4.2.2010 kello 12:20, kirjoittaja: alakyla
Olavi Petro
***
Juuri nyt iloitsen suuresti siitä että saan elää.
Saan iloita omalla tavallani. Iloitsin palatessani vaimoni kanssa yhteisen ystävämme tohtorinväitöstilaisuudesta Joensuun yliopistolla 22.1.2010, vaikka juna oli myöhässä 72 minuuttia. Iloitsin, koska pitkä uurastus johti toivottuun tulokseen.
Iloitsen yhteisestä elämästämme menetystemmekin keskellä. Sen lisäksi iloitsen aina kun törmään uusiin asioihin, joita ennen ei ole tullut vastaan, tai en vain ole huomannut. Viime kesän iloinen yllätys oli, kun Hanhijärven maastossa löysin vanhan vajan seinän alta kookkaan etanan, sormenpaksuisen, kulkiessaan jopa 15-20 cm pitkän. Tiesin heti etten ollut sellaista ennen nähnyt. Espanjansiruetanan tunsin entuudestaan. Varalta kuitenkin tarkistin, ettei jalan sivuilla näkynyt oranssia raitaa. Mitä jää jäljelle? Näin suuri, mutta hyvin vaalea. Mielessäni vilahti ukkoetana, johon täkäläisissä metsissä törmää melkein vuosittain. Näkemissäni kuvissa ja tapaamieni yksilöiden väri on aina ollut hyvin tummanruskea tai miltei musta. Mielenkiinto heräsi. Kotona tietysti heti kirjahyllyn ääreen. Ei löytynyt. Onhan netti! Hakusana ”ukkoetana”. Löytyihän niitä, tummia, tummia, tummia. Yhtäkkiä joltakin brittisivulta aukeni kuvakokoelma, jonka yksi kuva esitti aivan vaaleaa yksilöä, aivan kuin omassa kuvassani, ja nimi oli Limax cinereoniger (ukkoetana). Tällä hetkellä netissä on paljon myös viiruisia värimuotoja Suomesta sekä kuvaamani kaltainen. . Näyttäisi siltä, että väritys vaihtelisi alueittain. Kannattaisi tutkia paremmin, lähtökohtana havaintojen tarkka muistiin merkitseminen.
Ukkoetana, Limax cinereoniger
Paljon on jäänyt erikoisia tapauksia mieleen elämän taipaleelta: 40-luvun lopulla löysin Karhulan kansakoulun liiterin halkovajan pohjalta kuolleen siilin. Niitäkin on siis joskus ollut Suomessakin! Vuosia myöhemmin näin elävän siiliperheen Tavastilasta vuokratun perunamaan laidalla. Kymin pitäjän metsissä retkeillessä huomio kiintyi suureen papanakasaan. Veljeni kertoi niiden olevan hirven jätöksiä. Siis hirviäkin jossakin täällä. Meni kymmenkunta vuotta ennekuin näin ensimmäiset elävät hirvet, kaksi yksilöä juoksemassa kahden aikaan yöllä 6-tien varrella tasaisilla Vuoksenniskan pelloilla kynnöksellä (ei ollut tekokumpuja, ei metsää, ei golf-kenttää). Nykytilanteen tunnemme, mutta vasta viime syksynä kohtasin toverini kanssa Karhusjärven metsätiellä kookkaan upeimman lapiosarvisen (yhteensä 10-20 piikkisen) uroshirven, jonka veroista tuskin koskaan tulen enää näkemään. Sarvenkärkien väli varmaan yli 1½ metriä. Tässä vain muutamia esimerkkejä , miten pienet asiat tuovat iloa elämääni (perhettäni tietenkään unohtamatta).
Mutta yhtäkkiä kaikki voi muuttua. Olin menossa nukkumaan. Päätin viedä kuulokojeeni tyhjentyneen pariston ongelmajätepurkkiin kellarikerrokseen vievään portaikkoon. Astuin ennen keskitasannetta yöpuvun toisen jalan lahkeen päälle huomaamatta sitä. Toinen jalka ei päässyt ottamaan askelta, olin mennä nenälleni betoniportaissa, heittäydyin taaksepäin ja takaperin suorilta jaloilta pää ja selkä edellä pari metriä alemmas. Kädessä (turvallisuussyistä eivät silmillä portaissa) olleet lasit saivat kyytiä, pää sai tärskyjä, niska, ranteet ja polvi. Tuntui että lentelin puolelta toiselle. Kauhun tunteetkin ehti kokea. — Havaitsin istuvani alimmalla askelmalla. Huusin vaimoani apuun. Hetken perästä selvisi, että ainuttakaan vakavaa vammaa ei ollut. Vain ranteessa mustelma. Muut kivut hävisivät parissa päivässä. Olisin voinut kuolla, halvaantua tai mitä tahansa.
