Alakylältä

Maria Mielonen

***

Kysyin eräänä päivänä oppilailtani, asettavatko he oman vai toisten edun etusijalle elämässään. Vastauksia tuli laidasta laitaan riippuen tilanteesta sekä henkilöistä, joita asia koskisi. Tuntui kuitenkin hyvältä kuulla, että perheistä ja läheisistä ihmisistä välitettiin usein niin paljon, että oma etu jäi taka-alalle. Mutta pakostakin mietin, kuinka moni todellisessa tilanteessa meistä ihmisistä valitsee toisen edun eikä omaansa.

Liian usein olen nähnyt tilanteita, joissa nopein tai vaativin saa haluamansa tai tilanteita, joissa tehdään mitä tahansa oman edun vuoksi ilman, että ajatustakaan suodaan toisille ihmisille tai heidän tunteilleen. En voi kuin kysyä miksi. Siksikö, että työssämme ja elämässämme saamme jotain vain, jos sitä vaadimme. En halua uskoa tuohon, enhän? Jo pelkkänä ajatuksenakin se on mielestäni kestämätön. Eikö tällainen ajattelu hiljalleen pakota kaikki ihmiset ajattelemaan samalla tavalla eli ajattelemaan vain omaa etuaan? Vaarana mielestäni on, että meistä ihmisistä tulee koko ajan vain itsekkäämpiä ja jopa röyhkeämpiä.

Vastakohtana tälle kaikelle näen Jeesuksen opettaman ajatuksen lähimmäisenrakkaudesta. Jokaisen ihmisen tulisi rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Lähimmäisenrakkaus on toisten huomioonottamista ja kunnioittamista. Se ei kuitenkaan vain tarkoita sitä, että vain toisia tulisi rakastaa ja vain toisten etua ajaa. Ei, kyse on myös siitä, että välittää itsestään aidosti. Aidosti välittäminen mielestäni sisältää myös ajatuksen siitä, että ihminen osaa tarvittaessa itse väistyä omine vaatimuksineen ja haluineen ja antaa toisille mahdollisuuden.

Jos me välittäisimme toisistamme, ajattelisimme ja kunnioitaisimme tasavertaisesti kaikkia ihmisiä, niin millainen maailma meillä olisikaan? Huikaiseva ajatus, josta Raamattukin meille puhuu. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä, toisen ihmisen apua ja tunnetta siitä, että on rakastettu. Siksi emme voi liittyä vain tähän aikaan mukaan ja ajatella, että kerta muutkin ajattelevat itseään niin minäkin. Meissä ihmisissä täytyy olla rakkautta ja voimaa taistella itsekkyyttä ja vääryyttä vastaa ja ajatella, että maailmassa on muitakin kuin minä.

”Tahtoisin kauneimman kimpun sinulle ojentaa,
sinulle, joka tiedät, mitä on rakastaa”
Anna-Mari Kaskinen

Maria Mielonen
Opettaja, entinen alakyläläinen

* * *

Kevät vaihtuu kesäksi, kesä alkaa hiljalleen muuttua syksyksi, mutta päivien kulkua en huomaa. Elämässäni olen joutunut tilanteisiin, joihin en ikinä uskonut joutuvani. Hyvyyden ja rakkauden muuttuminen valheen verkoksi ja rakkaan ihmisen sairastuminen vakavasti ovat asioita, jotka saavat miettimään elämän merkitystä ja sitä, kuinka paljon ihminen kestää koettelemuksia yhtä aikaa. Kuinka jaksaa toivoa, kun se tuntuu kadonneen? Kuinka pystyä uskomaan, kun epäusko valtaa mieltä? Mistä löytää voimaa, kun sitä ei ole?

Voimieni ja elämän iloni kadotessa olen saanut huomata, kuinka upeita ja ihania ihmisiä tunnen ja olen tämän vuoden aikana oppinut tuntemaan. Ilman heitä en olisi tässä, ilman heitä en olisi jaksanut. He ovat ystäviä, kuin enkeleitä, joiden siivet ovat kannattaneet minua tämän vuoden aikana.

Ystävyys on saanut aivan uuden merkityksen elämässäni. Se ei ole vain yhteistä puuhastelua tai jutustelua teen tai kahvin lomassa vaan todellista ja aitoa välittämistä toisesta ihmisestä. Ystävyys ei ole hymistelyä, minkä tahansa hyväksymistä, vaan myös sitä, että uskaltaa sanoa, kuinka asiat oikeasti ovat. Vanha sananparsi toteaakin: ”Kerro, kuka on ystäväsi, niin kerron millainen olet.” Ihmiset, joiden kanssa vietämme aikaamme, kertovat paljon omista arvoistamme, asenteistamme ja tottumuksistamme. Todellinen ystävyys lähtee sydämestä ja sen voima kantaa enemmän kuin olisin ikinä uskonut.

Rakkaiden ihmisten avulla epätoivo muuttuu toivoksi, voimattomuus voimaksi ja epäusko uskoksi. Koskaan en pysty ystäviäni kiittämään siten kuin haluaisin, mutta toivon, että voin olla heille heidän arvoisensa ihminen. Ystävä, joka seisoo rinnalla vastoinkäymisten aikaan, kuuntelee sydämellä ja auttaa arjessa.

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt.7:12)

Maria Mielonen
Opettaja, entinen alakyläläinen

* * *

Katselin tässä kalenteriani tarkoituksenani sopia yhteisestä viikonlopusta siskoni kanssa. Kauhistuksekseni huomasin kalenterini päivien olevan kuukausiksi eteenpäin suunniteltu ja mietitty. Missä vaiheessa näin on päässyt käymään, vastahan ajattelin, että ei minulla ole mitään suuria suunnitelmia kevääksi. Jotenkin kyllä tuntuu, että viikot ja viikonloput vain vierivät eteenpäin hurjaa vauhtia enkä itse tahdo perässä pysyä. Mietinkin, lieneekö muilla samanlaisia ajatuksia? Onkohan muidenkin päivät kuukausiksi tai jopa vuosiksi etukäteen jo suunniteltuja?

Luulen, etten ole ainoa, jolle näin on käynyt. Kiire vain jotenkin hiipii hiljaa päiviin mukaan ja ennen kuin huomaammekaan voimme vain todeta, että aikaa ei ole riittävästi kaikkeen siihen, mitä pitäisi tehdä. Mutta, miten löytää tasapaino ja rauhallisuus keskelle kiireisiä ja työntäyteisiä päiviä? Onko se edes mahdollista? Vastauksia on varmasti monenlaisia, mutta hetken pysähtyminen ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen auttavat ainakin minua selvittämään kalenteriani ja päiviäni. On osattava ottaa ja järjestää aikaa niin itselleen kuin läheisilleenkin. Onhan niin, että vasta silloin, kun itse jaksaa ja itsellä on hyvä olla, voi antaa itsestään ja auttaa toisia.

Tästä meitä muistuttaa myös kohta alkava paastonaika. Onhan se juuri hiljentymisen ja kuuntelemisen aikaa. Kiireisenäkin päivänä on hyvä pysähtyä ja huomata, että meillä on mahdollisuus olla heikkoja ja juuri sellaisia kuin olemme. Hiljentyessämme hoidamme itseämme. Saamme sisäistä rauhaa ja voimaa, elämäniloa ja energiaa sekä tasapainoisempaa oloa jaksaaksemme eteenpäin.