Alakylältä

Outi Heinola

***

Vanhukset ovat seurakunnan ja yhteiskunnan voimavara, eikö totta. Tilastojen mukaan voimavarojen määrä tulee lähivuosina moninkertaistumaan. Miten me henkilökohtaisesti varaamme aikaa heitä varten?

Lappeenrannan vanhuspoliittisen ohjelman 2006-2010 visiona on Hyvä itsenäinen ikääntyminen – koko kaupunki vanhusten asialla. Kaupungin tavoitteena on edistää lappeenrantalaisten hyvinvointia, terveyttä sekä toimintakykyisyyttä laadukkailla, kustannustehokkailla sekä väestön palvelutarpeeseen ja ikärakenteeseen joustavasti mukautuvilla sosiaali- ja terveystoimen palveluilla.

Yhteiskunnan virallinen vanhustenhuolto ei yksin riitä kaikkiin vanhusten tarpeisiin. Toki palveluvalikko laajenee jatkuvasti ja erityisesti yksityisten palveluiden määrä kasvaa. Jo nyt ja tulevaisuudessa jokainen voi itse valita suuresta palveluvalikosta tarvitsemansa ja haluamansa tuotteet. Osa vanhuksista on siinä hyvässä asemassa, että he pystyvät tekemään valintoja ja ostamaan tarvitsemansa palvelut.

Keskellämme saattaa olla sellaisia vanhuksia, joilla ei ole varaa hankkia kaikkia palveluita. Palveluyhteiskunnassa tarvitsemme todennäköisesti asennemuutosta. Sen sijaan, että ajattelisimme sosiaalitoimen ja seurakunnan huolehtivan jäsenistään, meidän on syytä tarkkailla, onko lähiympäristössämme apua tarvitsevia vanhuksia. He eivät ole näkyvästi esillä, sillä voimien heikkenemisen myötä he ovat enemmänkin piilossa, yksin omassa kodissaan.

Seurakunnan Alakylän aluetyön tämän vuoden teema on yksinäisyys. Se voi vaivata kaikenikäisiä, mutta vanhuudessa yksinolo saattaa korostua liikuntakyvyn heikentyessä. Alueellamme on yhden ikäihmisen talouksia runsaasti. Sitä paitsi kaksinkin ollessa iän myötä elinpiiri kapeutuu. Heille on tarjolla kaupungin kotihoitoa, mutta se pystyy vastaamaan lähinnä fyysiseen avun tarpeeseen. Työntekijät toimivat ripeästi, mikä vanhuksen mielestä saattaa tuntua kiireiseltä. Monet kotihoidon piirissä olevat kokevat jäävänsä heitteille, koska heillä on suuri ihmisen ikävä. He toivoisivat, että jollain olisi aikaa vain olla, juoda kupillinen kahvia, haastella tämän päivän asioista ja vähän menneistäkin. Vanhukset ovat aika pienestäkin kohtaamisesta kiitollisia.

Ehkä vanhusten auttaminen ei ole kaikkein trendikkäin tapa elää, mutta voisi olla hyvä “harrastus”, joka voi vähitellen muuttua suorastaan elämäntavaksi. Miten sinä ja minä käytämme luovuuttamme rikastuttaaksemme toisiamme, erityisesti ikäihmisiä. Vanhuksemme voivat opettaa meille toisista huolehtimista, mikä on voimavara koko yhteisössä. Ellei meissä tapahdu asenteenmuutosta, vanhukset voimavarana on pelkkä hokema ilman sisältöä. Tyhjät tynnyrit kolisevat, mutta meillä on mahdollisuus valita vanhuksista oikea, yhteisömme todellinen voimavara. He voivat opettaa meille sellaista lähimmäisen auttamista ja selviytymistaitoja, joista on hyötyä moneen arkiseen asiaan. Emme kai jätä kaveria iäkkäänäkään?

Outi Heinola
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskentelevä puolen vuosikymmenen harapaislainen

* * *

Loppukesällä luonnossa ja myyntitiskeillä on tarjolla marjoja ja kesäisiä herkkuja. Tänä vuonna sato on ollut rajallinen, mutta jotain marjoja tai sieniä varmaan jokainen meistä on maistanut. Tällä hetkellä metsästä löytyy ainakin puolukoita.

Jotkut ovat hillonneet enemmänkin marjoja, keittäneet mehua ja pakastaneet kesän tuotteita. Ehkä joku on jakanut ystävillekin uusia makuelämyksiä. Voimme olla kiitollisia luonnon hyvistä antimista, jotka ovat meille Jumalan lahjaa.

Satokausi on omalla tavallaan vuoden kohokohta. Varsinkin niille, jotka itse poimivat tai kasvattavat kesän antimia, on juhlallinen hetki saada satoa talteen. On myös tärkeää talvella herkutella syyskesän tuotteilla, sillä kaikkea satoa ei millään ehdi syödä lyhyessä ajassa.

Joskus elämässä muutenkin on sellaisia asioita, joita ikään kuin kasvatamme, odotamme ja haluaisimme säilöä tulevaisuutta varten. On myös sellaisia menneitä tapahtumia, joita tekee mieli muistella. Jossain määrin elämässä voi tehdä niin, mutta enimmäkseen elämä on vain tässä ja nyt: elettävänä on vain tämä hetki. Sitä ei voi säilöä eikä elää etukäteen. Huomisesta huolehtimalla voi lähinnä lisätä omaa painolastiaan, sillä yleensä elämän raskain ja kiireisin päivä on huominen, eikö niin. Jonkinlaisia suunnitelmia voi tehdä tulevaisuutta varten ja ruokaa voi jossain määrin kerätä varastoon. Painopiste on kuitenkin hyvä pitää tuoreessa, juuri käsillä olevassa hetkessä, muuten tasapaino heilahtaa väärään aikaan.

Monissa muissa kulttuureissa kuin länsimaissa ihmiset ovat henkisesti tasapainoisempia sen takia, että he ovat läsnä juuri siinä hetkessä ja tilanteessa, missä myös fyysisesti ovat. Sitä taitoa voi harjoitella. Mitähän jos Sinä ja minä ottaisimme juuri nyt hetken aikaa keskittyä. Missä olen, mitä teen, mitä tunnen juuri nyt? Onko tässä tilassa joitain muita? Tällainen pysähtyminen ei välttämättä vie kauan aikaa, mutta herkistää elämään laajemmin ja syvemmin. Tässä ja nyt. Elämän lahja on annettu meille vain tämä käsillä oleva pieni hetki kerrallaan. Tässä hetkessä läsnä ollen tämä elämä maistuukin tuoreimmalle, aivan erilaiselle kuin suunniteltu tai säilötty.

Hyviä hetkiä Sinulle!