Kuukausiarkisto marraskuu, 2009

Totuuden puhumisesta

torstai 26. marraskuuta 2009

Juho Moilanen

***

Pitkin syksyä olemme saaneet lukea otsikoista, että joku on valehdellut. Rahaa onkin liikkunut taholta toiselle, vastoin aiempaa muistikuvaa. Puhun tietenkin vaalirahakohusta ja monesta muustakin tapahtumasta.

Aiemmin niin rehellisenä pitämämme Suomi, onkin näyttäytynyt korruption ja voitelun luvattuna maana. Voimme yrittää selittää asiaa itsellemme kauniin sanoin, vedota huonoon muistiin tai siihen, että emme varsinaisesti ole sanoneet mitään totuuden vastaista vaan ainoastaan vaienneet. Voimme rikkoa siteemme ja sen jälkeen sauvammekin. Asia ei kuitenkaan muutu mihinkään – meidän täytyy tunnustaa, että valehtelemme.

Voimme tietenkin sanoa, että enhän minä tee noin, ainoastaan ne epärehelliset ihmiset siellä lehtien otsikoissa. Teemme itsellemme kuitenkin huonon palveluksen, jos lähdemme tuolle tielle.

Tuntuu siltä, että valehtelijoille ilkutaan kaikkein pisimpään ja hartaasti. Harvassa ovat ne suuret lööpit ihmisistä, jotka ovat myöntäneet pahat tekonsa ja hyljänneet ne.

Kristittyinä meidän tulisi olla todella tietoisia vioistamme, veloistamme ja synneistämme. Myös valehtelusta. Miten Jumala suhtautuu valehteluun? Salliiko Hän valkoiset valheet, vaikenemiset silloin, kun pitäisi puhua? Raamattua lukiessa saa sellaisen kuvan, että Jumalalla on ehdoton linja totuuden/valehtelun suhteen. 8.käsky kuuluu: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Uudessa testamentissa 1. Johanneksen kirjeen 1.luku 8. ja 9. jae: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on meille uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”.

Jumala haluaa meidän jokaisen olevan rehellisiä niin itsellemme, läheisillemme kuin Hänelle. Sieluamme ei ole suunniteltu sulattamaan syntejä.

Rakkautta ja rajoja

torstai 19. marraskuuta 2009

Marja-Riitta Turunen

***

Yk:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja lasten oikeudet ovatkin olleet tapetilla koko syksyn. Marraskuussa järjestetään jos jonkinlaista tempausta lasten oikeuksista, ja on toki hienoa, että niistä puhutaan. Lapsilla on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja nuoruuteen.

Mutta onko nykylasten elämä täällä Suomessa joskus pelkkiä oikeuksia? Vanhemmat antavat lapselleen kaiken mitä tämä hoksaa pyytää. Isä ja äiti suostuvat palvelijoiksi näille pikku prinsessoille ja prinsseille, jotka kiertävät koko perheen pikkusormensa ympärille.

Miten sitten on mahdollista, että usein juuri nämä kullanmurut ovat niitä, jotka eniten kiukuttelevat ja kyseenalaistavat koulussakin jokaisen pikku asian, jonka löytävät.  ”Miksi pitää talvella pitää hattua, jos ei tahdo? Miksi ei saa poistua välitunnilla kauppaan, jos kerran on rahaa mukana? Miksi ei saa heitellä lumipalloja? Miksi muka minun täytyy siivota käsityötunnin jälkeen luokkaa, vaikka en ole käyttänyt ompelukonetta ainakaan viiteentoista minuuttiin? Miksi liikuntatunnille pitää vaihtaa jotkut liikuntavaatteet, eikä saa juosta farkuissa? …”
Onko todella niin, että kouluun tulee lapsia, jotka eivät ole kotona koskaan joutuneet toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan? Lapsia, joilla ei ole koskaan ollut mitään velvollisuuksia. On vain oikeuksia. Lapsen ei ole tarvinnut koskaan huolehtia mistään muusta kuin itsestään, ja mitä itse tahtoo.
Onko näiden lasten elämä onnellista? Ainakin siitä kiukun määrästä päätellen, mitä nämä lapset purkavat koulussa opettajiin, tai toisiin oppilaisiin nälvimällä heitä, ei elo taida ihan auvoista olla.

Rakkautta ei kai voi lapselle liikaa antaa. Jotta lapsen elämä olisi onnellista, on vanhempien velvollisuus määrätä lapselle myös rajat ja säännöt, joiden mukaan eletään, ja valvoa, että sovittuja sääntöjä myös noudatetaan. Lapsi on aika eksyksissä, jos kaikki on sallittua, ja joka paikkaan saa mennä; kaikkea katsoa, mitä telkkarista tulee, ja kaikkia tietokonepelejä pelata. Lapsen on paljon helpompi olla, kun hänellä on turvalliset rajat elämässään. Kaikkea voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada. On asioita, joista aikuiset päättävät, ja vaikka ne eivät aina ehkä tunnu lapsen mielestä mukavilta säännöiltä, tieto siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, luo turvallisuutta. Lapsen ei tarvitse päättää kaikesta itse, vaan aikuiset päättävät hänen puolestaan.

Onneksi koulussa on myös niitä lapsia, joiden olemuksesta huomaa heti, että kotoa löytyy aikuinen, joka todella välittää heistä. Näillä lapsilla on usein tarkat kotiintuloajat, vain joku tietty tietokonepelipäivä viikossa, tai minuuttimäärä, minkä saa pelata päivässä, ja säännölliset ruoka- ja nukkumaanmenoajat. Aikuiset ovat asettaneet lapsillensa rajat, joiden puitteissa lasten elämä on turvallista, – ja ilmeistä päätellen myös varsin onnellista.

