaan´ ennen kuin pitkän ajan kuluttua. Psalmi 27 tähdentää luottamusta:

”Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” (Ps.27:14)

Elämme adventtiaikaa. Ensi sunnuntaina sytytämme jo toisen adventtikynttilän. Arjen kiireiden ja jouluvalmistelujen keskellä tarvitsemme aikaa myös hiljentymiseen.

***

Opiskeluajan vuokraemäntäni harrasti kaunokirjallisuuden lukemista ja klassisen musiikin kuuntelua. Kaksi nimeä on jäänyt erityisesti mieleeni, kirjailija A.J. Cronin ja säveltäjä Georg Philipp Telemann. Kumpaakin hän suositteli. Telemannin huilumusiikkia kuunneltiin usein yhdessäkin, mutta Croniniin jäi tutustumatta.

Vähän aikaa sitten tein löydön kirjahyllystä: A.J. Croninin Taivasten valtakunnan avaimet. Olin kyllä tiennyt, että kirja on hyllyssä, mutta jotenkin se oli jäänyt ´luen joskus myöhemmin´-osastoon. Nyt siis poimin sen hyllystä ja päätin lukea, ja se kannatti. Kirjan sisäkannesta kävi ilmi, että olin hankkinut sen Alavudelta; siellä oli ensimmäinen työpaikkani valmistumisen jälkeen.

Taivasten valtakunnan avaimet on tarina skotlantilaisesta papista, Francis Chisholmista. Hänen lapsuutensa oli onneton, sillä hän menetti sekä vanhempansa että ihailemansa tytön. Elämä oli muutenkin kamppailua. Polly-tädin toive kuitenkin toteutui, Francisista tuli pappi.

Papin uran alkutaival oli sekin vaikeuksia täynnä, mutta varsinainen haaste tuli eteen, kun piispa ehdotti Francisille lähetystyöhön lähtöä. Kyseessä oli tienraivaajan paikka, lähetysseuran ensimmäisen lähetin työkenttä Kiinassa.

Pappi Chisholm lähti matkaan vuonna 1902. Saavuttuaan perille Pai-taniin häntä kohtasi järkytys: lähetysasemasta oli jäljellä vain rauniot. Ensimmäisen yönsä isä Francis vietti tallissa, ja ennen nukahtamistaan hän lupasi Jumalalle tekevänsä työtä ja taistelevansa Hänen kunniakseen – luopumatta koskaan.

Lupauksensa Francis Chisholm piti, vaikka elämä ja lähetystyön toteuttaminen sen monissa muodoissaan oli äärimmäisen haasteellista. Milloin koettelivat rosvot tai luonnonvoimat, milloin nälänhätä tai sairaudet. Eräänä päivänä syyskuussa 1914 kantautui lähetysasemalle laukausten ääniä kaukaisilta kukkuloilta, myöhemmin tykistön kumea jylinä. – Nyt se on alkanut! huusi Joosef.

Isä Francisilla oli apulaisena Joosef ja työtovereina kolme nunnaa. Työtä tehtiin uhrautuvasti, mutta työhön liittyi ilo lähimmäisen auttamisesta ja Jumalan huolenpidosta. Ajan mittaan toinenkin lähetysasema – protestanttinen – tuli Pan-taihin. Siitä ei kuitenkaan tullut kilpailijaa, vaan sen työntekijöiden ja isä Francisin välille syntyi yhteistyö ja lämmin ystävyys.

Yli 30 vuoden jälkeen pappi Chisholm palasi Kiinasta kotimaahansa, täysin palvelleena, voisi sanoa. Nykykielen mukaan isä Francisin elämää voisi kuvata selviytymistarinaksi. Mutta se oli paljon enemmän, se oli heittäytymistä annettuun tehtävään, kuuliaisuutta ja täyttä luottamusta Jumalan armoon. Kotimaassa isä Chisholmia odotti muuten uusi tehtävä…

Taivasten valtakunnan avaimet oli aika erikoinen lukukokemus. Olihan pappi Francis Chisholmkin
erikoinen ihminen. Hän oli kiinnostava persoona, jonka elämänpolkua oli lukijana seurattava intensiivisesti. Luettuani mietin, milloin olisin lukenut kirjan uudestaan, jos olisin avannut sen jo nuorena. Ehkä nyt, näihin aikoihin.

A.J. Cronin oli hänkin harvinaislaatuinen, näin hänestä kerrotaan. Joka tapauksessa Cronin tunsi kirjailijan työn kutsumuksekseen, ja jo hänen ensimmäinen teoksensa Hattukauppias ja hänen linnansa nosti hänet maailmanmaineeseen. Taivasten valtakunnan avaimia pidetään kuitenkin Croninin parhaana kirjana.