Liitin käteni ristiin ja kiitin Luojaani. Varjelus on ihmeellinen asia. Saan iloiten elää.
Aihe: Petro, Olavi | Ei kommentteja »
29.1.2010 kello 14:17, kirjoittaja: alakyla
Martti Asikainen (kirjoitus julkaistu 26.1.2007)
***
Enemmän kuin tuttu tilanne tietokoneen ääressä tänäänkin: Jouduin syytämään ties mistä koneeni löytäneitä roskapostiviestejä roskakoriin. SPAM-suojauskin näyttää toimivan vain rajallisesti. Myös muulla tavoin olemme joutuneet lähes hallitsemattoman tiedon tulvan kouriin. Netin lisäksi televisio, lehdet, radio, monenlainen media syytävät loputtomasti tarpeellista, vähemmän tarpeellista tai vahingollista tietoa elämäämme. Miten osaisimme suojata mielemme liialta mediatulvalta, vahingollisilta vaikutteilta ja löytää elämää rakentavan ja kehittävän tiedon?
Kaiken mediatulvan keskellä myös seurakunta haluaa saada äänensä kuuluville, niin että mahdollisimman moni saa kokea toivon ja rohkaisun omassa elämässään. Media korostaa ajankohtaisuutta, tässä hetkessä mukana elämistä. Miten seurakunnan tuhansia vuosia vanha sanoma Jeesuksesta, syntien sovituksesta, Jumalan armosta ja rakkaudesta kohtaa tämän päivän ihmisen?
Ehkäpä joku ajattelee, että tämä vanha sanoma tulisi uudistaa tämän hetken ihmisten tarpeita vastaavaksi. Sanoma Jeesuksesta tulee toki kertoa tämän hetken kielellä, tämän hetken median keinoilla, mutta itse evankeliumi pysyy samana sukupolvesta toiseen. Meidän hengelliset tarpeemme eivät muutu: Tarve saada syntimme anteeksi, kokea Jumalan rakkaus ja armo omassa elämässämme, tarve jättää koko elämämme Jumalan johdatukseen ja varjelukseen.
Mediatulvan keskellä ihmissuhteet korostuvat. Mielenkiintoisinkaan mediaviihde ei korvaa ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta, toisten kohtaamista, kuuntelemista ja huomioonottamista. Lähimmäisenrakkaudelle on kestotilaus, sen kysyntä kasvaa koko ajan. Rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on entistä merkittävämpi. Raha ei riitä rakkauden kohteeksi, Jumalan rakkauden ja armon kokeminen omassa elämässä synnyttää rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Pian alkava yhteisvastuukeräys haastaa jakamaan omastaan kärsivien hyväksi.
Myös yhteisvastuukeräyksen kerääjiä tarvitaan rakkauden lähettiläiksi lähimmäisten keskuuteen. Ota rohkeasti yhteyttä alueesi työntekijöihin ja tarjoudu yhteisvastuukeräyksen kerääjäksi.
Entä mikä voisi varjella meitä mediatulvan keskellä. Paavalin opetus aiheesta on edelleenkin ajankohtainen ja toimiva: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Jeesuksessa Kristuksessa.” Kol 4: 6-7.
Jumalan armon ja rauhan kokemiselle on sydämissämme kestotilaus, Jumala pitää huolen rukoustemme kuulemisesta ja niihin vastaamisesta meidän parhaaksemme.
