Alakylältä

Juho Moilanen

***

Israelin kaksi kuuluisinta vesistöä tarjoavat klassisen vertauksen kristitystä ja hänen suhteestaan omaisuuteen. Toinen vesistöistä, eli Gennesaretinjärvi, on makea ja uuden testamentin sivuilta saamme lukea, kuinka osa opetuslapsistakin hankki elantonsa kalastamalla järvellä. Toisen vesistön, eli Kuolleen meren vesi taas on voimakkaan suolaista. Meressä, eikä sen ympäristössä, ole juuri elämää.

Näitä kahta järveä on käytetty vertauskuvana kristitystä ja hänen suhtautumisestaan maalliseen mammonaan. Gennesaretinjärvi, josta johtaa laskujoki kohti Kuollutta merta, jakaa näin omastaan  ja onkin täynnä elämää, ja tarjoaa sitä myös ympäristöönsä. Kuollut meri taas pitää kaiken itsellään, eikä siinä juuri ole elämää, eikä se myöskään tarjoa ympäristöönsä elämiseen tarvittavia puitteita. Vasta viime aikoina, kun Kuolleesta merestä on alettu nostaa mineraaleja – suolaa – on se mahdollistanut elämän ja toimeentulon ympäristössään.

Mielenkiintoisia ja hyviä vertauskuvia. Joku onkin joskus sanonut, ettei kristityllä ole varaa olla antamatta omastaan. Noh, rahasta puhuminen on aina hieman vaivalloista ja monelle tulee siitä epämukava olo. Jätetään raha, mutta pysytään vesistöissä. Niitähän meillä Suomessa riittää. Olemmehan tuhansien järvien maa. Tuhannet järvet mahdollistaa maassamme tapahtuva vähäinen haihtuminen, reippaahkot sademäärät ja sopivasti mannerjään puhdistamat altaat, jotka salpausselät  ovat salvanneet järviksi.

Voisiko meidän järvistämme vetää vertauskuvia kristittynä elämiseen? Vesistömme ovat luonnostaan happamia ja karuja. Tuokin kai kertoo jo olennaisen meistä ihmisistä.

Mieleeni tuli mielikuvia ongelmista, joita järvissämme tavataan ja ne muistuttavatkin jossain määrin  meidän kristittyjen kipuiluja. Ensimmäiseksi happamoituminen, joka johtuu rikin ja typen oksideista ja niiden happamoittavasta vaikutuksesta. Happamoitunutta järveä ei ensiksi arvaa järveksi, joka kaipaa kunnostusta. Vesi on kirkasta, näkyvyys on pohjaan saakka ja pohjassakin näyttää kasvavan rahkasammalia. Ei siis hullumman kuuloista. Ongelma on kuitenkin siinä, että pH:ltaan alhaisesta vedestä on kuollut useimmat kalalajit, ulkoisen tukikuoren omaavista selkärangattomista puhumattakaan. Enää happamuutta kestävät rahkasammalet ovat jälkellä  Voisiko olla, että meille kristityille voi käydä myös näin. Elämämme voi näyttää ulkoisesti puhtoiselta, kunnolliselta – ulkokultaiselta. Vasta tarkempi tilannekatsaus paljastaa asian oikean tilan.

Toinen järviämme piinaava, Lappeenrannassakin huomiota herättänyt, ongelma on rehevöityminen. Etenkin fosforin ja typen lisääntyminen vesistöissä saa aikaan kasvien ja levien lisääntymisen, joka alkuun tarjoaakin elämää, mutta voi talven aikana muuttua tappavaksi happikadoksi jään alla. Vaurautemme kääntöpuoli voi tehdä myös tuhoja meissä kristityissä. Herramme Jeesuksen Kristuksen rinnalle nousee toinen palvottava, johon turvaamme hädän hetkellä. Tällä, jos millä voi olla tuhoisat seuraukset. Keväällä jäiden sulettua kalat uivat selkää ja rannat täyttää ummehtunut haju.

