Kuukausiarkisto syyskuu, 2009

Naapurit – riesa vai rikkaus?

torstai 24. syyskuuta 2009

Matti Matikainen

***

Jokunen päivä sitten illansuussa soitti mökkinaapuri. Hän kertoi olevansa mökillään ja sanoi, että oli juuri käynyt minun mökilläni sulkemassa vesiautomaatin vetäisemällä töpselin seinästä. Hän oli vaimonsa kanssa ihmetellyt jatkuvaa hurinaa jossakin lähistöllä ja oli sitten lähtenyt veneellään ottamaan selvää äänen aiheuttajasta. Vesiautomaatin jatkuvan hurisemisen syyksi oli paljastunut tuloputken irtoaminen laitteesta. Mies ilmoitti nyt olevansa ”syyllinen” töpselin poisvetoon ja automaatin sulkemiseen. Kiittelin häntä kovin, sillä ”syyllinen” oli oikeasti ”auttaja” ja vielä upea sellainen! Siispä mökkinaapurini ansaitsi kiitokseni.

Kun sitten samana iltana piipahdin mökillä ajattelin, että ei välttämättä ole huono asia,  kun mökkinaapureita meillä on kohtuullisen paljon. Samoin omakotialueella Harapaisessa naapureita riittää lähes joka puolelle.  Ei sekään hassumpaa, jos ja kun välit naapureihin on kunnossa. Olen joskus aiemminkin kehunut naapurustoani ja enkä ole katunut sanojani. Naapurit muodostavat parhaimmillaan ympärilleen eräänlaisen turvaverkoston. Monet ovat löytäneet ystäviä itselleen. Sellaisia, joilta saa apua ja seuraa tarvittaessa.

Yleensä ihmiset tosin kaipaavat yksityisyyttä, mikä sekin on ymmärrettävää. Niin teen minäkin, mutta mielestäni naapureiden kanssa pitäisi olla ainakin ”hyvää päivää” -välit. Pahimmillaan saattaa olla, että naapureistaan ei tiedä edes nimeä ja vastaan tultaessa tervehtimisen sijaan käännetään kasvot ihan eri suuntaan kuin vastaantulijaa kohti. Niin tapahtunee monissa kerrostaloissa ja miksei omakotialueellakin. On ollut murheellisia tapauksia, joissa jollekin asukille on tapahtunut onnettomuus tai hän on vaikkapa kuollut asuntoonsa, mutta kukaan ei ole häntä kaivannut – ei lähellä, eikä kaukaa! Itsellänikin on aikaisemmalta asuinpaikaltani kokemus naapurista, joka ei halunnut pitää mitään yhteyttä muihin lähinaapureihinsa. Otin silloin tehtäväkseni ”kesyttää” tuon naapurin ja sanoin joka kerta hänet nähdessäni iloisesti ja kuuluvalla äänellä: ”Hyvää päivää!” tai iltaa tai ihan mitä tahansa. Pitkän ja monivuotisen projektini lopuksi luovutin. Pariskunnan naispuolinen henkilö tosin alkoi tervehtimään minua, mutta mies ei sanonut koskaan mitään. Hän käänsi säännönmukaisesti aina kasvonsa poispäin sanoin sitten mitä tahansa – olin kai hänelle silkkaa ilmaa tai perin inhottavan sitkeä häirikkönaapuri. Joskus, kun ”sarvet alkoivat kasvamaan otsalleni”, mietin olisiko saanut hänet sanomaan vaikkapa edes, AUTS, jos olisin kurvannut autollani hänen varpailleen. Olisinko edes silloin ollut ihan pienen pienen huomion arvoinen? No onneksi en kuitenkaan koskaan tullut moista kokeilleeksi!

