Kuukausiarkisto joulukuu, 2008

Huopaenkeli

perjantai 19. joulukuuta 2008

Marja-Riitta Turunen
Alakylällä asuva luokanopettaja

* * *

Pieni yksinäinen huopaenkeli seisoi pulpetilla. Koulussa oli hiljaista. Autiotakin. Kaikki muut enkelit olivat lähteneet joulujuhlan jälkeen lasten koteihin viettämään mikä minkäkinlaista joulua. Joku pääsisi roikkumaan joulukuuseen. Toinen katselisi joulun viettoa lipaston, tai pöydän päältä. Joku ehkä pyörisi langassa ikkunakoristeena ja näkisi milloin ulos, milloin sisään sen mukaan miten ilmavirta sitä heilutteli. Oli varmaan myös enkeli, joka viettäisi joulunsa repun pohjalle unohtuneena, ja löytyisi sieltä nuhjuisena vasta keväämmällä: ”Ai, niin äiti. Koulussa tehtiin tällaisiakin ennen joulua.”

Pieni yksinäinen enkeli viettäisi joulun koulussa. Tässä luokan seiniä katsellen. Se oli kaikessa kiireessä unohtunut kouluun. Se pääsisi pienen pojan kotiin vasta loman jälkeen. Sen pienen pojan, joka kieli keskellä suuta oli leikannut enkelin huovasta ja sitten harppovin pistoin ommellut sen. Lisännyt massapallopään ja pumpulihiukset. Liimannut siivet ja piirtänyt kasvoiksi kaksi pistettä ja pyöreän suun: ”Opettaja katso, tää enkeli laulaa.”
Pienen yksinäisen huopaenkelin päässä alkoivat soida joulujuhlan laulut. Siellä lapset kuorossa lauloivat:

Nyt riemuiten tänne kiiruhusti tulkaa,
Betlehemihin rientäkää!
Lapsonen pieni taivahast on tullut!
Oi, häntä rukoilkaamme, oi, häntä rukoilkaamme,
Hän ompi meidän korkea Kuningas!

Koulussa oli ollut joulujuhla. Ilman oli täyttänyt  jännittynyt sipinä ja supina. Joululoma oli jo niin lähellä. Pienet enkelipukuiset muistelivat vuorosanojaan. Miten se nyt menikään se ” Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja, ja…” Paimenet yrittivät olla tönimättä toisiaan, kun seisoivat sauvoineen näyttämöllä, ja varsinkin, kun polvistuivat seimen äärelle, jossa Maria istui ja Joosef seisoi totisena.

Koko joulukuu oli opeteltu joululauluja, että ne juhlassa osattaisiin ulkoa. Joulupuu on rakennettu, Heinillä härkien ja Enkeli taivaan. Lisäksi joka vuosi aina jotain uudempia joululauluja. Niitä Suomessa onneksi riittää. Joululaulut olivat myös mieluisia. Isommat oppilaat olisivat halunneet laulaa niitä jo lokakuussa. Jotta niihin ei kyllästyisi, aloitettiin laulaminen vasta marraskuussa. – Vaikka ehkä niiden laulamiseen ei kyllästy. Lauluja on niin paljon ja ne ovat niin ihania. Joulu on tärkeä ja kauan odotettu juhla. Joululaulut, uudet ja vanhat, luovat joka vuosi jouluihimme sen oikean joulun tunnun.

Jo enkelin kuoro sulosävelellä
Riemun sanomaa näin ilmoittaa:
Kunnia olkoon, olkoon Jumalalle
Ja maassa rauha, ja maassa rauha
Ja ihmisillä hyvä tahto myös.

Anteeksiantamus auttaa hyväksymään elämän epäreiluutta

perjantai 12. joulukuuta 2008

Pekka Hämäläinen
Perheterapeutti, työyhteisökouluttaja, Alakylältä maailmalle lähtenyt

* * *

Ihmisillä on monenlaisia syitä katkeroitua elämälle. Yksi on saanut huonot eväät jo lapsuudenkodissaan, toinen mokannut itse mahdollisuuksiaan huonoilla valinnoilla, kolmatta on potkittu päähän kaikissa merkityksellisissä ihmissuhteissa. Syitä kyllä löytyy.