Vesistöihimme kertyy myös valtava määrä myrkkyjä. Saatamme itsekin huoletta laskea jätevesiä, öljyä, polttoaineita ja muita vesistöihimme kuulumattomia aineita lähi järveemme. Mitä pienestä määrästä, ajattelemme. Itämeren kalat ovat kuitenkin jo osittain niin myrkkyjen rikastamia, että niille on täytynyt asettaa käyttörajoituksia. Erilaiset ympäristömyrkyt ovat kuin synti, jota saatamme ajoittain vähätellä.

Myrkyillä, kuten synneillä on tapana rikastua salakavalasti elimistöömme ja sieluumme, niin että oireet voivat olla tappavia ennen kuin vaaraa edes huomataan. Toisaalta suurin osa maamme järvistä on loistavassa kunnossa; tilassa, johon ne ovat tarkoitettukin. Upeat järvemme voivat tarjota mahtavia kokemuksia. Järvien äärellä on monesti tullut vietettyä virvoittavaa kesälomaa. Vieläkin on ihmisiä, jotka saavat kalastuksesta elannon ja jos ei elantoa, niin kalastus tarjoaa maittavaa ravintoa ja hienoja hetkiä luonnon helmassa. Ajoittain kuulee myös positiivisia uutisia hieman toipuneesta saimaannorppakannasta. Samalla tavoin me kristityt voimme olla toisillemme virvoitukseksi, rohkaisuksia ja iloksi. Tähän meidät on kutsuttu – kantamaan toistemme taakkoja. Etenkin nyt pimeän syksyn koittaessa voisimme miettiä, kuinka piristää tai rohkaista veljeä tai sisarta, joka on sen tarpeessa.

Siunattua syksyä ja Vapahtajamme syntymäjuhlan odotusta!

Juho Moilanen

***

Karjalaisessa uutisoitiin jo maaliskuun alussa, että kevään (tai talven) ensimmäinen lesken lehti on bongattu Pohjois-Karjalan keskussairaalan kupeessa. Minulle kevään merkki on se, että kaivan sukset esille ja varsinainen hiihtokauteni alkaa. Hiihtoladuilla ja kävelyteillä saa todistaa keväistä ihmettä; ihmiset hymyilevät kävellessään tai hiihtäessään ja villeimmät huhut kertovat jopa jonkun ventovieraan tervehtineen toista.

Ilonaiheena tänä keväänä minulle on ollut appelsiinipuuni virkoaminen, jo varmalta näyttäneeltä kuihtumiselta. Olen iloinen, että maltoin kastella ja asettaa kasvini aurinkoiseen paikkaan ja toivoa uusien versojen ilmestymistä puun runkoon. Iloni olikin suuri, kun eräänä päivänä huomasin puun versoavan uutta elämää. Puu, joka on jo usean vuoden aikana ehtinyt rakentaa itselleen vahvat juuret, sai vahvasta perustuksestaan ponnistaa uuteen kevääseen.
”Katso minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa?”
Jes. 43:19
Keväällä syntyy uutta elämää. Luonto herää talven koomastaan ja vehreyttä ilmestyy joka paikkaan.  Tätä on hyvä jatkaa pääsiäisen odotusta. Tuolloin Kristus voitti kuoleman ja elämä annettiin meille ihmisille!

Juho Moilanen

***

Kuinka monta hipsterssiä tarvitaan vaihtamaan lamppu?

Vastaus: luku on niin outo, että et ole luultavasti edes kuullut siitä.

Vitsiä pitää vähän avata: hipstersseiksi kutsutaan nuoria, jotka välttävät valtamuodin mukaan pukeutumista, katsovat indie elokuvia ja kuuntelevat indie musiikkia. Suomeksi: välttävät siis kaikkea mikä lasketaan tavalliseksi, normaaliksi tai vaikka keskiluokkaiseksi. Vitsi ehkä nyt aukeaa paremmin. Hipsterssit pukeutuvat ja tekevät monet asiat valtavirrasta katsottuna oudolla tavalla. HS:n NYT liite muunmuassa kirjoitti männä perjantaina hipstersseistä. Jarruttomat fixipyörät, erityiset kuppilat ja erikoinen pukeutuminen on hipsterssien suosiossa.

