Kuukausiarkisto joulukuu, 2009

Aitoa joulua etsimässä

torstai 17. joulukuuta 2009

Kirsi Tiira

***

”Mistä täältä voisin saada aidon joulukuusen? Joulussa kaiken pitää olla aitoa.” Pohdiskeli yksi tuttava pari viikkoa sitten. Ympäröivä suurkaupunki ei tarjoa kuusimetsiä eikä joulukuun lopulla kuusenmyyjiäkään näy, vaikka joidenkin kauppojen ikkunat toivottavat jopa ‘Merry Christmas’ (Hyvää Joulua) tekolumineen ja koristeineen. Tuttava sai aidon kuusen ja hänen joulunsa on siltä osin turvattu.

Mitä tarvitaan aitoon jouluun? Minä hankin joulukuusen ajoissa, toukokuussa! Sen muovisen, koska epäilin aidon saatavuutta täällä. Tuttuja olkikoristeita ei kaupoissa juuri näe, mutta kimallusta, valoa ja välkettä sitäkin enemmän. Tässä kaupungissa odotetaan Uuden Vuoden juhlaa. Meille tutut joulutavat on siirretty ja muokattu vuodenvaihteeseen sopiviksi. Kotimaisin maustein höystettynä joulun mautkin syntyvät keittiössä. Syntyykö näistä aineksista aito joulu vieraan kulttuurin keskellä?

”Jeesus Kristus meille nyt neitseestä on syntynyt. Ihmiseksi Jumala tuli tänne taivaasta.” (Virsi 16:1)

Meille ihmisille aito joulu on useimmiten sellainen joulu, johon olemme lapsuudessamme tottuneet. Monille meistä se on lunta, joulukuusi, kinkku ja lahjat. Toisen kulttuurin kasvatille se voi olla kesän lämpöä ja kasviksia. Vieraassa ympäristössä lapsuudesta tutut perinteet korostuvat, ne ovat sitä aitoa ja tärkeää.

”Kansa kaiken maailman näkee ihmeet Jumalan: Sana tuli lihaksi, tänne ihmislapseksi.” (Virsi 16:2)

Tämän kaiken tärkeän joulurutiinin keskellä joulun ydin saa ehkä tilaa ajatuksissamme vasta istahtaessamme väsyneinä joulukirkon penkkiin. Joulu on suuri, ihana, upea ja ihmeellinen juhla. Siihen kannattaa valmistautua ja nähdä vaivaa. Mutta se on niin suuri ja ihmeellinen juhla, ettei siitä kannata unohtaa sitä aitoa joulua.

”Jumalalle kunnia olkoon korkeudessa, maassa rauha, suosio, hyvä tahto, sovinto.” (Virsi 16:7)

Annetaan Joulun Herran, Jeesuksen, kutsua meitä kanssaan joulun viettoon. Tekokuusen ääreen tai aivan ilman kuustakin, lahjavuoren tai puutteen keskellä, keskelle valkeiden hankien tai harmaaseen vesisateeseen. Aito joulun sanoma voi tuoda levon ja lohdun meille epäonnistuneille, väsyneille, kiireisille aidon joulun etsijöille. Se joulu on ihan lähellä.

Kaksi mummoa!

torstai 10. joulukuuta 2009

Hillevi Suopanki

***

Istuskelin kylki kyljessä sohvalla 12 v. tyttärentyttäreni kanssa. Inka on aina kiinnostuneena kysellyt, että minkälaista mamma sinun nuoruudessasi oli se ja se asia. Kerro mamma sinun mummoistasi .

No, mentiin viisi sukupolvea taaksepäin ja muistikuvat alkoivat avautua kuin valokuvina silmieni eteen. Minulla oli kaksi Maria- nimistä mummoa ja mummoilla Juho ja Matti nimiset papat puolisoina. Pappoja en tosin koskaan tavannut, toinen lepää Vahvialan hautausmaalla rajan takana ja toinen mamman kanssa Vanhalla hautausmaalla. Mummot olivat perin erinlaisia. ulkonaisesti, mutta yhteläisten nimien lisäksi heitä yhdisti elävä usko Jumalaan.

Maalla asuvaa pikkuista mummoa kutsuttiin mammaksi. Mamma oli ketterä ja toimelias sukumme päätalon vanha emäntä. Sadan metrin säteellä oli sisaruksille erotetut kotipaikat, meitä serkkuja oli 16 kpl yhteensä kolmessa perheessä.

Oli mammalla lapsenlapsia kasapäin. Olin kai vähän mamman suosiossa, kun hän lahjoitti minulle rahat korvarenkaisiin, josta muut serkut ei tienneet. Mammalla oli pieni tiukka nuttura ohuista hiuksista, meidän tyttöjenkin hiukset mamma letitti niin tiukalle, että silmät meni melkein vinoiksi. Inkaa nauratti, aika mamma, kerro lisää .

Mamma istui aina sunnuntaisin keinutuoliin virsikirja kädessään ja silloin kaikkien oli oltava hiljaa ja kuunneltava jumalanpalvelus. Mammalla oli korkea ja voimakas ääni veisatessaan sekä hyvä nuottikorva. Mammani raamattu jäi minulle ja on arvokas ja rakas muisto hänestä .-

Mutta entäs se toinen mummo ? No, toinen mummo oli kaupunkilaismummo. Asui silloisella Ilmarisenkadulla aikamiespoikansa kanssa. Mummo oli kookas ja arvokkaan näköinen ja -oloinen. Joka aamu mummo avasi paksun harmaan lettinsä yön jäljiltä, kampasi perusteellisesti ja letitti uudelleen kiepauttaen letistä ison , näyttävän nutturan takaraivolleen.

