Matti Matikainen
***
Jokunen päivä sitten illansuussa soitti mökkinaapuri. Hän kertoi olevansa mökillään ja sanoi, että oli juuri käynyt minun mökilläni sulkemassa vesiautomaatin vetäisemällä töpselin seinästä. Hän oli vaimonsa kanssa ihmetellyt jatkuvaa hurinaa jossakin lähistöllä ja oli sitten lähtenyt veneellään ottamaan selvää äänen aiheuttajasta. Vesiautomaatin jatkuvan hurisemisen syyksi oli paljastunut tuloputken irtoaminen laitteesta. Mies ilmoitti nyt olevansa ”syyllinen” töpselin poisvetoon ja automaatin sulkemiseen. Kiittelin häntä kovin, sillä ”syyllinen” oli oikeasti ”auttaja” ja vielä upea sellainen! Siispä mökkinaapurini ansaitsi kiitokseni.
Kun sitten samana iltana piipahdin mökillä ajattelin, että ei välttämättä ole huono asia, kun mökkinaapureita meillä on kohtuullisen paljon. Samoin omakotialueella Harapaisessa naapureita riittää lähes joka puolelle. Ei sekään hassumpaa, jos ja kun välit naapureihin on kunnossa. Olen joskus aiemminkin kehunut naapurustoani ja enkä ole katunut sanojani. Naapurit muodostavat parhaimmillaan ympärilleen eräänlaisen turvaverkoston. Monet ovat löytäneet ystäviä itselleen. Sellaisia, joilta saa apua ja seuraa tarvittaessa.
Yleensä ihmiset tosin kaipaavat yksityisyyttä, mikä sekin on ymmärrettävää. Niin teen minäkin, mutta mielestäni naapureiden kanssa pitäisi olla ainakin ”hyvää päivää” -välit. Pahimmillaan saattaa olla, että naapureistaan ei tiedä edes nimeä ja vastaan tultaessa tervehtimisen sijaan käännetään kasvot ihan eri suuntaan kuin vastaantulijaa kohti. Niin tapahtunee monissa kerrostaloissa ja miksei omakotialueellakin. On ollut murheellisia tapauksia, joissa jollekin asukille on tapahtunut onnettomuus tai hän on vaikkapa kuollut asuntoonsa, mutta kukaan ei ole häntä kaivannut – ei lähellä, eikä kaukaa! Itsellänikin on aikaisemmalta asuinpaikaltani kokemus naapurista, joka ei halunnut pitää mitään yhteyttä muihin lähinaapureihinsa. Otin silloin tehtäväkseni ”kesyttää” tuon naapurin ja sanoin joka kerta hänet nähdessäni iloisesti ja kuuluvalla äänellä: ”Hyvää päivää!” tai iltaa tai ihan mitä tahansa. Pitkän ja monivuotisen projektini lopuksi luovutin. Pariskunnan naispuolinen henkilö tosin alkoi tervehtimään minua, mutta mies ei sanonut koskaan mitään. Hän käänsi säännönmukaisesti aina kasvonsa poispäin sanoin sitten mitä tahansa – olin kai hänelle silkkaa ilmaa tai perin inhottavan sitkeä häirikkönaapuri. Joskus, kun ”sarvet alkoivat kasvamaan otsalleni”, mietin olisiko saanut hänet sanomaan vaikkapa edes, AUTS, jos olisin kurvannut autollani hänen varpailleen. Olisinko edes silloin ollut ihan pienen pienen huomion arvoinen? No onneksi en kuitenkaan koskaan tullut moista kokeilleeksi!
Muuttaessamme Harapaisen Liinakontielle, kymmenisen vuotta sitten, ihmiset täällä ovat osoittautuneet pääosin upean ystävällisiksi. Tuttuja naamoja tulee tervehdittyä ja suurimman osan kanssa tulee juteltua aina silloin tällöin niitä näitä. Osan kanssa jopa vaihdamme jouluna pieniä paketteja ja upeana esimerkkinä naapurin Kari jaksaa aina ilahduttaa meitä vaikkapa soittamalla yllättäen ovikelloa ja tuomalla pussillisen luumuja oman pihansa puusta. ” Kun teillä on noita syöjiä…”
Itse olen ilahtunut, kun omat lapset saattavat joskus tehdä lumityöt naapurienkin pihalta ja yhteiselo toimii. Samalla kuitenkin jättäen kaikille sopivan yksityisyyden.
Mökiltänikin Taipalsaaren Kopinsalmen kupeesta voisin kertoa monta tarinaa. Hellyttävin tapahtuma siellä minulle kävi kuitenkin jokunen vuosi sitten. Olin rakentamassa syksyllä laituria, kun huomasin minua lähestyvän rantaa pitkin varovaisesti kävellen vanhan miehen, joka tuki kulkuaan kävelykepillään. Mies harmitteli saapuessaan, että hän häiritsee työtäni. Hänen vaimoltaan oli katkennut jalka ja he eivät olleet millään selviytyneet yrityksistään huolimatta siirtymään autoonsa ja siitä sairaalaan. Vanha mies pyysi minulta apua vaimonsa siirtämiseen. Toki autoin ja autoin oikeasti mielelläni! Minua jäi puhuttelemaan vanhusten ystävällisyys, tyytyväisyys elämään ja heistä suorastaan hehkuva nöyryys kaikkeen. Heidän kanssaan on tullut juteltua myöhemminkin ja kuultua upeita elämän viisauksia. Jokaisen kerran jälkeen olen poistunut paikalta mieli täynnä kiitollisuutta. Heidänlaisensa upeat ihmiset ovat rakentaneet tämän rakkaan Suomemme sellaiseksi kuin se on vaatimattomina ja aina ahkerina! Meillä kaikilla on ympärillämme aarteita, kunhan vain kykenemme sen näkemään.
Uskonpuhdistaja Martti Lutherin viisaus, siitä mitä kuuluu ”jokapäiväiseen leipään” hyvine naapureineen ym. asioineen, pitää edelleenkin paikkaansa. Ne kaikki yhdessä tekevät elämästämme elämisen arvoisen!