Tällaisen muotin noudattaminen tietenkin on aina hankalaa, sillä pienen piirin pukeutumistavat, musiikki jne. Tuuppaavat nykyajan informaatio maailmassa nousemaan hyvinkin nopeasti valtavirraksi. Näin ollen asiat, jotka ovat siistejä tänään, voivat olla seuraavalla viikolla jo massojen suosiossa ja näin ollen eivät niin siistejä.

Ongelmaksi voisin kuvitella muodostuvan monelle erikoisuutta tavoittelevalla sen, mistä sitä tietää milloin on muodissa ja muotissa. Näillä kahdella toisiaan muistuttavalla sanalla voidaan leikitellä – jonkun ihmisen voidaan ajatella olevan muodikas, mutta toiset ihmiset voivat taas nähdä hänen olevan tiukasti tietyssä muotissa. Ja tietenkin näin on myös toisin päin. Elämä voi olla jopa hyvin raskasta tällaisten ajatusten ja paineiden kanssa.

Kirjoittaessani mietit ehkä, miksi ihmeessä edes kirjoitan Alakylän ajatelmiin tällaisista asioista. Minun täytyy myöntää, että mietin kysymystä hieman itsekin. Ehkä nämä asiat kumpuavat osittain viime viikolla alkaneesta keskustelusta homojen asemasta kirkossa. Toisaalta olen viime viikkoina kuunnellut Jukka Norvannon radioraamattukoulusta Paavalin roomalaiskirjeen opetusosuutta. Haluankin tässä ohimennen suositella kaikille lukijoille sanansaattajien radioraamattukoulua, jota voi kuulla niin radio Dein taajuudelta tai kuunnella suoraan netistä.

Paavalihan puhuu, monen muun asian ohella, roomalaiskirjeessä, siitä kuinka meidän tulisi suhtautua seurakunnan sisällä eri tavalla ajatteleviin ihmisiin.  Lainaan suoraan roomalaiskirjettä,

14:1: Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.

Myös room.12:16 kehottaa nöyryyden kautta yhtenäisyyteen: Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Ainakin minulle tällainen raamattuopetus on osunut napakymppiin – opetus on innostanut lukemaan raamattua ahkerammin, pohdiskella ja rukoilla sanan äärellä, että anna Herra minulle vähäiselle ymmärrystä.

Maailmassamme on paljon erilaisuutta. Raamattu opettaa meitä, kuinka kohdata lähimmäisemme. Raamattu kehottaa meitä tiukasti olemaan tuomitsematta toisiamme – olivat meidän mielipiteemme sitten mitä tahansa.

Ainiin, puhuin niistä hipstersseistä yllä. Heidät kai pitäisi jotenkin linkittää kirjoitukseen.  Voisin antaa heille vinkin, kuinka todella erottua valtavirrasta: lukekaa raamattua ja uskokaa Herraan Jeesukseen. Vielä, kun tämä ei jäisi vain lyhyt aikaiseksi kokeiluksi, voisit todella erottua etkä olisi tiukassa muotissa vaan vapaa kaikista tämän maailman sinulle asettamista muoteista, vaatimuksista ja odotuksista (Gal.5:1).

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille.

Juho Moilanen

***

Eujafjöll tulivuoren purkautuminen Islannissa laittoi Euroopan lentoliikenteen täysin sekaisin. Basalttisesta magmasta aiheutuvat rauhalliset purkaukset eivät aiheuta räjähtäviä purkauksia ja tätä kautta äkillistä tuhoa. Itse asiasssa tämänkertainen purkaus oli kahdeksan portaisessa ja logaritmisessä VEI (Volcanic Explosivity Index) luokituksessa ainoastaan 3 tasoa. Tällaisia purkauksia tapahtuu vuosittain.

