Kuukausiarkisto heinäkuu, 2008

Shalom – Sälääm – Pax – Mir – Rahu – Frid – Friede – Peace – Rauha – …

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Pertti Huttunen
Rovasti, eläkkeellä

* * *

Mökkinsä portaalla istuva maanmiehemme mahtaa useamman kerran suvisesta luonnosta nauttiessaan todeta, että onhan meillä sentään rauha! Olen aina harmitellut katkosta mikä on suomalaisen iltauutisten keinutuoliperspektiivistä uutisten lähtöpaikkaan. Ihmettelyä riittää, että eiväthän ne … Ja neuvoja tulisi, mutta – ah tuo katkos. Usein unohtuu tuossa tilanteessa kiitollisuus siitä ettei tarvitsekaan kaikkien maailman ongelmien juuria tuntea. Jos joutuu vähän tutustumaan, neuvominenkin herpaantuu. Voitto Viron Pyhän maan matkaoppaan esipuheessa todetaan maassa piipahtaneiden kirjoittavan elämyksistään romaanin, pitempään olleiden tyytyvän sanomalehtiartikkeleihin, vuosia asuneiden vaikenevan tyystin.

On virkistävää saada vieraita ja katsella tuttujakin paikkoja heidän kanssaan ja vierain, ensikertalaisen silmin. Toisesta kulttuurista tulevilla saattaa olla eri intressit kuin meillä  uusiin oloihin tutustuessaan. Kun yhteisiä matkoja suunnitellaan, on aina hyvä kysyä vierailta, mitä haluavat. Ja jos eivät osaa artikuloida toiveitaan, esitellä useampia vaihtoehtoja. Tämä on paljon hauskempaa kuin vieraitten juoksuttaminen jo valmiissa juoksuhaudassa ja kujassa. Yhdessä löytyy rikkaampi sävelkieli kuin itsekseen vihellellen… Ja on hyvä antaa vieraille myös aivan omaa aikaa ja rauhaa, etsimisen ja löytämisen iloakin.

Sain menneenä keväänä tehdä ryhmän kanssa matkaa Israelissa ja Jordaniassa. Matkaa valmistellessa useimmin tehty kysymys oli: onko siellä rauhallista. Vastasin kuulemallani jutulla. Kreikkalaiseen maisemaan matkaansa valmistelija sai ikääntyneeltä perhepiirin jäseneltä kummeksuvan kommentin: Miksi menet noin varallisiin paikkoihin, mene Israeliin!

Jokaisen Israelissa käyneen kokemus on ollut, ettei muistanutkaan koko turvallisuusongelmaa, sen verran intensiivistä oli Lähi-idän elämä. Onhan selvää että monien sotien raastama seutu ei ole vieläkään rauhoittunut, lieneekö ihan läheisessä näköpiirissäkään – ja silti ihmisten pitää elää. Tavallinen maalaisjärki riittää (ei tarvita profetian lahjoja) näkemään etteivät Persianlahden maiden rauhanomaiset ratkaisut tänään valitettavasti näytä olevan mahdollisia. Mitä tuleva talvi tuo tullessaan – todellakin jää nähtäväksi. Tänään näemme vain uhkaavat mustat pilvet taivaanrannalla.

Syyrian ja Israelin väliset neuvottelut ovat jälleen käynnistyneet. Ongelmana on Golanin ylängön (Raamatun Baasan) kohtalo. Mielipiteet jakaantuvat kahtaalle. Annetaan alue pois, jos saadaan rauha – mieluummin pidetään  alue ja ”ei-rauha”, sanotaan. Aikoinaan pääministeri Golda Meir jo neuvoi suomalaista lehtimiestä: menkää Golanille – ymmärrätte kaiken.

En myöskään usko että kukaan meistä suostuisi elämään Gazan alueen  kaaoksessa. Aikoinaan alue on ollut yhtä hedelmätarhaa ja paratiisia, senkin sukupolvemme on nähnyt omilla silmillään.

