Hanna
***
” Olen Hanna, tällainen 16- vuotias tyttö Lappeenrannasta, joka rakastaa kirjoittamista todella paljon – ja jolla olisi maailmalle paljon painavaa sanottavaa.
Joten… oletko kuulolla?
Näin aluksi voisin kertoa, että tämä teksti sai alkunsa yksi kaunis, kesäinen päivä, kun sanoin mummolleni, kuinka loistavaa minusta olisi saada joskus kirjoittaa jotakin tärkeästä asiasta (myös muuten kuin pöytälaatikkooni) niin, että ihmiset voisivat ja tykkäisivät lukea tekstini ja ehkäpä saisivat siitä hieman uutta ajateltavaa…
Sitten minulle kävi hyvä tuuri, sillä mummo oli itse juuri luvannut kirjoittaa tälle Alakylän aluetoimikunnan kirjoittajapalstalle, mutta kysyikin sitten, haluaisinko minä ottaa kirjoitusvuoron.
Ja iloisena tarjoutuneesta tilaisuudesta, minähän heti paikalla halusin, eli kiitos tästä kuuluu ehdottomasti mummolleni!
Mietimme hetken yhdessä, mistä voisin kirjoittaa ja sitten kysäisin mummolta, mistä hän toivoisi minun kirjoittavan.
Keksimme, että eräs hyvä aihe olisi ainakin erilaisuus, koska minulla itselläni on ollut syntymästäni lähtien liikuntavamma, joka tietysti tuo elämään omat rajoitteensa ja jonka takia kävelen niin kutsutulla ”dallarilla” tai ehkä tutummin kävelytelineellä. Näinpä aihe oli minulle tavallaan jo valmiiksi tuttu, lähellä sydäntä ja osana jokapäiväistä, ajatuksien täyteistä, sekä onnellista elämääni, ja tiesin, että siitä olisi hyvin helppo kirjoittaa…
Olen muuten täysin normaali teini-tyttö, en vain pysty liikkumaan ilman tukea, vaan tarvitsen aina apuvälineen. Enkä minä ainakaan tämän takia pidä itseäni mitenkään epänormaalina tai sen huonompana kuin muutkaan. En todellakaan!
Liikuntavamma vain on osa minua, on aina ollut ja tulee aina olemaan – siitä ei pääse mihinkään, mutta vamma ei ole yhtä kuin minä, niin kuin ihmiset joskus helposti tietämättömyyttään saattavat ajatella. Sellainen yleistäminen on ikävää, sillä se jos mikä harmittaa, kun ihmiset eivät uskalla kovin helposti edes tulla juttelemaan – eivätkä edes hymyile vastaan tullessaan!
Se, että esimerkiksi istuu pyörätuolissa, ei tarkoita sitä, ettei voisi olla periaatteessa täysin normaali: pitää samoista asioista kuin muutkin, sekä ajatella samoin – tai eritavoin – kuin muut. Eli jos on ”vika” vaikka jaloissa, se ei tarkoita, että se estäisi päätä tai käsiä toimimasta hyvinkin vikkelästi.
Eikä erilaisuus, kuten jokin vamma tai este, ole mikään vika – se on suuri rikkaus, kun vain uskoo itseensä, sillä yleensähän mikään ei ota pois, jos ei jotain annakin. Sama pätee tässäkin asiassa.
Kysynkin nyt sinulta, hyvä lukija, mitä mieltä Sinä olet erilaisuudesta, ja pyydän sinua käyttämään vähäsen aikaa asian pohtimiseen.
Mitä esimerkiksi ajattelet, jos tapaat kaupungilla vaikkapa pyörätuolissa istuvan invalidin?
Ajatteletko asiasta edes mitään ihmeellistä?
Suhtaudutko häneen kuten muihinkin kanssamatkustajiin ja ehkä hymyilet ystävällisesti? Menetkö kysäisemään, voisitko kenties olla avuksi, jos tilanne siltä näyttää – vai viitsitkö vaivautua?
Kierrätkö hänet kaukaa, etkä katsokaan hänen suuntaansa kuin hän olisi pelkkää ilmaa, tai ettet vain vahingossa joutuisi auttamaan häntä?
Vai jäätkö tuijottamaan – kenties vain uteliaisuuttasi?
Teetkö jotain muuta? Mitä ajattelet, jos et mitään edellä mainituista?