Tulivuoren päällä ollut jäätikkö kuitenkin aiheutti valtavan tuhkapilven, joka sulki lentoliikenteen päiviksi huhtikuussa 2010. Magman reagoidessa jään kanssa syntyy tuhkapilvi, joka sisältää lasimaista silikaattihiukkasia. Tällainen tuhka joutuessaan lentokoneen turbiineihin tukehduttaa ja sammuttaa lentokoneen moottorit.

Lentoliikenteen rajoittaminen oli harvinaisen laajaa. Samanlainen tilanne oli ilmeisesti syyskuussa 2001, kun Yhdysvaltojen lentoliikenne pysähtyi.

Moni matkalainen joutui pettymään, joko perutun ulkomaille lähdön tai perutun paluumatkan vuoksi. Rikas eurooppalainen joutui tai oikeastaan ennemminkin pääsi hetkeksi tasa-arvoiseen asemaan niiden kanssa, joilla ei ole varaa, mahdollisuutta tai oikeutta matkustaa. Hurjimmat maksoivat tuhansia euroja taksista, ostivat uusia autoja tai turvautuivat johonkin muuhun kalliiseen paluumatkan vaihtoehtoon.

Olen itse lähdössä lähtulevaisuudessa muutamallekin ulkomaanmatkalle. Pysähdyin pohtimaan omaa asennettani liikkumiseen ja matkustamiseen. Eujafjöll-tulivuoren purkaus antoi mielestäni hyvän muistutuksen ihmisen pienuudesta. Rikas länsimaalainen ei aina  voi saada kaikkea haluaamaansa – ei edes rahalla. Jaakob muistuttaakin meitä (Jaak. 4:13-16) väärästä itse varmuudesta:

”13.Kuulkaa nyt, te jotka sanotte:`Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.`14. Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. 15. Näin teidän tulisi sanoa:´Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä`. 16. Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta.”

Toisaalta itselläni on joskus niin matkan päällä kuin ennen matkaa ollut pelkoja ja huolia liittyen tulevaan. Entä jos passit häviävät, toimiihan lentokone kunnolla jne. Välillä tuntuu, että olisi parasta vain jäädä kotiin ”turvaan”. Herramme Jeesus Kristus vakuuttaa kuitenkin meille (Matt 6:27):

”27.Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa”

Olin vuosina 2006 ja 2007 kesätöissä eräässä Suomen akatemian projektissa kenttäapulaisena. Keskellä Jamalin niemimaata otin valokuvan, joka myöhemmin reissun jälkeen on muistuttanut minua useasti siitä, Kuka loppujen lopuksi on ollut, on ja tulee olemaan aina turvanamme menneillä, nykyisillä ja tulevilla elämämme taipaleilla.

Hyvää keväistä taivalta kaikille!

Juho Moilanen

***

Pitkin syksyä olemme saaneet lukea otsikoista, että joku on valehdellut. Rahaa onkin liikkunut taholta toiselle, vastoin aiempaa muistikuvaa. Puhun tietenkin vaalirahakohusta ja monesta muustakin tapahtumasta.

Aiemmin niin rehellisenä pitämämme Suomi, onkin näyttäytynyt korruption ja voitelun luvattuna maana. Voimme yrittää selittää asiaa itsellemme kauniin sanoin, vedota huonoon muistiin tai siihen, että emme varsinaisesti ole sanoneet mitään totuuden vastaista vaan ainoastaan vaienneet. Voimme rikkoa siteemme ja sen jälkeen sauvammekin. Asia ei kuitenkaan muutu mihinkään – meidän täytyy tunnustaa, että valehtelemme.

Voimme tietenkin sanoa, että enhän minä tee noin, ainoastaan ne epärehelliset ihmiset siellä lehtien otsikoissa. Teemme itsellemme kuitenkin huonon palveluksen, jos lähdemme tuolle tielle.

