Marketta Vanhanen
* * *
Kuljen hyvän tansanialaisen ystäväni kanssa Tansaniassa, Kidugalan kyläraitilla. Tie on epätasainen ja kivinen. Aurinko on ja laskemassa ja minua hieman paleltaa, sillä olen lähtenyt kotoa auringon paistaessa kevyessä mekossa. Ystäväni on minua kohteliaaseen afrikkalaiseen tapaan saattamassa yli puolimatkan kotiini.
Hän tuntee kaikki vastaantulijat. Jokaista tervehditään kädestä pitäen ja naiset niiaavat kauniisti. Jokaisen omia ja perheen kuulumisia kysellään monin sanakääntein. Kysellään sairauksista ja kuolemasta, syntymästä ja elämästä, päivän töistä ja vähän naapureistakin. Matka sujuu todella hitaasti ja minua alkaa paleltaa, mutta ystävälläni ei ole kiirettä. Hän jaksaa hymyillä jokaiselle, sanoa ystävällisen sanan ja kertoa oman perheensä kuulumisia ja kuunnella vastaantulijaa.
Olen kaivannut täällä Suomessa aikaa. Siis sitä tunnelmaa, että kenelläkään ei ole kiire eikä kukaan hermostu, vaikka aikataulu ei pidäkään. Toki moni asia sujuu tiukasti kellon mukaan Tansaniassakin, mutta ihmisten kohtaamiseen, tervehtimiseen ja toisen kuuntelemiseen on useimmiten aikaa. Hyviin tapoihin luetaan ennen kaikkea tervehtiminen ja kuulumisten vaihtaminen: siis oma kertominen ja toisen kuunteleminen. Mitään asiaa ei voi lähteä ajamaan ennen tervehtimistä. Jos vain töksäytät asiasi, voi olla, että et saa palvelua tai et tule kuulluksi.
Suomessa usein kuulemani sana on kiire. Kiirettä ja tehokkuutta on kaikkialla. On ihan oikeaa kiirettä, mutta osa kiireestä taitaa olla itsemme järjestämää touhotusta. Olen kaivannut täällä ihmisiä, jolla on aikaa kuunnella eikä ole koko ajan lähdössä pois tai muuten kiireisen oloinen.
Kaiken hyvinvoinnin keskellä vellova pahoinvointi kertoo siitä, että kuljemme toistemme ohi. Perheissä ei ole aikaa olla yhdessä, koska jokainen rientää iltaisin tahoilleen tai sitten ei ole enää mitään sanottavaa. Meillä on hienoja valtakunnallisia ja kuntakohtaisia suunnitelmia, strategioita ja monet ihmiset tekevät hartiavoimin työtä toisten puolesta, mutta siitä huolimatta monet ongelmat vain kasvavat. Maksamme suuren hinnan, koska meillä ei ole aikaa.
Jos Jeesus pitäisi vuorisaarnan tänään, hän ehkä julistaisi autuaiksi myös kiireettömät, kuten hän julisti autuaiksi kärsivällisetkin.
