Kaamosajan mietteitä

17.11.2011 kello 10:09, kirjoittaja: alakyla

Keijo Martikainen

***

Elämme leveysasteidemme vuodenajoista niin sanottua kaamosaikaa, jota valon vähäisyys, luonnon värikkyyden ja kirkkauden puute sekä odotus tulevasta hallitsevat. Me myös sanomme itsellemme helposti, että syksy ja kaamos vie aloitteellisuuden ja voimat? Sen vuoksi menemme kauppaan ja ostamme kirkasvalolampun joka auttaisi meitä ponnistelemaan eteenpäin. Valo valaisee hetkeksi ja keinotekoisesti, mutta tunne väsymyksestämme ei häviä? Väsynyt ? Mitä tuo sana oikeasti sitten tarkoittaakaan? Sanomme olevamme äärettömän väsyneitä? Väsyneitä jostain vaikka emme ole edes rehkineet millään tavalla poikkeavasti?  Eläimillä on omat luolansa ja pesänsä mihin ne menevät horrostilaan talviunille väsymystään lepäämään. Mihin kirkkaasti valaistuun luolaan sitten itse pääsisin kyltymätöntä väsymystäni poistamaan?  Joskus tuntuu, että haluaisin itsekin muutamaksi kuukaudeksi nukahtaa talviunille ja herätä huhtikuun lämmittävään aurinkoon?

Väsymystä on monenlaista. On väsymystä joka on tullut pitkästä ja rasittavasta fyysisestä ponnistelusta. Ja joka poistuu ravinnolla ja levolla. On myös sielun väsymystä joka on tullut jostain surusta, ahdistuksesta, toisen ihmisen loukkaavista sanoista tai hyväksikäytöstä. Tällainen väsymys on väsymystä joka ei häviä nukkumalla eikä sohvan pohjalla pyörien. Siihen ei auta edes aika aina. Itse muistan työelämässäni ollessa kuinka joskus käväisi mielessä että olisi helpompi jäädä vaikka pitkälle sairaslomalle kun lähteä joka aamu työpaikalle omasta mielestäni sen ahdistavaan ilmapiiriin. En kuitenkaan jäänyt ja enkä usko itsekään  tällaisen ”sairasloman” auttavan todellisuudessa poistamaan kenenkään väsymystä?

Muistan kuinka nuoruudessani en edes ajatellut kaamosaikoja ja väsymykseen liittyviä asioita. Minä menin ja tein. Rakastin ja rakensin. Rakastin elämää ja maailmaa ja minusta tuntui, että sekin rakasti minua. Olin kuolematon! Voi tuota tunnekuohun miehistä itsevarmuutta, joka näin jälkeenpäin katsoen oli oikeastaan tyhmyyttä.

Elämä ja sen tuomat realiteetit madalsivat ja murensivat vuosien mittaan nuo mahtipontiset, joskin aidot tunteet ja sain aloittaa elämäni kuin alusta. Jossain on muistini mukaan sanottu, että ”luova työ on aina alusta alkamista”. Omalla kohdallani aloin jossain vaiheessa luoda itselleni jotain uutta elämääni. Havaitsin sen olevan hyvin mielenkiintoista ja valaisevaa. Kenties tämä on ihmisen elämään kuuluva luonnollinen muutos? En tiedä? Tiedän kuitenkin, että kaikki eivät jaksa aloittaa alusta ja hiihtävät ”väsyneinä” oman latunsa maaliin asti.

Huomaan, että minä kaipaan tässä uudessa ikävaiheessa elämääni lämpöä ja turvallisuutta. Hiukan tosin myös huomiota, mutta se ei ole enää tärkeää. Ellen saa noita asioita olen väsynyt. Sieluni tulisi saada levätä ympäristön eli ihmisten, luonnon ja koko maailman turvassa, lämmössä ja kauneudessa. Mutta tämä kaikki on minusta ja minun asenteistani kiinni. Miten annan maailmalle, niin se antaa siten myös minulle, on korulause, mutta vakavaa todellisuutta. Siksi kanssakulkijat ja koko maailma ovat monesti sellaisia millaiseksi olen itse heidät tehnyt. Väsyneinä teemme näistä asioista helposti todellisuutta huonompia. Siksi tarvitsemme sielullemme oikeanlaista valoa ja lepoa.

Rauhaisaa ja valoisaa joulunodotusaikaa!

Tuhannet kynttilät yössä

12.11.2011 kello 10:59, kirjoittaja: alakyla

Antti Linkola

***

Pyhäinpäivänä kävimme tapamme mukaan haudalla. Ensin kuitenkin kappeliin hartaushetkeen. Ovella heräsi epäilys: oliko se kello neljä? Oli hiljaista, ovi kiinni – valot päällä kuitenkin. Heti oven avattua tuli vastaan rovasti, joka ojensi lapulla virren vanhemmat sanat, ne tutut. Meitä oli parikymmentä kuulijaa.

