11.3.2010 kello 23:52, kirjoittaja: alakyla
Maria Ridell
***
Vihdoin ja viimein aurinko paistaa ja ainakin tuntuu siltä, että pimeä ja luminen talvi alkaa hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa keväälle. Valo on siitä ihmeellinen asia, että se saa olon virkeämmäksi ja mielen valoisammaksi. Ulos on ihanaa lähteä koiran kanssa lenkille ja vain nauttia valon määrästä työpäivän jälkeen.
Kevään alkamisen merkkinä pidän myös paastonajan alkamista. En itse varsinaisesti paastoa, mutta paastonaika on minulle aikaa, jolloin pyrin miettimään sekä omaa että maailman menoa. Kaikkeen en ole tyytyväinen, en omassa, enkä missään tapauksessa maailmankaan menossa. Liian paljon on tuskaa, kärsimystä, surua ja ikävää silmin havaittavissa. Välillä tuntuu, että kriisit ja katastrofit vain seuraavat toinen toistaan. Aivan kuin pimeys laskeutuisi niin monen elämän ylle.
Kuitenkin ehkä vielä tärkeämpää kuin miettiä kaikkia maailman ja omia murheita, on kääntää katse valoon, tulevaan, ja siihen miten asioita voisi muuttaa tai parantaa. Tiedän, että jo pelkästään omaa elämää koskevat muutokset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä saati sitten maailman tasolla, mutta kaikelle voi yrittää tehdä jotain, edes vähän. Jos kukaan ei yritä, jos kukaan ei toivo, jos kukaan ei rakasta toista, niin emme ikinä saa muutoksia parempaan aikaiseksi. Jokaisen on jostain aloitettava, uskottava parempaan, luotettava tulevaan.
Olen itse viime vuosien aikana huomannut, että hyvin vaikeidenkin aikojen jälkeen voi herätä uudelleen elämään ja uskomaan tulevaan. Ja etenkin siihen, että ihmisten hyvyyttä, ystävällisyyttä ja aidosti välittämistä on vielä olemassa. Se luo uskoa tulevaan ja auttaa toisaalta muistamaan myös sen, että aina itse voi myös jakaa sitä eteenpäin. Voi, kun jakaisimmekin kaiken saamamme hyvän ja rakkauden eteenpäin, niille ihmisille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat!
Paastonajassa on mielestäni kyse niin oman elämän pohtimisesta kuin siitäkin, että annamme omastamme toisille. Uskon, että meillä jokaisella on jotakin mitä voimme antaa eteenpäin, jotta jonkun toisen elämä helpottuisi tai valo ja toivo tulevaan palaisi. Avun tarjoamisen ei tarvitse olla suurta ja hienoa, pääasia on se, että yritämme ja haluamme auttaa toisia.
Aurinkoista ja toivorikasta kevättä kaikille!
Aihe: Ridell, Maria | Ei kommentteja »
4.3.2010 kello 15:27, kirjoittaja: alakyla
Liisa Tirronen
***
19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.
Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella hyvällä mielellä.
Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.
Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?
Siinä kysymys.
Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka tukisivat nuoria.
Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata.
Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.
Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.
***
Kevättä rinnassa
On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä,
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan:
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.
Satu Simola 2009
Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.
Helmikuun 19. päivää muistaen
Liisa Tirronen
***
19.2.2010 oli monelle lukion toisen vuosikurssin opiskelijalle muistorikaspäivä, Vanhojenpäivä.
Tämä päivä oli myös itselleni yksi niistä päivistä, jota haluan muistella
hyvällä mielellä.
Voi sitä riemua ja iloa. Sovittavaa oli todella paljon, jotta kaikki yksityiskohdat tulisi otettua huomioon. Oli puvun sovitusta ja tekoa, kampaajaa, tanssikenkien etsimistä, tanssiharjoituksia ja tietenkin se tanssipari, jota jo silmäiltiin ensimmäisenä vuotena, kuka se mahdollisesti olisi.
Toisaalla tämä päivä myös tuo haikeutta, oma lapsi on kasvamassa aikuisuuteen ja ottamassa vastuuta omista tekemisistään. Mitä tämän päivän nuori saa ja mitä häneltä odotetaan?
Siinä kysymys.
Mitä me annamme nuorille nyt. Tuntuu että emme pysty vastaamaan siihen
kaikkeen, jota nuoret tarvitsisivat. Tiloja, toimintaa ja aikuisia, jotka
tukisivat nuoria.