Mielestäni nämä ovat hyvin kiinnostavia kysymyksiä.
Minä olen joutunut tottumaan siihen, että ihmiset tuijottavat uteliaisuuttaan, vaikka täytyy kyllä myöntää, että se samalla ärsyttääkin. Kun ei itse pidä itseään kovin erikoisena ilmestyksenä, on lievästi häiritsevää, jos menee vaikka pelkästään kauppaan niin jo kymmenet silmäparit ovat kimpussa.
Mutta ymmärrän sen, jos minua tuijotetaan ihan hyvällä ja ystävällisesti ainoastaan uteliaisuudesta, eikä ”erilaisuudestani” tehdä suurta numeroa, mutta muuten en. Ilkeilyä ei siedä kukaan – eikä tarvitsekaan.
Erilaisuus nimittäin, usko tai älä, on osa meitä kaikkia, sillä kukaan ei ole samanlainen. Enkä minä ainakaan ala pyytelemään muilta anteeksi sitä, millainen olen – eikä tarvitsekaan. Kenenkään ei tarvitse, sillä jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on ja oikeus olla ylpeä itsestään juuri sellaisena kuin on.
Ole siis sinäkin ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi! Muista, että sinä olet hyvä juuri tuollaisena, ja ettei kukaan ole täydellinen.
Onhan minullakin (niin kuin varmasti kaikilla) päiviä, kun tuntuu, että kaikki menee pieleen, enkä kelpaa mihinkään ja että on ihan tyhmää olla tällainen ja ottaa nyt vain päähän ylipäänsä.
Silloin onneksi voin aina ottaa esille kynän ja paperia ja alkaa kirjoittaa, tai voin soittaa ihanille ystävilleni, jotka jaksavat aina kannustaa ja välittää, eikä mene aikaakaan, kun aurinko alkaa taas paistaa ja olen ihan tyytyväinen.
Sitä paitsi, miksi murehtia asioita, joille ei vain yksinkertaisesti voi mitään? Eikö ole paljon järkevämpää ja mukavampaa ajatella, mitä kaikkea jo on, mitä kaikkea elämässään on saanut aikaan ja niitä asioita, joille todella voi tehdä jotakin ja tarvittaessa muuttaa niitä? Taivaalta on turha toivoa tähtiä ja Kuuta… sen tietävät kaikki.
Ja voin sanoa, että tällä positiivisella asenteella selviää mistä tahansa!
Siispä, ole sinäkin iloinen ja positiivinen, sekä ennen kaikkea, muista arvostaa itseäsi ja muita.
Aivan, sinäkin – ja me kaikki – pidetään yhtä ja hyväksytään toinen toisemme, ollaan ystäviä keskenämme ja uskotaan sekä itseemme että muihin. Kannustetaan toisiamme eteenpäin…
Näet jos jotain, niin toivoisin, että ihmiset oppisivat paremmin hyväksymään kaikenlaista erilaisuutta, sillä juuri sehän tekee elämästä hienoa, rikasta ja niin ihanaa. Se, että meitä on joka lähtöön, ja meitä jokaista tarvitaan, on mahtavaa ja siitä pitää nauttia. Kuvittele nyt itsekin, kuinka tylsää olisi, jos täällä vaeltaisi vain samanlaisia – ja näköisiä ihmisiä!
Älä siis ole ennakkoluuloinen, vaan opettele hyväksymään kaikki sellaisina kuin he ovat. Silloin sinutkin hyväksytään.
Äläkä pelkää tutustua erilaisiin, uusiin ihmisiin, sillä siten saat kokemusta ja tietoa, jolloin ennakkoluulosi pienenevät ja tulet huomaamaan, kuinka kivaa erilaisuus on. Niin minäkin teen ja voin sanoa, että se kannattaa!
Haluan lopuksi vielä kiittää Sinua, kun luit tämän tekstin ja toivonkin sen antaneen sinulle ’hieman uutta ajateltavaa’.
Pohdi omaa käsitystäsi erilaisuudesta – saatat yllättyä positiivisesti…
Ja nyt toivotan Sinulle, hyvä lukija, oikein aurinkoista ja iloista kesänjatkoa! Arvostetaan erilaisuutta ja ollaan vapaasti erilaisia ja omanlaisia, sillä:
ERILAISUUDESSA ON VOIMAA JA ON IHANAA OLLA ERILAINEN!”