Tuntuu siltä, että valehtelijoille ilkutaan kaikkein pisimpään ja hartaasti. Harvassa ovat ne suuret lööpit ihmisistä, jotka ovat myöntäneet pahat tekonsa ja hyljänneet ne.

Kristittyinä meidän tulisi olla todella tietoisia vioistamme, veloistamme ja synneistämme. Myös valehtelusta. Miten Jumala suhtautuu valehteluun? Salliiko Hän valkoiset valheet, vaikenemiset silloin, kun pitäisi puhua? Raamattua lukiessa saa sellaisen kuvan, että Jumalalla on ehdoton linja totuuden/valehtelun suhteen. 8.käsky kuuluu: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Uudessa testamentissa 1. Johanneksen kirjeen 1.luku 8. ja 9. jae: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on meille uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”.

Jumala haluaa meidän jokaisen olevan rehellisiä niin itsellemme, läheisillemme kuin Hänelle. Sieluamme ei ole suunniteltu sulattamaan syntejä.

Juho Moilanen

***

Luen usein sanomalehdistä mielipidekirjoituksia. On kiintoisaa nähdä erilaisten ihmisten ajatuksia ja tuumailuja erilaisista ilmiöistä ja asioista. Joidenkin kirjoituksien kanssa on helppo olla samaa mieltä. Toisista kirjoituksista löytää täysin vastakkaiset mielipiteet omieni kanssa ja helposti tulee lähdettyä tuomitsemaan toisen näkemykset. Ehkä olisi kuitenkin parempi peilata myös omia näkemyksiä ja perusteita niihin. Ehkä voisin oppia niistä jotakin uutta. Ajatusten ja ennakkoluulojen tuuletus tai niiden testaus ei varmasti tekisi pahaa kenellekään.

Tältä keväältä on erityisesti jäänyt mieleeni kaksi mielipidekirjoitusta, jotka olivat mielipiteiltään täysin eri suuntaisia ja niiden vaatimukset täysin toisensa vastakohtia. Ensimmäinen mielipidekirjoitus julkaistiin monessa sanomalehdessä. Toinen Julkaistiin Kotimaa lehden mielipide sivuilla. Ensimmäisen kirjoituksen kirjoittaja oli ilmeisesti luterilaisen kirkon entinen pappi, joka irtisanoi pappeutensa ev.lut kirkossa, koska hänen mielestä kirkko ei ole uskollinen raamatun sanalle. Toinen kirjoitus taas Kotimaa lehdessä kritisoi kirkkoa ääriliikkeiden/fundamentalistien suojelemisesta. Kirjoittaja oli käynyt kirkossa tilaisuudessa, jossa hänen mielestään oli puhuttu mm. evoluutiota vastaan ja kerrottu homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Hänen mielestään kirkon ei tulisi suojella ääriaineksia vaan pitää kiinni linjastaan.

Melko erilaisia mielipiteitä. Mietin pitkään, mitä tapahtuisi, jos nämä kaksi ihmistä pääsisivät keskustelemaan kahden kesken? Mahtuisivatko he lainkaan samaan pöytään?

Mielipiteet ja näkemykset jakavat ihmisiä ja tuntuvat jakavan kansan kirkkoammekin, kuten em. näkemyserot kertovat. Monesta voi tuntua uskomattomalta, että samassa kirkossa voi olla näinkin erilaisia näkemyksiä.

Jeesuksen sanat ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsekseni, jos te rakastatte toisianne” (Joh. 13:35) voivat tuntua tällaisissa tilanteissa vaikealta soveltaa käytäntöön.

Ykseyden ylläpitäminen voi olla monesti vaikeaa. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei ykseyden vaaliminen tarkoita sitä, että meidän pitäisi tehdä myönnytyksiä vakaumuksemme suhteen tai, että hylkäisimme totuuden. Ei. Se tarkoittaa kuitenkin, että tarkastelemme pitkään ja hartaasti asenteita, joita meillä on.