Onneksi seurakunta on tukemassa nuoria eri tavoin. On nuortentiloja, Toimisto, erityisnuorisotyö, soittokuntia, kuoroja, isoskoulutusta ja paljon muita nuorille suunnattuja asioita. Heille on siellä erilaista toimintaa ja aikuiset paikalla olemalla läsnä. Nämä aikuiset ovat tämän päivän nuorille erittäin tärkeitä henkilöitä. Muun muassa ?Toimistolla? he kuuntelevat, keskustelevat ja auttavat vankalla ammattitaidolla nuoria oikeaan suuntaan. Heillä on tuntosarvet huomata mitä tämän päivän nuori tarvitsee ja miten siihen voidaan vastata.
Meille äideille ja isille on joskus vaikeaa olla läsnä. On kokousta, harrastusta, työtä yms. joka vie ajan. Toivottavasti me ymmärrämme tukea tätä erittäin herkkää ja haavoittuvaa ikäryhmää. Muistakaamme, kun päätämme nuorten asioista, päätämmekö ottamalla heiltä asioita pois vai annammeko. Toivottavasti pystymme antamaan.
Toivottavasti nuorille jää näistä erilaisista seurakunnan toiminnoista hyvä siemen kasvamaan sisälle. Sitä siementä, Uskoa Jumalaan voi kantaa mukanaan ja jota voi hiljaisesti kasvattaa sisällään ja antaa sen kukkia, jotta seurakuntaan olisi matala kynnys tulla uudestaan.
Kevättä rinnassa
On kevät ja mä katson kukkapenkkiin miten kesä tekee tuloaan.
On kevät ja mä hiukkaan auringolle että mä meen menojaan.
Järven rannassa tuoksuu kaislikolta ja voin veden kuulla kulkevan.
Kadut mittailen kepeillä askelilla kun mä suunnaks otan sataman.
Ja mä laulan kun mä kannan laatikoissa talvivaatteet takas ullakkoon.
Pöly asfaltista tuntuu mahtavalta, pyörän alla hiekka rapiskoon.
Ulos tahdon ja vaihtaa vapaammalle, suljen silmät, katson aurinkoon.
Kevät halkaisee kohta sisimpäni, ellen varpaita saa nurmikkoon.
Tahdon ystäväksi ottaa vuorokauden ei riitä lyhyt päivä,
liian lyhyt yö ja mä uskon ihmeet jälleen, tahdon kuuhun kurottaa.
Vietän iltapäivän pilvibongauksessa, mietin minne tuuli vaeltaa.
Rennon hilpeästi juoksen portaikossa, voisin ennätystä koettaa.
Ylös laulan, on mulla takki auki, vedän ilmaa, huokaan uudestaan:
ehkä toisille toinen vuodenaika, minä keväästäni kaiken saan.
Satu Simola 2009
Laulu on kirjoitettu Nuorten kamarikuorolle.
Aihe: Tirronen, Liisa | Ei kommentteja »
25.2.2010 kello 9:01, kirjoittaja: alakyla
Arto Auranen
***
Mikko pysäytti minut Valtakadun kulmassa.
- Olet kuulemma muuttanut takaisin Lappeenrantaan.
- Jo kolme vuotta sitten.
- Mistäs sinä noin vauhdilla tulet ja salkku kädessä.
- Töistä tulen.
- Töistä, etkö ole eläkkeellä?
- Olen, olen, mutta otin vuoden alusta vastaan Sanan Suvipäivien pääsihteerin tehtävän.
- No, voi ei, mikäs se on?
- Se on Kansan Raamattuseuran järjestämä suuri hengellinen kesäjuhla viikkoa ennen juhannusta täällä Lappeenrannassa.
- Sehän on iso pesti.
- Niin on, tuletko mukaan talkoisiin tai osallistujaksi päiville.
- Etkös sinä ollut Kansanlähetyksen miehiä. Olen nähnyt nimeisi usein kirkollisissa.
- En suinkaan ole vaihtanut leiriä. Lappeenrannassa on aina ollut tapana uskovien kesken, että kun joku herätysliike tai lähetysjärjestö täällä päiviään järjestää, niin kaikki mennään mukaan. Koen itseni sellaiseksi sillanrakentajaksi. Enkä minä mittaa porukoiden tai ihmisten hengellistä tilaa, millään uskon mittarilla. Kullekin on uskottu oma tehtävä ja peltosarka hoidettavaksi.
Ystäväni jäi harkitsemaan asiaa. Taisi olla mielissäänkin, kun kysyin tehtäviin.
