Kuukausiarkisto syyskuu, 2008

Elämää ei voi laittaa säästöön

perjantai 26. syyskuuta 2008

Outi Heinola
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla työskentelevä puolen vuosikymmenen harapaislainen

* * *

Loppukesällä luonnossa ja myyntitiskeillä on tarjolla marjoja ja kesäisiä herkkuja. Tänä vuonna sato on ollut rajallinen, mutta jotain marjoja tai sieniä varmaan jokainen meistä on maistanut. Tällä hetkellä metsästä löytyy ainakin puolukoita.

Jotkut ovat hillonneet enemmänkin marjoja, keittäneet mehua ja pakastaneet kesän tuotteita. Ehkä joku on jakanut ystävillekin uusia makuelämyksiä. Voimme olla kiitollisia luonnon hyvistä antimista, jotka ovat meille Jumalan lahjaa.

Satokausi on omalla tavallaan vuoden kohokohta. Varsinkin niille, jotka itse poimivat tai kasvattavat kesän antimia, on juhlallinen hetki saada satoa talteen. On myös tärkeää talvella herkutella syyskesän tuotteilla, sillä kaikkea satoa ei millään ehdi syödä lyhyessä ajassa.

Joskus elämässä muutenkin on sellaisia asioita, joita ikään kuin kasvatamme, odotamme ja haluaisimme säilöä tulevaisuutta varten. On myös sellaisia menneitä tapahtumia, joita tekee mieli muistella. Jossain määrin elämässä voi tehdä niin, mutta enimmäkseen elämä on vain tässä ja nyt: elettävänä on vain tämä hetki. Sitä ei voi säilöä eikä elää etukäteen. Huomisesta huolehtimalla voi lähinnä lisätä omaa painolastiaan, sillä yleensä elämän raskain ja kiireisin päivä on huominen, eikö niin. Jonkinlaisia suunnitelmia voi tehdä tulevaisuutta varten ja ruokaa voi jossain määrin kerätä varastoon. Painopiste on kuitenkin hyvä pitää tuoreessa, juuri käsillä olevassa hetkessä, muuten tasapaino heilahtaa väärään aikaan.

Monissa muissa kulttuureissa kuin länsimaissa ihmiset ovat henkisesti tasapainoisempia sen takia, että he ovat läsnä juuri siinä hetkessä ja tilanteessa, missä myös fyysisesti ovat. Sitä taitoa voi harjoitella. Mitähän jos Sinä ja minä ottaisimme juuri nyt hetken aikaa keskittyä. Missä olen, mitä teen, mitä tunnen juuri nyt? Onko tässä tilassa joitain muita? Tällainen pysähtyminen ei välttämättä vie kauan aikaa, mutta herkistää elämään laajemmin ja syvemmin. Tässä ja nyt. Elämän lahja on annettu meille vain tämä käsillä oleva pieni hetki kerrallaan. Tässä hetkessä läsnä ollen tämä elämä maistuukin tuoreimmalle, aivan erilaiselle kuin suunniteltu tai säilötty.

Hyviä hetkiä Sinulle!

Aihe: Heinola, Outi | Ei kommentteja »

Elämä jatkuu

perjantai 19. syyskuuta 2008

Juha Rantalainen
Lääkäri, neljän lapsenlapsen vaari, asunut Harapaisissa yli 20 vuotta

* * *

Kun istun Harapaisessa ja katselen tietokoneeni vierestä ikkunasta ulos vehreää pihaa ja punaisten hedelmien keinuntaa omenapuussa, muistuu mieleeni edellinen kirjoitukseni näille sivuille. Siinä kerroin oppineeni katsomaan kotomaatamme uusin silmin keskusteltuani kaukaa etelästä tulleen vieraan kanssa. Jatkan aluksi samansuuntaisilla ajatuksilla.

Eteläinen tuttumme kävi elokuussa tapaamassa sukulaisiaan. Tapaamispaikassa oli lähes 40 asteen helle eikä päivisin voinut olla ulkona. Kaikkialla oli kuivaa ja ruskeaa. Vedensaantiakin oli rajoitettu kuuteen tuntiin päivässä. Niissä oloissa eläville sukulaisilleen hän näytti tänä kesänä Lappeenrannassa otettuja valokuvia. Siellä kaukana ihmiset ihastelivat kuvissa näkyvää vihreyttä ja kauneutta Heistä kaikki kuvat olivat kuin postikortteja. Heistä oli lähes uskomatonta, että Suomessa on kesällä tällaista kaikkialla. Sekin oli heistä ihmeellistä, että tätä kauneutta saavat katsoa ja kokea tavallisetkin ihmiset eivätkä vain rikkaat ja etuoikeutetut. Heidän maassaan kauniit paikat ovat kaukana ja niissä käyminen maksaa. Tuttumme oli kertonut heille, ettei Lappeenrannassa tarvitse muuta kuin katsoa ikkunasta ulos tai mennä lähimpään rantaan. Kesällä kaikkialla Suomessa on yhtä kaunista.