Haimme seppeleen ja kynttilät autosta. Kulkijoita oli paljon. Muualle haudattujen muistokivi peittyi vieri viereen asetettuihin kynttilöihin. Tuhannet kynttilät loistivat kaikkialla hautausmaalla. Kuljimme valopistemeressä.

Jokaisen kynttilän oli sytyttänyt ihminen. Hän oli käynyt haudalla samana päivänä. Yhteys rajan taakse tuli käsin kosketeltavaksi.

Mekin tulimme, oli kolmaskymmenes toinen pyhäinpäivä haudalla. Tällä haudalla. Meitä kävijöitä oli tänäkin pyhäinpäivänä tuhansia tällä hautausmaalla. Monia tuhansia tässä kaupungissa. Suomi oli liikkeellä hiljaa, yksityisesti. Vain muutama heistä kappelissa?

Usko ilmenee tekoina. Uskomme jälleennäkemiseen rakkaittemme kanssa. Muistamista tehostaa haudalla käynti, varaamme itsellemme lyhyen hetken ilman aikaa.  Siinä minua lohduttaa: ”Epätoivon maailmassa, jossa pahuuden valta tuntuu ylivoimaiselta, Kristus on ainoa toivomme.” (www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/14.html)

Tuhannet kynttilät kertovat uskosta. Tuulessa herkästi sammuva liekki palaa, koska näkymätön happi yhtyy näkyvällä liekillä palavaan materiaaliin. Heikko usko kestää Jumalan näkymättömän armon varassa.

Pyhäinpäivänä muistettiin läheisiämme tuhansien hautakynttilöiden sytyttämisillä.  Kuva: Keijo Martikainen

Pyhäinpäivänä muistettiin läheisiämme tuhansien hautakynttilöiden sytyttämisillä. Kuva: Keijo Martikainen

Terveisiä somesta!

4.11.2011 kello 17:42, kirjoittaja: alakyla

Paula Kiviluoma

***

Sosiaalinen media, some, facebook naamakirja ja twiittaus..

Tämä on nykypäivää josta paljon puhutaan ja jolla on sekä puolestapuhujia ja vastustajia.
Sosiaalinen media tarkoittaa internetin verkkoviestintäympäristöjä, joissa käyttäjällä tai käyttäjryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottajatiedon vastaanottajana olon lisäksi.  (Wikipedia)

Sosiaalinen media yleistyi vuodesta 2007, sitä ennen vain chattailtiin  ja viestiteltiin ”pareittain”.   Nykyään yhteisöjä löytyy runsaasti, valinnan vaikeuteen asti. Tutuin varmaankin on facebook – naamakirja – ja IRC-Galleria.

Suomi24 -sivustolla löytyy Kirkko kuulolla -palsta, keskustelupalsta jossa voi kysyä kirkon työntekijöiltä uskoon ja elämään liittyvistä asioista. Palstalla on mukana pappeja, nuorisotyönohjaajia, diakoneja ja muita kirkon työntekijöitä.

IRC-Galleria on vuosia ollut nuorten suosima keskustelukanava. Äskettäin palkittiin ylikonstaapeli Marko ”Fobba” Forss Helsingin keskustan poliisipiiristä. Hän toimii gallerian lähipoliisina kahden muun poliisin ohella.  Nuoret voivat heiltä kysyä suoraan mieltä kalvavista asioista ja Forss seuraa myös että keskustelu pysyy asiallisena. Poliisi aloitti kiusaamisen vastaisen kampanjan galleriassa vuonna 2009.  Nämä ovat tärkeitä keksintöjä, koska netin välityksellä voi tehdä myös paljon pahaa julkaisemalla vihapuheita tai luvattomia kuvia.

Facebookin perusti Mark Zuckerberg Harvardin yliopistossa yhdessä opiskelukavereidensa kanssa.  Facebookilla on yli 2000 työntekijää ja siihen on liittynyt maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonaa ihmistä.  Suomeen facebook levisi vuoden 2007 lokakuussa. Tilastojen mukaan suomalaisia käyttäjätunnuksia on noin kaksi miljoonaa ja koko ajan tulee lisää.

Sivuston käyttö alkaa sisään kirjautumisella ja kavereiden etsimisellä.  Itsekin naamakirjaan hurahtaneena seuraan kavereiden toimintaa ja viestintää sekä selailen kiinnostavia ryhmiä. Onhan siellä paljon turhaakin, mutta eihän niitä kaikkia tarvitse hyväksyä. Valitsee ”seinälleen” vain ne omat jutut ja kertoo itsestään vain sen mitä haluaa kavereiden näkevän.  Tietysti naamakkain ystävän kanssa keskustelu on tärkeintä maailmassa, mutta joskus vain elämäntilanne saattaa olla niin kiireistä että jo pieni ”heippa” sivustolla lämmittää!! Olen törmännyt moniin vanhoihin koulu- ja työkavereihin,  löytänyt myös monia uusia tuttavuuksia. Ja miten mukava heitä on tavata sitten aivan ”oikeasti” vaikka kahvikupin ääressä.