Joskus itsekin ihmettelen, mikä sai ryhtymään tällaiseen isoon hommaan eläkepäivillä. Lauritsalan kirkkoherra Jouni Turtiainen pyysi minua tehtävään. Mietin pari yötä ja koin sen kutsuksi Herralta. Jos minulle suodaan näin vaativa tehtävä vielä vanhoilla päivillä, niin täytyy kutsujalla olla luottamus siihen, että voin tehtävän täyttää.
Kansan Raamattuseuran Sanan Suvipäivät ovat Lappeenrannassa 18.-20. kesäkuuta 2010. Päivät järjestetään yhteistyössä Lappeenrannan seurakuntayhtymän, Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Saimaan Kansanlähetyksen kanssa.
Juhlien teema on Rajaton armo, lähellä valtakunnan rajaa kun ollaan. Toivomme, että juhlat muistettaisiin lämpimästä vastaanotosta, karjalaisesta ilosta ja tietysti koskettavasta sanomasta. Teema on moni-ilmeinen ja se kuvaa kuinka me itse asetamme usein rajoja Jumalan armolle. Se on rajaton Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi.
Juhlat näkyvät ja kuuluvat eri puolilla Lappeenrantaa koko viikon ajan. Päivien aikana tavataan satamassa, toreilla ja risteillään Saimaalla. Nuoret jalkautuvat tavoittamaan omia ikätovereitaan. Varhaisnuorille ja lapsille on paljon ohjelmaa. Erilaiset oheisohjelmat täydentävät Urheilutalolla olevaa pääohjelmaa. Juhlille on kutsuttu vieraita myös naapurimaista. Karjalan laulumailla kun ollaan, ohjelmassa on runsaasti musiikkia.
Tule mukaan rukoilemaan tapahtuman puolesta ja osallistumaan talkoisiin.
Lue lisää. www.sanansuvipaivat.fi ja www.auranet.fi/suvi
Aihe: Auranen, Arto | Ei kommentteja »
18.2.2010 kello 11:16, kirjoittaja: alakyla
Juha Rantalainen
***
Arvoisa lukijani
Onpa ollut luminen ja kylmähkö pakkastalvi ilman suojasäitä. Omakotiasujana olen tehnyt tähän asti jo enemmän lumitöitä kuin vuosiin. Koska helmikuu on vasta puolessa, niin lunta tullee varmasti vielä lisää. Lunta siirrellessäni olen ajatellut, että minusta tämä lumen määrä riittää. Tiedän kuitenkin ettei lumen tulo lopu minun määräyksestäni vaan se on – kuten naapurin kanssa totesimme – Luojamme vallassa.
Kun katselen lumista maisemaa, niin onhan se kaunis. Runsas lumi käärii kaiken vaippaansa ja pehmentää luonnossa olevat terävät kohdat. Se taivuttaa puitten oksat kauniille kaarelle. Tiedän senkin, että lumi aiheuttaa vahinkoa myös luonnossa. Painava lumikuorma katkoo oksia ja pieniä puita. Runsas lumi ja pakkanen haittaavat monien eläinten selviytymistä talvesta. Etenkin pikkulinnuille se on vaikeaa ja kohtalokasta aikaa. Mielestäni talven ankaruus on johtanut siihen, että lintuja on nyt vähemmän kuin viime talvena. Toisaalta lumen alla eläville se suojaa pakkaselta ja niiden ” vihollisilta ” .
Tietysti talvi on ankaraa aikaa ihmisillekin. Pitää olla lämpimät, hyvin rakennetut asunnot ja lämpimät vaatteet. Asuntoja pitää lämmittää ja se kuluttaa runsaasti energiaa. Teitä ja katuja pitää aurata. Onneksi meillä täällä Suomessa useimmilla ihmisillä on kaikki, minkä kanssa talvesta selvitään. Valitettavasti on niitäkin lähimmäisiämme, jotka kärsivät talven kourissa. Pahin tilanne on Suomesta etelään olevissa maissa, Keski- ja Etelä-Euroopassa. Siellä ei ole valmiutta kohdata kylmää eikä lumista talvea. Rakennukset ovat hataria, ikkunat ovat yksinkertaisia, lämmitys on olematon, ei ole lumen aurauskalustoa, autoissa ovat alla kesärenkaat, autoissa on kesäöljyt ja heikot akut. Ihmisillä ei ole kokemusta ajamisesta lumisilla ja liukkailla teillä.
