Alakylältä

Paula Kiviluoma

***

Sosiaalinen media, some, facebook naamakirja ja twiittaus..

Tämä on nykypäivää josta paljon puhutaan ja jolla on sekä puolestapuhujia ja vastustajia.
Sosiaalinen media tarkoittaa internetin verkkoviestintäympäristöjä, joissa käyttäjällä tai käyttäjryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottajatiedon vastaanottajana olon lisäksi.  (Wikipedia)

Sosiaalinen media yleistyi vuodesta 2007, sitä ennen vain chattailtiin  ja viestiteltiin ”pareittain”.   Nykyään yhteisöjä löytyy runsaasti, valinnan vaikeuteen asti. Tutuin varmaankin on facebook – naamakirja – ja IRC-Galleria.

Suomi24 -sivustolla löytyy Kirkko kuulolla -palsta, keskustelupalsta jossa voi kysyä kirkon työntekijöiltä uskoon ja elämään liittyvistä asioista. Palstalla on mukana pappeja, nuorisotyönohjaajia, diakoneja ja muita kirkon työntekijöitä.

IRC-Galleria on vuosia ollut nuorten suosima keskustelukanava. Äskettäin palkittiin ylikonstaapeli Marko ”Fobba” Forss Helsingin keskustan poliisipiiristä. Hän toimii gallerian lähipoliisina kahden muun poliisin ohella.  Nuoret voivat heiltä kysyä suoraan mieltä kalvavista asioista ja Forss seuraa myös että keskustelu pysyy asiallisena. Poliisi aloitti kiusaamisen vastaisen kampanjan galleriassa vuonna 2009.  Nämä ovat tärkeitä keksintöjä, koska netin välityksellä voi tehdä myös paljon pahaa julkaisemalla vihapuheita tai luvattomia kuvia.

Facebookin perusti Mark Zuckerberg Harvardin yliopistossa yhdessä opiskelukavereidensa kanssa.  Facebookilla on yli 2000 työntekijää ja siihen on liittynyt maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonaa ihmistä.  Suomeen facebook levisi vuoden 2007 lokakuussa. Tilastojen mukaan suomalaisia käyttäjätunnuksia on noin kaksi miljoonaa ja koko ajan tulee lisää.

Sivuston käyttö alkaa sisään kirjautumisella ja kavereiden etsimisellä.  Itsekin naamakirjaan hurahtaneena seuraan kavereiden toimintaa ja viestintää sekä selailen kiinnostavia ryhmiä. Onhan siellä paljon turhaakin, mutta eihän niitä kaikkia tarvitse hyväksyä. Valitsee ”seinälleen” vain ne omat jutut ja kertoo itsestään vain sen mitä haluaa kavereiden näkevän.  Tietysti naamakkain ystävän kanssa keskustelu on tärkeintä maailmassa, mutta joskus vain elämäntilanne saattaa olla niin kiireistä että jo pieni ”heippa” sivustolla lämmittää!! Olen törmännyt moniin vanhoihin koulu- ja työkavereihin,  löytänyt myös monia uusia tuttavuuksia. Ja miten mukava heitä on tavata sitten aivan ”oikeasti” vaikka kahvikupin ääressä.

Nykypäivänä puhutaan paljon syrjäytymisestä. Sosiaalinen media on yksi vaihtoehto löytää jonkunlaista yhteisöllisyyttä.  On helppoa liittyä ryhmiin ja keskustella jäsenien kanssa vaikkapa vain virtuaalisesti. Ujompikin uskaltaa ehkä hieman avautua, jos puhuminen ja kontaktien teko ”livenä” on vaikeaa.

Yritykset ovat myös löytäneet sosiaalisen median omaksi kanavakseen tulla tutuksi. Mainonnanvirta saattaa joskus tuottaa ähkyä, mutta nekin pystyy ”klikkailemaan” pois näytöltä halutessaan. Tyttäreni perusti sivustolle Sulo Vilenin (TV-sarjasta Tankki täyteen) fani-ryhmän, asettaen minut ylläpitäjäksi.  On ollut hauskaa seurata kuinka nopeaan tahtiin löytyi tykkää -nappia painaneita, pian jo 3000.

Sivuston hakuun kirjoitettaessa vaikkapa seurakunta,  löytyy  jo muutamia seurakuntia jotka sivuston kautta kertovat toiminnastaan. Alakylän toiminnalla ei vielä ryhmäänsä, mutta katsotaanpa kuka ensimmäisenä ehtii sen perustaa…..

Somessa tavataan!