Nykypäivänä puhutaan paljon syrjäytymisestä. Sosiaalinen media on yksi vaihtoehto löytää jonkunlaista yhteisöllisyyttä.  On helppoa liittyä ryhmiin ja keskustella jäsenien kanssa vaikkapa vain virtuaalisesti. Ujompikin uskaltaa ehkä hieman avautua, jos puhuminen ja kontaktien teko ”livenä” on vaikeaa.

Yritykset ovat myös löytäneet sosiaalisen median omaksi kanavakseen tulla tutuksi. Mainonnanvirta saattaa joskus tuottaa ähkyä, mutta nekin pystyy ”klikkailemaan” pois näytöltä halutessaan. Tyttäreni perusti sivustolle Sulo Vilenin (TV-sarjasta Tankki täyteen) fani-ryhmän, asettaen minut ylläpitäjäksi.  On ollut hauskaa seurata kuinka nopeaan tahtiin löytyi tykkää -nappia painaneita, pian jo 3000.

Sivuston hakuun kirjoitettaessa vaikkapa seurakunta,  löytyy  jo muutamia seurakuntia jotka sivuston kautta kertovat toiminnastaan. Alakylän toiminnalla ei vielä ryhmäänsä, mutta katsotaanpa kuka ensimmäisenä ehtii sen perustaa…..

Somessa tavataan!

Kristityistä, vesistöistä ja ympäristöongelmista

27.10.2011 kello 14:23, kirjoittaja: alakyla

Juho Moilanen

***

Israelin kaksi kuuluisinta vesistöä tarjoavat klassisen vertauksen kristitystä ja hänen suhteestaan omaisuuteen. Toinen vesistöistä, eli Gennesaretinjärvi, on makea ja uuden testamentin sivuilta saamme lukea, kuinka osa opetuslapsistakin hankki elantonsa kalastamalla järvellä. Toisen vesistön, eli Kuolleen meren vesi taas on voimakkaan suolaista. Meressä, eikä sen ympäristössä, ole juuri elämää.

Näitä kahta järveä on käytetty vertauskuvana kristitystä ja hänen suhtautumisestaan maalliseen mammonaan. Gennesaretinjärvi, josta johtaa laskujoki kohti Kuollutta merta, jakaa näin omastaan  ja onkin täynnä elämää, ja tarjoaa sitä myös ympäristöönsä. Kuollut meri taas pitää kaiken itsellään, eikä siinä juuri ole elämää, eikä se myöskään tarjoa ympäristöönsä elämiseen tarvittavia puitteita. Vasta viime aikoina, kun Kuolleesta merestä on alettu nostaa mineraaleja – suolaa – on se mahdollistanut elämän ja toimeentulon ympäristössään.

Mielenkiintoisia ja hyviä vertauskuvia. Joku onkin joskus sanonut, ettei kristityllä ole varaa olla antamatta omastaan. Noh, rahasta puhuminen on aina hieman vaivalloista ja monelle tulee siitä epämukava olo. Jätetään raha, mutta pysytään vesistöissä. Niitähän meillä Suomessa riittää. Olemmehan tuhansien järvien maa. Tuhannet järvet mahdollistaa maassamme tapahtuva vähäinen haihtuminen, reippaahkot sademäärät ja sopivasti mannerjään puhdistamat altaat, jotka salpausselät  ovat salvanneet järviksi.

Voisiko meidän järvistämme vetää vertauskuvia kristittynä elämiseen? Vesistömme ovat luonnostaan happamia ja karuja. Tuokin kai kertoo jo olennaisen meistä ihmisistä.

Mieleeni tuli mielikuvia ongelmista, joita järvissämme tavataan ja ne muistuttavatkin jossain määrin  meidän kristittyjen kipuiluja. Ensimmäiseksi happamoituminen, joka johtuu rikin ja typen oksideista ja niiden happamoittavasta vaikutuksesta. Happamoitunutta järveä ei ensiksi arvaa järveksi, joka kaipaa kunnostusta. Vesi on kirkasta, näkyvyys on pohjaan saakka ja pohjassakin näyttää kasvavan rahkasammalia. Ei siis hullumman kuuloista. Ongelma on kuitenkin siinä, että pH:ltaan alhaisesta vedestä on kuollut useimmat kalalajit, ulkoisen tukikuoren omaavista selkärangattomista puhumattakaan. Enää happamuutta kestävät rahkasammalet ovat jälkellä  Voisiko olla, että meille kristityille voi käydä myös näin. Elämämme voi näyttää ulkoisesti puhtoiselta, kunnolliselta – ulkokultaiselta. Vasta tarkempi tilannekatsaus paljastaa asian oikean tilan.