Laskiaissunnuntaina olin kahden lapsenlapseni kanssa leikkikentällä ja laskimme mäkeä siellä olevilta lumipenkoilta. Vaikka ilma oli kylmä ja lunta oli paljon, meitä ei paleltanut. Kun pysähdyin auringonpaisteeseen, niin tunsin selvästi miten se jo lämmitti poskiani. Minulle tuli jo aavistus talven selän taittumisesta. Totesin mielessäni tulevan tiistain olevan laskiaistiistain, minkä jälkeen alkaa ortodoksien paastonaika. Myös meille luterilaisille se merkitsee hiljaiseen viikkoon ja pääsiäisaikaan valmistautumista. Silloinhan kirkkovuodessa käymme läpi Vapahtajamme raskaan kärsimyksen, kuoleman ja pääsiäisaamun riemullisen ylösnousemisen tapahtumat.
Hyvää ja siunattua talven jatkoa Teille kaikille
Aihe: Rantalainen, Juha | Ei kommentteja »
11.2.2010 kello 8:15, kirjoittaja: alakyla
Irmeli Hakkarainen
***
Avaa televisio, ota esille sanomalehti, keskustele ystäväsi kanssa – mitä yhteistä löydät näistä tilanteista? Taitaa olla vain niin, että ikävistä asioista keskustellaan, onnettomuuksista ja uhista kirjoitetaan ja pahinta yhdessä pelätään ja päivitellään.
Haluammeko todella tätä? Negatiivisuus synnyttää negatiivisuutta ja vahvistaa sitä. Viimepäivien uutisointi ei ole tuonut esille lainkaan hyviä ja myönteisiä asioita. Kuitenkin tavallisen ihmisen arkea kannattelevat usko, toivo ja rakkaus – vai kannattelevatko?
Muutos alkaa aina yksilöstä, sinusta. Siis tunnetko itseäsi, oletko pysähtynyt kertaakaan syväluotaamaa omaa sisintäsi? Kuljemme arjessa kiireisinä, emmekä ehdi tai halua pysähtyä hetkeksi seurustelemaan oman itsemme kanssa. Minne siis olet matkalla – minkä varaan rakennat elämääsi ja tulevaisuuttasi? Tartu tähän hetkeen ja ota kynä käteesi ja paperia eteesi. Kirjoita 20 vahvuustekijää, jotka juuri sinua vievät eteenpäin ja kannattelevat elämässäsi. Voit ajatella, että ei niitä ole löydettävissä, mutta se ei ole totta. Kirjaa ylös niitä asioita, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä niitä toteuttaessasi. Kun olet saanut luettelon valmiiksi, lue se ääneen itsellesi. Huomaatko miten paljon sinussa on hyviä ominaisuuksia. Positiivisten asioiden ajattelu vahvistaa ja virkistää mieltä. Hetkisen voit mielessäsi pohtia, miten olet käyttänyt näitä vahvuuksiasi elämäsi aikana. Ovathan ne päivittäin käytössä kotona, työpaikalla, harrastuksissasi – eikö vain?
Seuraavaksi kirjoita 10 elämäsi tärkeintä onnistumista. Meillä kaikilla on onnistumisen kokemuksia. Niiden ei tarvitse olla suuria ja ihmeellisiä. Riittäviä ovat sinun oman kokemuksesi mukaiset onnistumiset. Huomaatko, että edellä kirjaamasi vahvuustekijät ovat olleet onnistumistesi taustavoimana. Meille kaikille on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia elämämme aikana. Epäonnistumisia meillä riittää ja ne joko masentavat meidät tai ovat kannusteina uusiin ponnistuksiin. Onnistumiset antavat mielihyvän tunteen ja vahvistavat meidän itse kunkin minäkuvaa myönteisessä mielessä. Emme suinkaan ole vain epäonnistuneita ihmisiä, vaan ihmisiä jotka sekä onnistuvat että epäonnistuvat.
Elämä on iloinen ja ihmeellinen asia. Sinussa on paljon hyviä ja positiivisia ominaisuuksia ja lisäksi olet onnistunut monissa asioissa elämässäsi. Olet ainutlaatuinen ja kallisarvoinen ihminen. Ei ole toista sinun kaltaistasi. Iloitse sinäkin siitä. Tee tietoinen valintasi siitä, että myönteisyys on sinua arjessa kantava voima. Levitä uskoa, toivoa ja rakkautta ympärillesi. Sinä tarvitset myönteisiä näköaloja huomiseen, sinun läheisesi kaipaavat uskoa tulevaisuuteen ja meidän ympärillämme olevat ihmiset janoavat myönteisiä, toivon täyteisiä näköaloja arkiseen elämäänsä.
