Kuukausiarkisto maaliskuu, 2009

Huovutusta……

torstai 19. maaliskuuta 2009

Irmeli Hakkarainen

* * *

Kasa kuohkeaa villaa erivärisinä kasoina houkuttelee luovaan ideointiin. Ohuen ohuina levyinä asettelen kullankeltaisia villasuikaleita neliön muotoon ensin pystyyn ja sitten poikittain. Kerros kerrokselta pino kohoaa eteeni kuohkeana ja pehmeänä. Päällimmäiseksi asettelen erivärisillä villasuikaleilla koristeellisen pinnan – kukkia, lintuja, perhosia – mielikuvitus vain rajana.

Eikö myös elämämme muodostu ohuista ristikkäisistä kerroksista, jotka muodostuvat eletyistä vuosista. Vuosi vuodelta kokemusta ja näkemystä karttuu itse kullekin ja toivottavasti myös viisautta ja armollisuutta. Päällimmäinen kerros näkyy kanssakulkijoille ja sen toivoisi heijastavan iloa, rauhaa ja tasapainoisuutta.

Huovutusneula käteen ja pistely alkaa. Läpi koko villakasan pistelen neulalla tiheästi kerroksia toisiinsa kiinni. Alku tuntuu turhauttavalta, mutta tulokset näkyvät sitkeän työn tuloksena. Lukuisat kerrokset huopuvat kiinni toisiinsa ja muodostavat yhtenäisen huopamaisen levyn.

Ihmisyyteen kuuluu myös kärsimys. Läpi elämän ”huovutusneula” tuo kipupisteitä meille jokaiselle. Kärsivällisyys ja pitkämielisyys ovat hyveitä, joita olisi hyvä myös tänä aikana tavoitella.

Mäntysuopaa sekoitan polttavan kuumaan veteen ja aloitan villan kostuttamisen ja kevyen hierovan silittelyn. Hellästi ja hitaasti pyörivin liikkein huopuu villakasani ensin etupuolelta ja sitten nurjalta puolelta.

Moni meistä kulkee myös vaikeiden aikojen läpi jossain elämänsä vaiheessa. Taivaallisen Isämme käsissä voimme kuitenkin luottaa siihen, että ”hieronta” on hellävaraista ja rakastavaa.

Märän villakasan huuhdon lopuksi vuoroin kuumassa ja vuoroin kylmässä vedessä ja asetan kuivumaan. Ihmeekseni ja ilokseni irtosuikaleista koottu villakasa on muuttunut huovaksi, jota koristavat värikkäät kukat, linnut ja perhoset.

Vuosien saatossa meistä itse kutakin ”huuhdotaan” siten, että se hyvä ja kaunis minkä, olemme Luojaltamme lahjaksi saaneet, tulisi kirkkaana esiin. Hyvän Jumalan hyvä suunnitelma on, että olemme armollisia lähimmäisiä toinen toisillemme niin kuin Hän on armollinen meille.

Aihe: Hakkarainen, Irmeli | Ei kommentteja »

Kaveria ei jätetä

torstai 12. maaliskuuta 2009

Outi Heinola

***

Vanhukset ovat seurakunnan ja yhteiskunnan voimavara, eikö totta. Tilastojen mukaan voimavarojen määrä tulee lähivuosina moninkertaistumaan. Miten me henkilökohtaisesti varaamme aikaa heitä varten?

Lappeenrannan vanhuspoliittisen ohjelman 2006-2010 visiona on Hyvä itsenäinen ikääntyminen – koko kaupunki vanhusten asialla. Kaupungin tavoitteena on edistää lappeenrantalaisten hyvinvointia, terveyttä sekä toimintakykyisyyttä laadukkailla, kustannustehokkailla sekä väestön palvelutarpeeseen ja ikärakenteeseen joustavasti mukautuvilla sosiaali- ja terveystoimen palveluilla.

Yhteiskunnan virallinen vanhustenhuolto ei yksin riitä kaikkiin vanhusten tarpeisiin. Toki palveluvalikko laajenee jatkuvasti ja erityisesti yksityisten palveluiden määrä kasvaa. Jo nyt ja tulevaisuudessa jokainen voi itse valita suuresta palveluvalikosta tarvitsemansa ja haluamansa tuotteet. Osa vanhuksista on siinä hyvässä asemassa, että he pystyvät tekemään valintoja ja ostamaan tarvitsemansa palvelut.

Keskellämme saattaa olla sellaisia vanhuksia, joilla ei ole varaa hankkia kaikkia palveluita. Palveluyhteiskunnassa tarvitsemme todennäköisesti asennemuutosta. Sen sijaan, että ajattelisimme sosiaalitoimen ja seurakunnan huolehtivan jäsenistään, meidän on syytä tarkkailla, onko lähiympäristössämme apua tarvitsevia vanhuksia. He eivät ole näkyvästi esillä, sillä voimien heikkenemisen myötä he ovat enemmänkin piilossa, yksin omassa kodissaan.