”Talosi olivat raunioina ja peltosi autioina, koko maasi hävitetty. Nyt se tulee asukkailleen ahtaaksi! Sinun ahnaat raastajasi  kaikkoavat Lapsesi luulit jo menettäneesi, mutta saat vielä kuulla, kuinka he sanovat toisilleen: Täällä on ahdasta, siirry vähän, että minäkin mahdun asumaan”, Jesaja 49: 19-20.

Aabrahamin perillisinä meillä kristittyinä on vain se etu, ettei maasta tarvitse kiistellä.  Uskossakin on ihmettelemistä enemmän kuin yhdestä Jumalan lahjasta tajuamme.

Aihe: Huttunen, Pertti | Ei kommentteja »

Tarpeellista ja tarpeetonta

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Elisa Rantalainen
Vaimo, äiti ja muori

* * *

Kesän urakkana on siivota  autotalli. Kuulostaa varsin vaatimattomattomalta tehtävältä, mutta uskokaa pois, sitä se ei varsinaisesti ole. Olemme asuneet Harapaisissa, nykyisessä talossamme, kaksikymmentäyksi vuotta. Siinä ajassa yhtä sun toista tavaraa on kertynyt nurkkiin ja nimenomaan edellämainittuun autotalliin. Ilmeisesti olen saanut aikanaan äidinmaidon mukana pula-ajan ajattelutavan; laitetaan kaikki talteen, jospa tätä joskus tarvitaan. Tällä menetelmällä on säilötty niin vanhoja huonekaluja, lasten leluja, vaatteita, auton osia, kirjoja ja epämääräisiä tunnistamattomia nikaleita. Kyllä, arvasitte oikein, eipä niitä ole juuri tarvittu.

Ja  vaikka roinaa ynnä rompetta on lampaittenkin syödä, lisää pitää silti hankkia. Mainoslehtisten tulva on ehtymätön ja alennusmyyntien rumba juuri nyt parhaimmillaan. Mainosten mukaan ilman tätä laitetta ja tuota vekotinta on mahdoton tulla toimeen. Eletroniikkalaitteet, kodintekstiilit ja vaatekomeron sisältö on uusittava, jos aikoopi olla muodikas ja aikaansa seuraava. Ja pian tuo sama tavara on jätettä ja  pahimmillaan ongelmajätettä.

Mikä on tarpeellista, mikä tarpeetonta ja poisheitettävää? Tai pikemminkin, mitä ei kannattaisi edes hankkia. Kuulin hiljattain keskustelunpätkän ostoskeskuksen käytävällä, nuori pari mietti mitä he välttämättä. tarvitsevat. Mies kannatti hyvää sänkyä ja kumppaninsa kunnon pesukonetta. Vanha sydämeni ilahtui tuosta sananvaihdosta, jospa nouseva polvi olisikin vanhoja viisaampi ja harkitsisi tarpeensa tarkemmin.

Kolumnisti Erkki Lampén kirjoitti,mitä oli elämässä oppinut (Kodin kuvalehti 9/2008): ”Raha ei tee pysyvästi onnelliseksi, mutta vähentää huolten määrää. Turha tavara sen sijaan on pelkkä riesa, ja sen perään hinkuminen vie ihmiskuntaa ja maailmankaikkeuden ainoaa tunnettua elollista planeettaa kohti huolestuttavaa tulevaisuutta”.

Mielestäni itse tietenkin hankin tuiki tarpeellista ja hyödyllistä tavaraa mutta muut perheenjäsenet,  puhumattakaan tuttavista hankkivat täysin tarpeetonta. Näinhän se yleensä menee. Olen useamman vuoden ajanut päivittäin Imatralle töihin ja seurannut tuskastuneena loputtomia rekkajonoja matkan varrella. Pahimmillaan tietä reunustaa toista sataa autonkuljetusrekkaa täynnä uusia autoja matkalla Venäjänmaalle. Kaikki menevät varmaan tarpeeseen, mutta silti väkisinkin tulee mieleen maapallon kestokyky. Ja mitäpä sitten, kun kaikki kiinalaiset tahtovat oman auton. (No onneksi ne rekat eivät tuki meidän teitämme).