Juho Moilanen
Alakylän kasvatti, nykyään Joensuussa maantieteen parissa opiskelujaan viimeistelevä miehen alku.

* * *

Vuoden vaihteen jälkeen olemme saaneet lukea uutisista kuinka puolueilla on vaikeuksia pitää jäseniä itsellään. Vahvasti poliittisten vuosikymmenien jälkeen on koittanut aika jolloin ihmiset kyllä äänestävät, mutta eivät voisi kuvitellakaan toimivansa puolueessa, ainakaan jäsenenä. Poliittiset puolueet eivät ole ainoat, joilla on pulaa ihmisistä. Myös erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä painitaan samojen ongelmien kanssa. Urheiluseuroissa tekijöiden puute näkyy ehkä selvimmin juniorivalmentajien ja taustajoukkojen puutteessa. Monet urheiluseurat loppujen lopuksi ovat vain yhden ihmisen vetämiä kivirekiä ja tämän yhden ihmisen voimien loppuessa voi koko seuran toiminta lamaantua.

Digi-tv aika on vähentänyt tv-luvan maksajia roimasti. Valtion omistaman Yleisradion tuottamien ohjelmien maksullisuuden ei koeta koskettavan enää ”mattimeikäläisiä”. Eihän mainoskanavienkaan tuotannosta tarvitse maksaa suoranaista korvausta. Siis miksi maksaa, jos ohjelmia voi katsoa ilmaiseksikin?

Myös kirkko on ollut samansuuntaisissa otsikoissa. Kato on käynyt. Monet kokevat olevansa täysin ilman kosketuspintaa kirkkoon ja eroavat kirkosta. Syitä on varmasti yhtä monia kuin eronneita, mutta uskon kaikkien ajattelevan, etteivät he saa mitään kirkosta.

Toivottavasti kukaan ei ymmärrä väärin. En pyri mainostamaan tässä poliittisia puolueita, käske maksamaan tv-lupamaksuja tai kieltää kirkosta eroamista. Sitoutuminen eri muodoissa tuntuu olevan asia, jota ihmiset pelkäävät kaikissa edellä mainituissa asioissa. TV-lupamaksukin seuraa aina perässä vaikka muuttaisit paikkakuntaa. Itsenäisyytemme, vai pitäisikö sanoa itsekkyytemme, vie usein voiton velvollisuuden tunnosta ja oman ajan uhraamisesta. Punnitsimme hyvin tarkasti ajankäyttöämme, ettemme vain missaisi salattuja elämiä televisiosta.

Haluaisin yrittää kääntää asian päinvastoin. Koska viimeksi ajattelit, että mitä minä voin antaa muille? Mitä minussa olisi sellaista, joka ilahduttaisi muita? Tiedän, että kaikilla meillä on luojan suomia lahjoja, joita ehkä emme ole koskaan uskaltaneet antaa myös muiden käyttöön. Ei ihme, että ajassa, jossa elämme, on niin paljon pahaa oloa ja kipuilua, kun ihmiset aina odottavat saavansa jotain itselleen. Loputtomasta saamisesta ei tule onnea. Niin kliseiseltä se kuulostaakin, tulee hyvä olo siitä, kun antaa. Mikä olisi nykyajassa arvokkaampaa, rahaakin arvokkaampaa, kuin oma aikamme.

Joensuussa ilmestyvässä Ev.lut. seurakuntien lehdessä, Kirkkotiessä, oli yksi numero omistettu kirkon maallikoiden tekemälle vapaaehtoistyölle. Minusta tämä oli hieno asia. Maallikoiden eli vapaaehtoisten toiminta seurakunnissa ja muissa yhteisöissä on korvaamatonta. En keksi parempaa esimerkkiä vapaaehtoisesta työstä ja oman aikansa uhraamisesta kuin Alakylän aluetyö.

Kolminkertainen hurraa-huuto kaikille vapaaehtoisille, kaikilla yhteiskunnan saroilla, siunausta ja jaksamista elämässä!