Vastoin loistavia suunnitelmia ja onnen unelmia odotukset eivät olekaan täyttyneet. Seurauksena on ollut katkeria pettymyksiä ja voimaton viha. Elämästä on jäänyt kitkerä maku suuhun. Kyynisyys on piirtänyt leimansa ihmisen olemukseen ja toivo on kadonnut. Parhaiten se näkyy kasvojen syvissä juonteissa ja väsyneissä, alistuneissa silmissä. Niistä on sammunut valo. Katkeruus jättää jälkensä.

Haluan asettua toivon puolelle. Minä uskon, että toivo on oikeasti olemassa ja että sen voi halutessaan löytää. Mutta sammunut valo voi syttyä silmiin uudestaan vain jos ihminen on valmis tekemään oman osuutensa. Avun saa ihminen, joka  haluaa itse auttaa itseään. Se tarkoittaa sitä, että hän on valmis menemään katkeruuksien syihin – ei vain tietoisuuden tasolla – vaan että hän uskaltautuu rohkeasti kohtaaman tunnteiden tasolla ne asiat, jotka ovat kivun takana ja sen aiheuttajia. Tämän syvän kohtaamisen seurauksena voi syntyä anteeksiantamus, parantavana, puhdistavana ja korjaavana kokemuksena.

Terapeuttina minun tehtäväni on kyseenalaistaa sellainen huono elämä, joka tuottaa ihmiselle pelkkää kärsimystä ja jonka vanki hän kokee olevansa olipa se sitten itse aiheutettua tai ympäristön aikaansaannosta. Haluan rohkaista ihmistä oivaltamaan, että hän itse voi mitä suurimmassa määrin vaikuttaa kohtaloonsa ja että hän itse on omassa paranemisprosessissaan avainhenkilö. Ottamalla vastuun tunteistaan ja paranemisestaan ihminen sanoutuu irti sellaisesta epärelistisesta toivon odotuksesta, että jostakin ulkopuolelta tulee pelastaja joka muuttaa kaiken. Näitä odotuksia ladataan helposti puolison, lasten, työkavereiden, esimiehen, jopa Jumalan kannettavaksi ja sitten ollaan pettyneitä kun mitään ei tapahdu. Passiivinen ulkopuolisen messiaan odotus poistaa ihmisen omavastuun ja johtaa ahdistavaan kyynisyyteen.

Vastuullinen ihmisyys on oman asiantuntijuuden arvostamista ja sen käytöönottoa. Omaa elämäämme koskevissa asioissa kukaan ulkopuolinen ei voi olla pätevämpi asintuntija kuin itse olemme. Kukaan toinen ei voi meitä paremmin tietää, mikä meille on hyväksi. Kukaan toinen ei voi tehdä tärkeitä päätöksiä meidän puolestamme eikä Jumalakaan suostu tekemään meille itsellemme kuuluvaa likaista työtä. Voidaksemme olla elämämme asiantuntijoita, meillä on oltava hyvä yhteys alitajuntaamme ja tunteisiimme. Jos osaaamme kuunnella, oikeat, juuri meille sopivat neuvot tulevat sieltä. Ulkoaohjautuva kuuntelee mitä muut sanovat ja yrittää toimia heidän neuvojensa mukaan. Itseohjautuva ihminen vetäytyy hiljaisuuteen ja kuuntelee itseään. Kun kuuntelee itseään, harha-askelia tulee vähemmän.

Itseohjautuvuus ja vastuunotto ovat keskeisiä asioita myös silloin kun puhumme anteeksiantamuksesta. Ulkoaohjautuva kuulee ohjeita: ”Ei vielä kannata antaa anteeksi. Loukkaaja ei ole katunut tarpeeksi eikä hän ymmärrä loukkauksensa syvyyttä. Anna hänen vain kärsiä ja piehtaroida syyllisyydessään. Vasta sen jälken voit mahdollisesti harkita anteeksiantamusta.” Niin vuodet vierivät ja asiat jäävät selvittämättä.

Vastuullinen ihminen kuuntelee itseään ja ryhtyy antamaan anteeksi vapautuakseen itse vihan, katkeruuden ja pettymysten koukuista. ”Minä annan sinulle anteeksi” tarkoittaa luopumista ehdollisen pelin ansasta: ”Jos sinä ensin kadut, sitten minä annan anteeksi.” Ei näin. Ehdoton anteeksianto merkitse itsensä vapauttamista ja yksipuolista anteeksiantojulistusta. Jos haluat joulun valon sydämeesi, kokeile tätä. Anna anteeksi. Se ei maksa mitään mutta voi tuoda elämääsi lahjan jota ei koskaan unohda.

