Antti Vanhanen
***
Aleksis Kiven päivänä kävelin kaupungilla ja katselin Suomen lippuja. Ei liene pelkää jossittelua todeta, että jos 200 vuotta sitten Suomea ei olisi liitetty Venäjän keisarikunnan yhteyteen, niin lippusalot olisivat sojottaneet paljaina. Jos tätä kirjoitusta ylipäätään kirjoittaisin, niin se syntyisi ruotsiksi.
Itselleni Suomen historian suurin merkkihenkilö on Mikael Agricola. Sitä on ihmetelty, miten täysin ruotsinkielisen Pernajan poika hallitsi niin hyvin myös suomen. Mikaelin isällä oli kestikievari; ehkäpä sieltä matkalaisten puheista pojan mieleen ja suuhun painui ”vieras kieli”. Viipurin koulu ja karjalainen elinpiiri varmasti myös avittivat kielen oppimista.
Aapisen, Uuden testamentin ja muiden kirjojen ohella Agricola haaveili myös suomenkielisestä Raamatusta, joka sitten toteutui vasta kuningatar Kristiinan aikana vuonna 1642. Näin Agricola runoili:
Ellei me suomalaiset saa
präntättyy koko Bibliaa,
että me olemme köyhät sangen,
en senvuoks epäuskoon langen.
Pöydälläni (ei juuri tätä kirjoitusta varten) on suomenkielisen Raamatun lisäksi, livvinkielinen (aunuksenkarjala) Lasten Raamattu, venäläis-englantilainen ja swahilinkielinen Raamattu. Tansaniassa ja Venäjän kielisukulaistemme parissa olen saanut kokea sen, mitä Jumalan sana äidinkielellä merkitsee: Jumala puhuu meidän kieltämme.
Oli masentavaa lukea siitä, että perussuomalaisten nuorisojärjestö ajaa Suomea yksikieliseksi. Aamulla ilmestyvän iltapäivälehden gallupissa sitä kannatti 85 % äänestäneistä!
Kielet ovat suuri rikkaus. Puhutaan paljon luonnon monimuotoisuudesta, mutta vähemmän kielten ja kulttuurien monimuotoisuudesta. Mieleeni nousee useita kuvia Tansaniasta, kun seurakunnan elämässä käytetään paikallista kotoperäistä kieltä.
Vaikkapa tämä: Olimme työtoverimme isän hautajaisissa. Vainajan arkku oli avoinna kotitalon edessä ja valmistauduimme lähtemään kulkueena hautausmaalle. Saattoväki veisasi virsiä swahiliksi. Sitten virsi vaihtui benankieliseksi. Oli lähes kosketeltava tunto siitä, kuinka laaja väkijoukko herkistyi. Tuo kieli oli vainajan kotikieli; sillä kielellä hänet saatettiin viimeiselle matkalle.