Toinen järviämme piinaava, Lappeenrannassakin huomiota herättänyt, ongelma on rehevöityminen. Etenkin fosforin ja typen lisääntyminen vesistöissä saa aikaan kasvien ja levien lisääntymisen, joka alkuun tarjoaakin elämää, mutta voi talven aikana muuttua tappavaksi happikadoksi jään alla. Vaurautemme kääntöpuoli voi tehdä myös tuhoja meissä kristityissä. Herramme Jeesuksen Kristuksen rinnalle nousee toinen palvottava, johon turvaamme hädän hetkellä. Tällä, jos millä voi olla tuhoisat seuraukset. Keväällä jäiden sulettua kalat uivat selkää ja rannat täyttää ummehtunut haju.

Vesistöihimme kertyy myös valtava määrä myrkkyjä. Saatamme itsekin huoletta laskea jätevesiä, öljyä, polttoaineita ja muita vesistöihimme kuulumattomia aineita lähi järveemme. Mitä pienestä määrästä, ajattelemme. Itämeren kalat ovat kuitenkin jo osittain niin myrkkyjen rikastamia, että niille on täytynyt asettaa käyttörajoituksia. Erilaiset ympäristömyrkyt ovat kuin synti, jota saatamme ajoittain vähätellä.

Myrkyillä, kuten synneillä on tapana rikastua salakavalasti elimistöömme ja sieluumme, niin että oireet voivat olla tappavia ennen kuin vaaraa edes huomataan. Toisaalta suurin osa maamme järvistä on loistavassa kunnossa; tilassa, johon ne ovat tarkoitettukin. Upeat järvemme voivat tarjota mahtavia kokemuksia. Järvien äärellä on monesti tullut vietettyä virvoittavaa kesälomaa. Vieläkin on ihmisiä, jotka saavat kalastuksesta elannon ja jos ei elantoa, niin kalastus tarjoaa maittavaa ravintoa ja hienoja hetkiä luonnon helmassa. Ajoittain kuulee myös positiivisia uutisia hieman toipuneesta saimaannorppakannasta. Samalla tavoin me kristityt voimme olla toisillemme virvoitukseksi, rohkaisuksia ja iloksi. Tähän meidät on kutsuttu – kantamaan toistemme taakkoja. Etenkin nyt pimeän syksyn koittaessa voisimme miettiä, kuinka piristää tai rohkaista veljeä tai sisarta, joka on sen tarpeessa.

Siunattua syksyä ja Vapahtajamme syntymäjuhlan odotusta!

2011-10-sumu

Lauritsalan ”kirkolla” tunnelmalliset juhlat

21.10.2011 kello 21:39, kirjoittaja: alakyla

Keijo Martikainen

***

Lauritsalassa kasvaneena ja koulua käyneenä oli tunnelmallista ja nostalgista osallistua lokakuussa Lauritsalan seurakunnan 60-vuotisjuhlaan. Järjestäjät olivat tehneet juhlasta mukavan, seurakuntalaisia yhdistävän kivan tapahtuman jossa monet asiat palasivat juhlijoiden mieliin. Ja kun  juhlan korkeantason vierailijoina olivat vielä harvinaisesti samalta paikkakunnalta lähteneet piispat Irja Askola(Helsinki) ja Seppo Häkkinen, (Mikkeli) ei juhlallisuudesta jäänyt puuttumaan mitään. Yleisön juhlakahveja edeltänyt kirkossa pidetty messu oli lämminhenkinen tilaisuus täydelle kirkkosalille. Lisäksi oli iso ilo tavata Lauritsalan aikaisia tuttuja ja vaihtaa juhlien kahvipöydässä kuulumisia heidän kanssaan. Seurakuntalaisille tarjotun juhlakahvitilaisuuden kruunasi Jukka Lehtisen ja Ulla Rustholkarhu  kuvaelma siitä ”Mistä Lauritsalan seurakunta alkoi ja mitä se on nyt”?  Kuvaelmassa tuli monet seurakuntaan läheisesti liittyvät asiat kivalla tavalla ja sopivalla huumorilla esitettynä esille. Isompia kokonaisuuksia seurakunnan kyljessä ja kanssakulkijoina ovat olleet Saimaan kanava, Kaukaan tehtaat, Lauritsalan jääkiekkojoukkue SaiPa ja Hakalin pojat.  Lisäksi seurakunnalle julkisuutta on tuonut  muun muassa ”Taivaan valo” eli vuonna 1969 valmistunut Lauritsalan kirkko, jota myös poikavuosina Hakalin poikien kielessä hyppyrimäeksi kutsuttiin. Kirkkohan oli tuon ajan uudenlaista kirkkoarkkitehtuuria joka herätti huomiota ympäri Suomea.