Aihe: Hakkarainen, Irmeli | Ei kommentteja »
4.2.2010 kello 12:20, kirjoittaja: alakyla
Olavi Petro
***
Juuri nyt iloitsen suuresti siitä että saan elää.
Saan iloita omalla tavallani. Iloitsin palatessani vaimoni kanssa yhteisen ystävämme tohtorinväitöstilaisuudesta Joensuun yliopistolla 22.1.2010, vaikka juna oli myöhässä 72 minuuttia. Iloitsin, koska pitkä uurastus johti toivottuun tulokseen.
Iloitsen yhteisestä elämästämme menetystemmekin keskellä. Sen lisäksi iloitsen aina kun törmään uusiin asioihin, joita ennen ei ole tullut vastaan, tai en vain ole huomannut. Viime kesän iloinen yllätys oli, kun Hanhijärven maastossa löysin vanhan vajan seinän alta kookkaan etanan, sormenpaksuisen, kulkiessaan jopa 15-20 cm pitkän. Tiesin heti etten ollut sellaista ennen nähnyt. Espanjansiruetanan tunsin entuudestaan. Varalta kuitenkin tarkistin, ettei jalan sivuilla näkynyt oranssia raitaa. Mitä jää jäljelle? Näin suuri, mutta hyvin vaalea. Mielessäni vilahti ukkoetana, johon täkäläisissä metsissä törmää melkein vuosittain. Näkemissäni kuvissa ja tapaamieni yksilöiden väri on aina ollut hyvin tummanruskea tai miltei musta. Mielenkiinto heräsi. Kotona tietysti heti kirjahyllyn ääreen. Ei löytynyt. Onhan netti! Hakusana ”ukkoetana”. Löytyihän niitä, tummia, tummia, tummia. Yhtäkkiä joltakin brittisivulta aukeni kuvakokoelma, jonka yksi kuva esitti aivan vaaleaa yksilöä, aivan kuin omassa kuvassani, ja nimi oli Limax cinereoniger (ukkoetana). Tällä hetkellä netissä on paljon myös viiruisia värimuotoja Suomesta sekä kuvaamani kaltainen. . Näyttäisi siltä, että väritys vaihtelisi alueittain. Kannattaisi tutkia paremmin, lähtökohtana havaintojen tarkka muistiin merkitseminen.
Ukkoetana, Limax cinereoniger
Paljon on jäänyt erikoisia tapauksia mieleen elämän taipaleelta: 40-luvun lopulla löysin Karhulan kansakoulun liiterin halkovajan pohjalta kuolleen siilin. Niitäkin on siis joskus ollut Suomessakin! Vuosia myöhemmin näin elävän siiliperheen Tavastilasta vuokratun perunamaan laidalla. Kymin pitäjän metsissä retkeillessä huomio kiintyi suureen papanakasaan. Veljeni kertoi niiden olevan hirven jätöksiä. Siis hirviäkin jossakin täällä. Meni kymmenkunta vuotta ennekuin näin ensimmäiset elävät hirvet, kaksi yksilöä juoksemassa kahden aikaan yöllä 6-tien varrella tasaisilla Vuoksenniskan pelloilla kynnöksellä (ei ollut tekokumpuja, ei metsää, ei golf-kenttää). Nykytilanteen tunnemme, mutta vasta viime syksynä kohtasin toverini kanssa Karhusjärven metsätiellä kookkaan upeimman lapiosarvisen (yhteensä 10-20 piikkisen) uroshirven, jonka veroista tuskin koskaan tulen enää näkemään. Sarvenkärkien väli varmaan yli 1½ metriä. Tässä vain muutamia esimerkkejä , miten pienet asiat tuovat iloa elämääni (perhettäni tietenkään unohtamatta).