Juhlaa ja arkea

torstai 4. joulukuuta 2008

Martti Asikainen

* * *

Vietimme ensimmäisenä adventtisunnuntaina Alakylän koululla juhlajumalanpalvelusta. Juhlan aiheena oli alueellamme tänä vuonna 60 vuotta täyttäneet tai täyttävät. Olen välillä pohtinut, mikä tekee jonkin tasavuosikymmenen täyttämisestä merkittävää. Ehkä kaikkein tärkein asia jonkun rajapyykin saavuttamisessa on se, että itse elämä on merkittävää. On merkittävää se, että saan elää, toimia, pohtia, tuntea ja rakastaa. Saan iloita elämästä, jonka Jumala on minulle antanut. Saan myös toimia toisten hyväksi mahdollisuuksieni mukaan.

Toinen syy juhlaan oli Harapaisen pellon asuinalueen täyttäminen 10 vuotta. Jumalanpalveluksen esirukouksessa rukoilimme alueen puolesta näin:

Rukoilemme Harapaisen pellon asukkaiden ja koko alueemme puolesta. Kiitämme sinua siitä, että saamme toimia kukin asuinalueemme hyväksi, niin että keskinäinen huolenpito ja toinen toisistamme välittäminen lisääntyisi. Auta, ettei kukaan jäisi yksin, vaan jokaisella olisi lähimmäisiä lähellään.

Alakylän aluetyön alueella kokonaisen uuden asuinalueen rakentaminen alueelle on merkittävää ja jäänee viimeiseksi, koska alue on jo nyt valmiiksi rakennettu. Myös aluetyössä pyrimme tukemaan koko alueemme yhteisöllisyyttä, asukkaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vastuuta lähellä tai vähän kauempanakin asuvista naapureista.

Kolmas syy juhlaan oli ensimmäinen adventti, uuden kirkkovuoden alkaminen. Alakylän kolmannen musiikkiluokan oppilaat olivat mukana juhlistamassa jumalanpalvelustamme. Hoosianna –hymni kaikuu vuodesta toiseen, mutta joka kerran tuoreena ja vaikuttavana. Me niin seurakunnassa kuin yksityisessä elämässämmekin tarvitsemme välillä juhlaa, arjesta erottuvaa aikaa, joka määrittelee tiettyinä rajapyykkeinä elämäämme. Ehkä siksi vuosittain toistuva adventti- ja jouluaika  on meille suomalaisille niin merkittävä. Pitkän ja pimeän syksyn jälkeen sytyttelemme adventin ja joulun kynttilöitä ja hiljennymme kuuntelemaan sanomaa Vapahtajan tulosta maailmaan.

Arki on tullut tänä syksynä karuna vastaan monissa suomalaisissa kodeissa lomautusten ja irtisanomisten takia, jopa kokonaisia tehtaita on  suljettu. Myös ympäri maailmaa on kuulunut uutisia taloudellisista vaikeuksista, pankkien ja rahoituslaitosten kriiseistä, pörssikurssit ovat heilahdelleet kuin puut syysmyrskyn kourissa. Tie nousukaudesta laskukauteen, jopa lamaan näyttää olevan lyhyt. Kuulin tässä äskettäin tilastotietoa siitä, että nousukaudenkin keskellä köyhyys oli vain lisääntynyt. Monen arki on kituuttamista kuukaudesta toiseen.

Tällaisiin edellä kertomiini kysymyksiin en ole varmastikaan oikea henkilö vastaamaan. Mieleen tuli tuossa adventtijumalanpalveluksessa laulettu virsi 6, josta laitan tähän säkeistöt 2 ja 5:

Hän saapuu taivaasta maahan, pois suuresta loistostaan,
ja köyhien lapsena talliin hänet oljille lasketaan.
Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan!
Hän saapuu murheellisille näin yllätysvieraana
ja köyhät ja syntiset täyttää yhä Henkensä lahjoilla
Jo katsele, tytär Siion, kirkkauttaan
ja riemuitse ja kuuluta laupeuttaan!

Vapahtajan siunaamaa adventti- ja jouluaikaa Sinulle!