Aihe: Asikainen, Martti | Ei kommentteja »
21.1.2010 kello 22:17, kirjoittaja: alakyla
Mauri Kinnunen
***
Haitissa 12. tammikuuta tapahtui tämän vuosituhannen suurinta tuhoa aiheuttanut maanjäristys. Sen voimakkuus oli 7,0 momenttimagnitudia. Järistyksen keskus oli noin 25 kilometriä Haitin pääkaupungista Port-au-Princesta länsilounaaseen. Lähes täydellinen tuho kohtasi Haitin pääkaupunkia ympäristöineen. Katastrofissa epäillään kuolleen jopa 200 000 ihmistä ja sadattuhannet muut loukkaantuivat, menettivät lapsensa, vanhempansa ja aviopuolisonsa. Suunnaton suru on nyt läsnä lähes kaikissa tuon saarivaltion kodeissa. Monet paikalliset asukkaat ovat reagoineet tapahtumiin uutistoimistojen mukaan turvaamalla uskontoon. Ihmiset ovat laulaneet kaduilla virsiä ja osallistuneet paljaan taivaan alla pidettyihin rukoustilaisuuksiin. Toisaalta, kuten usein, järjestäytyneen yhteiskunnan romahdus innostaa myös rikolliset toimintaan. Niinpä alueelta kerrotaan laajamittaisesta ryöstelystä. Traagiset tapahtumat ovat herättäneet tavalliset ihmiset, valtiot ja myös kirkot kaikkialla laajamittaiseen avustustoimintaan. Nyt meillä kaikilla, sinulla ja minulla, on oiva mahdollisuus osoittaa todellista lähimmäisenrakkautta. Itse asiassa kristillinen etiikkamme vaatii sitä.
Aihe: Kinnunen, Mauri | Ei kommentteja »
7.1.2010 kello 8:46, kirjoittaja: alakyla
Paula Kiviluoma
***
Hyvät ystävät ja kylän väki
Hyvää vuoden viimeistä iltaa teille kaikille tasapuolisesti!
Saadessani kutsun tulla puhumaan tänne uudenvuoden vastaanotto juhlaan, olin enemmän kuin yllättynyt. Pyysin parin päivän harkinta-ajan ja päätin vastata myöntyvästi. Tuntui aika hienolta miettiä että pääsen oman kaupunginosa asukkaille lausumaan tervehdyksen.
Mutta sitten iskikin paniikki. Löydänkö aiheen mistä puhuisin ja osaisinko puhua ?tarpeeksi? hienosti. Mieleeni tulvivat hienot sanat globalisaatio, hiilijalanjälki, Kööpenhaminan ilmastokokous, kasvihuone-ilmiö, laatu-aika. Käyttäisinkö vanhoja kuluneita sitaatteja ja fraaseja. Palasin kuitenkin lähtöruutuun.
Sain kutsun Lappeenrannan seurakunnan Alakylän aluetyön järjestämään juhlaan. Alakylän alue muodostuu Peltolan, Alakylän ja Harapaisen kaupunginosista.
Lappeenrannan seurakunnan järjestämät joulun ajan tilaisuudet kokoavat meitä Alakylän väkeä yhteen. Jouluaatto illan Ratapuiston hartaushetki ja tämä uudenvuoden vastaanotto Harapaisissa ovat jo vuosien ajan kuuluneet yhä useamman perheen juhlaperinteisiin. Kuten tuossa alussa totesin, olen oman kylän asukkaiden juhlassa. Alakylän kadut ja kujaset ovat tulleet minulle ja perheelleni tutuiksi yli kolmenkymmenen vuoden asumiskokemuksen perusteella.
Edesmenneen isäni perhe asui 30-luvulla silloisella Kalevankadulla, nykyisellä Kannelkadulla. Kuuntelin usein isäni tarinoita nuoren pojan seikkailuista Rukoushuoneen kulmilla. Mummollani juoksenteli pihalla kanoja. Aamuisin mummo keräsi munat ja lähti niitä satamatorille myymään mukanaan kaksi koria. Toisessa korissa olivat tuoreet munat ja toisessa keitetyt munat ja suolakuppi. Miksi näin? Mummo oli kertonut, että tuoreet munat osti kaupungin herrasväki ja keitetyt munat menivät hampuuseille aamupalaksi.
Noista ajoista on Alakylä muuttunut. Katujen nimiä vaihdettiin sotien jälkeen sekä kuntaliitosten myötä. Vanhat nostalgiset omakotitalot ovat saaneet väistyä aina lisääntyvän kerrostalorakentamisen myötä. Mutta onneksi Alakylän alue on edelleenkin valta-osin idyllistä omakotitalo aluetta.
Syksyn aikana olemme Moilasen Reijon ja Asikaisen Martin kanssa keränneet internetin Alakylä-sivustolle kuvia vanhasta Alakylästä liittäen mahdollisuuksien mukaan kuvan nykytilanteesta.
