Kuukausiarkisto helmikuu, 2010

Rajaton armo

torstai 25. helmikuuta 2010

Arto Auranen

***

Mikko pysäytti minut Valtakadun kulmassa.

-          Olet kuulemma muuttanut takaisin Lappeenrantaan.

-          Jo kolme vuotta sitten.

-          Mistäs sinä noin vauhdilla tulet ja salkku kädessä.

-          Töistä tulen.

-          Töistä, etkö ole eläkkeellä?

-          Olen, olen, mutta otin vuoden alusta vastaan Sanan Suvipäivien pääsihteerin tehtävän.

-          No, voi ei, mikäs se on?

-          Se on Kansan Raamattuseuran järjestämä suuri hengellinen kesäjuhla viikkoa ennen juhannusta täällä Lappeenrannassa.

-          Sehän on iso pesti.

-          Niin on, tuletko mukaan talkoisiin tai osallistujaksi päiville.

-          Etkös sinä ollut Kansanlähetyksen miehiä. Olen nähnyt nimeisi usein kirkollisissa.

-          En suinkaan ole vaihtanut leiriä. Lappeenrannassa on aina ollut tapana uskovien kesken, että kun joku herätysliike tai lähetysjärjestö täällä päiviään järjestää, niin kaikki mennään mukaan. Koen itseni sellaiseksi sillanrakentajaksi. Enkä minä mittaa porukoiden tai ihmisten hengellistä tilaa, millään uskon mittarilla. Kullekin on uskottu oma tehtävä ja peltosarka hoidettavaksi.

Ystäväni jäi harkitsemaan asiaa. Taisi olla mielissäänkin, kun kysyin tehtäviin.

Joskus itsekin ihmettelen, mikä sai ryhtymään tällaiseen isoon hommaan eläkepäivillä. Lauritsalan kirkkoherra Jouni Turtiainen pyysi minua tehtävään. Mietin pari yötä ja koin sen kutsuksi Herralta. Jos minulle suodaan näin vaativa tehtävä vielä vanhoilla päivillä, niin täytyy kutsujalla olla luottamus siihen, että voin tehtävän täyttää.

Kansan Raamattuseuran Sanan Suvipäivät ovat Lappeenrannassa 18.-20. kesäkuuta 2010. Päivät järjestetään yhteistyössä Lappeenrannan seurakuntayhtymän, Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen kanssa.

Juhlien teema on Rajaton armo, lähellä valtakunnan rajaa kun ollaan. Toivomme, että juhlat muistettaisiin lämpimästä vastaanotosta, karjalaisesta ilosta ja tietysti koskettavasta sanomasta. Teema on moni-ilmeinen ja se kuvaa kuinka me itse asetamme usein rajoja Jumalan armolle. Se on rajaton Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi.

Juhlat näkyvät ja kuuluvat eri puolilla Lappeenrantaa koko viikon ajan. Päivien aikana tavataan satamassa, toreilla ja risteillään Saimaalla. Nuoret jalkautuvat tavoittamaan omia ikätovereitaan. Varhaisnuorille ja lapsille on paljon ohjelmaa. Erilaiset oheisohjelmat täydentävät Urheilutalolla olevaa pääohjelmaa. Juhlille on kutsuttu vieraita myös naapurimaista. Karjalan laulumailla kun ollaan, ohjelmassa on runsaasti musiikkia.

Tule mukaan rukoilemaan tapahtuman puolesta ja osallistumaan talkoisiin.

Lue lisää. www.sanansuvipaivat.fi ja  www.auranet.fi/suvi

Aihe: Auranen, Arto | Ei kommentteja »

Arvoisa lukijani

torstai 18. helmikuuta 2010

Juha Rantalainen

***

Arvoisa lukijani

Onpa ollut luminen ja kylmähkö pakkastalvi ilman suojasäitä.  Omakotiasujana olen tehnyt tähän asti jo enemmän lumitöitä kuin vuosiin. Koska helmikuu on vasta puolessa, niin lunta tullee varmasti vielä lisää. Lunta siirrellessäni olen ajatellut, että minusta tämä lumen määrä riittää.  Tiedän kuitenkin ettei lumen tulo lopu minun määräyksestäni vaan se on – kuten naapurin kanssa totesimme – Luojamme vallassa.

