Liisa Tirronen
***
19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.
Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella hyvällä mielellä.
Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.
Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?
Siinä kysymys.
Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka tukisivat nuoria.
Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata.
Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.
Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.
***
Kevättä rinnassa
On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä,
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan:
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.
Satu Simola 2009
Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.
Helmikuun 19. päivää muistaen
Liisa Tirronen
***
19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.
Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella
hyvällä mielellä.
Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.
Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?
Siinä kysymys.
Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen
kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka
tukisivat nuoria.
Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata.
Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.
Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.
Kevättä rinnassa
On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä,
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan:
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.
Satu Simola 2009
Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.