Valokuvien kerääminen oli mielenkiintoista puuhaa, kuvissa näkyy hyvin muutokset Alakylän alueella. Moni löytää kuvista tuttuja ihmisiä ja pääsee muistelemaan menneitä aikoja. Sivulle lisätään viikottain kuva ja näillä tulleilla kuvilla etenemme maaliskuulle saakka. Keräämistä jatketaan edelleenkin ja aika näyttää tuleeko kuvia lisää.
Vaikka muutoksia asuinalueessa on nähtävissä, on yksi asia joka on säilynyt vuosikymmenten kuluessa. Alakylässä on rauhallista ja turvallista. Kaikki palvelut, kouluineen ja kauppoineen ovat kävelymatkan etäisyydellä. Mukavia lenkkimaastoja löytyy ja harrastuksiin pääsee kätevästi.
Kaupunginosassamme on selvästi tunnistettavissa tietty yhteisöllisyys eli yhteishenki. Tunnemme olevamme alakyläläisiä. Alakylän asuinalueella vallitsee mielestäni vanhan ajan naapurihenki. Naapuri tunnetaan, naapuria autetaan. Voisi sanoa että naapuria ei jätetä! Pidetään tätä yhteishenkeä yllä tulevinakin vuosikymmeninä! Alakylän alue, Alakylä ? Peltola ? Harapainen on hyvä paikka asua! Oikein hyvää tulevaa uutta vuotta 2010 kaikille!
Aihe: Kiviluoma, Paula | Ei kommentteja »
kello 8:36, kirjoittaja: alakyla
Marjatta Laakko
***
Olemme saaneet uuden vuoden. Sen tuloa varjosti paha tapahtuma Espoon Sello-kauppakeskuksessa. Ihminen ei todellakaan tiedä päiviensä määrää. Työssä aktiivisen elämän keskellä joku vain tulee ja ampuu syyttömiä, parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Syynä on oma paha olo. Etsitään syntipukkeja toisista ihmisistä, ei itsestä.
Nyt etsitään syyllisiä yhteiskunnasta ja sen päättäjistä. Ei ole tehty sitä eikä tätä. Mielenterveysongelmaisten sanotaan jääneen heitteille.
On kuitenkin todettava, että sellaista tietäjää ja osaajaa ei ole eikä tule, joka tietäisi ihmisten salaiset sairaudet ja kaunat. Niitähän saatetaan pitää kauan omana tietona. Usein ihminen pääsee niistä yli omilla tai läheistensä avulla. Joskus sitten tapahtuu kauheita tapahtumia, joissa kanssamatkustajat jopa sivulliset ovat aivan avuttomia.
Mahdoton on poliisienkaan ennustaa kaikkia mielenterveyden häiriöihin perustuvia tapahtumia. Rikollisten seuraaminenkin käy tavallisen kansalaisen tiedon ja ymmärryksen yli.
Mistä pahat tapahtumat johtuvat? Johtuvatko ne siitä, että rauhallisessa ja hyvässä maassamme ihmiset luopuvat elämässään kristillisestä perustasta, joutuvat kauas Jumalasta. Onhan liikkeellä voimia, joiden mielestä kristillinen perusta pitäisi maastamme hävittää uskonnon vapauden nimissä.. Erityisen outoa on, kun ehdotetaan kouluissa ja päiväkodeissa kristillisten tapojen ja opetuksen poistamista siksi, että maassamme on muun uskoisia. Eikö mieluummin vanhan sanonnan mukaan: talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan. Epävarma ihminen ei oikein tiedä mihin uskoa ja mitä tehdä. Ihmisellä on turvan tarve.
Näin joulun aikaan nähdään, että kristilliset arvot kelpaavat kansamme enemmistölle. Vuoden mittaan tällaista harrastusta ei aina näin hyvin näe.
Yhteiskunnan päättäjillä on paljon tehtävää pahanolon vastustamisessa päätösten ja lainsäädännön ja oman esimerkkinsä avulla. Kirkolla on paljon tehtävää hyvän sanoman levittämisessä ja niiden löytämisessä, jotka tarvitsevat apua ja tukea erityisesti henkisessä mielessä. Jokaisella kristillisiin arvoihin perustavalla ihmisellä on paljon tehtävää lähimmäisen rakkauden edistämisessä.
