Juuret

Mauri Kinnunen

***

Allekirjoittaneen esivanhemmat ovat asuneet sukupolvesta toiseen – satoja vuosia – Pohjois-Karjalan leipäpitäjässä, Liperissä. Siitäkö johtuu, että  kun tapaan henkilön, jonka puheesta kuuluu pohjoiskarjalainen nuotti, sydämessäni tuntuu lämmin ailahdus. Saman tunteen saa aikaan vanhojen Suomi-filmien kestonäyttelijä Aku Lapatossu Korhonen. Maiju Lassilan ”tulitikkuja lainaamassa” Antti Ihalaisessa ja Jussi Vatasessa on jotakin niin tutun tuntuista.

Omia juuriamme, kasvuympäristöämme, historiaamme emme pääse pakoon. Ne seuraavat aina mukanamme, iloineen ja rosoineen. Erilaisuutemme koostuu – paitsi perimästä – myös henkilöhistoriamme laajasta kirjosta. Jokainen meistä on kuin miljoonista paloista koottu tilkkutäkki, ainutlaatuinen sellainen.

Suomalaisia on kautta vuosisatojen vaivannut omien tietojen, taitojen ja kykyjen vähättely. Johtuneeko se siitä, että kansamme on ollut satoja vuosia muiden alistamana. Kotimaisessa mediassa on luterilainen kirkkomme usein negatiivisen ja vähättelevän julkisuuden kohteena. Kritiikkiä tulee sekä liiasta konservatiivisuudesta että pitkälle menneestä liberaalisuudesta. Joskus tuntuu siltä, että on huomattavasti muodikkaampaa valita jokin muu vaihtoehto kuin liian pelkistetyksi koettu luterilaisuus.

Kun vertaa suomalaista kirkollista kulttuuria muualla maailmassa ilmeneviin, löytyy meiltä hyvin paljon positiivisia asioita. Tein itselleni listaa niistä:
-    erittäin hyvässä kunnossa olevat kirkot ja hautausmaat
-    erinomainen väestökirjanpito satoja vuosia taaksepäin
-    kansankirkkojärjestelmä, joka on pitänyt huolta siitä, etteivät ”hengelliset ylilyönnit” ole olleet pitkäikäisiä ja ”hurmahenkiset” liikkeet ovat tyyntyneet nopeasti
-    juurevat kirkolliset herätysliikkeet, jotka suurine kesäjuhlineen ovat lähes tuntematon ilmiö muualla
-    Sanassa pitäytyvä julistus

Suomalainen uskonnollisuus on muotoutunut suomalaiseen mielenmaisemaan sopivaksi. En usko, että sen radikaali muuttaminen on tarpeellista, suotavaa tai edes mahdollista. Olkaamme siis ylpeitä luterilaisista juuristamme.

Jätä vastaus