Elisa Rantalainen
Vaimo, äiti ja muori
* * *
Kesän urakkana on siivota autotalli. Kuulostaa varsin vaatimattomattomalta tehtävältä, mutta uskokaa pois, sitä se ei varsinaisesti ole. Olemme asuneet Harapaisissa, nykyisessä talossamme, kaksikymmentäyksi vuotta. Siinä ajassa yhtä sun toista tavaraa on kertynyt nurkkiin ja nimenomaan edellämainittuun autotalliin. Ilmeisesti olen saanut aikanaan äidinmaidon mukana pula-ajan ajattelutavan; laitetaan kaikki talteen, jospa tätä joskus tarvitaan. Tällä menetelmällä on säilötty niin vanhoja huonekaluja, lasten leluja, vaatteita, auton osia, kirjoja ja epämääräisiä tunnistamattomia nikaleita. Kyllä, arvasitte oikein, eipä niitä ole juuri tarvittu.
Ja vaikka roinaa ynnä rompetta on lampaittenkin syödä, lisää pitää silti hankkia. Mainoslehtisten tulva on ehtymätön ja alennusmyyntien rumba juuri nyt parhaimmillaan. Mainosten mukaan ilman tätä laitetta ja tuota vekotinta on mahdoton tulla toimeen. Eletroniikkalaitteet, kodintekstiilit ja vaatekomeron sisältö on uusittava, jos aikoopi olla muodikas ja aikaansa seuraava. Ja pian tuo sama tavara on jätettä ja pahimmillaan ongelmajätettä.
Mikä on tarpeellista, mikä tarpeetonta ja poisheitettävää? Tai pikemminkin, mitä ei kannattaisi edes hankkia. Kuulin hiljattain keskustelunpätkän ostoskeskuksen käytävällä, nuori pari mietti mitä he välttämättä. tarvitsevat. Mies kannatti hyvää sänkyä ja kumppaninsa kunnon pesukonetta. Vanha sydämeni ilahtui tuosta sananvaihdosta, jospa nouseva polvi olisikin vanhoja viisaampi ja harkitsisi tarpeensa tarkemmin.
Kolumnisti Erkki Lampén kirjoitti,mitä oli elämässä oppinut (Kodin kuvalehti 9/2008): ”Raha ei tee pysyvästi onnelliseksi, mutta vähentää huolten määrää. Turha tavara sen sijaan on pelkkä riesa, ja sen perään hinkuminen vie ihmiskuntaa ja maailmankaikkeuden ainoaa tunnettua elollista planeettaa kohti huolestuttavaa tulevaisuutta”.
Mielestäni itse tietenkin hankin tuiki tarpeellista ja hyödyllistä tavaraa mutta muut perheenjäsenet, puhumattakaan tuttavista hankkivat täysin tarpeetonta. Näinhän se yleensä menee. Olen useamman vuoden ajanut päivittäin Imatralle töihin ja seurannut tuskastuneena loputtomia rekkajonoja matkan varrella. Pahimmillaan tietä reunustaa toista sataa autonkuljetusrekkaa täynnä uusia autoja matkalla Venäjänmaalle. Kaikki menevät varmaan tarpeeseen, mutta silti väkisinkin tulee mieleen maapallon kestokyky. Ja mitäpä sitten, kun kaikki kiinalaiset tahtovat oman auton. (No onneksi ne rekat eivät tuki meidän teitämme).
Mikä, on tarpeetonta ja mikä tarpeellista, suorastaan välttämätöntä? Turha tavara lienee turhuudessaankin enimmäkseen harmitonta verrattuna mielen painolasteihin. Menneiden virheiden, kaunojen ja katkeruuksien mukanaan rahtaaminen on turhaa. Ne voi uskoa anteeksiannetuiksi. Mikä on tarpeellista? ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan,eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk.10:42)