Samaan päämäärään toimimme myös me Alakylän, Harapaisen ja Peltolan aluetoimintaa tukevat ihmiset. ja toimijat. Jumalan siunausta uudelle vuodelle.
Aihe: Laakko, Marjatta | Ei kommentteja »
17.12.2009 kello 19:05, kirjoittaja: alakyla
Kirsi Tiira
***
”Mistä täältä voisin saada aidon joulukuusen? Joulussa kaiken pitää olla aitoa.” Pohdiskeli yksi tuttava pari viikkoa sitten. Ympäröivä suurkaupunki ei tarjoa kuusimetsiä eikä joulukuun lopulla kuusenmyyjiäkään näy, vaikka joidenkin kauppojen ikkunat toivottavat jopa ‘Merry Christmas’ (Hyvää Joulua) tekolumineen ja koristeineen. Tuttava sai aidon kuusen ja hänen joulunsa on siltä osin turvattu.
Mitä tarvitaan aitoon jouluun? Minä hankin joulukuusen ajoissa, toukokuussa! Sen muovisen, koska epäilin aidon saatavuutta täällä. Tuttuja olkikoristeita ei kaupoissa juuri näe, mutta kimallusta, valoa ja välkettä sitäkin enemmän. Tässä kaupungissa odotetaan Uuden Vuoden juhlaa. Meille tutut joulutavat on siirretty ja muokattu vuodenvaihteeseen sopiviksi. Kotimaisin maustein höystettynä joulun mautkin syntyvät keittiössä. Syntyykö näistä aineksista aito joulu vieraan kulttuurin keskellä?
”Jeesus Kristus meille nyt neitseestä on syntynyt. Ihmiseksi Jumala tuli tänne taivaasta.” (Virsi 16:1)
Meille ihmisille aito joulu on useimmiten sellainen joulu, johon olemme lapsuudessamme tottuneet. Monille meistä se on lunta, joulukuusi, kinkku ja lahjat. Toisen kulttuurin kasvatille se voi olla kesän lämpöä ja kasviksia. Vieraassa ympäristössä lapsuudesta tutut perinteet korostuvat, ne ovat sitä aitoa ja tärkeää.
”Kansa kaiken maailman näkee ihmeet Jumalan: Sana tuli lihaksi, tänne ihmislapseksi.” (Virsi 16:2)
Tämän kaiken tärkeän joulurutiinin keskellä joulun ydin saa ehkä tilaa ajatuksissamme vasta istahtaessamme väsyneinä joulukirkon penkkiin. Joulu on suuri, ihana, upea ja ihmeellinen juhla. Siihen kannattaa valmistautua ja nähdä vaivaa. Mutta se on niin suuri ja ihmeellinen juhla, ettei siitä kannata unohtaa sitä aitoa joulua.
”Jumalalle kunnia olkoon korkeudessa, maassa rauha, suosio, hyvä tahto, sovinto.” (Virsi 16:7)
Annetaan Joulun Herran, Jeesuksen, kutsua meitä kanssaan joulun viettoon. Tekokuusen ääreen tai aivan ilman kuustakin, lahjavuoren tai puutteen keskellä, keskelle valkeiden hankien tai harmaaseen vesisateeseen. Aito joulun sanoma voi tuoda levon ja lohdun meille epäonnistuneille, väsyneille, kiireisille aidon joulun etsijöille. Se joulu on ihan lähellä.
Aihe: Tiira, Kirsi | Ei kommentteja »
10.12.2009 kello 12:19, kirjoittaja: alakyla
Hillevi Suopanki
***
Istuskelin kylki kyljessä sohvalla 12 v. tyttärentyttäreni kanssa. Inka on aina kiinnostuneena kysellyt, että minkälaista mamma sinun nuoruudessasi oli se ja se asia. Kerro mamma sinun mummoistasi .
No, mentiin viisi sukupolvea taaksepäin ja muistikuvat alkoivat avautua kuin valokuvina silmieni eteen. Minulla oli kaksi Maria- nimistä mummoa ja mummoilla Juho ja Matti nimiset papat puolisoina. Pappoja en tosin koskaan tavannut, toinen lepää Vahvialan hautausmaalla rajan takana ja toinen mamman kanssa Vanhalla hautausmaalla. Mummot olivat perin erinlaisia. ulkonaisesti, mutta yhteläisten nimien lisäksi heitä yhdisti elävä usko Jumalaan.