Mummo oli harras uskovainen. Yöpyessäni hänen luonaan muistan iltarukoukset mummon rukoillessaan kaikkien seitsemän lastensa puolesta, viimeiset sanat jäivät elävästi mieleen ” anna rauhassa levätä ja aamulla terveenä herätä. Amen .”

Mummoni hyllystä löysin mm. Urho Muroman kirjoja, joissa sana puhutteli voimakkaasti varhaisessa etsikkoajassa olevaa sydäntäni. Muistan, kun mummo lähti kyläilemään, kirkkoon tai asioille kaupungille niin mummolla oli kiiltävä musta käsilaukku ja hieno musta liina hiuksien suojana. Mummo otti aina ystävällisesti vastaan kaikki kävijät, syötti ja kahvitti kaukaisimmatkin sukulaiset. Mummo oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan, siispä kävijöitäkin riitti.

Samoin hän piti meistäkin hyvää huolta, kun veljeni, siskoni ja minä olimme aamuvarhaisella koputtelemassa ulko-ovella. Juna lähti Vainikkalasta klo 6.15 ja oli jälkeen seitsemän täällä kaupungissa, joten aamukahville mummolle ja sitten kouluun kahdeksaksi tai yhdeksäksi. Koskaan hän ei näyttänyt nurjaa mieltä aikaisista herätyksistä.. Kiitollisin mielin heitä kumpaakin Maria-mummoani muistelen, kiitollisena elämänohjeista ja esirukouksista, jotka varmasti ovat osaltaan monen elämänmyrskyn läpi kantaneet.

Elämme adventin aikaa ja joulun odotuksessa. Hieman yli 2000 v. sitten valmistautuivat Galileassa, Nasaretin kaupungissa Joosef ja kihlattunsa Maria raskaalle matkalle Betlehemiin, verollepanoa varten. Oli toteutumassa Jesajan profetian sana, Jes.7:14,

Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Odotamme Sinua, iloitsemme Sinun syntymäjuhlastasi ! Sinä tulit ja olet jälleen tuleva kunniassasi, Halleluja!

HILJAISUUS

torstai 3. joulukuuta 2009

Pirkko-Leena Palovirta

***

Moni meistä nauttii luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta luonnonhelmassa. Levähtäminen rantakalliolla tai kesämökin portailla, kiireettömyys ja hiljaisuus rentouttavat ja antavat voimia. Kesäiltana järven pinta tyyntyy, tuulikin vaikenee…

Syksyinen metsä ja talviset hiihtoladut tarjoavat myös mahdollisuuden hiljaisuuden kuunteluun. Talvella se on helpompaakin, kun luonto on liikkumaton ja lepotilassa. Keväällä luonto vähitellen täyttyy äänistä, mutta eihän hiljaisuuden tarvitse olla täyttä äänettömyyttä.

Vanhan testamentin psalmissa 19 on vaikuttava kohta siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä:

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä, jonka voisi kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli
merten ääriin.” (Ps. 19:2-5)

Äänet täyttävät nykyihmisen elämänympäristön. Työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä, harrastuksissa, kaikkialla äänet – jopa meteli – ympäröivät meidät. Ei ihme, että moni kaipaa työpäivän jälkeen hetken hiljaisuutta ja rauhoittumista.

Hiljaisuudella on myös toinen puoli. Yksinäinen vanhus kaipaa muutakin kuin radion ja television ääntä. Hän toivoo ja odottaa, että hiljaisuuden rikkoisi ovikellon soiminen tai edes puhelimen pirinä. Hiljaisuus on hyväksi silloin, kun siihen ei kytkeydy jatkuvaa yksinäisyyttä tai pelkoa.

Ihminen tarvitsee hiljentymiseen hiljaisuutta; melun keskellä ei voi hiljentyä. Vuorisaarnassa Jeesus antaa meille rukoilemisesta tärkeän ohjeen:

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten
Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa,
palkitsee sinut.” (Matt. 6:6)

Samassa yhteydessä Jeesus opettaa meille myös Isä meidän-rukouksen (Matt.6:9-13).

Lukuisissa kohdin psalmien kirjoissa ihminen huutaa Jumalan puoleen. Ihminen huutaa Jumalaa avuksi suuren hädän keskellä, hylätyksi jäämisen pelossa.

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huusin sinua avuksi,
mutta sinä olet kaukana.” (Ps. 22:2)

”Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi!”
(Ps.22:20)

”Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun
puhun sinulle!” (Ps. 28:1)

Mutta joskus, ehkä aika useinkin, Jumala tuntuu vaikenevan, olevan vaiti. Meistä saattaa vaikuttaa siltä, ettei Jumala kuule rukouksiamme eikä vastaa niihin. On sanottu, että Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. ´Ajallaan´ on joskus heti, joskus paljon myöhemmin. Aina emme ymmärrä vastauksen ´tapaakaan´ ennen kuin pitkän ajan kuluttua. Psalmi 27 tähdentää luottamusta:

”Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” (Ps.27:14)

Elämme adventtiaikaa. Ensi sunnuntaina sytytämme jo toisen adventtikynttilän. Arjen kiireiden ja jouluvalmistelujen keskellä tarvitsemme aikaa myös hiljentymiseen.