Olavi Petro
Alakylän biologi
* * *
Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lajien opiskeluun meni aikoinaan valtavasti aikaa. Mutta miten mielenkiintoista aikaa! Monia muistoja jäi, osaksi pysyviä jälkiäkin. Veljeni kanssa saimme päähämme, syksy kun lähestyi, kerätä komeiden kukkakasvien siemeniä. Kylvimme ne Heinolassa kesämökkimme peltoon. Minkä kukkameren saimmekaan muutaman vuoden kuluttua, kun kaksivuotiset ja monivuotiset kasvit olivat päässeet kukintakelpoisiksi.
Äskettäin kiertelin Kanavansuun entisen asuntomessualueen parkkipaikan ympäristössä lähellä ”valarikonviivaa”. Näin mm. lähes miehenkorkuisen, suuren kasvuston, johon heti huomioni keskittyi. Vanha tuttuhan siinä tuli vastaan. Ei moni heti uskoisi, että tuo laji on yksivuotinen, joka vuosi erikseen siemenestä kasvava laji, jonka tyven läpimitaksi mittasin Heinolassa 7 sm! Kauniisti kukkiva kasvi leviää hyvin tehokkaasti, sillä kun sen pitkulaiset hedelmät kypsyvät, ne melkein räjähtävät auki kosketuksesta toispuoleisen nestejännityksen kiertäessä hedelmän seinämät kiharoille. Siemenet voivat lentää monen metrin päähän tai eläinten turkkiin ja niin mentiin taas uusille kasvupaikoille. Ne siemenet, jotka joutuvat esim. maansiirrossa liian syvälle saattavat herätä siemenpankista vasta monien vuosien, jopa vuosikymmenien perästä. Sama kierto alkaa uudelleen. Komea kasvi on jättipalsami (Impatiens glandulifera). Kuvatulla kasvupaikalla kukkii myös sen vaatimaton lajitoveri, rikkapalsami (I. parviflora) pienine keltaisine kukkineen. Se on meillä luonnonvarainen kuten kolmas laji, lehtopuronvarsien lehtopalsami (I. noli-tangere; kosketusarka, älä koske). Tällä on suuret kauniin keltaiset kukat eikä sitä löydy asuntomessualueelta rehevien puronvarsilehtojen puuttuessa.
Viime syksynä kävin kesämökilläni. Hämmästyin todella. Korkeilla poronjäkälää ja seinäsammalta kasvavilla kallioilla männynkäkkäröiden seassa jättipalsamikasvustot kukoistivat (täällä matalina), katsoi minne katsoi, aivan oudoilla kasvupaikoilla. Olinhan jo vuosikymmeniä sitten todennut, että pahojen myyrävuosien jälkeen ne levisivät niityn kaikkiin osiin, myyrien pehellettyä paljaan mullan esiin, mutta aikanaan rehevöitynyt heinä tukahdutti ne. Mutta mikä vei ne yhtäkkiä metsäisille kallioille?
Kuvaamistani syistä jättipalsamista on tullut henkipatto jättiukonputken, lupiinin ja muiden meidän luontoomme huonosti sopivien lajien tavoin. Niiden pelätään köyhdyttävän alkuperäistä luonnonlajistoamme selviämällä kasvien välisessä kilpailussa liian hyvin. Kauneustajuumme tunkeutuu ikävä sivumaku, mutta tienvarsilupiinien hävittäminenkin alkaa jo olla toivotonta.
Ahdistavaa on ajatella, että biologina olen ollut vahingoittamassa (vaikkakin tahtomattani) luonnon tasapainoa.
Kun yhteen asiaan keskittyy, silmät avautuvat näkemään asioita, jotka ennen ovat jääneet näkemättä. Kanavansuun käynnin jälkeen silmiini osui (vaikka ajoin autoa), jättipalsamikasvusto kauempaa ojan varrelta Ratapuiston alapuolelta. Hetkeä myöhemmin iltakävelyllä, Harapaisen kerrostalojen ja radan välillä törmäsin useisiin kasvustoihin, ja lopuksi aivan kotini edessä olevan omakotitalon tontin takana, Alakylän pururadan varrella. Huhtiniemen kerrostalojen ja rannan välisen lehdon valtavat, hallitsemattomat kasvustot olen jo tuntenut ennemmin. Kuinkahan paljon siemeniä mahtaakaan uinua siemenpankeissa eri puolilla kaupunkia? Maalajien siirtoahan tapahtuu kaiken aikaa.
* * *
Jäin mietteliääksi. Pohdin kirjoittamaani. Kaikenlaista jää näkemättä, varmaan myös kuulematta. Varmaan lukiessa käy samoin. Jotakin näemme, kuulemme, luemme. Huomiomme kiintyy tiettyihin asioihin vain ohimennen. Eihän tuossa ole juurikaan uutta. Mielipiteemmekin niistä ovat jo valmiina. Mutta mitähän kaikkea mielenkiintoista saattaisikaan tulla vastaan, jos pysähtyisimme ja aloittaisimme samojen asioiden tarkastelun uudelleen! Muuttaisimme vain näkökulmaa. Näin ihmisen hengellisessä elämässäkin.
En yritä antaa valmiita vastauksia. Itse aion ajatuksella lukea Pertti Huttusen minulle antamaa vihkosta, Päivän tunnussanaa. Siinäkin tunnen, ”Joka päivä on ihme uus” … Sekin on ihme, että saan elää, iloita. Vaikka on kai sitä oikeus ”huoltakin kantaa”. Emmehän me siitä kokonaan pääse irti kuitenkaan.