Tehtävää

torstai 12. marraskuuta 2009

Sirpa Weckroth

***

(julkaistu alunperin 12.11.2004)

Seurakunta 2000-mietinnössä on seurakuntalaisen henkilökohtaisen palvelun sisältö kirjattu seuraavasti: toinen toisemme kuunteleminen, avuliaisuus arkipäivässä, toisen kuorman kantaminen. Laupiaan samarialaisen osa on varattu jokaiselle, siis laupiaan lappeenrantalaisen, laupiaan alakyläläisen. Se on kuuntelemista, huomaamista, tekemistä.

Kristityllä on myös rukoustehtävä. Vastaus rukoukseen voi olla kehotus ryhtyä toimeen. Muuttamaan jotain, mitä voi muuttaa. Vaikka maailmaa yhden ihmisen kohdalta. Tällaista maailmanmuuttamista harrastetaan mm Savonkadun kerhohuoneen peittokerhossa, jossa neulotaan villalangasta lappuja, joista yhteen liitettynä muodostuu peite aikuiselle tai lapselle lähetettäväksi sinne, missä on peitonpuutetta. Viime keväänä valmiiksi saadut peitot lähetettiin Kalkuttaan Intiaan.

Peittokerholainen, lähetyspiiriläinen, lähimmäinen ja hyvä naapuri palvelevat käsillään ja sydämellään lähimmäisiään. Omien kykyjen käyttöön ottaminen voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään lähellä tai kaukana.

Omat lahjansa käyttöön ja jakoon on laittanut Kotimaa-lehden avustaja Maija P, joka on antanut luvan piirroksensa liittämiseen tähän kirjoitukseen. Mitä tulee mieleesi, kun katsot kuvaa ja pohdit tekstiä?

Tehtävää

Kodin siunaaminen tuo pyhän keskelle arkea

torstai 5. marraskuuta 2009

Laura Liikanen

***

Palatessani kesälomalta Peltolaan karu totuus iski vastaan. Puolentoista vuoden jälkeenkään vuokrakoti ei tuntunut kunnolla kodilta. Suurin syy siihen oli ehkä niinkin pinnallinen kuin seinien väri. Asunnossa oli minun makuuni liian paljon sinistä. Lappeenrannan asuntomarkkinoita olin katsonut sillä silmällä jo monta kuukautta, käynyt esittelyissäkin, mutta omalta kodilta tuntuvaa ei ollut tullut vastaan.

Heti lomalta palattuani alkoi kuitenkin tapahtua. Varteenotettava kotiehdokas löytyi Tyysterniemestä. Siinä yhdistyi kolme tärkeää tekijää: keskustan ja Saimaan läheisyys sekä oma pieni piha. Ja mikä tärkeintä – seinien värit eivät käyneet pahasti silmään, ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Muuttovalmis koti juuri minun makuuni! Pankki antoi lainan, teimme kaupat, ja syyskyyn lopulla pääsin muuttamaan. Ensimmäiseen omistusasuntoon siirtyminen oli kutkuttavaa. Pakkaamisen ohessa pidin kotiaiheisia hartauksia ja suunnittelin innokkaasti uuden kodin tupaantuliaisia. Selvää oli, että halusin kodilleni kodin siunaamisen.

Kodin siunaaminen on vanha kristillinen tapa. Kirkkomme kirkollisten toimitusten kirjaan se otettiin kuitenkin vasta viisi vuotta sitten. Kodin siunaamisen kaava löytyy esimerkiksi uusien virsikirjojen lisäosasta tai Internetistä. Rukoushetken voi toimittaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen, ja sitä voidaan viettää milloin vain, mielellään kuitenkin vain kerran yhdessä kodissa. Kodin siunaamisen voi yhdistää esimerkiksi tupaantuliaisiin tai kotona vietettävään kastetilaisuuteen, avioliittoon vihkimiseen tai muuhun juhlaan. Kodin siunaaminen voidaan merkitä kodin omaan Raamattuun.

Kodin siunaamisessa Jumalaa pyydetään siunaamaan koti ja kaikki, jotka siellä asuvat ja vierailevat, olemaan läsnä tavallisissa asioissa. Kodin siunaaminen on arkea kohti kurottava rukous. Rukoushetki voidaan toimittaa omin voimin, kunhan joku tietää, miten toimia. Esimerkiksi kanttoriksi opiskelevaa tuttavaani oli pyydetty toimittamaan omien ystäviensä kodin siunaaminen. Siitä on kuitenkin aina hyvä ilmoittaa kotiseurakuntaan. Jos haluaa papin tai muun seurakunnan työntekijän kotia siunaamaan, voi ottaa rohkeasti yhteyttä seurakuntayhtymän keskusrekisteriin tai suoraan kyseiseen työntekijään.

Oman kotini siunasi muualta tullut pappi, hyvä ystäväni opiskeluajoilta. Tekstinlukijana toimi oma äitini. Paikalla oli parikymmentä sukulaista ja ystävää. Virsilaulu kajahti komeasti naapureiden lauantai-illan iloksi. Ilta jatkui vapaamuotoisten tupaantuliaisten merkeissä. Oli ilo jakaa uuden kodin onni yhdessä läheisten kanssa. Juhlahumun laskeuduttua koti tuntui yhä enemmän kodilta.