Paula Kiviluoma

***

Kun edellisen kerran etsin aihetta kirjoitusvuorossani tällä palstalla marraskuun lopulla, löytyi aihe läheltä. Valmistauduimme tuolloin jouluun ja elimme äidin sairaudessa sitä vaihetta, että siinäkin valmistauduimme lähtökutsuun.
Nyt aihetta pohdiskellessani, ponnahti aihe taas erittäin läheltä.  Mielessä oli monia maailmaa syleileviä kevätaiheita, mitä tapahtuu kaupungin osassamme -aiheita, mutta aina vain palasin lähtöruutuun.

Sitkeä, rakas äitini sairasti vakavaa sairautta neljä vuotta.  Tapaninpäivänä vein äitini Keskussairaalaan viimeistä kertaa. Tasan neljä vuotta sitten tapaninpäivänä hän oli tuolla matkalla ensimmäistä kertaa.  Vielä sairaalassa ollessaan äitini jaksoi tehdä tulevaisuuden suunnitelmia mahdollisesta matkasta Naantaliin kesällä.  Pikku hiljaa alkoivat voimat kuitenkin vähetä ja tammikuussa virta loppui. Hän sai nukahtaa kivuitta rauhalliseen iki-uneen.  Lähtö ei tuntunut pahalta, koska meille oli annettu aikaa valmistautumiseen.  Äidille lähtö isän luokse taivaaseen, oli hänelle itselleenkin ehkä helpotus sairauden viedessä voimia.

Osanottoviestejä ja tervehdyksiä vastaanottaessa, oli hienoa huomata kuinka paljon äidilläni oli läheisiä, sukulaisia ja ystäviä.  Vaikka paljon itkettiin, taustalla oli kuitenkin suuri ystävyys ja lämpö jota äitiä kohtaan tunnettiin.  Äiti oli erittäin sosiaalinen, hän piti yhteyksiä yllä ystäviin aktiivisesti.  Karjalaisella vieraanvaraisuudella hän otti aina vieraat vastaan ja muisti kaikki merkkipäivää viettävät pienillä paketeilla.
Juuri tuolla ihmisten antamalla tuella ja kanssa elämisellä oli suuri merkitys meille tyttärille jaksamiseen surutyössämme.

Muistotilaisuudessa äidin sisar kiteytti hyvin äidin luonteen. Äitini oli aito ihminen eikä koskaan kateellinen kenellekään.  Jälkikäteen miettiessä sen huomaan. Äiti jaksoi aina olla onnellinen toisen onnistumisesta tai ”onnenpotkuista”.  Mutta toisaalta hän kantoi myös huolta toisen epäonnesta. Hyvin usein hän yritti omalta osaltaan ja voimillaan auttaa lähimmäistään.  Viimeisinä kuukausina häntä oli kyllä jo pakko hieman ”toppuuttaa”, ettei voimat olisi hänellä itsellä loppuneet.

Nyt nelisen kuukautta äidin tuonilmaisiin siirtymisen jälkeen, huomaan usein vieläkin ajattelevani, että pitäisiköhän soittaa äidille ja kysyä miten hän jaksaa.  Tai lähtisiköhän äiti käymään sukulaisissa, teatterissa, kaupassa?
Teemme osaltamme surutyötä purkaen tuntoja remonttiin.  Äidin tavaroita siirtäessä ja valokuvia tutkiessa, monet muistot ja tapahtumat nousevat mieleen.  Moni asia on saanut uuden merkityksen ja ehkä myös selityksenkin.

Äiti on poissa, mutta elää muistoissa.

Kun mummot kuolevat,?
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää?
ja joistakin mummoista tulee puita?
ja ne humisevat lastenlastensa yllä?
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta?
ja levittävät talvella oksansa?
lumimajaksi heidän ylleen.?
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä- Eeva Kilpi-

Paula Kiviluoma

***

Joskus tuntuu siltä, että elämä on eräänlaista jatkuvaa valmistautumista tulevaan.

Niinhän se menee, eletään päivä kerrallaan tai tehdään pitkäaikaisia suunnitelmia vuosiksi eteenpäin. Kummallakin ajattelutavalla on omat kannattajansa. Omat tarkoituksensa ja syynsä ajattelutavalleen.

Päivä kerrallaan -ajattelija valmistautuu tulevaan miettein: Onhan päivä vielä huomennakin! Pitkäaikaissuunnitelmia tekevä haluaa puolestaan  varmistaa vaikkapa eläkevuosiin valmistautumisen, jälkikasvun toimeentulon opiskelujen jälkeen, tai yksinkertaisesti taloudellisen toimeentulonsa.

Vuodenaikojen kiertokin sisältää valmistautumisriittejä. Syksyisin rapsutellaan pihaa siistiksi ja odotellaan lumentuloa. Mietitään edessä olevia lumitöitä, mihin kinokset tänä vuonna mahtuvat?

Tällä hetkellä elämme sitä aikaa vuodesta, että valmistaudumme joulun  odotukseen. Vinkkejä tulevasta juhlasta on jo ollut nähtävillä hyvissä ajoin marraskuun alusta saakka. Toiset valmistautuvat lahjoja miettien,  toiset pohtivat mielessään, mihin karata liialliselta jouluhälinältä.

