Jouni Petro
Kansalainen Mäntymäenkadulta. Kiinnostuksen kohteina mm. kuvataide, kirjoittaminen, järjestötoiminta ja tietotekniikka.
* * *
Miettiessäni blogin aihetta mieleeni pulpahti joukko mahdollisuuksia.
Omassa blogissani olen ilmaissut aihepiirin sanoilla ”elämästä, kotikaupungista ja maailmasta”. Se on sopivan abstrakti luonnehdinta, kun en oikeastaan tiedä mistään mitään, tai ainakaan luule itsestäni liikoja.
Joku tunnettu henkilö nimitti itseään radio-ohjelmassa ”kirjoittelijaksi”. Minä voisin sanoa olevani kuvantekijä ja monialainen harrastelija. Kuvataiteilija-sana on varattu tietyn koulutuksen saaneille, kuten moni muukin ammattinimike. ”Eläkeläinen” ei tarkoita mitään, vaikka sellainenkin saatan olla.
Yksi aihe, jota olen usein käsitellyt mielipidekirjoituksissa mm. Etelä-Saimaassa, liittyy Lappeenrannan keskustan kehittämiseen. Sitä, millaiseksi kotikaupunkini muotoutuu, on kiinnostavaa seurata, vaikka aina ei voi olla tyytyväinen näkemäänsä. Paljon hyvää on toteutettu ja esteettömyyttä on aina jossakin edistetty merkittävästi, mutta paljon paremminkin olisi voitu onnistua.
Minulla on sillä tavalla tarkka muisti, että saatan muistaa kuulemiani, lukemiani tai näkemiäni asioita vuosien takaa. Yksi tällainen idea on ajatus, että arkkitehdin tehtävä on ”luoda ihmiselle paratiisi”. Kaupungilla liikkuessani katselen ympärilleni ja mietin, missä se paratiisi mahtaa olla.
Ihmisenä haluaisin olla osa jotain ”itseäni suurempaa”. Mitä se sitten mahtaisi olla? Varmasti jotain muuta kuin se, millaisessa talossa asun tai millaisella autolla ajan. Tai ehkä ei, ovathan nekin arvovalintoja, joita tekemällä muovaan ympäristöä haluamakseni.
Ehkä se paratiisi lähtee ennemmin ihmisistä. Ihmisten tulisi tehdä se toinen toisilleen. Ainakin yrittää. Tai jotain.