Henkilöitä jotka ovat olleet niin sanottuja seurakunnan persoonia ja jääneet monien lauritsalalaisten mieliin olivat omalla kohdallani ainakin minutkin kastanut rovasti Veli-Valio Kaukovaara joka piti meille myös rippikoulua sekä meidän poikien kanssa paljon touhunnut Huovilan Unto. ”Unski” piti leirejä ja kävi juttelemassa meidän poikaporukoissa asioita meidän ”kielellä” saaden näin monet kiinnostumaan seurakunnan ja uskon asioista.  Myöhemmistä toimijoista on mieleeni jäänyt Häkkisen Auvo joka on piispa Seppo Häkkisen isä. Myös Taipaleen Jorma tuli tutuksi myöhempinä vuosina kun jo omia tai kavereiden avioliittojuhlia pidettiin ja niihin syntyneitä lapsia kastettiin.

Lauritsalan persoonallisuus Veli- Valio Kaukovaara ajeli kauppalan katuja kuplavolkkarilla. Kai siinä hänen ajotyylissään oli jotain sellaista josta Jukka Lehtinen kuvaelmassa mainitsi eli ”Muista aina liikenteessä, Kaukovaara ompi eessä”.  Saipalaisuus on niin ikään kuulunut Lauritsalaan ja niinpä Seppo Häkkisen päälle puettiin juhlassa SaiPan kelta-musta pelipaita muistoksi. Kaukaan tehtaat oli monella tavoin seurakunnan yhteistyökumppani  muun muassa maa-alueen lahjoituksella Tuosasta. Kaikki nämä asiat ja paljon muuta olivat isoja yhdistäviä tekijöitä Lauritsalan seurakunnan  jäsenten yhdistävinä ja toimivina tekijöinä. Nyt niitä on mukava muistella.  Kiitospuheista jäi mieleen Irja Askolan liikuttavat sanat meidän tämän päivän elämästä;  ”Ihmiset pysyvät sellaisissa yhteisöissä, joissa he kokevat olevansa tervetulleita ja tarpeellisia. Seurakunnan voima on se, että se on avoin kaikille”.

Juuri tällaisena minä koin aikanaan Lauritsalan seurakunnan. Onneksi olkoon vielä 60-vuotiaalle !

Pihlajanmarjat näyttäytyivät syksyisessä värien loistossa parhaimmillaan kun Lauritsalan seurakuntalaiset viettivät 60-vuotisjuhliaan.

Pihlajanmarjat näyttäytyivät syksyisessä värien loistossa parhaimmillaan kun Lauritsalan seurakuntalaiset viettivät 60-vuotisjuhliaan.

Kristityn vapaudesta

13.10.2011 kello 16:39, kirjoittaja: alakyla

Laura Liikanen

***

Pyhäkoulussa kysyttiin lapsilta, mikä on kristinuskoon liittyvä, tärkeä kolmikirjaiminen sana. Yksi pojista vastasi: ”Älä.” Muut lapset olivat vahvasti samaa mieltä.

Ensi sunnuntain aiheena kirkkovuodessa on Kristityn vapaus. Mikä ihmeen vapaus? Kymmenen käskyäkin tuntuvat vain kieltävän ja rajoittavan elämäämme. Mutta kutsuuko Vapahtaja meidät kahleisiin? Kutsuuko hän meidät rajoittamiseen, suvaitsemattomuuteen, ryppyotsaisuuteen, aina oikeassa olemiseen?

Nimi Jeesus ei ole pelkkä etunimi ilman sen kummempaa merkitystä. Se tarkoittaa: hän pelastaa, hän vapahtaa. Usko Jeesukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen tai toisten odotusten ja mielipiteiden varaan. Jeesus päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta sitoo heidät totuuteen ja rakkauteen. Jeesuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn elämälle, teoille ja valinnoille.

Jeesus kertoi vertauksen tuhlaajapojasta. Muistatko, miten vertaus päättyy? Muistatko, kuinka tuhlaajapojan paluuta juhlittiin, kuinka veli oli hänelle kateellinen? Isä juoksi tuhlaajapoikaa vastaan, koska ikävöi häntä niin paljon. Samoin ikävöi Jumala meitä jokaista ja kutsuu luokseen. Kaikki on jo valmista, ristin tähden. Jumalan armo on avara kuin taivas, pilviin ulottuu hänen uskollisuutensa.

Niin, ja se kolmikirjaiminen sana, jota pyhäkoulunopettaja haki lasten suusta, oli: ”Ilo”. Meidät on kutsuttu Jumalan lasten vapauteen, ilolla katsomaan elämää silmiin ja luottamaan armolliseen Jumalaan. Vapauteen Kristus meidät vapautti. Ja missä on vapaus, siellä on ilo.

