Eeva Penttilä
***
Jälleen on suvivirsi kaikunut ja kuuluttanut niin oppilaille kuin muullekin koulun väelle kesän ja vapauden riemua. Toden totta meillä kaikilla on suvi suloinen; lintujen konsertti soi kiihkeimmillään, luonto tarjoilee kukkaloistoaan, ja valoa ja toivottavasti myös lämpöä riittää. Nyt jos koskaan tulisi olla aikaa ja malttia pysähtyä ihastella Suomen suvea!
Jokaisen lapsen ja nuoren kouluvuosi tuntuu syksyisin tolkuttoman pitkältä. Koko ajan tulee uusia ja isompia haasteita. Oppiminen käy joskus helposti, mutta toisinaan pieninkin askelin edistyminen vaatii suuria ponnistuksia, aikaa ja tukea aikuisilta. Sopii toivoa, että vanhemmat jaksavat auttaa ja ymmärtää, mutta että myös koulussa riittäisi aikaa ja aikuisia jokaisen lapsen tukemiseen. Entä päättäjät? Onko selkärankaa ja valmiutta asettua lapsen puolelle? Pitäisi olla, sillä satsaus lasten hyvinvointiin on satsaus parempaan tulevaisuuteen.
Koulu ei ole vain tiedollisen oppimisen paikka. Tänä päivänä koulussa korostuu entisestään sosiaalisten taitojen opettelu. Jokainen luokka on oma yhteisönsä, jossa vallitsevat kirjoitetut ja kirjoittamattomat lait. Yhteistoiminnan taitojen oppimiselle luokka on mitä parhain ympäristö silloin, kun siellä voidaan toimia ilman pelkoa ja kiusaamista, tasa-arvoisina ja toisiaan kunnioittaen. Kaiken tietotulvan, tekniikan ja uusien oppimismenetelmien keskellä joskus on pakko puhaltaa peli seis ja pysähtyä yhdessä pohtimaan asioita.
Kun luokassa kesken kaiken on tällainen pysähtymisen hetki, voi esittää kysymyksen ”Mitä sinulle kuuluu?” Yleensä lapset hämmästyvät: ”Mitä ihmettä?” Onko tuo hämmästys merkkinä siitä, että liian harvoin kysymme näin tai että kysymme näin vain muodon vuoksi? Onneksi keskustelu useimmiten aukeaa ja nykylapset ovat rohkeita lausumaan ajatuksiaan. Parasta onkin, jos juttelu muuttuu terveeksi mielipiteiden vaihdoksi, josta kumpuaa uusia ideoita yhteisen hyvän olon löytämiseksi.
Tällaiseen jutusteluun käytetty aika ei suinkaan ole hukkaan heitettyä, vaan voi auttaa hyvän luokkahengen löytymistä ja kehittämistä, mikä puolestaan on jokaisen opiskelua ja henkistä hyvinvointia edistävä asia. Eivät ole lapset pikku opiskelurobotteja eikä ole opettajakaan mikään kone. Pieni ”pyykinpesu” omassa luokassa puhdistaa ilmaa ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Rohkeutta vaatii vaikeiden asioiden purkaminen puhumisen kautta, mutta se kyllä kannattaa.
Todistukset on kuluneelta lukuvuodelta saatu, pulpetit tyhjennetty, koulureppu heitetty nurkkaan ja loma on parhaimmalla puolellaan - edessäpäin. Olipa todistus millainen tahansa, kouluvuosi on jokaiselle ollut kasvun paikka – niin oppilaalle kuin opettajallekin. Työssäni olen saanut laulaa jo 37 suvivirttä ja kuinkas paljon niitä onkaan kertynyt lastentarhasta viisivuotiaasta lähtien katkeamattomana nauhana… Täytyy vain todeta, että vuosi vuodelta yhä ihanammalta sen laulaminen tuntuu ja kostuttaa aina vain herkemmin silmäkulman. Se on todellinen kiitollisuuden ja onnen kyynel!
Ihanaa kesäaikaa kaikille!
