Kuukausiarkisto maaliskuu, 2010

HYVINVOINTIOPPIMINEN

torstai 25. maaliskuuta 2010

Marjatta Moilanen

***

Viime vuosina on kielenkäyttöömme tullut uusi termi: hyvinvointioppiminen. Yksinkertaisesti selitettynä se tarkoittaa, että terveellisiä elämäntapoja,  tyytyväisyyttä,  positiivisuutta ja muita myönteisiä asioita opitaan lapsesta lähtien kotona, päivähoidossa ja koulussa aivan kuin muitakin taitoja.

Muutamia vuosia sitten puhuttiin paljon myönteisen ajattelun tärkeydestä. Järjestettiin jopa myönteisen ajattelun kursseja. Nykyisin tällaiset kurssit lienevät jo pois muodista ja tilalle on tullut muita itsensä kehittämisen  muotoja.

Jo tuhansia vuosia  sitten Vanhan testamentin  saarnaaja totesi, että auringon alla ei ole mitään uutta.

9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.

Kristittyjen pyhä kirja Raamattu  saa silloin tällöin kovaa kritiikkiä  vaikkapa lehtien lukijapalstoilla. Kuitenkin Raamattu on monille loppumaton viisauden ja lohdutuksen  lähde. Jo satoja ja tuhansia vuosia  sitten kirjoitetusta  lauseista löytyy nykyisen positiivisen ajattelun ja hyvinvointioppimisen neuvoja.

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen. Fil. 4:8

Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta. 1. Tess. 5:18

2010_mm_maisema

SYDÄN

torstai 18. maaliskuuta 2010

Pertti Huttunen

***

Motto:
”Yli kaiken varottavan varjele sydäntäsi, sillä
sieltä elämä lähtee”       Snl 4:23,        KR -48

Sanotaan että yksi sydänkohtaus opettaa ihmiselle enemmän kuin vuosien teologian opiskelu. Lie toteamus ollut omakohtainen tai toisilta kuultu, varteenotettava huomio joka tapauksessa.

Jeesus totesi sydänasioista puhuessaan: ”Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi” (Mt 6:21). Ajatus löytyy aivan maailman kuuluisimman opetustuokion, vuorisaarnan keskeltä, sydämestä.

Viime viikkoina saatiin Suomessa nähdä mielenkiintoisen tiedotusvälineissä näyttävästi ollut arvokeskustelu.  Arkkipiispan vaalin eri vaiheita ryydittivät kirkon sydänasiat.  Kun tavallisiakin, äänestykseen osallistumattomia seurakuntalaisia haastateltiin, otettiin tiukasti kantaa oleellisesta ja epäoleellisesta suomalaisen kristillisyyden arjessa.
Nyt on aika siunata valittua esipaimentamme ja rukoilla hänelle viisautta ja voimia vaativassa tehtävässään.

Puhutaan myös Jumalan, Isän,  sydämenlyönneistä, rakkaudesta ja välittämisestä. Vapahtajan Pyhälle Sydämelle on rakennettu kirkkoja ja sääntökuntia. Tuskin koskaan tätä rakkauden syvyyttä,  ehtymätöntä energiaa suoraan elämän lähteestä, voidaan täysin edes ymmärtää.

Miten on Sinun sydämenasiasi? Oletko pystynyt erottelemaan elämän  oleellisimmat arvot monenmuotoisen roskatarjonnan joukosta. Toivotan onnellisia löytöä  ja taitoa keskittyä oleelliseen.

”Tarpeellista on vähän, tai yksi ainoa”-  totesi Jeesus ystäviensä parissa keskustellessaan.  Toisessa yhteydessä Hän kehotti iloitsemaan oman nimen löytymisestä taivaan kirjoista. Eivät turhaan totiset evankelistat kehottaneet antamaan sydäntä Jeesukselle.