Positiivista ajattelua

6.10.2011 kello 13:59, kirjoittaja: alakyla

Anne-Mari Välikauppi

***

Poimin töihin tullessa kirkkaan keltaisen vaahteran lehden ja kiinnitin sen työhuoneen oven suuhun. Syksyssä on ihanaa se, että puiden lehdet loistavat valoa, vaikka sää muuten olisinkin utuinen. Ottakaamme siitä energiaa itseemme. Se on sitä luonnon itsensä tarjoamaa voimaa ja kaiken lisäksi se ei maksa mitään.

On niin tavattoman helppoa ajatella negatiivisesti ja positiivinen ajattelu vaatii ponnistelua. Miksi se on niin? Toiset ovat luontaisesti jompaa kumpaa sorttia, muttei kukaan ole sanonut, että sellaisena tulisi pysyä.

Kun seuraan nyt jo kolme vuotiaan elämää, oivallan jotain tärkeää. Mentyämme hämähäkkinäyttelyyn hän totesi lipunmyyjälle: ”Hämähäkkejä ei tarvitse pelätä. Ne ovat iloisia.” Mitä tuosta ötökästä tulee ensin mieleen? En osaa itse ajatella heti alkajaiseksi, että ne olisivat iloisia.

Nautitaan syksystä.

 Lapin syksyinen luonto on ihailtavaa, kuva Anne-Mari Välikauppi

Lapin syksyinen luonto on ihailtavaa, kuva Anne-Mari Välikauppi

KALASTAJIA JA SAALIITA

29.9.2011 kello 21:06, kirjoittaja: alakyla

Pirkko-Leena Palovirta

***

Veljeni ja hänen vaimonsa saivat kesäpaikkansa järvestä hauen, joka painoi 13,063 kg. He saivat hauen kohtuullisin ponnistuksin veneeseen ja irrotetuksi verkosta. Hauki ihmetteli jonkin aikaa ahdasta uimistilaansa saavissa, sitten se punnittiin, valokuvattiin – ja päästettiin takaisin vapauteen. – Kasvamaan, oli velimies todennut.

Isoisäni, äidin isä, oli ammattikalastaja Suomenlahden Lavansaaresta. Hän, kuten muutkin saarelaiset, joutui sodan uhatessa lähtemään kotisaarestaan mantereelle lokakuussa 1939. Isoisä nukkui pois Kotkassa juuri ennen minun syntymääni. Olen siis nähnyt hänet, hänen veneensä ja verkkonsa vain muutamassa valokuvassa.

Vanhempani harrastivat verkkokalastusta keski-ikään saakka, minä lapsena heidän kanssaan. Muistan varhaiset kesäaamut, aamuauringon, usvan järven pinnalla, tyynen vedenpinnan. Muistan kovan tuulen ja aallokon, joka pyrki kuljettamaan venettä vaikka kuinka yritti soutaa tai huovata isän ohjeiden mukaan. Muistan, kuinka talvella verkkoja kokiessa viima kävi poskipäihin ja pakkanen nipisteli sormia. Silloin isä otti käteni paljaisiin käsiinsä ja lämmitti sormet lämpimiksi.

Eräänä talvena isä sai elämänsä hauen, joka painoi vähän yli 9 kg. Hän sattui silloin olemaan yksin verkoilla. Hauesta riitti naapureillekin annettavaksi, ja äidin valmistamat kalaruuat maistuivat. Jossain vaiheessa isä sai lahjaksi pyyhkeen, jossa oli teksti ”Mikkää ei ole niin katteelline ku kalamies”. Tarina ei kerro, tarkoittiko teksti isääni vai kenties lahjanantajaa!

* * *

Jo alakouluaikana raamatunkertomus Pietarin kalansaaliista teki minuun suuren vaikutuksen. Ehkä silloin kiehtoi eniten kertomuksen ihme: kaksi veneellistä kaloja, kun Jeesus oli neuvonut hyvän kala-apajan. Mistä Jeesus tiesi niin hyvän paikan?

Markuksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Pietarin ja hänen veljensä kohtaamisesta näin:

Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän
veljen Andreaksen. He olivat kalastamassa heittoverkolla; he olivat
näet kalastajia. Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä
teen teistä ihmisten kalastajia.” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät
seuraamaan Jeesusta.
(Mark.1:16-18)

Pietari ja Andreas vastasivat Jeesuksen kutsuun myönteisesti – ja epäröimättä. He lähtivät heti Jeesuksen mukaan.