Muuttaessamme Harapaisen Liinakontielle, kymmenisen vuotta sitten, ihmiset täällä ovat osoittautuneet pääosin upean ystävällisiksi. Tuttuja naamoja tulee tervehdittyä ja suurimman osan kanssa tulee juteltua aina silloin tällöin niitä näitä. Osan kanssa jopa vaihdamme jouluna pieniä paketteja ja upeana esimerkkinä naapurin Kari jaksaa aina ilahduttaa meitä vaikkapa soittamalla yllättäen ovikelloa ja tuomalla pussillisen luumuja oman pihansa puusta. ” Kun teillä on noita syöjiä…”

Itse olen ilahtunut, kun omat lapset saattavat joskus tehdä lumityöt naapurienkin pihalta ja yhteiselo toimii. Samalla kuitenkin jättäen kaikille sopivan yksityisyyden.

Mökiltänikin Taipalsaaren Kopinsalmen kupeesta voisin kertoa monta tarinaa. Hellyttävin tapahtuma siellä minulle kävi kuitenkin jokunen vuosi sitten. Olin rakentamassa syksyllä laituria, kun huomasin minua lähestyvän rantaa pitkin varovaisesti kävellen vanhan miehen, joka tuki kulkuaan kävelykepillään. Mies harmitteli saapuessaan, että hän häiritsee työtäni.  Hänen vaimoltaan oli katkennut jalka ja he eivät olleet millään selviytyneet yrityksistään huolimatta siirtymään autoonsa ja siitä sairaalaan. Vanha mies pyysi minulta apua vaimonsa siirtämiseen. Toki autoin ja autoin oikeasti mielelläni! Minua jäi puhuttelemaan vanhusten ystävällisyys, tyytyväisyys elämään ja heistä suorastaan hehkuva nöyryys kaikkeen. Heidän kanssaan on tullut juteltua myöhemminkin ja kuultua upeita elämän viisauksia. Jokaisen kerran jälkeen olen poistunut paikalta mieli täynnä kiitollisuutta. Heidänlaisensa upeat ihmiset ovat rakentaneet tämän rakkaan Suomemme sellaiseksi kuin se on vaatimattomina ja aina ahkerina! Meillä kaikilla on ympärillämme aarteita, kunhan vain kykenemme sen näkemään.

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin viisaus, siitä mitä kuuluu ”jokapäiväiseen leipään” hyvine naapureineen ym. asioineen, pitää edelleenkin paikkaansa. Ne kaikki yhdessä tekevät elämästämme elämisen arvoisen!

Keidas keskellä kaupunkia

torstai 17. syyskuuta 2009

Eeva Penttilä

***

Pari kertaa viikossa jyskyttää  takaraivossa jo aamusta alkaen jännittävä tunne: Tänään pääsen sinne! Päivän touhujenkin keskellä muistan:  Hetki vielä ja sitten, kohta! Jos joskus en pääse ”messiin”, vilkuilen tiettyyn aikaan kelloa: Siellä ne jo nauttivat…

Tämä kummallisen ihana riippuvuuden syy on Myllysaaren saunan makoisat löylyt ja ihanat ihmiset. Meitä saunasiskoja ja -veljiä on iso ja uskollinen joukko, joka sallittuina päivinä kömpii saunan suloiseen lämpöön, pulahtaa Saimaan syliin ja nauttii laituriparlamentin kanssa vilvoittavista jäähyistä. Saunarituaalit toistuvat jokaisen kohdalla kerta kerralta samantapaisina. On pikaisia piipahtajia ja maratonlöylyttelijöitä, mietojen höyryjen ”kauneuspenkkiläisiä” ja uhoavia kiukaankiusaajia. On ”aamuvuorolaisia”, jotka usein  odottelevat malttamattomina  nautintoaan  jo ennen avaamishetkeä,  ja on ”iltavuorolaisia”, jotka tiristävät kiviltä vielä viimeisetkin ihanat hönkäykset.

Saunassa käynti on mitä suurimmassa määrin myös henkistä ja sosiaalista hoitoa. Tittelit ja arjen huolet heitetään harteilta kynnyksen kohdalla. Puhe siirtyy ajankohtaisiin aiheisiin. Juttu soljuu ja välillä pohditaan kipeitäkin tuntoja. Joskus vallitsee rauhoittava pyhä hiljaisuus, joskus taas naurunremakka raikuu kauas mäelle asti. Mielipiteet ovat aitoja ja rehellisiä, joskus jopa viiltävän kiivaita, mutta kaunaa ei jäädä kantamaan. Joku vaikenee omasta elämästään, toinen  tuo päivänsä vaiheet tarjolle kaikille. Jaetaan ilot ja surut,  ollaan läsnä tässä ja nyt, hetken verran.