Mikä, on tarpeetonta ja mikä tarpeellista, suorastaan välttämätöntä? Turha tavara lienee turhuudessaankin enimmäkseen harmitonta verrattuna mielen painolasteihin. Menneiden virheiden, kaunojen ja katkeruuksien mukanaan rahtaaminen on turhaa. Ne voi uskoa anteeksiannetuiksi. Mikä on tarpeellista? ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan,eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk.10:42)

Aihe: Rantalainen, Elisa | Ei kommentteja »

Onnellinen kaupunki

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Jouni Petro
Kansalainen Mäntymäenkadulta. Kiinnostuksen kohteina mm. kuvataide, kirjoittaminen, järjestötoiminta ja tietotekniikka.

* * *

Noin viikko sitten (26.6.) oli radiossa paljon juttua ympäristöystävällisestä rakentamisesta, ekologisesta jalanjäljestä ja muusta. Pani ajattelemaan.

Minulle ilmastonmuutos ja ekologia eivät ole pelkästään ympäristökysymyksiä, vaan ennen muuta terve järki –kysymyksiä. On yksinkertaisesti tehtävä se, mikä on tehtävä, ja löydettävä ratkaisut.

Radio-ohjelmassa mainittiin, että ekologista jalanjälkeä on mahdollista pienentää ihmisten yhteisillä toimilla. Esimerkiksi kerrostaloissa asukkaat voisivat aivan hyvin hoitaa vaikka osan jätteiden kierrätyksestä yhteisesti, vaikka sellainen ei suomalaiseen elämäntapaan oikein nykyään kuulu. Aina on mahdollisuus tehdä hiukan paremmin, siihen minä uskon.

Kyse ei ole kuitenkaan vain teknisistä toimituksista. Jos me ihmiset tottuisimme tekemään asioita – mitä tahansa – enemmän yhdessä, saattaisimme tarvita vähemmän itsellemme, ja saavuttaisimme myös taloudellista hyötyä. Jokaisella perheellä ei ehkä tarvitsisikaan olla kahta autoa, jos joskus tarjoaisimme naapurillemme kyydin keskustaan. Kustannusten jakamiseen löytyisi varmasti jokin järkevä tapa.

Entäpä henkinen hyvinvointi, josta tässä blogissa olemme niin usein kantaneet huolta? Voisiko esimerkiksi yksinäisyyteen olla parempaa lääkettä kuin mainitsemani yhdessä tekeminen?

Radio-ohjelmassa tuli esiin käsite ”onnellinen kaupunki”. Sillä tarkoitettiin suunnilleen sitä, että hyvin järjestetyssä kaupungissa on asukkaidenkin hyvä olla. Kuinka vahingollista onkaan, että keräämme yhä enemmän mukavuuksia omaan kotiimme ja jämähdämme sinne itseämme viihdyttämään sen sijaan, että lähtisimme vaikka ystävien kanssa saunomaan?

Myönnän, että tekstini voi vaikuttaa yltiöpäisen optimistiselta. Uskallan kuitenkin esittää vielä yhden ajatuksen. Eikö kerrostalossa voisi usealla asukkaalla olla yksi – tavallista suurempi – yhteinen parveke? Yhteinen puutarhanurkkaus? Yhteiset koneet ja laitteet ovat sitten jo vaikeampi kysymys. Uusia taloja ja asuinalueita suunnittelevat voisivat miettiä tätä. Voisiko yhteisiä ja yksityisiä tiloja sijoittaa jotenkin lomittain?

Myönnän vielä, että maailmalta löytyy valtava määrä arkkitehtien idealistisia suunnitelmia, jotka ovat toteutuneina epäonnistuneet pahasti. Siitäkin huolimatta on syytä yrittää.

Tätä kirjoittaessani ajattelen, että tämä seurakunnan aluetyö on yksi tapa toteuttaa onnellisen kaupungin ideaa. Onnellinen Alakylä? Siihen suuntaan olemme jo muutaman askeleen ottaneet.

Aihe: Petro, Jouni | Ei kommentteja »