Kun katselen lumista maisemaa, niin onhan se kaunis. Runsas lumi käärii kaiken vaippaansa ja pehmentää luonnossa olevat terävät kohdat. Se taivuttaa puitten oksat kauniille kaarelle. Tiedän senkin, että lumi aiheuttaa vahinkoa myös luonnossa. Painava lumikuorma katkoo oksia ja pieniä puita. Runsas lumi ja pakkanen haittaavat monien eläinten selviytymistä talvesta. Etenkin pikkulinnuille se on vaikeaa ja kohtalokasta aikaa. Mielestäni talven ankaruus on johtanut siihen,  että lintuja on nyt vähemmän kuin viime talvena. Toisaalta lumen alla eläville se suojaa pakkaselta ja niiden ” vihollisilta ” .

Tietysti talvi on ankaraa aikaa ihmisillekin. Pitää olla lämpimät, hyvin rakennetut asunnot ja lämpimät vaatteet. Asuntoja pitää lämmittää ja se kuluttaa runsaasti energiaa.  Teitä ja katuja pitää aurata.  Onneksi meillä täällä Suomessa useimmilla ihmisillä on kaikki, minkä kanssa talvesta selvitään. Valitettavasti on niitäkin lähimmäisiämme, jotka kärsivät talven kourissa. Pahin tilanne on Suomesta etelään olevissa maissa, Keski- ja Etelä-Euroopassa. Siellä ei ole valmiutta kohdata kylmää eikä lumista talvea. Rakennukset ovat hataria, ikkunat ovat yksinkertaisia, lämmitys on olematon, ei ole lumen aurauskalustoa, autoissa ovat alla kesärenkaat, autoissa on kesäöljyt ja heikot akut. Ihmisillä ei ole kokemusta ajamisesta lumisilla ja liukkailla teillä.

Laskiaissunnuntaina olin kahden lapsenlapseni kanssa leikkikentällä ja laskimme mäkeä siellä olevilta lumipenkoilta. Vaikka ilma oli kylmä ja lunta oli paljon, meitä ei paleltanut. Kun pysähdyin auringonpaisteeseen, niin tunsin selvästi miten se jo lämmitti poskiani. Minulle tuli jo aavistus talven selän taittumisesta. Totesin mielessäni tulevan tiistain olevan laskiaistiistain, minkä  jälkeen alkaa ortodoksien paastonaika. Myös meille luterilaisille se merkitsee hiljaiseen viikkoon ja pääsiäisaikaan valmistautumista. Silloinhan kirkkovuodessa käymme läpi Vapahtajamme raskaan kärsimyksen, kuoleman ja pääsiäisaamun riemullisen ylösnousemisen tapahtumat.

Hyvää ja siunattua talven jatkoa Teille kaikille

Aihe: Rantalainen, Juha | Ei kommentteja »

Usko, toivo, rakkaus

torstai 11. helmikuuta 2010

Irmeli Hakkarainen

***

Avaa televisio, ota esille sanomalehti, keskustele ystäväsi kanssa – mitä yhteistä löydät näistä tilanteista?  Taitaa olla vain niin, että ikävistä asioista keskustellaan, onnettomuuksista ja uhista kirjoitetaan ja pahinta yhdessä pelätään ja päivitellään.

Haluammeko todella tätä?  Negatiivisuus synnyttää negatiivisuutta ja vahvistaa sitä.  Viimepäivien uutisointi ei ole tuonut esille lainkaan hyviä ja myönteisiä asioita.  Kuitenkin tavallisen ihmisen arkea kannattelevat usko, toivo ja rakkaus – vai kannattelevatko?