Meitä mökittömiä kaupunkilaisia on paljon; on vanhoja ja nuoria, yksineläjiä ja lapsiperheitä, jotka näin leppoisasti saamme aavistuksen huolettomasta rantasaunaelämästä, aidoista puulämmitteisen kiukaan löylyistä, uimisesta aatamin ja eevan asussa, tuulen ja veden äänistä ja auringon voimaa antavasta valosta. Talvisin bonuksena saamme tallustella pitkin lämpömattoa hyiseen, virkistävään avantoon.

Kuin muuttolinnut kesäisin palaavat kotikonnuilleen muualle Suomeen tai jopa kauas maailmalle muuttaneet lappeenrantalaiset. He jaksavat muistella lapsuutensa ajan  ”vanhan saunan”  tunnelmia ja ihmisiä ja ihailla nykyisen saunan mukavuutta. Joskus myös turistit tulevat tuomaan tuulahduksen muilta mailta ja ihmettelevät suomalaisten  kesänviettoa  sykkivän kaupungin luonnonkauniissa kainalossa.

Tästä nautinnollisesta saunasta ja sen toistuvasta kunnostamisesta me ”löylynlyömät” olemme kaupungin päättäjille kiitollisia. Toiveemme on, että säilytätte Myllysaaren  kaupungin keskellä ainutlaatuisena rentoutumispaikkana, jota varjellaan ja valvotaan kuin aarretta ikään. Se on pieni alue, jonne eivät  kuulu rellestäminen ja luonnon tuhoaminen, kaupallisuus ja tivolimeininki. Sitä ei saa ahtaa täyteen meteliä ja ”äksöniä”. Kyllä rantoja ja maata riittää vähän etäämpänäkin keskustasta. Elämyspuistoihin, joilla  muuten on tapana kasvattaa kokoaan  kaiken aikaa, kuitenkin mennään perheittäin pyörillä,  autoilla tai vaikkapa iki-ihanalla katujunalla…

Mikäli Pien-Saimaa saadaan pelastetuksi,  juuri luonnonmukaisena Myllysaari lempeine rantoineen ja metsineen  tulee nousemaan vielä arvoon arvaamattomaan tässä ahtauden, kiireen, melun ja tornitalojen kiihkeässä maailmassa.  Sellaisena Myllysaari palvelee niin kaupungin asukkaita kuin matkailijoitakin. Huvipuistoja on kohta joka toisella kaupungilla, mutta kenelläpä on keidas  keskellä kaupunkia?

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa

torstai 10. syyskuuta 2009

Reijo Moilanen

***

Kuluneen elo- ja syyskuun aikana olen saanut venäläisiä vieraita Nizhniy Novgorodista. Vieraat ovat olleet venäläisiä salibandytuttuja.

Ensin Sergei matkusti Ruotsiin ja halusi tavata matkallaan. Sergei vetää Nizhiniy Novgorodin miesten joukkuetta. Nyt elo-syyskuun vaihteessa Valeri tuli saman kaupungin naisjoukkueen kanssa kokonaiseksi viikoksi Lappeenrantaan harjoittelemaan ja pelaamaan.

Oleellinen asia venäläisten ystävien ja tuttujen kanssa toimittaessa ovat lahjat. He tuovat aina tullessaan lahjoja. Me annamme heille vastavuoroisesti lahjoja. Lahjat eivät ole kalliita. Oleellista  on se, että huomaamme toisemme ja muistamme toisiamme ajatusten lisäksi jollakin konkreettisella. Toinen huomionarvoinen asia on kohteliaisuus. Puolin ja toisin suhtaudumme toisiimme ystävällisesti ja puhuttelemme toisiamme kunnioittavasti.