Nyt on kuitenkin kaunis kesämme taas kääntymässä syksyksi. Säät viilenevät ja illat pimenevät. Luontokin alkaa valmistautua talven tuloon. Ennen talvea on kuitenkin vielä pitkä ja pimeä syksyaika. Minua syksy muistuttaa elämän katoavaisuudesta. Se, mikä kesällä kukoisti, se lakastuu ja katoaa. Näinhän psalmin kirjoittajakin vertaa ihmisten elämää kedon kukkaseen.

Meillä vuodenkierto jatkuu. Syksyn kuoleman ja talven hiljaisuuden jälkeen puhkeaa taas uusi elämä. Minulle se on vertauskuvaa ihmisen kuolemattomasta sielusta. Kun vanhenen ja tämä kehoni haurastuu ja kuolee niin Vapahtajamme herättää minut uuteen ja erilaiseen taivaselämään.

Hyvää ja siunattua syksyn jatkoa.

Aihe: Rantalainen, Juha | Ei kommentteja »

Rivitanssia

perjantai 12. syyskuuta 2008

Irmeli Hakkarainen
Lappeenrannan seurakuntayhtymän talousjohtaja. Asuu Peltolan alueella

* * *

Syysillan hämärtyessä kuljen kohti Monaria. Ovi on raollaan ja iloinen puheensorina musiikin kera kantautuu korviini. Olen matkalla opettelemaan rivitanssia tai ”kantria” kuten toiset sanovat.

… toe struts forward …

Musiikki voimistuu ja tempaa rytmillään mukaansa. Saliin on kokoontunut ryhmä innokkaita tanssijoita. Nauru raikuu ja jalat lyövät tahtia.

… rock left forward, recover to right …

Mikähän lie suunta – olen eksynyt kuvioista ja päässä pyörii. Aloitetaan alusta. Hitaasti uudelleen ja uudelleen kerrataan kuvioita.

… hitch right knee forward, step right back …

Uudet termit, uusi kieli. Jalkojen ja aivojen yhteistoiminta ontuu. Pyörähdys, polku, taputus – onkohan järjestys kuitenkaan oikea.  Hitaasti alkaa kaaos saada järjestystä – alan löytää tanssin riemun.  Musiikin tahdissa välillä hitaasti välillä kiihdyttäen – en malttaisi lopettaa.

… hop feet crossed right over left …

Tanssilakana kädessäni tavaan askeleita. Olen löytänyt liikunnan ilon, yhdessä tekemisen riemun. Saan epäonnistua ilman arvosteluryöppyä, saan sotkeutua ja auttajat tulevat rinnalle.

… tush push, shimmy …

Eikö rivitanssi ole kuin elämä itse.  Ajoittain vauhdissa mukana, ajoittain jalat solmussa ja väärässä suunnassa. Löytyykö silloin rinnalla kulkijaa, haluaako kukaan tulla vierelle rohkaisemaan, onko ketään kenen kanssa yhdessä iloita onnistumisesta – miten on?  Kuitenkin – pää pystyy ja tuulta päin – kyllä askeleet aikanaan oikean suunnan löytävät.

Aihe: Hakkarainen, Irmeli | Ei kommentteja »

Oikeita ja vääriä valintoja

perjantai 5. syyskuuta 2008

Olavi Petro
Alakylän biologi

* * *

Yliopiston kasvitieteellisen puutarhan lajien opiskeluun meni aikoinaan valtavasti aikaa. Mutta miten mielenkiintoista aikaa! Monia muistoja jäi, osaksi pysyviä jälkiäkin. Veljeni kanssa saimme päähämme, syksy kun lähestyi, kerätä komeiden kukkakasvien siemeniä. Kylvimme ne Heinolassa kesämökkimme peltoon. Minkä kukkameren saimmekaan muutaman vuoden kuluttua, kun kaksivuotiset ja monivuotiset kasvit olivat päässeet kukintakelpoisiksi.