Mutta yhtäkkiä kaikki voi muuttua. Olin menossa nukkumaan. Päätin viedä kuulokojeeni tyhjentyneen pariston ongelmajätepurkkiin kellarikerrokseen vievään portaikkoon. Astuin ennen keskitasannetta yöpuvun toisen jalan lahkeen päälle huomaamatta sitä. Toinen jalka ei päässyt ottamaan askelta, olin mennä nenälleni betoniportaissa, heittäydyin taaksepäin ja takaperin suorilta jaloilta pää ja selkä edellä pari metriä alemmas. Kädessä (turvallisuussyistä eivät silmillä portaissa) olleet lasit saivat kyytiä, pää sai tärskyjä, niska, ranteet ja polvi. Tuntui että lentelin puolelta toiselle. Kauhun tunteetkin ehti kokea. — Havaitsin istuvani alimmalla askelmalla. Huusin vaimoani apuun. Hetken perästä selvisi, että ainuttakaan vakavaa vammaa ei ollut. Vain ranteessa mustelma. Muut kivut hävisivät parissa päivässä. Olisin voinut kuolla, halvaantua tai mitä tahansa.
Liitin käteni ristiin ja kiitin Luojaani. Varjelus on ihmeellinen asia. Saan iloiten elää.
Aihe: Petro, Olavi | Ei kommentteja »
29.1.2010 kello 14:17, kirjoittaja: alakyla
Martti Asikainen (kirjoitus julkaistu 26.1.2007)
***
Enemmän kuin tuttu tilanne tietokoneen ääressä tänäänkin: Jouduin syytämään ties mistä koneeni löytäneitä roskapostiviestejä roskakoriin. SPAM-suojauskin näyttää toimivan vain rajallisesti. Myös muulla tavoin olemme joutuneet lähes hallitsemattoman tiedon tulvan kouriin. Netin lisäksi televisio, lehdet, radio, monenlainen media syytävät loputtomasti tarpeellista, vähemmän tarpeellista tai vahingollista tietoa elämäämme. Miten osaisimme suojata mielemme liialta mediatulvalta, vahingollisilta vaikutteilta ja löytää elämää rakentavan ja kehittävän tiedon?
Kaiken mediatulvan keskellä myös seurakunta haluaa saada äänensä kuuluville, niin että mahdollisimman moni saa kokea toivon ja rohkaisun omassa elämässään. Media korostaa ajankohtaisuutta, tässä hetkessä mukana elämistä. Miten seurakunnan tuhansia vuosia vanha sanoma Jeesuksesta, syntien sovituksesta, Jumalan armosta ja rakkaudesta kohtaa tämän päivän ihmisen?
Ehkäpä joku ajattelee, että tämä vanha sanoma tulisi uudistaa tämän hetken ihmisten tarpeita vastaavaksi. Sanoma Jeesuksesta tulee toki kertoa tämän hetken kielellä, tämän hetken median keinoilla, mutta itse evankeliumi pysyy samana sukupolvesta toiseen. Meidän hengelliset tarpeemme eivät muutu: Tarve saada syntimme anteeksi, kokea Jumalan rakkaus ja armo omassa elämässämme, tarve jättää koko elämämme Jumalan johdatukseen ja varjelukseen.
Mediatulvan keskellä ihmissuhteet korostuvat. Mielenkiintoisinkaan mediaviihde ei korvaa ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta, toisten kohtaamista, kuuntelemista ja huomioonottamista. Lähimmäisenrakkaudelle on kestotilaus, sen kysyntä kasvaa koko ajan. Rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on entistä merkittävämpi. Raha ei riitä rakkauden kohteeksi, Jumalan rakkauden ja armon kokeminen omassa elämässä synnyttää rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Pian alkava yhteisvastuukeräys haastaa jakamaan omastaan kärsivien hyväksi.
Myös yhteisvastuukeräyksen kerääjiä tarvitaan rakkauden lähettiläiksi lähimmäisten keskuuteen. Ota rohkeasti yhteyttä alueesi työntekijöihin ja tarjoudu yhteisvastuukeräyksen kerääjäksi.
Entä mikä voisi varjella meitä mediatulvan keskellä. Paavalin opetus aiheesta on edelleenkin ajankohtainen ja toimiva: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Jeesuksessa Kristuksessa.” Kol 4: 6-7.
Jumalan armon ja rauhan kokemiselle on sydämissämme kestotilaus, Jumala pitää huolen rukoustemme kuulemisesta ja niihin vastaamisesta meidän parhaaksemme.
