Juha Rantalainen
Lääkäri, neljän lapsenlapsen vaari, asunut Harapaisissa yli 20 vuotta
* * *
Kun istun Harapaisessa ja katselen tietokoneeni vierestä ikkunasta ulos vehreää pihaa ja punaisten hedelmien keinuntaa omenapuussa, muistuu mieleeni edellinen kirjoitukseni näille sivuille. Siinä kerroin oppineeni katsomaan kotomaatamme uusin silmin keskusteltuani kaukaa etelästä tulleen vieraan kanssa. Jatkan aluksi samansuuntaisilla ajatuksilla.
Eteläinen tuttumme kävi elokuussa tapaamassa sukulaisiaan. Tapaamispaikassa oli lähes 40 asteen helle eikä päivisin voinut olla ulkona. Kaikkialla oli kuivaa ja ruskeaa. Vedensaantiakin oli rajoitettu kuuteen tuntiin päivässä. Niissä oloissa eläville sukulaisilleen hän näytti tänä kesänä Lappeenrannassa otettuja valokuvia. Siellä kaukana ihmiset ihastelivat kuvissa näkyvää vihreyttä ja kauneutta Heistä kaikki kuvat olivat kuin postikortteja. Heistä oli lähes uskomatonta, että Suomessa on kesällä tällaista kaikkialla. Sekin oli heistä ihmeellistä, että tätä kauneutta saavat katsoa ja kokea tavallisetkin ihmiset eivätkä vain rikkaat ja etuoikeutetut. Heidän maassaan kauniit paikat ovat kaukana ja niissä käyminen maksaa. Tuttumme oli kertonut heille, ettei Lappeenrannassa tarvitse muuta kuin katsoa ikkunasta ulos tai mennä lähimpään rantaan. Kesällä kaikkialla Suomessa on yhtä kaunista.
Nyt on kuitenkin kaunis kesämme taas kääntymässä syksyksi. Säät viilenevät ja illat pimenevät. Luontokin alkaa valmistautua talven tuloon. Ennen talvea on kuitenkin vielä pitkä ja pimeä syksyaika. Minua syksy muistuttaa elämän katoavaisuudesta. Se, mikä kesällä kukoisti, se lakastuu ja katoaa. Näinhän psalmin kirjoittajakin vertaa ihmisten elämää kedon kukkaseen.
Meillä vuodenkierto jatkuu. Syksyn kuoleman ja talven hiljaisuuden jälkeen puhkeaa taas uusi elämä. Minulle se on vertauskuvaa ihmisen kuolemattomasta sielusta. Kun vanhenen ja tämä kehoni haurastuu ja kuolee niin Vapahtajamme herättää minut uuteen ja erilaiseen taivaselämään.
Hyvää ja siunattua syksyn jatkoa.