Maalla asuvaa pikkuista mummoa kutsuttiin mammaksi. Mamma oli ketterä ja toimelias sukumme päätalon vanha emäntä. Sadan metrin säteellä oli sisaruksille erotetut kotipaikat, meitä serkkuja oli 16 kpl yhteensä kolmessa perheessä.
Oli mammalla lapsenlapsia kasapäin. Olin kai vähän mamman suosiossa, kun hän lahjoitti minulle rahat korvarenkaisiin, josta muut serkut ei tienneet. Mammalla oli pieni tiukka nuttura ohuista hiuksista, meidän tyttöjenkin hiukset mamma letitti niin tiukalle, että silmät meni melkein vinoiksi. Inkaa nauratti, aika mamma, kerro lisää .
Mamma istui aina sunnuntaisin keinutuoliin virsikirja kädessään ja silloin kaikkien oli oltava hiljaa ja kuunneltava jumalanpalvelus. Mammalla oli korkea ja voimakas ääni veisatessaan sekä hyvä nuottikorva. Mammani raamattu jäi minulle ja on arvokas ja rakas muisto hänestä .-
Mutta entäs se toinen mummo ? No, toinen mummo oli kaupunkilaismummo. Asui silloisella Ilmarisenkadulla aikamiespoikansa kanssa. Mummo oli kookas ja arvokkaan näköinen ja -oloinen. Joka aamu mummo avasi paksun harmaan lettinsä yön jäljiltä, kampasi perusteellisesti ja letitti uudelleen kiepauttaen letistä ison , näyttävän nutturan takaraivolleen.
Mummo oli harras uskovainen. Yöpyessäni hänen luonaan muistan iltarukoukset mummon rukoillessaan kaikkien seitsemän lastensa puolesta, viimeiset sanat jäivät elävästi mieleen ” anna rauhassa levätä ja aamulla terveenä herätä. Amen .”
Mummoni hyllystä löysin mm. Urho Muroman kirjoja, joissa sana puhutteli voimakkaasti varhaisessa etsikkoajassa olevaa sydäntäni. Muistan, kun mummo lähti kyläilemään, kirkkoon tai asioille kaupungille niin mummolla oli kiiltävä musta käsilaukku ja hieno musta liina hiuksien suojana. Mummo otti aina ystävällisesti vastaan kaikki kävijät, syötti ja kahvitti kaukaisimmatkin sukulaiset. Mummo oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan, siispä kävijöitäkin riitti.
Samoin hän piti meistäkin hyvää huolta, kun veljeni, siskoni ja minä olimme aamuvarhaisella koputtelemassa ulko-ovella. Juna lähti Vainikkalasta klo 6.15 ja oli jälkeen seitsemän täällä kaupungissa, joten aamukahville mummolle ja sitten kouluun kahdeksaksi tai yhdeksäksi. Koskaan hän ei näyttänyt nurjaa mieltä aikaisista herätyksistä.. Kiitollisin mielin heitä kumpaakin Maria-mummoani muistelen, kiitollisena elämänohjeista ja esirukouksista, jotka varmasti ovat osaltaan monen elämänmyrskyn läpi kantaneet.
Elämme adventin aikaa ja joulun odotuksessa. Hieman yli 2000 v. sitten valmistautuivat Galileassa, Nasaretin kaupungissa Joosef ja kihlattunsa Maria raskaalle matkalle Betlehemiin, verollepanoa varten. Oli toteutumassa Jesajan profetian sana, Jes.7:14,
Sen tähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Odotamme Sinua, iloitsemme Sinun syntymäjuhlastasi ! Sinä tulit ja olet jälleen tuleva kunniassasi, Halleluja!
Aihe: Suopanki, Hillevi | Ei kommentteja »
3.12.2009 kello 11:52, kirjoittaja: alakyla
Pirkko-Leena Palovirta
***
Moni meistä nauttii luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta luonnonhelmassa. Levähtäminen rantakalliolla tai kesämökin portailla, kiireettömyys ja hiljaisuus rentouttavat ja antavat voimia. Kesäiltana järven pinta tyyntyy, tuulikin vaikenee…
Syksyinen metsä ja talviset hiihtoladut tarjoavat myös mahdollisuuden hiljaisuuden kuunteluun. Talvella se on helpompaakin, kun luonto on liikkumaton ja lepotilassa. Keväällä luonto vähitellen täyttyy äänistä, mutta eihän hiljaisuuden tarvitse olla täyttä äänettömyyttä.
