Outi Heinola
***
Vanhukset ovat seurakunnan ja yhteiskunnan voimavara, eikö totta. Tilastojen mukaan voimavarojen määrä tulee lähivuosina moninkertaistumaan. Miten me henkilökohtaisesti varaamme aikaa heitä varten?
Lappeenrannan vanhuspoliittisen ohjelman 2006-2010 visiona on Hyvä itsenäinen ikääntyminen – koko kaupunki vanhusten asialla. Kaupungin tavoitteena on edistää lappeenrantalaisten hyvinvointia, terveyttä sekä toimintakykyisyyttä laadukkailla, kustannustehokkailla sekä väestön palvelutarpeeseen ja ikärakenteeseen joustavasti mukautuvilla sosiaali- ja terveystoimen palveluilla.
Yhteiskunnan virallinen vanhustenhuolto ei yksin riitä kaikkiin vanhusten tarpeisiin. Toki palveluvalikko laajenee jatkuvasti ja erityisesti yksityisten palveluiden määrä kasvaa. Jo nyt ja tulevaisuudessa jokainen voi itse valita suuresta palveluvalikosta tarvitsemansa ja haluamansa tuotteet. Osa vanhuksista on siinä hyvässä asemassa, että he pystyvät tekemään valintoja ja ostamaan tarvitsemansa palvelut.
Keskellämme saattaa olla sellaisia vanhuksia, joilla ei ole varaa hankkia kaikkia palveluita. Palveluyhteiskunnassa tarvitsemme todennäköisesti asennemuutosta. Sen sijaan, että ajattelisimme sosiaalitoimen ja seurakunnan huolehtivan jäsenistään, meidän on syytä tarkkailla, onko lähiympäristössämme apua tarvitsevia vanhuksia. He eivät ole näkyvästi esillä, sillä voimien heikkenemisen myötä he ovat enemmänkin piilossa, yksin omassa kodissaan.
Seurakunnan Alakylän aluetyön tämän vuoden teema on yksinäisyys. Se voi vaivata kaikenikäisiä, mutta vanhuudessa yksinolo saattaa korostua liikuntakyvyn heikentyessä. Alueellamme on yhden ikäihmisen talouksia runsaasti. Sitä paitsi kaksinkin ollessa iän myötä elinpiiri kapeutuu. Heille on tarjolla kaupungin kotihoitoa, mutta se pystyy vastaamaan lähinnä fyysiseen avun tarpeeseen. Työntekijät toimivat ripeästi, mikä vanhuksen mielestä saattaa tuntua kiireiseltä. Monet kotihoidon piirissä olevat kokevat jäävänsä heitteille, koska heillä on suuri ihmisen ikävä. He toivoisivat, että jollain olisi aikaa vain olla, juoda kupillinen kahvia, haastella tämän päivän asioista ja vähän menneistäkin. Vanhukset ovat aika pienestäkin kohtaamisesta kiitollisia.
Ehkä vanhusten auttaminen ei ole kaikkein trendikkäin tapa elää, mutta voisi olla hyvä “harrastus”, joka voi vähitellen muuttua suorastaan elämäntavaksi. Miten sinä ja minä käytämme luovuuttamme rikastuttaaksemme toisiamme, erityisesti ikäihmisiä. Vanhuksemme voivat opettaa meille toisista huolehtimista, mikä on voimavara koko yhteisössä. Ellei meissä tapahdu asenteenmuutosta, vanhukset voimavarana on pelkkä hokema ilman sisältöä. Tyhjät tynnyrit kolisevat, mutta meillä on mahdollisuus valita vanhuksista oikea, yhteisömme todellinen voimavara. He voivat opettaa meille sellaista lähimmäisen auttamista ja selviytymistaitoja, joista on hyötyä moneen arkiseen asiaan. Emme kai jätä kaveria iäkkäänäkään?