Aihe: Asikainen, Martti | Ei kommentteja »
21.1.2010 kello 22:17, kirjoittaja: alakyla
Mauri Kinnunen
***
Haitissa 12. tammikuuta tapahtui tämän vuosituhannen suurinta tuhoa aiheuttanut maanjäristys. Sen voimakkuus oli 7,0 momenttimagnitudia. Järistyksen keskus oli noin 25 kilometriä Haitin pääkaupungista Port-au-Princesta länsilounaaseen. Lähes täydellinen tuho kohtasi Haitin pääkaupunkia ympäristöineen. Katastrofissa epäillään kuolleen jopa 200 000 ihmistä ja sadattuhannet muut loukkaantuivat, menettivät lapsensa, vanhempansa ja aviopuolisonsa. Suunnaton suru on nyt läsnä lähes kaikissa tuon saarivaltion kodeissa. Monet paikalliset asukkaat ovat reagoineet tapahtumiin uutistoimistojen mukaan turvaamalla uskontoon. Ihmiset ovat laulaneet kaduilla virsiä ja osallistuneet paljaan taivaan alla pidettyihin rukoustilaisuuksiin. Toisaalta, kuten usein, järjestäytyneen yhteiskunnan romahdus innostaa myös rikolliset toimintaan. Niinpä alueelta kerrotaan laajamittaisesta ryöstelystä. Traagiset tapahtumat ovat herättäneet tavalliset ihmiset, valtiot ja myös kirkot kaikkialla laajamittaiseen avustustoimintaan. Nyt meillä kaikilla, sinulla ja minulla, on oiva mahdollisuus osoittaa todellista lähimmäisenrakkautta. Itse asiassa kristillinen etiikkamme vaatii sitä.
Aihe: Kinnunen, Mauri | Ei kommentteja »
7.1.2010 kello 8:46, kirjoittaja: alakyla
Paula Kiviluoma
***
Hyvät ystävät ja kylän väki
Hyvää vuoden viimeistä iltaa teille kaikille tasapuolisesti!
Saadessani kutsun tulla puhumaan tänne uudenvuoden vastaanotto juhlaan, olin enemmän kuin yllättynyt. Pyysin parin päivän harkinta-ajan ja päätin vastata myöntyvästi. Tuntui aika hienolta miettiä että pääsen oman kaupunginosa asukkaille lausumaan tervehdyksen.
Mutta sitten iskikin paniikki. Löydänkö aiheen mistä puhuisin ja osaisinko puhua ?tarpeeksi? hienosti. Mieleeni tulvivat hienot sanat globalisaatio, hiilijalanjälki, Kööpenhaminan ilmastokokous, kasvihuone-ilmiö, laatu-aika. Käyttäisinkö vanhoja kuluneita sitaatteja ja fraaseja. Palasin kuitenkin lähtöruutuun.
Sain kutsun Lappeenrannan seurakunnan Alakylän aluetyön järjestämään juhlaan. Alakylän alue muodostuu Peltolan, Alakylän ja Harapaisen kaupunginosista.
Lappeenrannan seurakunnan järjestämät joulun ajan tilaisuudet kokoavat meitä Alakylän väkeä yhteen. Jouluaatto illan Ratapuiston hartaushetki ja tämä uudenvuoden vastaanotto Harapaisissa ovat jo vuosien ajan kuuluneet yhä useamman perheen juhlaperinteisiin. Kuten tuossa alussa totesin, olen oman kylän asukkaiden juhlassa. Alakylän kadut ja kujaset ovat tulleet minulle ja perheelleni tutuiksi yli kolmenkymmenen vuoden asumiskokemuksen perusteella.
Edesmenneen isäni perhe asui 30-luvulla silloisella Kalevankadulla, nykyisellä Kannelkadulla. Kuuntelin usein isäni tarinoita nuoren pojan seikkailuista Rukoushuoneen kulmilla. Mummollani juoksenteli pihalla kanoja. Aamuisin mummo keräsi munat ja lähti niitä satamatorille myymään mukanaan kaksi koria. Toisessa korissa olivat tuoreet munat ja toisessa keitetyt munat ja suolakuppi. Miksi näin? Mummo oli kertonut, että tuoreet munat osti kaupungin herrasväki ja keitetyt munat menivät hampuuseille aamupalaksi.
Noista ajoista on Alakylä muuttunut. Katujen nimiä vaihdettiin sotien jälkeen sekä kuntaliitosten myötä. Vanhat nostalgiset omakotitalot ovat saaneet väistyä aina lisääntyvän kerrostalorakentamisen myötä. Mutta onneksi Alakylän alue on edelleenkin valta-osin idyllistä omakotitalo aluetta.
Syksyn aikana olemme Moilasen Reijon ja Asikaisen Martin kanssa keränneet internetin Alakylä-sivustolle kuvia vanhasta Alakylästä liittäen mahdollisuuksien mukaan kuvan nykytilanteesta.