Vanhan testamentin psalmissa 19 on vaikuttava kohta siitä, miten Jumala ilmoittaa itsensä:
”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä, jonka voisi kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli
merten ääriin.” (Ps. 19:2-5)
Äänet täyttävät nykyihmisen elämänympäristön. Työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä, harrastuksissa, kaikkialla äänet – jopa meteli – ympäröivät meidät. Ei ihme, että moni kaipaa työpäivän jälkeen hetken hiljaisuutta ja rauhoittumista.
Hiljaisuudella on myös toinen puoli. Yksinäinen vanhus kaipaa muutakin kuin radion ja television ääntä. Hän toivoo ja odottaa, että hiljaisuuden rikkoisi ovikellon soiminen tai edes puhelimen pirinä. Hiljaisuus on hyväksi silloin, kun siihen ei kytkeydy jatkuvaa yksinäisyyttä tai pelkoa.
Ihminen tarvitsee hiljentymiseen hiljaisuutta; melun keskellä ei voi hiljentyä. Vuorisaarnassa Jeesus antaa meille rukoilemisesta tärkeän ohjeen:
”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten
Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa,
palkitsee sinut.” (Matt. 6:6)
Samassa yhteydessä Jeesus opettaa meille myös Isä meidän-rukouksen (Matt.6:9-13).
Lukuisissa kohdin psalmien kirjoissa ihminen huutaa Jumalan puoleen. Ihminen huutaa Jumalaa avuksi suuren hädän keskellä, hylätyksi jäämisen pelossa.
”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huusin sinua avuksi,
mutta sinä olet kaukana.” (Ps. 22:2)
”Herra, älä ole niin kaukana! Anna minulle voimaa, riennä avuksi!”
(Ps.22:20)
”Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun
puhun sinulle!” (Ps. 28:1)
Mutta joskus, ehkä aika useinkin, Jumala tuntuu vaikenevan, olevan vaiti. Meistä saattaa vaikuttaa siltä, ettei Jumala kuule rukouksiamme eikä vastaa niihin. On sanottu, että Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. ´Ajallaan´ on joskus heti, joskus paljon myöhemmin. Aina emme ymmärrä vastauksen ´tapaakaan´ ennen kuin pitkän ajan kuluttua. Psalmi 27 tähdentää luottamusta:
”Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!” (Ps.27:14)
Elämme adventtiaikaa. Ensi sunnuntaina sytytämme jo toisen adventtikynttilän. Arjen kiireiden ja jouluvalmistelujen keskellä tarvitsemme aikaa myös hiljentymiseen.
Aihe: Palovirta, Pirkko-Leena | Ei kommentteja »
26.11.2009 kello 20:32, kirjoittaja: alakyla
Juho Moilanen
***
Pitkin syksyä olemme saaneet lukea otsikoista, että joku on valehdellut. Rahaa onkin liikkunut taholta toiselle, vastoin aiempaa muistikuvaa. Puhun tietenkin vaalirahakohusta ja monesta muustakin tapahtumasta.
Aiemmin niin rehellisenä pitämämme Suomi, onkin näyttäytynyt korruption ja voitelun luvattuna maana. Voimme yrittää selittää asiaa itsellemme kauniin sanoin, vedota huonoon muistiin tai siihen, että emme varsinaisesti ole sanoneet mitään totuuden vastaista vaan ainoastaan vaienneet. Voimme rikkoa siteemme ja sen jälkeen sauvammekin. Asia ei kuitenkaan muutu mihinkään – meidän täytyy tunnustaa, että valehtelemme.
Voimme tietenkin sanoa, että enhän minä tee noin, ainoastaan ne epärehelliset ihmiset siellä lehtien otsikoissa. Teemme itsellemme kuitenkin huonon palveluksen, jos lähdemme tuolle tielle.
Tuntuu siltä, että valehtelijoille ilkutaan kaikkein pisimpään ja hartaasti. Harvassa ovat ne suuret lööpit ihmisistä, jotka ovat myöntäneet pahat tekonsa ja hyljänneet ne.