jattipalsami.jpg

Äskettäin kiertelin Kanavansuun entisen asuntomessualueen parkkipaikan ympäristössä lähellä ”valarikonviivaa”. Näin mm. lähes miehenkorkuisen, suuren kasvuston, johon heti huomioni keskittyi. Vanha tuttuhan siinä tuli vastaan. Ei moni heti uskoisi, että tuo laji on yksivuotinen, joka vuosi erikseen siemenestä kasvava laji, jonka tyven läpimitaksi mittasin Heinolassa 7 sm! Kauniisti kukkiva kasvi leviää hyvin tehokkaasti, sillä kun sen pitkulaiset hedelmät kypsyvät, ne melkein räjähtävät auki kosketuksesta toispuoleisen nestejännityksen kiertäessä hedelmän seinämät kiharoille. Siemenet voivat lentää monen metrin päähän tai eläinten turkkiin ja niin mentiin taas uusille kasvupaikoille. Ne siemenet, jotka joutuvat esim. maansiirrossa liian syvälle saattavat herätä siemenpankista vasta monien vuosien, jopa vuosikymmenien perästä. Sama kierto alkaa uudelleen. Komea kasvi on jättipalsami (Impatiens glandulifera). Kuvatulla kasvupaikalla kukkii myös sen vaatimaton lajitoveri, rikkapalsami (I. parviflora) pienine keltaisine kukkineen. Se on meillä luonnonvarainen kuten kolmas laji, lehtopuronvarsien lehtopalsami (I. noli-tangere; kosketusarka, älä koske). Tällä on suuret kauniin keltaiset kukat eikä sitä löydy asuntomessualueelta rehevien puronvarsilehtojen puuttuessa.

Viime syksynä kävin kesämökilläni. Hämmästyin todella. Korkeilla poronjäkälää ja seinäsammalta kasvavilla kallioilla männynkäkkäröiden seassa jättipalsamikasvustot kukoistivat (täällä matalina), katsoi minne katsoi, aivan oudoilla kasvupaikoilla. Olinhan jo vuosikymmeniä sitten todennut, että pahojen myyrävuosien jälkeen ne levisivät niityn kaikkiin osiin, myyrien pehellettyä paljaan mullan esiin, mutta aikanaan rehevöitynyt heinä tukahdutti ne. Mutta mikä vei ne yhtäkkiä metsäisille kallioille?

Kuvaamistani syistä jättipalsamista on tullut henkipatto jättiukonputken, lupiinin ja muiden meidän luontoomme huonosti sopivien lajien tavoin. Niiden pelätään köyhdyttävän alkuperäistä luonnonlajistoamme selviämällä kasvien välisessä kilpailussa liian hyvin. Kauneustajuumme tunkeutuu ikävä sivumaku, mutta tienvarsilupiinien hävittäminenkin alkaa jo olla toivotonta.

Ahdistavaa on ajatella, että biologina olen ollut vahingoittamassa (vaikkakin tahtomattani) luonnon tasapainoa.

Kun yhteen asiaan keskittyy, silmät avautuvat näkemään asioita, jotka ennen ovat jääneet näkemättä. Kanavansuun käynnin jälkeen silmiini osui (vaikka ajoin autoa), jättipalsamikasvusto kauempaa ojan varrelta Ratapuiston alapuolelta. Hetkeä myöhemmin iltakävelyllä, Harapaisen kerrostalojen ja radan välillä törmäsin useisiin kasvustoihin, ja lopuksi aivan kotini edessä olevan omakotitalon tontin takana, Alakylän pururadan varrella. Huhtiniemen kerrostalojen ja rannan välisen lehdon valtavat, hallitsemattomat kasvustot olen jo tuntenut ennemmin. Kuinkahan paljon siemeniä mahtaakaan uinua siemenpankeissa eri puolilla kaupunkia? Maalajien siirtoahan tapahtuu kaiken aikaa.

* * *

Jäin mietteliääksi. Pohdin kirjoittamaani. Kaikenlaista jää näkemättä, varmaan myös kuulematta. Varmaan lukiessa käy samoin. Jotakin näemme, kuulemme, luemme. Huomiomme kiintyy tiettyihin asioihin vain ohimennen. Eihän tuossa ole juurikaan uutta. Mielipiteemmekin niistä ovat jo valmiina. Mutta mitähän kaikkea mielenkiintoista saattaisikaan tulla vastaan, jos pysähtyisimme ja aloittaisimme samojen asioiden tarkastelun uudelleen! Muuttaisimme vain näkökulmaa. Näin ihmisen hengellisessä elämässäkin.

En yritä antaa valmiita vastauksia. Itse aion ajatuksella lukea Pertti Huttusen minulle antamaa vihkosta,  Päivän tunnussanaa. Siinäkin tunnen, ”Joka päivä on ihme uus” … Sekin on ihme, että saan elää, iloita. Vaikka on kai sitä oikeus ”huoltakin kantaa”. Emmehän me siitä kokonaan pääse irti kuitenkaan.

Aihe: Petro, Olavi | Ei kommentteja »