Luukkaan evankeliumissa Simon Pietarin kutsu on kerrottu yksityiskohtaisemmin. Eräänä päivänä Jeesus oli opettamassa kansaa rannalla, ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään. Jeesus huomasi kalastajat, astui Simonin veneeseen ja pyysi tätä soutamaan edemmäksi  rannasta. Pienen matkan päästä Jeesus sitten jatkoi opetusta veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään
veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi:
”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön, emmekä ole saaneet
mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”
(Luuk.5:4,5)

Pietari, Andreas ja heidän toverinsa olivat kalastajia, jotka osasivat varmasti ammattinsa – mutta siitä huolimatta he olivat jääneet ilman saalista. Väsymys painoi, ja hetken aikaa Pietari oli haluton jatkamaan kalastusta, mutta sanoikin sitten ratkaisevat sanat: ” — kun sinä niin käsket.”  Oleellista tilanteessa olikin Pietarin asenne ja hänen toimintansa, se että hän noudatti Jeesuksen käskyä. Tuloksen tiedämme: Pietarin kalansaalis.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi:

”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” — Mutta
Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten
kalastaja.”
(Luuk.5:8-10)

KAIKKI TÄMÄ JA TAIVAS MYÖS

22.9.2011 kello 11:48, kirjoittaja: alakyla

Martti Asikainen

***

Joskus jo vuosikymmeniä sitten eräs uskonnonopettaja kirjoitti otsikkona olevasta aiheesta pieneen itse painettuun nuorten lehteen. Itse kirjoituksesta en enää paljon muista, mutta jostain syystä tuo otsikko on aika ajoin tullut mieleeni. Mielestäni aiheen ajankohtaisuus on vain lisääntynyt koko ajan. Voinko saada kaiken täällä maan päällä ja vielä taivaan?

Viime kuukausina talousuutiset ovat olleet päivittäisiä ja näyttää siltä, että kaiken tämän maallisen tavoittelussa on menty niin pitkälle, että velkaantumisen rajat on ylitetty ja ainoaksi mahdollisuu-deksi näyttäisi jäävän vähemmällä toimeen tuleminen. Myös luonnonvarojen käyttö on ylittänyt luonnon kestokyvyn. Huolestuttavat uutiset eri puolista maailmaa tuntuvat vain lisääntyvän, joten ajoittain se vaikuttaa mielialaankin. Vaikuttamisen mahdollisuudet tuntuvat olemattomilta.

Mitähän seuraavassa Jeesuksen lupauksessa oikein tarkoitetaan? ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Matt 6:33. Uskon, että tässä ensisijaisesti viitataan arvojärjestykseen. Tärkeimpänä on yhteys Jumalaan, tämän yhteyden etsiminen ja hoitaminen Jeesukseen luottaen. Sitten Jumala on luvannut myös pitää huolta ajallisista tarpeistamme. Ennen tuota kohtaa Jeesus puhuu taivaan linnuista ja kedon kukista, joista Jumala pitää huolta. Samoin hän kehoitti: ”Älkää siis murehtiko: `Mitä me nyt syömme?` tai `Mitä me juomme` tai `Mistä me saamme vaatteet?” Matt. 6:31. Näitä jokapäiväisessä elämässä tarvittavia asioita ja tavaroita uskon Jeesuksen tarkoittaneen, ei kaikkea tämän maailman mainetta, tavaraa ja kunniaa.

Entä millaisia näkökulmia 10 käskyn laki antaa tähän aiheeseen? Kun raha ja omaisuus näyttää joskus nousseen ihan epäjumalan asemaan, niin ensimmäinen käsky sanoo hyvin selkeästi: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia. Moni muukin käsky liittyy omaisuuteen, kuten: Muista pyhittää lepopäivä, älä varasta ja älä tavoittele toisen omaa. Taitaa monesti aiheeseen liittyä myös vanhempien kunnioittaminen ja valheellisen todistuksen toisista antaminen. 10 käskyä antaa meille hyvät suuntaviitat siihen, että emme tavoittelisisi kaikkea täällä maailmassa keinolla millä hyvänsä. Sen tarkoitus on myös näyttää meille syntisyytemme ja johtaa meidät etsimään anteeksiantamusta Jeesukselta Hänen ristinkuolemaansa vedoten.

Otsikko antaa myös mielikuvan siitä että kaiken mallisen hyvän lisäksi saa vielä taivaan itselleen.
Jotenkin tuntuu aika yleiseltä ajatus, että kunnon kansalaisilta ei Jumala voi taivaspaikkaakaan kieltää. Luulen, että alunperin otsikko onkin ollut näin: Kaikki tämä ja taivas myös?
Yksi kysymysmerkki ratkaisee paljon. Monella ihmisellä taivas unohtuu maallisten asoiden tavoittelemisen rinnalla. Uskon että kirjoittajalla oli siten ollut tarkoitus herättää miettimään, mikä on elämän tärkeysjärjestys. Tärkeintä on uskoa Jeesukseen ja päästä siten Hänen seurassaan taivaaseen, sitten tehdä parhaansa myös ajallisten asioiden ja vastuiden hoitamisessa.