Valokuvien kerääminen oli mielenkiintoista puuhaa, kuvissa näkyy hyvin muutokset Alakylän alueella. Moni löytää kuvista tuttuja ihmisiä ja pääsee muistelemaan menneitä aikoja. Sivulle lisätään viikottain kuva ja näillä tulleilla kuvilla etenemme maaliskuulle saakka. Keräämistä jatketaan edelleenkin ja aika näyttää tuleeko kuvia lisää.
Vaikka muutoksia asuinalueessa on nähtävissä, on yksi asia joka on säilynyt vuosikymmenten kuluessa. Alakylässä on rauhallista ja turvallista. Kaikki palvelut, kouluineen ja kauppoineen ovat kävelymatkan etäisyydellä. Mukavia lenkkimaastoja löytyy ja harrastuksiin pääsee kätevästi.
Kaupunginosassamme on selvästi tunnistettavissa tietty yhteisöllisyys eli yhteishenki. Tunnemme olevamme alakyläläisiä. Alakylän asuinalueella vallitsee mielestäni vanhan ajan naapurihenki. Naapuri tunnetaan, naapuria autetaan. Voisi sanoa että naapuria ei jätetä! Pidetään tätä yhteishenkeä yllä tulevinakin vuosikymmeninä! Alakylän alue, Alakylä ? Peltola ? Harapainen on hyvä paikka asua! Oikein hyvää tulevaa uutta vuotta 2010 kaikille!
Aihe: Kiviluoma, Paula | Ei kommentteja »
kello 8:36, kirjoittaja: alakyla
Marjatta Laakko
***
Olemme saaneet uuden vuoden. Sen tuloa varjosti paha tapahtuma Espoon Sello-kauppakeskuksessa. Ihminen ei todellakaan tiedä päiviensä määrää. Työssä aktiivisen elämän keskellä joku vain tulee ja ampuu syyttömiä, parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Syynä on oma paha olo. Etsitään syntipukkeja toisista ihmisistä, ei itsestä.
Nyt etsitään syyllisiä yhteiskunnasta ja sen päättäjistä. Ei ole tehty sitä eikä tätä. Mielenterveysongelmaisten sanotaan jääneen heitteille.
On kuitenkin todettava, että sellaista tietäjää ja osaajaa ei ole eikä tule, joka tietäisi ihmisten salaiset sairaudet ja kaunat. Niitähän saatetaan pitää kauan omana tietona. Usein ihminen pääsee niistä yli omilla tai läheistensä avulla. Joskus sitten tapahtuu kauheita tapahtumia, joissa kanssamatkustajat jopa sivulliset ovat aivan avuttomia.
Mahdoton on poliisienkaan ennustaa kaikkia mielenterveyden häiriöihin perustuvia tapahtumia. Rikollisten seuraaminenkin käy tavallisen kansalaisen tiedon ja ymmärryksen yli.
Mistä pahat tapahtumat johtuvat? Johtuvatko ne siitä, että rauhallisessa ja hyvässä maassamme ihmiset luopuvat elämässään kristillisestä perustasta, joutuvat kauas Jumalasta. Onhan liikkeellä voimia, joiden mielestä kristillinen perusta pitäisi maastamme hävittää uskonnon vapauden nimissä.. Erityisen outoa on, kun ehdotetaan kouluissa ja päiväkodeissa kristillisten tapojen ja opetuksen poistamista siksi, että maassamme on muun uskoisia. Eikö mieluummin vanhan sanonnan mukaan: talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan. Epävarma ihminen ei oikein tiedä mihin uskoa ja mitä tehdä. Ihmisellä on turvan tarve.
Näin joulun aikaan nähdään, että kristilliset arvot kelpaavat kansamme enemmistölle. Vuoden mittaan tällaista harrastusta ei aina näin hyvin näe.
Yhteiskunnan päättäjillä on paljon tehtävää pahanolon vastustamisessa päätösten ja lainsäädännön ja oman esimerkkinsä avulla. Kirkolla on paljon tehtävää hyvän sanoman levittämisessä ja niiden löytämisessä, jotka tarvitsevat apua ja tukea erityisesti henkisessä mielessä. Jokaisella kristillisiin arvoihin perustavalla ihmisellä on paljon tehtävää lähimmäisen rakkauden edistämisessä.
Samaan päämäärään toimimme myös me Alakylän, Harapaisen ja Peltolan aluetoimintaa tukevat ihmiset. ja toimijat. Jumalan siunausta uudelle vuodelle.
Aihe: Laakko, Marjatta | Ei kommentteja »
|
|
|
