Antti Vanhanen
***
Käydessäni onnittelemassa vanhempia ihmisiä heidän syntymäpäivillään kyselen heidän muistojaan. Yhden tavallisen ihmisen elämänhistoriassa on monenlaisia vivahteita. Jo lapsena istuin mielelläni kuuntelemassa vanhojen ihmisten (nykyisin olen heidän ikätoverinsa) kertomuksia. Kun jututan ihmisiä heidän syntymäpäivillään, kysyn nuoremmilta: ”Tunnetteko näitä taatan (mummin) elämänvaiheita?” Usein paljastuu, että nuorempi polvi ei ole niistä perillä. Silloin kehotan heitä joko kirjoittamaan tai äänittämään päivänsankarin vaiheita sukuhistoriaksi.
Historia on ihmiskunnan muisti ja taltioidut elämänvaiheet ovat suvun muistia. Meillä kotona on laatikollinen äitini serkun valokuvia. Vain harvoissa niistä on kuvassa olevien nimet, kuvausaika ja -paikka. Tässä mielessä valokuvien välittämä muistitieto on lähes olematon – valitettavasti.
Kun puolisoni jäi juuri eläkkeelle, hän taltioi lapsillemme ja lastenlapsille meidän elämänhistoriaamme Tansaniasta. Vaimo kiittelee minua siitä, että arkistokansioista löytyvät sekä kierokirjeet että yksityiskirjeiden kopiot. Jos itse pääsen eläkkeelle, niin purkua odottavat vanhat ääninauhat kaiken muun taltioidun sukuaineiston lisäksi.
Kristinusko on historiallinen uskonto todellisista tapahtumista. Nyt paastonaikana me seuraamme myös historiaa – Vapahtajan kärsimyshistoriaa. Samoin kuin liitymme sukumme vaiheisiin, liitymme myös uskomme pysyviin meidän kannaltamme tärkeisiin muistoihin. Ne ovat meille luovuttamatonta ja katoamatonta perintöä.
