Kuukausiarkisto huhtikuu, 2008

Ajatuksia rukouksesta

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Tero Kalpio
Seurakuntapastori, Sammonlahden seurakunta

* * *

Sunnuntai 27.04.2008 on rukoussunnuntai. Rukous on kuitenkin ympäri vuoden ihmisten huulilla.  Toistuvasti kuulee tutkimustuloksista, joissa todetaan reilusti suurimman osan suomalaisista rukoilevan usein. Iltarukous taitaisi olla se kaillein yleisin rukouksen muoto. Toinen tuntee jumalanpalveluksen esirukouksen olevan jumalanpalveluksen tärkein osa. Jeesuksen opettaman ”Isä Meidän”- rukouksen sanat ovat meille kaikille tutut. Millainen rukous sitten onkaan, kyllä se kuitenkin on aina syvästi henkilökohtainen, syvästi intiimi asia.

Rukous on Martti Lutherin mukaan turvautumista Jumalan laupeuteen. Toisaalta rukous on Jumalan suoran kehoituksensa mukaista toimintaa. Rukous on samaan aikaan jumalanpalvelusta, kasvavaa uskoa, hänen valtakuntansa tulemista elämäämme sekä suojakilpi ja rautamuuri pahaa vastaan. Rukouksen kuvataan olevan sydämen puhetta Jumalan kanssa.

Rukous nousee uskosta ja syntien anteeksiantamuksen tiedostamisesta. Ehkä muistamme Jeesuksen vertauksen fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa temppelissä. Toinen rypi omassa erinomaisuudessaan, toinen tunnusti Jumalan tulevan aikanaan hänetkin tuomitsemaan. Ensimmäinen rukous oli oikea, toinen ei. Rukouksen ei tulekaan olla vain yksisuuntaista Jumalalle huutamista.

Aina joskus tulee verrattua rukousta puhelimessa puhumiseen. Kuulostaisiko sinusta rasittavalta ystävä, joka aina soittaessaan pyytää jotakin ja sitten lyö luurin korvaan jaksamatta kuunnella vastausta? Etenkin jos hän vielä jälkeenpäin marmattaa siitä miten taas jäivät pyynnöt toteutumatta…

Rukous on vuoropuhelua. Rukous on elämän jokapäiväisten asioiden jakamista Jumalan kanssa. Ehkä rukouksen sanoa olevan elämänasenne?

Kuitenkin usein rukous on myös aivan rehellistä pyytämistä elämän pienien mutkien äärellä. Ovatko sinulle tuttuja ehkä vähän epämääräisestikin ylöspäin osoitetut monenlaiset äänettömät huokaukset: ”anna bensan riittää vielä seuraavalle huoltoasemalle”, ”anna SaiPan tasoittaa peli” tai ”anna tenttikysymysten olla helpot”?

Kaikkea ei elämässä voi saada – mutta eivätkö nämäkin rukoukset kerro jotain toisaalta siitä toiveesta että joku kuulisi, eikö niihin sisälly tunnustus ja toive siitä, että Luojalla olisi valta ja voima myös meidän arkisessa elämässämme? Eikä Jeesus tuntunut näitä rukouksia väheksyvän. Kunhan vain hyväksymme myös sen, että loppujen lopuksi Taivaallinen Isämme voi tietää tarpeemme meitä paremmin – tai vastata jollain odottamattomalla tavalla.

Nämä olivat vain joitain ajatuksia rukoussunnuntain edellä. Rukous on syvästi henkilökohtainen, syvästi intiimi asia, niin myös itsellenikin. Henkilökohtaista rukousta on varmasti yhtä monta erilaista kuin on rukoilijaakin. Rukoukseen sisältyy paljon latausta. Kuinka ikinä sydämemme puhuukaan Jumalan kanssa, me voimme muistaa Jeesuksen lausumat rohkaisun sanat rukoilijalle: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Aihe: Kalpio, Tero | Ei kommentteja »

Kun kovalevy menee rikki

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Reijo Moilanen
Alakylän aluepappi eikä vain virkansa puolesta

* * *

Alakylän ajatelmiin kirjoittaa reilut 30 henkilöä eri puolilta Suomea ja myös Tansaniasta ja Yhdysvalloista. Lähtökohta on, että jokaisella kirjoittajalla on tai on ollut kontakti Alakylälle, Harapaisiin tai Peltolaan. He asuvat tai työskentelevät täällä tai ovat jossain vaihetta elämäänsä asuneet täällä. Minun vastuullani on ollut jakaa vuoroja kirjoittajille. Pidän heihin yhteyttä sähköpostitse.

Työhuoneeni on yhdessä kaupungin kauneimmista rakennuksista, Koulukatu 12. Se on entinen KOP: n talo. Jotkut muistavat sen entisenä Raastuvanoikeuden talona. Nyt sitä käyttävät päiväkodin lapset, Keuhkovammaliitto, arkkitehtitoimisto ja toisessa rapussa matkatoimisto sekä seurakunnan papit ja kanttorit.

Tapani mukaan menin työhuoneeseeni eräänä päivänä hiljaisella viikolla. Kuinka ollakaan, tietokoneeni ei käynnistynyt, kuului vain ihmeellistä nakutusta kuin joku olisi hakannut konetta pienellä vasaralla. Nopea yhteys atk-tukihenkilöön ja sain kuulla huolestuttavan ennusteen.

Se ääni oli paha enne. Lopulta selvisi, että kovalevy oli rikkoutunut ja sen myötä olivat menneet kaikki ne sähköpostit joiden avulla olin sopinut tulevista kirjoitusvuoroista.
Yhden asian ainakin opin. Teen aina varmuuskopion ja tulostan asian myös paperille.

Tein myös itselleni kysymyksen. Olisiko helpompi soittaa jokaiselle ja sopia kirjoituksista. Ja vastasin. Ei olisi. Tietokone ja sähköpostit on edelleen hyvä ja joustava jopa nopea tapa sopia tietyistä, sekä lähettäjälle että vastaanottajalle tutuista asioista. Vastoinkäyminen ei merkitse palaamista johonkin vanhaan ehkä turvallisempaan menetelmään.

Tapahtunut vastoinkäyminen saakoon minut tekemään asiani huolellisemmin ja ottamaan huomioon uuteen tekniikkaan mahdollisesti liittyvät riskit ja vaarat.

Näin voi olla kaikessa elämässä tai niin myös meidän elämässämme. Tämähän on vanha pappien siirtymä johdannosta ns. itse asiaan. Mutta mihin sitä tästä nyt sitten siirtyisi?
Vaikka vanhassa on vara parempi, niin silti meidän on hyvä mennä eteenpäin ja käyttää kaikkia tekniikan antamia hyviä mahdollisuuksia hyväksemme.

Mitä tarkoittikaan se Mestarin sana, että ei uutta viiniä voi kaataa vanhoihin leileihin? Siinäpä minulle miettimistä. Näitä ajatellessani yritän pitää kovalevystäni ja sen sisältämistä tiedoista huolta. Samalla huomaan kohta 60 vuotta mukanani kulkeneen kovalevyn antavan aina joskus merkkejä tietojen katoamisesta. Mitenköhän sen kovalevyn suojaisi?

Aihe: Moilanen, Reijo | Ei kommentteja »