Kristittyinä meidän tulisi olla todella tietoisia vioistamme, veloistamme ja synneistämme. Myös valehtelusta. Miten Jumala suhtautuu valehteluun? Salliiko Hän valkoiset valheet, vaikenemiset silloin, kun pitäisi puhua? Raamattua lukiessa saa sellaisen kuvan, että Jumalalla on ehdoton linja totuuden/valehtelun suhteen. 8.käsky kuuluu: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Uudessa testamentissa 1. Johanneksen kirjeen 1.luku 8. ja 9. jae: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on meille uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä”.
Jumala haluaa meidän jokaisen olevan rehellisiä niin itsellemme, läheisillemme kuin Hänelle. Sieluamme ei ole suunniteltu sulattamaan syntejä.
Aihe: Moilanen, Juho | 1 Kommentti »
19.11.2009 kello 12:16, kirjoittaja: alakyla
Marja-Riitta Turunen
***
Yk:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja lasten oikeudet ovatkin olleet tapetilla koko syksyn. Marraskuussa järjestetään jos jonkinlaista tempausta lasten oikeuksista, ja on toki hienoa, että niistä puhutaan. Lapsilla on oikeus turvalliseen lapsuuteen ja nuoruuteen.
Mutta onko nykylasten elämä täällä Suomessa joskus pelkkiä oikeuksia? Vanhemmat antavat lapselleen kaiken mitä tämä hoksaa pyytää. Isä ja äiti suostuvat palvelijoiksi näille pikku prinsessoille ja prinsseille, jotka kiertävät koko perheen pikkusormensa ympärille.
Miten sitten on mahdollista, että usein juuri nämä kullanmurut ovat niitä, jotka eniten kiukuttelevat ja kyseenalaistavat koulussakin jokaisen pikku asian, jonka löytävät. ”Miksi pitää talvella pitää hattua, jos ei tahdo? Miksi ei saa poistua välitunnilla kauppaan, jos kerran on rahaa mukana? Miksi ei saa heitellä lumipalloja? Miksi muka minun täytyy siivota käsityötunnin jälkeen luokkaa, vaikka en ole käyttänyt ompelukonetta ainakaan viiteentoista minuuttiin? Miksi liikuntatunnille pitää vaihtaa jotkut liikuntavaatteet, eikä saa juosta farkuissa? …”
Onko todella niin, että kouluun tulee lapsia, jotka eivät ole kotona koskaan joutuneet toimimaan sovittujen sääntöjen mukaan? Lapsia, joilla ei ole koskaan ollut mitään velvollisuuksia. On vain oikeuksia. Lapsen ei ole tarvinnut koskaan huolehtia mistään muusta kuin itsestään, ja mitä itse tahtoo.
Onko näiden lasten elämä onnellista? Ainakin siitä kiukun määrästä päätellen, mitä nämä lapset purkavat koulussa opettajiin, tai toisiin oppilaisiin nälvimällä heitä, ei elo taida ihan auvoista olla.
Rakkautta ei kai voi lapselle liikaa antaa. Jotta lapsen elämä olisi onnellista, on vanhempien velvollisuus määrätä lapselle myös rajat ja säännöt, joiden mukaan eletään, ja valvoa, että sovittuja sääntöjä myös noudatetaan. Lapsi on aika eksyksissä, jos kaikki on sallittua, ja joka paikkaan saa mennä; kaikkea katsoa, mitä telkkarista tulee, ja kaikkia tietokonepelejä pelata. Lapsen on paljon helpompi olla, kun hänellä on turvalliset rajat elämässään. Kaikkea voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada. On asioita, joista aikuiset päättävät, ja vaikka ne eivät aina ehkä tunnu lapsen mielestä mukavilta säännöiltä, tieto siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, luo turvallisuutta. Lapsen ei tarvitse päättää kaikesta itse, vaan aikuiset päättävät hänen puolestaan.
Onneksi koulussa on myös niitä lapsia, joiden olemuksesta huomaa heti, että kotoa löytyy aikuinen, joka todella välittää heistä. Näillä lapsilla on usein tarkat kotiintuloajat, vain joku tietty tietokonepelipäivä viikossa, tai minuuttimäärä, minkä saa pelata päivässä, ja säännölliset ruoka- ja nukkumaanmenoajat. Aikuiset ovat asettaneet lapsillensa rajat, joiden puitteissa lasten elämä on turvallista, – ja ilmeistä päätellen myös varsin onnellista.
Aihe: Turunen, Marja-Riitta | Ei kommentteja »
|
|
|