Me näemme täällä Suomessa usein venäläisistä vain negatiivisia puolia. Tiet saattavat  olla ruuhkaisia koska Venäjälle kuljetetaan uusia autoja. Venäläiset  suunnittelevat kaasuputkea Suomenkin talousalueiden kautta. Saimaan Kanavan vuokra kallistuu taas. Rajan ylittäminen ei ole helppoa eikä nopeaa.

Meillä on kuitenkin paljon oppimista  venäläisiltä vierailtamme. He ovat  kohteliaita. He huomaavat ystävänsä. Urheilujoukkueen käyttäytyminen on kurinalaista.

Ajatellessani venäläisiä vieraita on Jeesuksen vuorisaarnan opetus noussut mieleen  ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

Meillä saattaa olla historian kuluessa syntynyttä epäluuloa tai katkeruuttakin venäläisiä kohtaan. Nyt me elämme kuitenkin tätä päivää ja elämme maailmassa jossa me  tarvitsemme toisiamme. Meillä on yhteinen maapallo. Tämän maailman Jumala antoi meidän huolenpitoomme.  Pidetään siis toisistamme hyvää huolta ja suostukaamme oppimaan  myös venäläisiltä vierailtamme.

Arvoisa lukijani

torstai 3. syyskuuta 2009

Juha Rantalainen

***

Perheellämme on kesämökki Saimaan saaressa. Siellä on mukava käydä saunomassa ja rentoutumassa. Siellä voi irrottautua moninaisista touhuista. Jo autopaikalta soutaessani kohti saarta koen olevani toisessa maailmassa. Kaukana on kaupunki hälyineen ja monine kiireineen.

Mökillä on aina erilaista. Maisema muuttuu vuodenaikojen ja vuosien saatossa. Puut, pensaat, kukat, marjat, sienet kasvavat ja jokaisella käyntikerralla  on jotain uutta. Myös linnusto on moninainen. Kerron nyt parista tämän kesän havainnosta.

Aiempina kesinä kalalokki on pesinyt läheisellä luodolla. Nyt alkukesällä mökille soutaessamme totesimme lokin pesän laiturillamme. Kävin kurkistamassa pesää ja siinä oli kaksi munaa. Aikanaan toisesta munasta kuoriutui poikanen, jota emolinnut syöttivät laiturilla. Satuimme olemaan mökillä kun poikanen käveli laiturilla. Oli kohtalainen tuuli ja poikanen putosi veteen eikä päässyt takaisin laiturille. Sinne se jäi uiskentelemaan ja emolinnut lentelivät yläpuolella. Uskon sen vesilintuna selviytyneen rantaan.

Kerran loppukesästä mökillä menin illansuussa laiturille ja kuulin oikealta puoleltani ääntelyä. Havaitsin yllätyksekseni joutsenperheen, kaksi aikuista ja kolme poikasta. Ne olivat rantavedessä ruokailemassa. Ruokailtuaan toinen aikuisista suki ja pesi itseään rantavedessä pitkän aikaa. Sillä aikaa muu perhe poistui saaren taakse. Jäljelle jäänyt lintu ui samaan suuntaan. Ehdin jo huolestua,  että  ne eksyivät toisistaan. Kiersin uteliaana rantaa pitkin ja siellähän se koko perhe oli koossa. Silloin ymmärsin etteivät aikuiset joutsenet eksy toisistaan kotijärvellään. Muuttolinnutkin löytävät keväällä takaisin kotimaisemiinsa, tänne meille rakkaaseen Suomeemme.

Kaunis auringonlasku, sininen järvi, tyyni ilta, rauha. Elokuinen ilta tummenee ja taivaalla näkyy taas tähtiä. Mieleeni nousee psalmin sanat: ” Kun minä katselen taivasta ja Sinun kättesi työtä.  kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin Sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen”,

Siis minutkin Hän muistaa joka hetki. Kiitollisuus täyttää mielen. Luojan kämmenellä on hyvä olla ja levätä. Levosta käsin on hyvä  palata kaupunkiin töihin  ja alkusyksyn moninaisten muitten tehtävien  pariin.

Hyvää alkavaa syksyä