Yksinkertaista! Yksinkertainen on myös keskeistä, sydämestä lähtevää ja sinne palaavaa. Kun elämän ydin, sydämien yhteen syke elämän antajan kanssa on  kunnossa, osaa asetella sen perään kaikki muutkin asiansa sitten oikeaan järjestykseen.

Siunausta kevääseesi !

Kevät tuo valoa ja toivoa!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Maria Ridell

***

Vihdoin ja viimein aurinko paistaa ja ainakin tuntuu siltä, että pimeä ja luminen talvi alkaa hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa keväälle. Valo on siitä ihmeellinen asia, että se saa olon virkeämmäksi ja mielen valoisammaksi. Ulos on ihanaa lähteä koiran kanssa lenkille ja vain nauttia valon määrästä työpäivän jälkeen.

Kevään alkamisen merkkinä pidän myös paastonajan alkamista. En itse varsinaisesti paastoa, mutta paastonaika on  minulle aikaa, jolloin pyrin miettimään sekä omaa että maailman menoa. Kaikkeen en ole tyytyväinen, en omassa, enkä missään tapauksessa maailmankaan menossa. Liian paljon on tuskaa, kärsimystä, surua ja ikävää silmin havaittavissa. Välillä tuntuu, että kriisit ja katastrofit vain seuraavat toinen toistaan. Aivan kuin pimeys laskeutuisi niin monen elämän ylle.

Kuitenkin ehkä vielä tärkeämpää kuin miettiä kaikkia maailman ja omia murheita, on kääntää katse valoon, tulevaan, ja siihen miten asioita voisi muuttaa tai parantaa. Tiedän, että jo pelkästään omaa elämää koskevat muutokset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä saati sitten maailman tasolla, mutta kaikelle voi yrittää tehdä jotain, edes vähän. Jos kukaan ei yritä, jos kukaan ei toivo, jos kukaan ei rakasta toista, niin emme ikinä saa muutoksia parempaan aikaiseksi. Jokaisen on jostain aloitettava, uskottava parempaan, luotettava tulevaan.

Olen itse viime vuosien aikana huomannut, että hyvin vaikeidenkin aikojen jälkeen voi herätä uudelleen elämään ja uskomaan tulevaan. Ja etenkin siihen, että ihmisten hyvyyttä, ystävällisyyttä ja aidosti välittämistä on vielä olemassa. Se luo uskoa tulevaan ja auttaa toisaalta muistamaan myös sen, että aina itse voi myös jakaa sitä eteenpäin. Voi, kun jakaisimmekin kaiken saamamme hyvän ja rakkauden eteenpäin, niille ihmisille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat!

Paastonajassa on mielestäni kyse niin oman elämän pohtimisesta kuin siitäkin, että annamme omastamme toisille. Uskon, että meillä jokaisella on jotakin mitä voimme antaa eteenpäin, jotta jonkun toisen elämä helpottuisi tai valo ja toivo tulevaan palaisi. Avun tarjoamisen ei tarvitse olla suurta ja hienoa, pääasia on se, että yritämme ja haluamme auttaa toisia.

Aurinkoista ja toivorikasta kevättä kaikille!

Helmikuun 19. päivää muistaen

torstai 4. maaliskuuta 2010

Liisa Tirronen

***

19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.

Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella hyvällä mielellä.

Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.

Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?

Siinä kysymys.

Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka tukisivat nuoria.

Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata.

Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.

Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.

***

Kevättä rinnassa

On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä,
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan:
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.

Satu Simola 2009

Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.

Helmikuun 19. päivää muistaen
 
Liisa Tirronen
 
***
 
19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.
 
Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella 
hyvällä mielellä.
 
Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.
 
Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?
 
Siinä kysymys.
 
Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen 
kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka 
tukisivat nuoria.
 
Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata. 
 
Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.
 
Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.
 
Kevättä rinnassa
 
On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä, 
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan: 
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.
 
                       Satu Simola 2009 
 
Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.