Muutos alkaa aina yksilöstä, sinusta.  Siis tunnetko itseäsi, oletko pysähtynyt kertaakaan syväluotaamaa omaa sisintäsi?  Kuljemme arjessa kiireisinä, emmekä ehdi tai halua pysähtyä hetkeksi seurustelemaan oman itsemme kanssa.  Minne siis olet matkalla – minkä varaan rakennat elämääsi ja tulevaisuuttasi?  Tartu tähän hetkeen ja ota kynä käteesi ja paperia eteesi.  Kirjoita 20 vahvuustekijää, jotka juuri sinua vievät eteenpäin ja kannattelevat elämässäsi.  Voit ajatella, että ei niitä ole löydettävissä, mutta se ei ole totta.  Kirjaa ylös niitä asioita, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä niitä toteuttaessasi.  Kun olet saanut luettelon valmiiksi, lue se ääneen itsellesi.  Huomaatko miten paljon sinussa on hyviä ominaisuuksia. Positiivisten asioiden ajattelu vahvistaa ja virkistää mieltä.  Hetkisen voit mielessäsi pohtia, miten olet käyttänyt näitä vahvuuksiasi elämäsi aikana.  Ovathan ne päivittäin käytössä kotona, työpaikalla, harrastuksissasi – eikö vain?

Seuraavaksi kirjoita 10 elämäsi tärkeintä onnistumista.  Meillä kaikilla on onnistumisen kokemuksia.  Niiden ei tarvitse olla suuria ja ihmeellisiä.  Riittäviä ovat sinun oman kokemuksesi mukaiset onnistumiset.  Huomaatko, että edellä kirjaamasi vahvuustekijät ovat olleet onnistumistesi taustavoimana.  Meille kaikille on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia elämämme aikana.  Epäonnistumisia meillä riittää ja ne joko masentavat meidät tai ovat kannusteina uusiin ponnistuksiin.  Onnistumiset antavat mielihyvän tunteen ja vahvistavat meidän itse kunkin minäkuvaa myönteisessä mielessä.  Emme suinkaan ole vain epäonnistuneita ihmisiä, vaan ihmisiä jotka sekä onnistuvat että epäonnistuvat.

Elämä on iloinen ja ihmeellinen asia.  Sinussa on paljon hyviä ja positiivisia ominaisuuksia ja lisäksi olet onnistunut monissa asioissa elämässäsi.   Olet ainutlaatuinen ja kallisarvoinen ihminen.  Ei ole toista sinun kaltaistasi.  Iloitse sinäkin siitä.  Tee tietoinen valintasi siitä, että myönteisyys on sinua arjessa kantava voima.  Levitä uskoa, toivoa ja rakkautta ympärillesi.  Sinä tarvitset myönteisiä näköaloja huomiseen, sinun läheisesi kaipaavat uskoa tulevaisuuteen ja meidän ympärillämme olevat ihmiset janoavat myönteisiä, toivon täyteisiä näköaloja arkiseen elämäänsä.

Aihe: Hakkarainen, Irmeli | Ei kommentteja »

Kuinka hauras onkaan askeleemme

torstai 4. helmikuuta 2010

Olavi Petro

***

Juuri nyt iloitsen suuresti siitä että saan elää.

Saan iloita omalla tavallani. Iloitsin palatessani vaimoni kanssa yhteisen ystävämme tohtorinväitöstilaisuudesta Joensuun yliopistolla 22.1.2010, vaikka juna oli myöhässä 72 minuuttia. Iloitsin, koska pitkä uurastus johti toivottuun tulokseen.