Itse olen elänyt nelisen vuotta valmistautumisen aikaa äitini vakavan sairastumisen myötä. Valmistaudun luopumisen tuskaan. Toistaiseksi pakotan itseni olemaan ”vahva”, koska äitini kaipaa tukea ja turvaa  omassa valmistautumisessaan sairauden etenemiseen. Tiedän hänen pelkäävän kuolemaa voimien vähetessä. Silloin läheisen tai ystävän tuki on todella tärkeää. Joskus yön tunteina äidin miettiessä, minkä värisen arkun hän haluaa, täytyy vain löytää ne oikeat rauhoittavat sanat, joilla saadaan ajatukset tasaantumaan.

Äitiä lohduttaessa omat ajatukseni käyvät ylikierroksilla kohti tulevaisuutta. Kysyn mielessäni, olenko valmis kohtaamaan tulevat tunnemyrskyt. Pari vuotta sitten tapahtuneeseen  isän äkilliseen kuolemaan emme ehtineet valmistautua juuri ollenkaan. Surutyö jäi kesken.

Mielessä on kuitenkin pidettävä se kuinka etu-oikeutettu olenkaan ollut lapsieni kanssa. Olen saanut viettää koko elämäni omien vanhempieni lähellä. Ja kuinka paljon olenkaan saanut tukea heiltä arjessa, niin iloissa ja suruissa. Kiitollisin mielin voin olla nyt vuorostani tukena.

Näitä mietiskellessä on hyvä aloittaa valmistautuminen. On aika hiljentyä, sytyttää kynttilät, rauhoittaa ajatukset ja kerätä voimia.

Paula Kiviluoma

***

Mutta joko kohta on joulu….

Näinhän Mamba laulaa kesähitissään: Vielä on kesää jäljellä!

Viikko sitten vietimme kesäpäivänseisausta ja takana on myös juhannus. Muistan kuulleeni hyvin usein vanhemmalta sukupolvelta lauseen: Nyt se on kesä mennyt kun juhannus on ohi.

Päiväkin alkaa lyhentyä ….

Vuodet ja vuodenajat noudattavat omaa säännöllistä rytmiä.

Keväällä aloitamme jo hyvissä ajoin juhannuksen odotuksen, kylvämme siemenet ja odotamme taimien nousua. Hups, aika kuluu ja olemmekin jo keskikesässä. Alkaa uusi odotus, kuljemme kohti syksyä ja sadonkorjuuta. Ja kuinka ollakaan, kukas se kohta oveen kolkuttaa; joulupukki!

… mutta vielä tulee noita

sä koko pitkän talven jaksoit odottaa ….

Elämä kulkee rataansa vuodenaikojen mukaan. Ikään kuin odotamme koko ajan tulevaa.

Voisiko ihmisen elämää verrata vuodenaikoihin; lapsuus ja nuoruus olisi kevät, aikuisikä kesä, eläke-ikä syksy ja talvi olisi vanhuus, kun askelkin jo lyhenee. Ja vuodenaikojen mukaisesti odottelemme tulevaisuudelta eri asioita.

Odotamme vauvojen ensimmäisiä sanoja ja hampaita, odotamme koulun alkua. Teini-iässä odotamme sen oikean tulevan vastaan tai sen väärän kulkevan ohi. Työikäisinä odotamme eläkkeelle pääsyä ja ikäihmisinä odotamme lapsenlapsia.

Mutta eihän koko elämä ole pelkkää odottamista, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa, sanotaan laulussa.

Elämä on rakkautta, luottamusta, ystäviä, uskoa tulevaisuuteen, aurinkoa ja iloa, lähimmäisten yhdessäoloa ! Elämä on täynnä positiivisia asioita! Elämä on mustikoita ja mansikoita, mausteena nokkosia ja takiaisia. Jokaiselle ihmisellä on omat huolensa ja murheensa, mutta kuten vanha sananlasku sanoo: Kyllä me täältä ojasta noustaan, sano Lemponen lehmälleen…..

Tunnustan itsekin olevani eräänlainen odottelija. Kun syksyllä tai keväällä iskee ”jonotusnumeron” mielialaan päälle, sitä odottaa parempaa tulevaksi. Odotuksen lomassa on aikaa etsiä niitä elämän tärkeitä asioita, asioita jotka nostattavat mielen korkealle ja suun virneeseen!

Mutta nyt me vietämme parhainta keskikesän aikaa, nauttikaamme siis, eletään tätä hetkeä!

Ja vaikka aurinko ei tänään paistaisikaan, odotetaan huomista – josko päivä olisi silloin parempi!! Kaikenlisäksi aina voi ajatella kuinka hyvää pikku vesisade tekee nurmelle ja kuinka se synnyttää sateenkaaren, jonka päässä odottaa aarre!