Seurakunnan Alakylän aluetyön tämän vuoden teema on yksinäisyys. Se voi vaivata kaikenikäisiä, mutta vanhuudessa yksinolo saattaa korostua liikuntakyvyn heikentyessä. Alueellamme on yhden ikäihmisen talouksia runsaasti. Sitä paitsi kaksinkin ollessa iän myötä elinpiiri kapeutuu. Heille on tarjolla kaupungin kotihoitoa, mutta se pystyy vastaamaan lähinnä fyysiseen avun tarpeeseen. Työntekijät toimivat ripeästi, mikä vanhuksen mielestä saattaa tuntua kiireiseltä. Monet kotihoidon piirissä olevat kokevat jäävänsä heitteille, koska heillä on suuri ihmisen ikävä. He toivoisivat, että jollain olisi aikaa vain olla, juoda kupillinen kahvia, haastella tämän päivän asioista ja vähän menneistäkin. Vanhukset ovat aika pienestäkin kohtaamisesta kiitollisia.

Ehkä vanhusten auttaminen ei ole kaikkein trendikkäin tapa elää, mutta voisi olla hyvä “harrastus”, joka voi vähitellen muuttua suorastaan elämäntavaksi. Miten sinä ja minä käytämme luovuuttamme rikastuttaaksemme toisiamme, erityisesti ikäihmisiä. Vanhuksemme voivat opettaa meille toisista huolehtimista, mikä on voimavara koko yhteisössä. Ellei meissä tapahdu asenteenmuutosta, vanhukset voimavarana on pelkkä hokema ilman sisältöä. Tyhjät tynnyrit kolisevat, mutta meillä on mahdollisuus valita vanhuksista oikea, yhteisömme todellinen voimavara. He voivat opettaa meille sellaista lähimmäisen auttamista ja selviytymistaitoja, joista on hyötyä moneen arkiseen asiaan. Emme kai jätä kaveria iäkkäänäkään?

Aihe: Heinola, Outi | Ei kommentteja »

Minä vai toiset vai mitenkä se oli?

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Maria Mielonen

***

Kysyin eräänä päivänä oppilailtani, asettavatko he oman vai toisten edun etusijalle elämässään. Vastauksia tuli laidasta laitaan riippuen tilanteesta sekä henkilöistä, joita asia koskisi. Tuntui kuitenkin hyvältä kuulla, että perheistä ja läheisistä ihmisistä välitettiin usein niin paljon, että oma etu jäi taka-alalle. Mutta pakostakin mietin, kuinka moni todellisessa tilanteessa meistä ihmisistä valitsee toisen edun eikä omaansa.

Liian usein olen nähnyt tilanteita, joissa nopein tai vaativin saa haluamansa tai tilanteita, joissa tehdään mitä tahansa oman edun vuoksi ilman, että ajatustakaan suodaan toisille ihmisille tai heidän tunteilleen. En voi kuin kysyä miksi. Siksikö, että työssämme ja elämässämme saamme jotain vain, jos sitä vaadimme. En halua uskoa tuohon, enhän? Jo pelkkänä ajatuksenakin se on mielestäni kestämätön. Eikö tällainen ajattelu hiljalleen pakota kaikki ihmiset ajattelemaan samalla tavalla eli ajattelemaan vain omaa etuaan? Vaarana mielestäni on, että meistä ihmisistä tulee koko ajan vain itsekkäämpiä ja jopa röyhkeämpiä.

Vastakohtana tälle kaikelle näen Jeesuksen opettaman ajatuksen lähimmäisenrakkaudesta. Jokaisen ihmisen tulisi rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Lähimmäisenrakkaus on toisten huomioonottamista ja kunnioittamista. Se ei kuitenkaan vain tarkoita sitä, että vain toisia tulisi rakastaa ja vain toisten etua ajaa. Ei, kyse on myös siitä, että välittää itsestään aidosti. Aidosti välittäminen mielestäni sisältää myös ajatuksen siitä, että ihminen osaa tarvittaessa itse väistyä omine vaatimuksineen ja haluineen ja antaa toisille mahdollisuuden.

Jos me välittäisimme toisistamme, ajattelisimme ja kunnioitaisimme tasavertaisesti kaikkia ihmisiä, niin millainen maailma meillä olisikaan? Huikaiseva ajatus, josta Raamattukin meille puhuu. Jokainen meistä tarvitsee toista ihmistä, toisen ihmisen apua ja tunnetta siitä, että on rakastettu. Siksi emme voi liittyä vain tähän aikaan mukaan ja ajatella, että kerta muutkin ajattelevat itseään niin minäkin. Meissä ihmisissä täytyy olla rakkautta ja voimaa taistella itsekkyyttä ja vääryyttä vastaa ja ajatella, että maailmassa on muitakin kuin minä.

”Tahtoisin kauneimman kimpun sinulle ojentaa,
sinulle, joka tiedät, mitä on rakastaa”
Anna-Mari Kaskinen

Aihe: Mielonen, Maria | Ei kommentteja »