Iloitsen yhteisestä elämästämme menetystemmekin keskellä. Sen lisäksi iloitsen aina kun törmään uusiin asioihin, joita ennen ei ole tullut vastaan, tai en vain ole huomannut. Viime kesän iloinen yllätys oli, kun Hanhijärven maastossa löysin vanhan vajan seinän alta kookkaan etanan, sormenpaksuisen, kulkiessaan jopa 15-20  cm pitkän. Tiesin heti etten ollut sellaista ennen nähnyt. Espanjansiruetanan tunsin entuudestaan. Varalta kuitenkin tarkistin, ettei jalan sivuilla näkynyt oranssia raitaa. Mitä jää jäljelle? Näin suuri, mutta hyvin vaalea. Mielessäni vilahti ukkoetana, johon täkäläisissä metsissä törmää melkein vuosittain. Näkemissäni kuvissa ja tapaamieni yksilöiden väri on aina ollut hyvin tummanruskea tai miltei musta. Mielenkiinto heräsi. Kotona tietysti heti kirjahyllyn ääreen. Ei löytynyt. Onhan netti! Hakusana ”ukkoetana”. Löytyihän niitä, tummia, tummia, tummia. Yhtäkkiä joltakin brittisivulta aukeni kuvakokoelma, jonka yksi kuva esitti aivan vaaleaa yksilöä, aivan kuin omassa kuvassani, ja nimi oli Limax cinereoniger (ukkoetana). Tällä hetkellä netissä on paljon myös viiruisia värimuotoja Suomesta sekä kuvaamani kaltainen. .  Näyttäisi siltä, että väritys vaihtelisi alueittain. Kannattaisi tutkia paremmin, lähtökohtana havaintojen tarkka muistiin merkitseminen.


Ukkoetana, Limax cinereoniger

Paljon on jäänyt erikoisia tapauksia mieleen elämän taipaleelta: 40-luvun lopulla löysin Karhulan kansakoulun liiterin halkovajan pohjalta kuolleen siilin. Niitäkin on siis joskus ollut Suomessakin! Vuosia myöhemmin näin elävän siiliperheen Tavastilasta vuokratun perunamaan laidalla. Kymin pitäjän metsissä retkeillessä huomio kiintyi suureen papanakasaan. Veljeni kertoi niiden olevan hirven jätöksiä. Siis hirviäkin jossakin täällä. Meni kymmenkunta vuotta ennekuin näin ensimmäiset elävät hirvet, kaksi yksilöä juoksemassa kahden aikaan yöllä  6-tien varrella tasaisilla Vuoksenniskan pelloilla kynnöksellä (ei ollut tekokumpuja, ei metsää, ei golf-kenttää). Nykytilanteen tunnemme, mutta vasta viime syksynä kohtasin toverini kanssa Karhusjärven metsätiellä kookkaan upeimman lapiosarvisen (yhteensä 10-20 piikkisen) uroshirven, jonka veroista tuskin koskaan tulen enää näkemään. Sarvenkärkien väli varmaan yli 1½ metriä. Tässä vain muutamia esimerkkejä , miten pienet asiat tuovat iloa elämääni (perhettäni tietenkään unohtamatta).

Mutta yhtäkkiä kaikki voi muuttua. Olin menossa nukkumaan. Päätin viedä kuulokojeeni tyhjentyneen pariston ongelmajätepurkkiin kellarikerrokseen vievään portaikkoon. Astuin ennen keskitasannetta yöpuvun toisen jalan lahkeen päälle huomaamatta sitä. Toinen jalka ei päässyt ottamaan askelta, olin mennä nenälleni betoniportaissa, heittäydyin taaksepäin ja takaperin suorilta jaloilta pää ja selkä edellä pari metriä alemmas. Kädessä (turvallisuussyistä eivät  silmillä portaissa) olleet lasit saivat kyytiä, pää sai tärskyjä, niska, ranteet ja  polvi. Tuntui että lentelin puolelta toiselle. Kauhun tunteetkin ehti kokea. — Havaitsin istuvani alimmalla askelmalla. Huusin vaimoani apuun. Hetken perästä selvisi, että ainuttakaan vakavaa vammaa ei ollut. Vain ranteessa mustelma. Muut kivut hävisivät parissa päivässä. Olisin voinut kuolla, halvaantua tai mitä tahansa.

Liitin käteni ristiin ja kiitin Luojaani. Varjelus on ihmeellinen asia. Saan iloiten elää.

Aihe: Petro, Olavi | Ei kommentteja »