…. Elämä on niin kuin unta

sydän vain uutta tilaisuutta odottaa …

Sitaatit : Mamba, Vielä on kesää jäljellä, 2002

Paula Kiviluoma

***

Hyvät ystävät ja kylän väki

Hyvää vuoden viimeistä iltaa teille kaikille tasapuolisesti!

Saadessani kutsun tulla puhumaan tänne uudenvuoden vastaanotto juhlaan, olin enemmän kuin yllättynyt.  Pyysin parin päivän harkinta-ajan ja päätin vastata myöntyvästi.  Tuntui aika hienolta miettiä että pääsen oman kaupunginosa asukkaille lausumaan tervehdyksen.

Mutta sitten iskikin paniikki. Löydänkö aiheen mistä puhuisin ja osaisinko puhua ?tarpeeksi? hienosti. Mieleeni tulvivat hienot sanat globalisaatio, hiilijalanjälki, Kööpenhaminan ilmastokokous, kasvihuone-ilmiö, laatu-aika. Käyttäisinkö vanhoja kuluneita sitaatteja ja fraaseja. Palasin kuitenkin lähtöruutuun.

Sain kutsun Lappeenrannan seurakunnan Alakylän aluetyön järjestämään juhlaan. Alakylän alue muodostuu Peltolan, Alakylän ja Harapaisen kaupunginosista.

Lappeenrannan seurakunnan järjestämät joulun ajan tilaisuudet kokoavat meitä Alakylän väkeä yhteen. Jouluaatto illan Ratapuiston hartaushetki ja tämä uudenvuoden vastaanotto Harapaisissa ovat jo vuosien ajan kuuluneet yhä useamman perheen juhlaperinteisiin. Kuten tuossa alussa totesin, olen oman kylän asukkaiden juhlassa. Alakylän kadut ja kujaset ovat tulleet minulle ja perheelleni tutuiksi yli kolmenkymmenen vuoden asumiskokemuksen perusteella.

Edesmenneen isäni perhe asui 30-luvulla silloisella Kalevankadulla, nykyisellä Kannelkadulla. Kuuntelin usein isäni tarinoita nuoren pojan seikkailuista Rukoushuoneen kulmilla.  Mummollani juoksenteli pihalla kanoja. Aamuisin mummo keräsi munat ja lähti niitä satamatorille myymään mukanaan kaksi koria. Toisessa korissa olivat tuoreet munat ja toisessa keitetyt munat ja suolakuppi. Miksi näin?  Mummo oli kertonut, että tuoreet munat osti kaupungin herrasväki ja keitetyt munat menivät hampuuseille aamupalaksi.

Noista ajoista on Alakylä muuttunut. Katujen nimiä vaihdettiin sotien jälkeen sekä kuntaliitosten myötä.  Vanhat nostalgiset omakotitalot ovat saaneet väistyä aina lisääntyvän kerrostalorakentamisen myötä. Mutta onneksi Alakylän alue on edelleenkin valta-osin idyllistä omakotitalo aluetta.

Syksyn aikana olemme Moilasen Reijon ja Asikaisen Martin kanssa keränneet internetin Alakylä-sivustolle kuvia vanhasta Alakylästä liittäen mahdollisuuksien mukaan kuvan nykytilanteesta.

Valokuvien kerääminen oli mielenkiintoista puuhaa, kuvissa näkyy hyvin muutokset Alakylän alueella.  Moni löytää kuvista tuttuja ihmisiä ja pääsee muistelemaan menneitä aikoja.  Sivulle lisätään viikottain kuva ja näillä tulleilla kuvilla etenemme maaliskuulle saakka. Keräämistä jatketaan edelleenkin ja aika näyttää tuleeko kuvia lisää.

Vaikka muutoksia asuinalueessa on nähtävissä, on yksi asia joka on säilynyt vuosikymmenten kuluessa.  Alakylässä on rauhallista ja turvallista. Kaikki palvelut, kouluineen ja kauppoineen ovat kävelymatkan etäisyydellä. Mukavia lenkkimaastoja löytyy ja harrastuksiin pääsee kätevästi.

Kaupunginosassamme on selvästi tunnistettavissa tietty yhteisöllisyys eli yhteishenki. Tunnemme olevamme alakyläläisiä. Alakylän asuinalueella vallitsee mielestäni vanhan ajan naapurihenki. Naapuri tunnetaan, naapuria autetaan. Voisi sanoa että naapuria ei jätetä! Pidetään tätä yhteishenkeä yllä tulevinakin vuosikymmeninä! Alakylän alue, Alakylä ? Peltola ? Harapainen on hyvä paikka asua! Oikein hyvää tulevaa uutta vuotta 2010 kaikille!