Entä sitten taivas lohdutuksena kaiken elämän kurjuuden ja kärsimyksen jälkeen? Viitteitä tähän suuntaan löytyy Jeeuksen kertomuksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Huomattavan suurella osalla ihmiskuntaa elämä on ulkonaisesti hyvin vaatimatonta tai monissa maissa elämä on hyvin levotonta ja ristiriitaista, joten toivo taivaasta voi merkittävästi auttaa vaikean arjen kestämistä.
Kristillinen toivo taivaasta, jonne Jeesus johdattaa omansa tämän matkan vaivojen jälkeen, tuo merkityksen myös kilvoitukseen puutteellisuuden, sairauksien ja kärsimysten  keskellä. Samoin se ohjaa toimimaan toisten hyväksi ja rukoilemaan toisten puolesta.

Jo täällä maan päällä Jumala ”vilauttaa” joskus taivasta. ”Hän luonamme on armollaan, lämmittää meidät paisteellaan, ja taivasta jo päällä maan on hetki hänen seurassaan.” Virsi 229:3

Matkalle lähdössä

8.9.2011 kello 21:40, kirjoittaja: alakyla

Reijo Moilanen

***

Matkalle on mukava lähteä, etenkin kun matkakohde on mielenkiintoinen ja kun on vielä tiedossa miellyttävää matkaseuraa. Tällaisia matkoja ovat esimerkiksi matkat puolison, ystävien tai työtovereiden kanssa. Miellyttävien matkojen joukkoon olen saanut ilokseni laskea myös lukemattomat ryhmämatkat Israeliin tai muihin mielenkiintoisiin maihin.

Jos Jumala suo niin pian olen taas pienen ryhmän kanssa lähdössä Israeliin.  Saamme kulkea mainion oppaan Dave Hasesonin pikkubussilla beduiinikylästä Kuolleelle Merelle ja Jerusalemin kautta Galileaan. Kaikki tämä yhdessä viikossa.

Matka on aina miellyttävä. Yhtä miellyttävää  on ollut se kun on voinut valmistautua matkaan, ensi suunnitella  matkan ajankohtaa ja matkakohdetta. Sitten on saanut ajatella matkan sisältöä ja kaikkea mitä matka voisi antaa.

Opiskeluaikanani asuin pari ensimmäistä vuotta nyt jo 100 vuotta täyttäneessä evankelisen liikkeen asuntolassa Domus Evangelicassa. Siellä meistä opiskelijoista pidettiin hyvää huolta niin ruumiin kuin sielunkin puoleen. Kerran viikossa rovasti Esa Santakari piti raamattupiiriä tulevan viikonvaihteen saarnateksteistä.

Eräs opetus on jäänyt erityisesti mieleen. Esa Santakari kertoi kuinka sana vanhurskas, joka merkitsee Jumalalle kelvollista voi tarkoittaa myös matkalle valmista. Ajatus liittyi erityisesti siihen, että purjevene on valmiina merimatkalle lähtöön, purjeet ja koko laiva valmiina. Hän sanoi, että vanhurskas ihminen on koko ajan valmis matkalle, myös viimeiselle matkalle silloin kun Jumala armossaan kutsuu meidät tästä ajasta.

Kuva Autuuksien vuorelta Gennesaretin järvelle. Kuva otettu huhtikuulla 2011 Reijo Moilanen

Kuva Autuuksien vuorelta Gennesaretin järvelle. Kuva otettu huhtikuulla 2011 Reijo Moilanen

Tämä ajatus on jatkuvasti ajankohtainen monessakin mielessä. Ajattelemme monenlaisia matkoja tässä ajassa. Ajatus valmiudesta lähteä tulee ajatuksiin hautajaisissa joko läheisteni tai niissä joissa saan olla pappina. Myös syksy  ja siihen liittyvä muuttolintujen lähtö liittyy samaan.

Syyskuulla tai lokakuun alussa olen saanut olla saattamassa useita läheisiäni, äitini, kummitätini ja viimeiseksi isäni. Äitini ja siskonsa lähtivät tästä ajasta kumpikin nopeasti ja yllättäen  — isäni taas pitkällisen sairauden murtamana. Uskon heidän kaikkien olleen matkalle valmis. Jälleennäkemisen toivossa ajattelen heitä

ja liitän heihin moniin moniin tuntemiini ihmisiin psalmin sanat

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi,
Herra Sebaot!

3 Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.

4 Herra Sebaot,
minun kuninkaani ja Jumalani!
Sinun alttarisi luota
on varpunenkin löytänyt kodin,
pääskynen pesäpaikan,
jossa se kasvattaa poikasensa.

5 Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati.

6 Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.

7 Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.

8 Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.

On hyvä odottaa matkaa ja valmistella sitä. On hienoa kun saa lähteä ja vielä hienompaa, kun pääsee perille päämäärään, näin tässä ajassa ja myös silloin kun ajattelemme matkaa ja päämäärää jonne nyt saamme vain uskossa katsoa mutta jonka Jumala on meille matkamiehille valmistanut.